Gorbatsov yhdisti Saksan

Gorbatsov antoi tapahtua sen, mitä saksalaiset halusivat, mutta mitä Iso-Britannian pääministeri Thatcher ja Ranskan presidentti Mitterand 1990 vastustivat. Jälleenyhdistynyt Saksa oli hajoavan Neuvostoliiton viimeinen lahja, ja luhistuvan imperiumin viimeinen suuri vaikutus Euroopan historiaan. Kyllä Thatcher ja Mitterand hyvin tiesivät, että yhdistyneestä Saksasta tulisi pakostakin yhdistyvän Euroopan voimakeskus ja johtava talouden mahti. Tämän he olisivat mielellään estäneet, mutta Gorbatsov antoi Euroopalle Neuvostoliiton - se on: myöskin Venäjän - lähtiäislahjan, varmaan aavistaen, etteivät saksalaiset sitä unohtaisi, niin kuin eivät olekaan unohtaneet, kuten nykyinen yhä voimistuva yhteistyö Saksan ja Venäjän välillä osoittaa.

Gorbatsov ymmärsi antaa lakkauttaa punaisen fasismin Itä-Euroopassa, olla jatkamatta Breznevin oppia väkivallan keinoin, vaikka mahdollisuus siihen oli yhä olemassa 1989-1990. Mutta Gorbatsov ei unohtanut geopoliittisia seikkoja, voimien tasapainoa, jota hän ei tahtonut suurella ratkaisullaan horjuttaa, vaikka niin sitten kävikin. Ei Gorbatsov voinut tietää, että Nato jäisi edes olemaan, ja vielä vähemmän sitä, että se laajenisi itään, kunnes saapuisi aivan Venäjän rajoille Venäjää uhkaamaan ja piirittämään. Gorbatsovin visio oli sekä idästä että lännestä riippumaton puolueeton Eurooppa. Valittevasti se ei toteutunut. Gorbatsovin suuri lahja, Itä-Euroopan neuvostomiehityksen lopettaminen, jäi lännen vastalahjaa vaille. Gorbatsov oli herrasmies, hänen läntiset neuvottelukumppaninsa eivät.

Mielenkiintoista kyllä yhtenäinen Saksa oli Neuvostoliiton alkuperäinen tavoite jo II maailmansodan jälkeen: liittoutumaton, demilitarisoitu Saksa, kuin suuri turvavyöhyke länsi- ja itäblokin välillä. Tämä ei kuitenkaan lännelle sopinut. Se tarvitsi Länsi-Saksaa strategisista syistä, Länsi-Euroopan uloimpana puolustusvyöhykkeenä. Samassa roolissa ovat nykyään Baltian maat. Sota Naton ja Varsovan liiton välillä olisi merkinnyt Saksan täydellistä tuhoa, ja samoin käy Baltian maiden, jos joskus puhkeaa aseellinen konflikti Naton ja Venäjän välillä. Baltian valtioilla on pelkän Naton miinakentän rooli, kuten aikoinaan Länsi-Saksalla. Ei ihme että (Neuvostoliiton toki tukema) ns. rauhanliike oli Länsi-Saksassa niin vahva. "Better red than dead!" Samaa tervettä itsesäilytysvaistoa toivoisi baltialaistenkin osoittavan nykyään.

Saksan jako sai lopullisen vahvistuksensa Etykissä, niin kuin koko Euroopan jako niihin asemiin, joihin lännen ja idän Eurooppaa miehittävät armeijat olivat jääneet 1945. Etykin ikuiseksi tarkoitetun kansojen vankilan rikkoivat Reagan ja Gorbatsov, Reagan sillä, ettei uskonut siihen, ja Gorbatsov sillä, että Reaganin epäusko tarttui häneenkin. Gorbatsov toivoi, että Neuvostoliiton vetäytymistä Euroopasta seuraisi Yhdysvaltojen vetäytyminen. Mutta hänen olisi pitänyt vaatia siitä kunnon takuut. Toisaalta Gorbatsovin neuvotteluasema romahti hänen oman valtansa ja Neuvostoliiton itsensä romahtaessa. Eikä länsi harkinnut kauankaan, ennen kuin työntyi aggressiivisesti mukaan kommunismin jälkeiselle saaliinjaolle Itä-Eurooppaan. Se on ollut geopoliittinen katastrofi. Onneksi Venäjällä on Euroopan ytimessä Saksa, yhtynyt Saksa, kuolevan Neuvostoliiton viimeinen luomus.