vaikea tilanne

Haluan tuoda rukousaiheena sen kun minä menin ehkä liikaa eräässä minun ja toisen ihmisen välisessä asiassa järjestelemään asioita niinkuin minä haluan ja minä itse katson oikeaksi. Minua on kyllä varoitettu tästä, että ei pidä lähteä toimimaan omassa voimassa ja nyt minä ymmärrän että nuo asiat olisi pitänyt jättää vaan Herran haltuun. Minua kaduttaa tuo mitä menin tekemään ja pyydän, että rukoilette puolestani, että asiasta ei koidu mitään vahinkoa minulle eikä sille toisellekaan osapuolelle. Muistakaa asiaa rukouksin ja rukoilkaa että ei tule mitään vaikeuksia asiassa. Minä olin taas liian äkkipikainen ja menin sotkemaan asioita joita ei olisi pitänyt sotkea ja mietin että olenko taas keittänyt semmosen sopan näistä asioista että joudun itse siitä kärsimään. Muistakaa asiaa rukouksin!
14234
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 14

Vanhimmat

Pysy totuudessa ja rehellisenä niin kaikki sujuu hyvin :)

Äänestä

Ei sulle koidu hirveän kauhean kamalia. Mutta mene jonkun mielenterveysasiantuntijan juttusille kertomaan asioistasi, koska et toimi ihan täydessä järjessä. Ja uskovana ihmisenä sinun pitäisi jättää asiat ns. "Herran haltuun".

Äänestä

Vähän provoa teille. On varmaan kivaa olla uskovainen. Herran haltuun ja silleen. Jumala armahtaa teidät ja muut joutuvat johonkin ikuiseen kidutukseen.
Mutta nyt eletään 2000-lukua ajanlaskumme alusta. Raamattu on ihan yhtä totta kuin Kalevala.
Teidän "Jumalastanne" ei ole YHTÄÄN todistetta. Ei-uskovaiset pitävät teitä vähintäänkin hivenen hölmöinä, jotkut kahjoina.

Äänestä
  • täällä saa alvariinsa lukeakseen, mitä kirjoitit:" Ei-uskovaiset pitävät teitä vähintäänkin hivenen hölmöinä, jotkut kahjoina." Eipä tuommoinen ajattelutapa osoita kovin suurta älyä, että kun itse ei uskota, niin pidetään niitä, jotka uskovat "vähintäänkin hivenen hölmöinä, jotkut kahjoina." Oletko sinä lukenut niistä tutkimuksista, joiden mukaan uskonnollisuus riippuisi geeneistä, kasvatuksesta ja ympäristöstä? Oletko sinä itse valinnut geenisi, kasvatuksesi ja ympäristösi? Pitäisikö sinun mielestäsi epämusikaalisten nauraa niille, jotka ovat musikaalisia ja musikaalisten nauraa niille, jotka ovat epämusikaalisia tai värisokeiden nauraa niille, jotka näkevät kaikki värit tai kaikki värit näkevien nauraa värisokeille vai mitä ajat takaa?

    Ikuinen kidutus kuuluu muuten keskiaikaisiin käsityksiin, mutta sinä kai sitten viihdyt keskiaikaisten käsitysten parissa.

    Kalevalan lopussa on muuten viittauksia kristinuskoon. Satuitko tietämään?

    Äänestä

  • Kirjoittelija2 kirjoitti:

    täällä saa alvariinsa lukeakseen, mitä kirjoitit:" Ei-uskovaiset pitävät teitä vähintäänkin hivenen hölmöinä, jotkut kahjoina." Eipä tuommoinen ajattelutapa osoita kovin suurta älyä, että kun itse ei uskota, niin pidetään niitä, jotka uskovat "vähintäänkin hivenen hölmöinä, jotkut kahjoina." Oletko sinä lukenut niistä tutkimuksista, joiden mukaan uskonnollisuus riippuisi geeneistä, kasvatuksesta ja ympäristöstä? Oletko sinä itse valinnut geenisi, kasvatuksesi ja ympäristösi? Pitäisikö sinun mielestäsi epämusikaalisten nauraa niille, jotka ovat musikaalisia ja musikaalisten nauraa niille, jotka ovat epämusikaalisia tai värisokeiden nauraa niille, jotka näkevät kaikki värit tai kaikki värit näkevien nauraa värisokeille vai mitä ajat takaa?

    se joka ottaa todesta järjettömät tarut vai se joka ei niin tee?

