Fagernäs Pajari ja Lilius

Kuinka aatemaailma, kielisuhteet ja -asenteet vaikutti sota-aikana upseereiden käyttäytymiseen?

Frans Uno Fagernäs jätti esikuntapäällikkönsä Liliuksen perintönä seuraajallen eli Pajarille. Tapana oli ettei divisioonan johtoon kerralla vaihdettu esikuntapäällikköä ja komentajaa. Nyt aitosuomalainen Pajari ei taatusti voinut sietää tuollaista öykkäröivää hurria. Kiistaa tuli monista asioista ja kohta oli Liliuksen lähdettävä. Fagernäs oli johtanut divisioonaa ns. löysin ohjaksin kuten Smedjebacka kertoo kirjassa Jääkärikenraalin elämä. Wolf H. Halsti kertoo samaisesta tapauksesta muistelmakirjassaan Aika vaatii veronsa ja taitaapa siitä olla mainintaa Jukka Tyrkön toimittamassa kirjassa Pajari rintamakenraali.


Helge Smedjebacka kertoo Otto Liliuksesta kirjassaan Jääkärikenraalin elämä F. U. Fagernäs 1894-1980 mm. seuraavasti:

Nämä tekstit on kirjassa lihavoituna ja ovat kirjan mukaan Fagernäsin omista muistiinpanoista.

s. 197: "Kun palasin eräänä päivänä kenttäsairaalasta, missä olin jakanut haavoittuneille sotilaille urhoollisuusmitaleja, esikuntapäällikköni (Lilius) tuli kyyneleet silmissä minua vastaan ja ilmoitti, että minut siirrettäisiin Maaselän kannakselle"

s. 198: "Kukaan armeijakunnan komentaja ei voinut tehdä yhteistyötä Pajarin kanssa. Hän oli tosiasiassa itsepäinen kuin aasi. Sen lisäksi Pajarilla oli monta muuta epämiellyttävää ominaisuutta. Hän "tiesi enemmän" kuin kaikki muut."

s. 200: "Pajari saapui Uhtualle mukanaan lampaita, vuohia, tiine lehmä ja kiimainen narttukoira. Eräs upseereistani, joka oli suuttunut vaihdosta, pisti kylänrakin nartun häkkiin hedelmöittämään "koirahuoran". Heti sen jälkeen kun olin lähtenyt, Pajari erotti esikuntapäällikköni, everstiluutnantti Liliuksen ja lähetti hänet Karjalan kannakselle.
Se matka muodostui onnettomuudeksi Liliukselle, sillä hän menetti jalkansa kesän 1944 kovien taisteluiden aikana. Pajari oli nimittäin niin sanottu "aitosuomalainen", eikä hän voinut sietää "hurreja". Pajari oli myös kuuro ja leikki usein taisteluissa sankaria, koska hän ei kuullut luotien vihellystä. Mutta Pajari kuoli lopulta sankarina, kun hän sodan jälkeen sai autossaan sydänkohtauksen ja törmäsi Luodossa mäntyyn matkallaan Kokkolaan."

s.203: Smedjebackan omaa tekstiä selitykseksi: Mutta palaan vielä takaisin Uhtuan oloihin. Kun Uno kirjoitti ensimäistä kirjettä vaimolleen Karhumäestä, hän käsitteli vielä Pajarin ensimäisinä päivinä Uhtualla antamia vaikutelmia. Fagernäs kirjoitti muun muassa:

"Sain myös kirjeen Otto-pojalta. (Otto-poika oli nimitys, jota Fagernäs käytti esikuntapäällikkö Otto Liliuksesta.) Tulokas (Pajari) kuuluu nuuskivan innokkaasti viinavarastoja ja hän ihmettelee erityisesti, mihin Hennessy-varasto on joutunut. Otto on järjestänyt "pimeän varaston", jonka hän aikoo lähettää vähitellen tänne minun laskuuni, jotta minun ei tarvitse ostaa vierailleni. Kyseessä on myös minun 50 -vuotispäiväni. Mitä pirua hänellä (Pajarilla) oikeastaan on tekemistä niiden asioiden kanssa, jotka on järjestetty minun aikanani. Sitä paitsi hän on sulkenut ja avannut uusia ovia asuntoon ja rakentaa suurelle palveluskunnalleen uutta palatsia. Hänellä tuntuu kyllä olevan koko joukko ruuveja löysällä, väittää Ekman (myöhemmin kenraalimajuri Ekman), joka vieraili luonani muutama päivä sitten. Ekman on palvellut Pajarin alaisuudessa rykmentinkomentajana, ja hänen pitäisi siksi olla arvostelukykyinen."

Smedjebacka jatkaa kirjassaan omaa tekstiään:

s.203: "Edellä olevasta kuvauksesta löytyy ehkä myös osaselitys sille, että Pajarin ja Liliuksen oli heti alussa vaikea tulla toimeen keskenään. Se, että Lilius oli lisäksi ruotsinkielinen, ei lievittänyt Pajarin Liliusta kohtaan tuntemaa vastenmielisyyttä. Kävi niin, että Pajari luopui nopeasti Liliuksesta. Kun eritellään syitä ja seurauksia, voi

s. 209: myös Talvisodan kokemuksilla olla oma osansa. Lilius oli palvellut suomenkielisten Etelä-Pohjalaisten joukko-osastossa ja saanut sellaisen maineen, että hän oli "mahdoton". Oletettavasti Lilius oli vaativa ja ehkä liian muodollinen. Se, että hän viihtyi Fagesnäsin seurassa, jka luonteeltaan oli Liliuksen vastakohta, voi selittyä myös sillä, että Fagesnäs ei sekaantunut pikkuasioihin. Mutta ehkä ensisijaisesti Pajarin sai reagoimaan Liliuksen tapa puolustaa entistä esimiestään Uno Fagernäsiä."

Smedjebackan jutussa on monia virheitä. Ei Pajari Tyrkön kirjan mukaan noin kuollut. Eikä Pajarilla varmastikaan ollut mitään valtuuksia "lähettää Liliusta Kannakselle". Lilius taisteli viimeiset taistonsa Tulemajoen tienoilla eikä Kannaksella.