Salossa..
Kolme nuorta ulosajossa
Aiemmin samana yönä poliisi sai ilmoituksen ulosajosta Kitulantiellä.
Paikalla selvisi, että salolaisen 1991 syntyneen nuorenmiehen auto oli suistunut tieltä ja auto oli jäänyt ojaan kyljelleen. Kuljettaja puhalsi 0.78 promillea.
Kuljettaja loukkaantui ulosajossa, mutta vammojen laadusta ei ole tietoa. Autossa oli matkustajana kaksi vuonna 1994 syntynyttä nuorta, jotka molemmat saivat lieviä vammoja.
IL

Vastaukset 1
Vanhimmat
mokailee sitten nuoruudessa sen verran että vanhempana ei tarvitse enää =) On sitä ennenkin nuoret tehnyt typeryyksiään että ei mitään uutta tämän taivaan alla, turha haukkua kun itsekin on törttöillyt. Hyvä lauantaita vaan kaikille !