    "" Ei-uskovaiset pitävät teitä vähintäänkin hivenen hölmöinä, jotkut kahjoina.""
    -Tämä on totta. Miksi tämä pitäisi salata?

    Uskonnollisuus geeni on sama, mikä aiheuttaa psykoosin. Todella säälittävää porukkaa. Kirjoittaja2 haluaisi selvästi parantua tästä sairaudesta ja yksin ei tähän pysty, mutta onneksi hänellä on täällä rehellisiä ateisteja auttamassa ja korjaamassa näitä virheellisiä käsityksiä ja ajatuksia.

    opit on helppo huomata epätosiksi, kun harrastaa selkeätä ja johdonmukaista ajattelua. Jos sellainen ajattelu puuttuu esim. geneettisistä syistä, niin sitten niissä ei tietenkään huomaa mitään vikaa.
    Hassua on, miten tälläkin palstalla kristityt ovat osoittaneet halveksivaa ylenkatsetta muita uskontoja, esimerkiksi voodoota ja pyhäksi lehmäksi syntymisoppia kohtaan, mutta eivät tajua oman uskontonsa olevan lähtökohtaisesti yhtä lailla hölmöilyä loogisempien ihmisten näkökulmasta.

    Nyt epärehellinen uskis voikin väittää, ettei hän ylenkatso muita uskontoja, vaikka hän on aiemmin todistanut ylenkatseensa jo närkästymisellään eräistä uskontojen rinnastuksista.

    Äänestä

  • kysyjä5 kirjoitti:

    se joka ottaa todesta järjettömät tarut vai se joka ei niin tee?

    valitset sanat, joita käytät ( "järjettömät tarut" ) ja sitten teet johtopäätöksesi oman sananvalintasi perusteella. Niin sitä pitää. Ajattelitko, että Suomi24 antoi tämän palstan rukouksista puhumista varten, mutta tarkoittikin rukouksilla sinun ateistisia käsityksiäsi? Kumpi on hölmömpi: se, joka haluaisi, että Rukoukset-palstalla keskusteltaisiin rukouksista ja niihin liittyvistä aiheista vai se, joka turkuttaa viesteissään tälle palstalle ateistisia käsityksiä? Mikä ateisteja oikein vetää tälle palstalle? Haluko saada muuttaa palstan aihetta ja sotkea palstan aiheesta käytyjä keskusteluja? Onko ateismi niin heikoilla, että sitä pitää yrittää väkisin tunkea myös uskontoaiheisille palstoille kuten tänne?

    eivät ole järjettömiä, niin pystyt tietysti antamaan niille järkevät perustelut.
    Millä perusteella maailman on luonut Jumala, joka on ominaisuuksiltaan hyvä ja kaikkivaltias?

    Mikäli et ole hölmö, niin osaat vastata tuohon venkoilematta ja latelematta vastaamisen sijaan uusia kysymyksiä.

    Äänestä

  • Hallin Vanki kirjoitti:

    "" Ei-uskovaiset pitävät teitä vähintäänkin hivenen hölmöinä, jotkut kahjoina.""
    -Tämä on totta. Miksi tämä pitäisi salata?

    Uskonnollisuus geeni on sama, mikä aiheuttaa psykoosin. Todella säälittävää porukkaa. Kirjoittaja2 haluaisi selvästi parantua tästä sairaudesta ja yksin ei tähän pysty, mutta onneksi hänellä on täällä rehellisiä ateisteja auttamassa ja korjaamassa näitä virheellisiä käsityksiä ja ajatuksia.

    ja menet hyökkäyksessäsi henkilökohtaisuuksiin. Noin kuin sinä ei viisas ja järkevä kirjoittaja koskaan tee. Sen sijaan viisas ja järkevä kirjoittaja lukisi ensin, mitä on kirjoitettu aiheesta "Geeni altistaa uskonnolle", ennen kuin kirjoittaa siitä yhtään mitään. Ainakin kolme eri tutkijaa ( Hamer, Persinger ja Koenig ) on tutkimustensa perusteella esittänyt tuon käsityksen, että geeni altistaa uskonnolle. Kukaan heistä ei kirjoita tuossa yhteydessä psykooseista mitään. Tässä yksi linkki:

    http://www.tieteenkuvalehti.com/Crosslink.jsp?d=303&a=2884&a=2884

    Tutustu ensin asioihin ja kirjoita niistä vasta sitten.

