Arkun avaaminen hautajaisissa

Itse kävin myös joskus 7vuotiaana katsomassa serkkuani arkkuun. Muistan että se oli jotenkin kaunis näky, tai siis kun serkku oli laitettu nätisti siihen ja levollinen ilme. Itsekin luultavasti tulen muistamaan sen aina miltä serkkupoika näytti arkussa ja elävänä, vaikka olinkin suht pieni. Mutta jostain syystä kokemus ei ollut järkyttävä tai sillein että olisin saanut traumoja kun katsoin arkkuun.

Vieläkin on ikävä vaikka siitä on jo 8-9 vuotta aikaa.

Hei
Olen ollut monissa hautajaisissa, ja nähnyt monta vainajaa läheltä, olenhan jo yli 50-vuotias. Monille vainajan näkeminen todellistaa asian. Ellei häntä näe, voi käydä niin, että ei pääse sen vuoksi ajatuksissa eteenpäin. Riippuu niin monesta asiasta. On hyvä, että puhut asiasta, sillä tavalla järkytys murenee. Ajattelenkin, että ehkä sinun on hyvä alkaa liittämään hyviä muistoja mummosta siihen kuvaan, joka palaa mieleesi hänen arkun äärellään. Jonain päivänä nuo hyvät muistot nousevatkin voitolle ja muu haalenee. Mieltä voi rakentaa. Siihen toivon sinulle voimia. Oman poikamme kuoleman jälkeen en enää ole käynyt katsomassa avatun arkun ääressä vainajaa. Eri asia sitten, jos joku muu rakas läheinen kuolee, esim. sisarukset tai äiti (isän olen jo saatellut ja hän oli kuin kuva arkussa, sillä kuolinhetkellään hän oli niin riutunut - olikin hyvä saada nähdä hänet sitten laitettuna arkussa - kuin nuoruudessaan). Kyllä minä haluan vielä kerran nähdä ennen kuin RAKAS läheinen peitetään maan multiin. Mutta ei se ole pakollista. Teesinä niin kuin SINUSTA tuntuu. Kaikkea hyvää elämääsi, varsinkin tähän pimeään vuoden aikaan.

10- vuotias ja nyt 30v. muistan vieläkin sen näyn. se oli pelottava näky , säikähdin sitä valkoista kokonaisuutta. vieläkin muistan miltä täti näytti, kuukausi sitten kävin katsomassa setääni valkoisessa arkussaan, tottakai se jäi mieleen, mutta halusin voittaa pelkoni, että sitä väriä ei tarvitse pelätä.ei kuollut ihminen ole pelottava, jos liian nuorena menee katsomaan niin tottakait voi olla vaikeampaa päästä asian yli.ei sitä unohda koskaan, mutta pelosta voi päästä yli. itse olisin toivonut että olisin avannut suuni paljon aikaisemmin ja puhunut pelostani, mutta nykyisin osaan senkin tehdä.vainajat mitä minä olen katsonut ovat olleet niin levollisen näköisiä, eivät ollenkaan tuskaisia. Kun minä nyt vasta kävin setääni katsomassa niin en minäkään osannut yhdistää hyviä muistoja enään siihen ihmiseen, jäi vain mieleen eloton ruumis ja siinä kaikki. Mutta nyt osaan yhdistää hyvät muistot kuitenkin tähän kuolleeseen setääni. ja kyllä, olen onnellinen että olen käynyt molempia vainajia katsomassa ja kokemushan se on sekin. Itsekin olemme samassa tilassa joskus.emme voi mitään että makaaamme arkussa hiljaa toisten vietävänä. se on vaan hyväksyttävä.

täällä nykymaailmassa ei kuolleita katsella. Mutta se ei olekkaan hyvä asia. Hyvä on se, että menee katsomaan kaikki vainajat, jos se vain on mahdollista. Ainakin siis lähimmät.

Ennen kuolema oli tavallinen asia ja vainajat laitettiin kotona, pestiin ja puettiin jne. Jokainen kävi hyvästelemässä vainajan, joka pihalla ja ihan omalla pihalla oli arkku auki kauniisti sinne arkkuun laitettu.

Ortodoksesessa uskonnossa hautajaisissa kaikilla on arkku auki. Siihen on niin totuttu tuossa uskonnossa ettei se lainkaan kummalle tunnu. Kuolema kuuluu tänne elämään. Jokainen joka on syntynyt niin varmasti myöskin kuolee. Niin minä kuin sinäkin ihan samalla tavalla arkkuun laitetaan. Ortodoksisessa uskonnossa(tosin en kuulu tuohon seurakuntaan, mutta olen lueskellut) vainaja puetaan parhaimpiinsa tai sellaisiin vaatteisiin, joihin hän eläissään on toivonut itsensä puettavan arkkuun. Sitten on sellainen vihertävä liina, jota ortodoksit käyttävät vainajan päällä. Siellä seurakunnassa kirkon papit suutelevat jopa vainaja silloin, kun kyseessä on ollut jokin pappi tai muu suurempiarvoinen ihminen vainajana. Siellä pidetään juhlalliset hautajaiset ja monituntiset lauluineen, kynttilänsytytys, ruitsukkeet ym. ja arkku on auki kaiken aikaa. Lapset ja kaikki lähiomaiset arkun ympärillä. Ihan tavallista.

Kuule. Kaikki vainajat ovat valkoisia ja meillä luterilaisilla tuo yksioikoisuus onkin sellainen pelottava asia. Kaikki luontainen on poistettu. Kirkossakaan meillä ei ole tauluja eikä lainkaan mitään värejä. Kirkot ovat karsean tylsiä ja yksitoikkoisia. Siksi minäkin käyn kirkossa hyvin harvoin. Kuvittele, niin hääpukukin pitää olla vitivalkoinen, kun mennään naimisiin. Mutta nykyään on jo värejä kirkoissakin. Onneksi tuo katolisuus on saanut vaikuttaa meidänkin kirkkoihin tavalla, jotta saamme luonnollista elävyyttä niin kastejuhliin, häihin kuin hautajaisiinkin. Ja siks toiseks niin kyllä arkkuun voi luterilainenkin laittaa kaikkea muuta päälleen kuin valkoista vaatetta. Voihan omaiselle pyytää laittaa housutkin jalkaan, jos haluaa. Katos luterilaisella uskolla on sellainen juttu ettei arkkuun laiteta vainajalle ees pikkuhousuja. Aika karseaa. Tuo asia tulisi ehdottomasti korjata.

luther oli mies, joka puhdisti uskon. Puhdisti kaiken turhan tuosta uskosta, jolloin tuli valkoista ja tyhjää. Joten siis ihmiset, ei Jumala katso pahalla, jos kirkkoihin laitettaisiin värejä ja kauneutta jumalanpalveluksiin. Voisi kastemekkokin olla kauniin värinen ja ihania kukkia koristeena kastealtaan ympärillä ja vieressä. Häät saisivat kirkossa olla kaunisvärinen ja koristeltu. Hautajaisissa onkin paljon kukkasia, joita omaiset sitten laskevat haudoille,.Miksi ei arkku voisi olla kauniin värinen ja kauniisti koristeltu.

Mutta syntynyt vauva on liiankin punainen ja kuollut ihminen on valkoinen, koska elämä on jättänyt tuon henkilön ja veri on paennut. Sydän ei enää pumppaa verta ja niin veri painuu selkäpuolelle.Tulee lautumia eli sellaisia punertavansinisiä läiskiä. Se maatuminen alkaa heti kun on kuollut. Joten siis, hyväksytään tämä valkoinen tai valkoisen harmaa väri. Jumala loi meidät tällaisiksi. Me elämme tietyn ajan ja sitten kuolemme.

Olit ainoa, joka kävi katsomassa. Mummosi oli varmasti todella onnellinen silloin, vaikka hän olikin jo siirtynyt muualle. Ajattele siis niitä hyviä ja ihania asioita mummostasi nyt, kun sinä olet täällä. Sinulla on varmasti ihania muistoja ja ihania valokuvia, joita voit katsella. Voit vaikka kuvankäsittelyohjelmalla tehdä aivan kauniita ja värillisiä kuvia mummostasi. Kunpa voisit hyväksyä ajatuksissasi tuon asian, että me kaikki kuolemme ja me kaikki muutumme ja olemme erilaisia kuoleman jälkeen. Mummosi oli varmasti tietoinen eläissään tuosta asiasta ja hän tiesi, että kuolema muuttaa hänet. Vanha ihminen muuttuu aina vähän enemmän. Hän oli varmasti viisas ja elämänkokenut ihminen. Ei hän pelännyt kuolemaa, niinkuin vanhoilla ihmisillä tuo rohkeus kuolemaa kohtaan on aivan eri kuin on nuorilla.

Joten,...toivottavasti tämä kirjoitukseni antaa sinulle voimia ja pystyt ajattelemaan asiaa kauniilla tavalla.

mun mummi lähti taivaaseen 4 vuotta sitten. mun on vieläkin vaikee uskoo, että mä en tuu näkee mun mummii enää ikinä. mä en koskaan enää saa halata sitä, tai kertoo sille kuinka paljon mä siitä välitän. mut sillon ku mun mummi kuoli, mä olisin halunnu nähä sen tosi paljon. mä muistan, ku mä sanoin äitille et mun on pakko nähä mummi viel kerran. äiti kuitenki sano, et ei siit tulis ku paha mieli ja se on parempi, et mä muistan mummin sellasena ku se oli, enkä pelkkänä kalpeena ruumiina. nyt mä oon tajunnu, et se oli hyvä asia, etten mä nähny mummin ruumista. mä muistan nyt mummin ilosena ja ihanana ihmisenä, enkä kalpeena ruumiina. se on mun mielipide, vaikka en ikinä läheisen ruumista ole nähnykkään, enkä kyllä haluakkaan. Toivottavasti tästä oli jotain hyötyä sulle