    Äänestä

  • joku7 kirjoitti:

    eivät ole järjettömiä, niin pystyt tietysti antamaan niille järkevät perustelut.
    Millä perusteella maailman on luonut Jumala, joka on ominaisuuksiltaan hyvä ja kaikkivaltias?

    Mikäli et ole hölmö, niin osaat vastata tuohon venkoilematta ja latelematta vastaamisen sijaan uusia kysymyksiä.

    tuo tuommoinen, että vaaditaan toista kirjoittajaa vastaamaan ja nimitetään jo etukäteen "hölmöksi", jos ei vastaa. Minä vastausautomaattina oikein pidät muita kirjoittajia? Suomessa on sen verran hyvä koululaitos, että uskontojen perusasiat on selitetty kaikille jo peruskoulussa, myös sinulle, jos vain satuit kuuntelemaan tunneilla. Minun mielestäni ei uskovien kannata yrittää keskustella uskomattomien kanssa uskontojen sisällöstä, ei myöskään Jumalasta, sillä pilkkaa sitä saa vain kuullakseen, niin kuin on usein nähty myös tällä palstalla. Omia sanojasi käyttääkseni sanon, että "mikäli et ole hölmö", osaat mennä käsityksiäsi vastaavalle palstalle keskustelemaan. Tämä se palsta ei ole.

    Äänestä

  • joku7 kirjoitti:

    eivät ole järjettömiä, niin pystyt tietysti antamaan niille järkevät perustelut.
    Millä perusteella maailman on luonut Jumala, joka on ominaisuuksiltaan hyvä ja kaikkivaltias?

    Mikäli et ole hölmö, niin osaat vastata tuohon venkoilematta ja latelematta vastaamisen sijaan uusia kysymyksiä.

    ei viittaa siihen, että maailma olisi luotu. Luomiseen uskominen on täysin vailla järkeviä perusteita, ja uskominen sellaiseen perusteettomaan dogmiin on itsessään järjetöntä. Muutenhan olisi johdonmukaista uskoa mihin tahansa yhtä todistamattomiin väitteisiin yhtä lailla.
    Kaikkivaltias ja hyvä Jumala on loogisesti mahdoton, mikäli maailmassa on pahaa, ja niinhän kristityt väittävät maailmassa olevan. Loogisesti mahdottomien asioiden pitäminen tosina vaatii sellaista heikunkeikuntoimintaa päänupissa, ettei järkevästi ja johdonmukaisesti ajattelevilla ihmisillä moista esiinny.

    Äänestä

  • Siis niinhän raamatussamme luvataankin, että evankeljumi on hulluutta joka tekee vapaaksi. Se on hullutusta niille, jotka eivät sitä ymmärrä. Vaan kun ymmärrät, huomaat, että asiat kääntyvät täysin päälaelleen. Sen jälkeen ihmettelet vain sitä, ettet tajunnut, missä hulluudessa elit, ennenkuin löysit totuuden. ;oD

    Äänestä

Jumla voi korjata virheemme. Jos ei tee mitään ja toimi ei tee virheitäkään. Me opimme kkoko ajan ja teemme virheitä. Onneksi kenenkään elämä ei meidän varasamme ole. Voithan pyytää anteeksi, mikälikoet sotkeutuneesi liikaa toisen elämään, vaikkakin hyvää tarkoittaen.

Äänestä

Kommentoi aloitusta

mimmi235857 kirjoitti:

Haluan tuoda rukousaiheena sen kun minä menin ehkä liikaa eräässä minun ja toisen ihmisen välisessä asiassa järjestelemään asioita niinkuin minä haluan ja minä itse katson oikeaksi. Minua on kyllä varoitettu tästä, että ei pidä lähteä toimimaan omassa voimassa ja nyt minä ymmärrän että nuo asiat olisi pitänyt jättää vaan Herran haltuun. Minua kaduttaa tuo mitä menin tekemään ja pyydän, että rukoilette puolestani, että asiasta ei koidu mitään vahinkoa minulle eikä sille toisellekaan osapuolelle. Muistakaa asiaa rukouksin ja rukoilkaa että ei tule mitään vaikeuksia asiassa. Minä olin taas liian äkkipikainen ja menin sotkemaan asioita joita ei olisi pitänyt sotkea ja mietin että olenko taas keittänyt semmosen sopan näistä asioista että joudun itse siitä kärsimään. Muistakaa asiaa rukouksin!

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu