Arkkipiispan vaali

Professori ja tri Miikka Ruokanen arkkipiispaksi Jukka Paarman jälkeen.
Ruokanen olisi oikea henkilö arkkipiispaksi. Ruokanen on vihitty myös papiksi.
591920
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 59

Vanhimmat

mutta joitakin perusteluja olisi hyvä maiinita. Muistaakseni Mikko Juva tuli yliopistovirasta arkkipiispaksi aikanaan.

Äänestä
  • Miikka Ruokanen on dokmatiikan professori ja hiukan konservatiivinen. Hän tulee kaikkien kanssa toimeen, mutta kuitenkin niin, että hän pitää kiinni raamatullisesta teologisesta linjasta. Hän pyrkii kokoamaan ihmisiä kirkon ydin sanoman luo. Käsitykseni mukaan hän hyväksyy myös naiset papiksi. Ruokanen olisi oiva arkkipiispa. Ruokasella on sana hallussa.

    Äänestä

  • Luterilainen kristit kirjoitti:

    Miikka Ruokanen on dokmatiikan professori ja hiukan konservatiivinen. Hän tulee kaikkien kanssa toimeen, mutta kuitenkin niin, että hän pitää kiinni raamatullisesta teologisesta linjasta. Hän pyrkii kokoamaan ihmisiä kirkon ydin sanoman luo. Käsitykseni mukaan hän hyväksyy myös naiset papiksi. Ruokanen olisi oiva arkkipiispa. Ruokasella on sana hallussa.

    "Käsitykseni mukaan hän hyväksyy myös naiset papiksi. Ruokanen olisi oiva arkkipiispa. Ruokasella on sana hallussa."

    Äänestä

  • Vai niin kirjoitti:

    "Käsitykseni mukaan hän hyväksyy myös naiset papiksi. Ruokanen olisi oiva arkkipiispa. Ruokasella on sana hallussa."

    nainen voisi toimia arkkipiispana.

    Arkkipiispalta vaaditaan hyvää hallinnon tuntemista sekä luotettavaa luterilaisuutta. Vankkaa raamatun tuntemusta. Arkkipiispan täytyy tietää myös muista uskonnoista perustiedot. Tohtorin tutkinto on suotavaa. Sekä muuta alaan liittyvää koulutusta. Hyvää suullista ulosantia. Kyky tulla toimeen ihmisten kanssa. Arkkipiispa ei saa lipsua luterilaisesta uskosta/opista.

    Monet arkkipiispat ja piispat ovat julkaisseet teoksia ja muita kirjoituksia.

    Suomesta kyllä löytyy päteviä naisia arkkipiispaksi.

    Äänestä

ette huomaa omia mahdollisuuksianne, nythän teillä on tilaisuus valita naisarkkipiispa ja vielä naispuolinen piispa Helsinkiinkin. Olkaa rohkeita, kyllä se kannattaa, ja sitten vaan taas neuvottelemaan ekumenisia opillisia keskusteluja Ortodoksisen kirkon kanssa. Naispiispan johdolla luterilaisuuden tilanne näissä keskusteluissa selventyy aivan ilmeiseksi.

Äänestä
  • Helsingin piispaksi olisi aika saada nainen. Jo kolmannes seurakuntapapistosta on naisia, joten uskoisi sieltä löytyvän päteviä hakijoita.

    Äänestä

  • ....sukupuolella ole kauhian suuri merkitys kunhan on USKOSSA.
    Ei naisen valinta piispaksi tai arkkipiispaksi ole olellista eikä tärkeää.

    Äänestä

  • 316 kirjoitti:

    ....sukupuolella ole kauhian suuri merkitys kunhan on USKOSSA.
    Ei naisen valinta piispaksi tai arkkipiispaksi ole olellista eikä tärkeää.

    uskossa Jumalaan, ettekä vain Lutheriin

    Äänestä

  • Miksi kirkko näin tekisi? Sehän on Raamatun vastaista.

    Äänestä

....huono ajatus, Kannatan.

Äänestä

Dogmatiikan professori Miikka Ruokanen selittää olemassaoloamme kirjassaan ”Milloin maailma loppuu” näin (s.75): ” Jumala on olio, joka lahjoittaa hyvää, antaa toiselle mitä tältä puuttuu. Maailmankaikkeudelta ja meiltä pieniltä ihmisiltä puuttui olemassaolo, Jumala lahjoitti sen meille. Hän teki meidät rakkautensa kumppaneiksi.”

Tämä on varmasti lapsellisin ajatelma mitä kukaan suomalainen professori on koskaan kirjoittanut. Kuinka ”olemassa olemattomalle pienille ihmisille” voi lahjoittaa jotain?

Lapsentasoinen ajattelu on epäilemättä meriitti piispalle, ja kuten edellä oleva lainaus osoittaa, tuota "kelpoisuutta" ei Ruokaselta puutu.

Äänestä
  • luterilainen piispan virka ei ole mitenkään pätevä, joten sitä voi hoitaa kuka tahansa maallikkokin, juuri tästä luterilaisen piispan viran pätemättömyydestä johtuu myös se, ettei luterilaisuudessa ole koskaan toteutunut oikea kristinopin mukainen pappeus, ja miksi olisikaan toutunut. Hyvinhän luterialaiset ovat selvinneet mies- ja naissaarnaajien viroillaankin.

    Äänestä

  • Ruokasen sanomisissa ja kirjoituksissa ei ole mitään vikaa. Ruokanen osaa tuoda asiat esille kansantajuisesti.
    Hän tuo asioita esille oikealla tavalla oikeissa paikoissa. Ruokanen olisi sopiva henkilö arkkipiispaksi. Tarvittaessa Miikka laittaisi papit ruotuun.

    Äänestä

  • onneksi sentään kirjoitti:

    luterilainen piispan virka ei ole mitenkään pätevä, joten sitä voi hoitaa kuka tahansa maallikkokin, juuri tästä luterilaisen piispan viran pätemättömyydestä johtuu myös se, ettei luterilaisuudessa ole koskaan toteutunut oikea kristinopin mukainen pappeus, ja miksi olisikaan toutunut. Hyvinhän luterialaiset ovat selvinneet mies- ja naissaarnaajien viroillaankin.

    ... siinä parta täristen pajattaa joutavia. Me emme tarvi idän eikä lännen patriarkkojen tunnustusta ev. lut. kirkossame.

    Äänestä

  • .......... kirjoitti:

    Ruokasen sanomisissa ja kirjoituksissa ei ole mitään vikaa. Ruokanen osaa tuoda asiat esille kansantajuisesti.
    Hän tuo asioita esille oikealla tavalla oikeissa paikoissa. Ruokanen olisi sopiva henkilö arkkipiispaksi. Tarvittaessa Miikka laittaisi papit ruotuun.

    Ei mitään vikaa? Ahaa, no tässä sitä hyvää sanaa: "Jokainen Kristukseen uskova on osallinen Jumalan lähetyksestä tässä hänen maailmassaan. Näin me kaikki olemme maailmanlopun

    ­työläisiä, me toivomme mahdollisimman pikaista maailmanloppua - Herramme palaamista, uutta luomista ja ikuisen valtakunnan näky­vää perustamista. Kaikkien aikojen ja kaikkien paikkojen usko­vaisten kanssa me alati huokaamme: Tule, Herra Jeesus!""

    Äänestä

  • onneksi sentään kirjoitti:

    luterilainen piispan virka ei ole mitenkään pätevä, joten sitä voi hoitaa kuka tahansa maallikkokin, juuri tästä luterilaisen piispan viran pätemättömyydestä johtuu myös se, ettei luterilaisuudessa ole koskaan toteutunut oikea kristinopin mukainen pappeus, ja miksi olisikaan toutunut. Hyvinhän luterialaiset ovat selvinneet mies- ja naissaarnaajien viroillaankin.

    luterilaisuudessa ole koskaan toteutunut oikea kristinopin mukainen pappeus". Missäs kirkossa on sitten toteutunut Raamatun mukainen pappeus, jolloin papilla tulee olla vaimo ja lapsia? Ei missään. Katolisen kirkon papit elävät nykyisin selibaatissa, joka tuli voimaan paavi Gregorius VII:n avulla vasta Rooman kokouksessa 1074. Sitä ennen katoliset papit saivat mennä naimisiin. Ortodoksikirkon papit saavat mennä naimsiin, mutta piispat eivät saa olla naimisissa. Raamatun mukaista pappeutta ei siis ole missään kirkossa.

    Äänestä

  • Lukija5 kirjoitti:

    luterilaisuudessa ole koskaan toteutunut oikea kristinopin mukainen pappeus". Missäs kirkossa on sitten toteutunut Raamatun mukainen pappeus, jolloin papilla tulee olla vaimo ja lapsia? Ei missään. Katolisen kirkon papit elävät nykyisin selibaatissa, joka tuli voimaan paavi Gregorius VII:n avulla vasta Rooman kokouksessa 1074. Sitä ennen katoliset papit saivat mennä naimisiin. Ortodoksikirkon papit saavat mennä naimsiin, mutta piispat eivät saa olla naimisissa. Raamatun mukaista pappeutta ei siis ole missään kirkossa.

    kristinuskoon kuuluu Raamatun lisäksi myös kristinopillinen perinne. Pelkkä Raamattuun asioiden perustaminen on sitä protestanttista harhaa, josta Herra meitä suojelkoon. Pappeutta ei määritellä selibaatilla tai lasten määrällä. Luterilaisuudessa ei voi olla pappeutta, koska siellä ei toteudu oikea kristiniopin mukainen piispan virka, kaikki luterilaiset piispat ovat maallikoita, apostolinen sukkessio ei yllä enää heidän tehtävänsä siunaamiseen. Eivät maallikot voi asettaa myöskään pappeja tehtäviinsä.
    Tässä yhteydessä teidän olisi viisainta luopua piispa-nimikkeen käytöstä, sehän on ollut luterilaisuudessa vain kristillisen ajan jäänteenä.

    Äänestä

  • eri asiasta, kirjoitti:

    kristinuskoon kuuluu Raamatun lisäksi myös kristinopillinen perinne. Pelkkä Raamattuun asioiden perustaminen on sitä protestanttista harhaa, josta Herra meitä suojelkoon. Pappeutta ei määritellä selibaatilla tai lasten määrällä. Luterilaisuudessa ei voi olla pappeutta, koska siellä ei toteudu oikea kristiniopin mukainen piispan virka, kaikki luterilaiset piispat ovat maallikoita, apostolinen sukkessio ei yllä enää heidän tehtävänsä siunaamiseen. Eivät maallikot voi asettaa myöskään pappeja tehtäviinsä.
    Tässä yhteydessä teidän olisi viisainta luopua piispa-nimikkeen käytöstä, sehän on ollut luterilaisuudessa vain kristillisen ajan jäänteenä.

    mieltä, että "Pelkkä Raamattuun asioiden perustaminen on sitä protestanttista harhaa, josta Herra meitä suojelkoon." Enpä tiennytkään, että sinun uskontosi mukaan, mikä se sitten onkin, Raamattu ja Raamattuun asioiden perustaminen ei olekaan tärkeää, vaan pitää toivoa, että "Herra meitä suojelkoon" siltä. Piispa, joka tulee kreikan kielen sanasta episkolos ( = tarkastaja ), on suomen kielessä perinteinen nimitys kirkon tai hiippakunnan johtajasta. Sopii se sitten sinulle tai ei, niin Suomessa on luterilaisia ja ortodoksisia piispoja ja yksi katolinen piispa. Minun mielestäni ainakin meidän kristittyjen tulisi pitää yhtä eikä tapella toisiamme vastaan, vai etkö olekaan kristitty?

    Äänestä

Ja nyt myös tasa-arvon airuena kohta niitä naisenkin avuja. Hän on sentään Kirkkoherra vai mikä sen nyt onkaan eli vähän niinkuin meidän aikamme kirkon koko kuva: vähän kaikkea kaikille elegantisti.

Äänestä
  • mitä varten piti mennä leikolle!

    Äänestä

arkkipiispaksi TT Kari Mäkinen. Hänhän on jo siellä Turkukaupungissa piispana, niin onpahan lyhyt muuttomatka. Eiks tää olis ekologista ajattelua?

Äänestä
  • Olen myös Mäkisen kannalla. Hyvä ja viisas mies, ei julista uskoaan liikaa eikä huuda suureen ääneen dogmaattisia totuuksia.

    Te Ruokasen kannattajat, lukekaapa seuraava miehen kannanotto (www.ruokanen.fi) ja miettikää, haluatteko todella kuunnella tällaisia puheita arkkipiispalta

    "Jokainen Kristukseen uskova on osallinen Jumalan lähetyksestä tässä hänen maailmassaan. Näin me kaikki olemme maailmanlopun­työläisiä, me toivomme mahdollisimman pikaista maailmanloppua - Herramme palaamista, uutta luomista ja ikuisen valtakunnan näky­vää perustamista. Kaikkien aikojen ja kaikkien paikkojen usko­vaisten kanssa me alati huokaamme: Tule, Herra Jeesus!"

    Äänestä

  • Perusluterilainen kirjoitti:

    Olen myös Mäkisen kannalla. Hyvä ja viisas mies, ei julista uskoaan liikaa eikä huuda suureen ääneen dogmaattisia totuuksia.

    Te Ruokasen kannattajat, lukekaapa seuraava miehen kannanotto (www.ruokanen.fi) ja miettikää, haluatteko todella kuunnella tällaisia puheita arkkipiispalta

    "Jokainen Kristukseen uskova on osallinen Jumalan lähetyksestä tässä hänen maailmassaan. Näin me kaikki olemme maailmanlopun­työläisiä, me toivomme mahdollisimman pikaista maailmanloppua - Herramme palaamista, uutta luomista ja ikuisen valtakunnan näky­vää perustamista. Kaikkien aikojen ja kaikkien paikkojen usko­vaisten kanssa me alati huokaamme: Tule, Herra Jeesus!"

    rukoilee pikaista maailmanloppua ja Jeesuksen tulemista. Kristitty tietää, että koittaa vielä aika jolloin tulee viimeinen tuomio. Viimeisellä tuomiolla vain kristityt pelastuvat. Ruokanen on näissä asioissa oikeassa.

    Äänestä

  • Perusluterilainen kirjoitti:

    Olen myös Mäkisen kannalla. Hyvä ja viisas mies, ei julista uskoaan liikaa eikä huuda suureen ääneen dogmaattisia totuuksia.

    Te Ruokasen kannattajat, lukekaapa seuraava miehen kannanotto (www.ruokanen.fi) ja miettikää, haluatteko todella kuunnella tällaisia puheita arkkipiispalta

    "Jokainen Kristukseen uskova on osallinen Jumalan lähetyksestä tässä hänen maailmassaan. Näin me kaikki olemme maailmanlopun­työläisiä, me toivomme mahdollisimman pikaista maailmanloppua - Herramme palaamista, uutta luomista ja ikuisen valtakunnan näky­vää perustamista. Kaikkien aikojen ja kaikkien paikkojen usko­vaisten kanssa me alati huokaamme: Tule, Herra Jeesus!"

    "ei julista uskoaan liikaa" - siinäkö muka kriteeri, jonka perusteella arkkipiispa pitäisi valita? Sama kun valitsisi kokin sillä perusteella että "ei tee liikaa ruokaa" tai kampaajan koska hän "ei kampaa niin kauheasti". Piispan virka on nimenomaan julistusvirka numero yksi, ennen kaikkea pappien esipaimen, jonka pitäisi näyttää mallia miten uskotaan ja miten saarnataan.

    Äänestä

  • Perusluterilainen kirjoitti:

    Olen myös Mäkisen kannalla. Hyvä ja viisas mies, ei julista uskoaan liikaa eikä huuda suureen ääneen dogmaattisia totuuksia.

    Te Ruokasen kannattajat, lukekaapa seuraava miehen kannanotto (www.ruokanen.fi) ja miettikää, haluatteko todella kuunnella tällaisia puheita arkkipiispalta

    "Jokainen Kristukseen uskova on osallinen Jumalan lähetyksestä tässä hänen maailmassaan. Näin me kaikki olemme maailmanlopun­työläisiä, me toivomme mahdollisimman pikaista maailmanloppua - Herramme palaamista, uutta luomista ja ikuisen valtakunnan näky­vää perustamista. Kaikkien aikojen ja kaikkien paikkojen usko­vaisten kanssa me alati huokaamme: Tule, Herra Jeesus!"

    Saahan sitä maailmanloppua toivoa, sitä on monet kristityt kautta aikain toivoneet sattuvan oman elinaikansa kohdalla, mutta viedä se antaa odotuttaa itseään. Raamattu keskeisesti opettaa, että uskominen on pelastusta Jeesuksessa ja moni odottaa kohtaavansa hänet kasvoista kasvoihin. Raamattu käskee tehdä lähteystyötä jokaisen kristityn, sillä Raamattu sanoo, että niin kauan kuin joka paikkaan ei ole evankeliumia viety, ei loppua voi tulla. Joku uskoo tuollaiseen, joku ei. Suomessa on uskonnonvapaus. Minusta maailmanlopun teoriat ovat kiehtovia. Raamattu kieltää ruveta ennustamaan näistä jutuista, sillä sitä päivää ei tiedä muut kuin Jumala, milloin kaikki tapahtuu. Käsittääkseni Ruokanen ei olekaan mitään ennustellut, vaan hän on ilmaissut haaveilevansa siitä, että se tulisi ja koittaisi Herran päivä. Näin minä tulkitsen tuon kirjoittelun.

    Äänestä

Ruokanen on kehittänyt tuomasmessun ja hän toimii aktiivisesti tuomasmessussa mukana. Tuomasmessut ovat laajentuneet jo kaikkiin Suomen luterilaisiin seurakuntiin. Ruokanen on perusluterilainen. Ruokanen olisi passeli hoitamaan arkkipiispan virkaa.

Äänestä
  • joka Suomessa käyttää lappilaista nimeään MR? Tuota kolmen vaimon miestä? Salli minun nauraa.

    Äänestä

  • Vain viitoittanut tietä katolisuudelle ja haureudelle nimeltä "ekumeenia". Miksi ei trangender Marja-Sisko ole mieleisesi ehdokas arkkipiispaksi? Minusta hän sopisi erinomaisesti kirkon pääksi tai vaikkapa jopa uudentyyppiseksi Paaviksi, koska viimekerralla ei vielä valittu edes "värillistä Paavia". Transgender Paavi sopisi minusta mainiosti vaikka koko yhden- ja yhteisen suuren maailmankirkon pääksi, sillä häneltä olisi riittävästi häpyä joka lähtöön.

    Äänestä

  • Lutherilainen kirjoitti:

    joka Suomessa käyttää lappilaista nimeään MR? Tuota kolmen vaimon miestä? Salli minun nauraa.

    messu edustaa täysin kristillistä messua eli jumalanpalvelusta. Sinänsä jumalanpalvelus muodolla ei ole väliä, vaan sisällöllä.

    Äänestä

esitän luterilaisille, että tehän voisitte katsoa tätä arkkipiispan valintaa aivan uudesta näkökulmasta. Teillähän olisi nyt hyvä mahdollisuus siirtyä uskonpuhdistuksessa aivan uudelle tasolle, jossa koko puhdistus voidaan hoitaa loppuun. Miksi pitäisi apinoida enää kirkon hierarkiaa, kun muukin oppi on jo puhdistettu. Kun on vielä tunnettua, ettei luterilainen piispan virkaa ole koskaan tunnustettu luterilaisuuden ulkopuolella, kaikkein viisainta olisikin nyt valita Luterilaisten asiainhoitaja, joka huolehtii luterilaisuuden hallinnosta. Myöhemmin kaikki vapautuvat piispanvirat voitaisiin korvata alueellisilla asianhoitajan viroilla. Lisäksi voitaisiin päättää, ettei kukaan asianhoitajista käyttäisi viran yhteydessä hiippaa, sillä niitä ei osata täälläpäin enää valmistaa ja siksi ne näyttävät vain kahvipannun myssyiltä.
Kahvipannun myssyä voidaan toki käyttää alkuperäisessä tarkoituksessaan, isolle pannulle tarvitaan iso myssy ja pienelle pieni.

Äänestä

Miksi kirkko syrjiin näin vähemmistöjään? Yksi kiitiö trensgender sukupuolinen ja yksi homo ja yksi lesbo olisi pitänut olla ihan tasa-arvonkin tähden ehdolla, haettavaan virkaan ja tietysti myös nainen, - koska jo laulussakin sanotaan kaiken takana on nainen? Lue vaikka Mooseksen kirjan kolmas luku ellet usko.

Äänestä
  • pakottaa ehdolle ketään sellaista henkilöä, joka itse ei ole ehdolle halunnut?

    Äänestä

Todella hyvä tyyppi Ruokanen, ei ole jämähtänyt haistelemaan yhteiskuntailmiöiden kummajaisia tuulia vaan miehellä on varmasti rohkeutta puolustaa kirkon autonomiaa ja tahdikkaasti. >Nyt harmaa kirkon keularivi saa suorastaan uneliaaksi!

Äänestä

Ketäs siellä Häkkisen listalla oikein onkaan http://seppohakkinen.fi/ TUKIRYHMÄ?
No siellähän ovat kannoille pyrkimässä lähes kaikki entiset kirkkoneuvoksen "alaiset" - Eli tahtovat turvata jatkossa paikan yhä koreammille kirkon kutsuille? Mistään kirkon linja vetäjän tai puhdasoppisuuden hakuisuudesta tuskin on kysymys. Enemmänkin pienen ihmisen edes kuulluksi tulemisen tarpeesta ja siihen kaikki tarpeellinen, kaivattu, taitaa heidän osalta jäädäkin.

Äänestä
  • Kaikki tukemaan AP-ehdokas Rissasta, joka työssään täyttämässä kirkon tärkeintä tehtävää eli lähetystehtävää. On karismaattinen puhuja ja ihminen.

    Äänestä

  • Luin kirjoituksesi ja tukiryhmän jäsenten nimet ja heidän työtehtävänsä......ei osu nyt väitteesi kohdalleen.
    Mukana mm. kaksi tunnettua Kansanlähetyksen työntekijää.

    Rissanen arkkipiispaksi.

    Äänestä

  • miksi syyllistät listaltas vain osan?

    Äänestä

Miksi missään ei ole keskustelua siitä millainen käsitys ehdokkaiksi asetetuilla henkilöillä on uskoon liittyvistä asioista? Lehdistä olemme aiemmin saaneet lukea esimerkiksi että monet piispat eivät usko edes saatanaan tai helvettiin. Mielestäni olisi melko oleellista tietää arkkipiispaehdokkaiden käsitykset uskon asioista sekä heidän suhtautuminen esim. Raamatun vastaisiin vähemmistöryhmien saamiin nykyaikaisiin etuihin kuten homoavioiliittoihin. Sillä on suuri ero valitaanko tehtävään Raamatun arvoja puolustava henkilö vai nykyaikaiseen poliittiseen kulttuuriin mukautuva leipäpappi.

Äänestä
  • Pysähdy lukemaan ehdokkaiden esittelyjä - äläkä vouhota - ovat varsin varteenotettavia kaikki.

    Äänestä

  • senki saarnaaja kirjoitti:

    Pysähdy lukemaan ehdokkaiden esittelyjä - äläkä vouhota - ovat varsin varteenotettavia kaikki.

    Eipä ole löytynyt esittelyjä joissa oikeasti kerrottaisiin tärkeistä uskoon liittyvistä asioista ja mielipiteistä. Koulutus, työt ja luottamustehtävät ei kerro ihmisestä kaikkea

    Äänestä

  • edelleen ihmettelen kirjoitti:

    Eipä ole löytynyt esittelyjä joissa oikeasti kerrottaisiin tärkeistä uskoon liittyvistä asioista ja mielipiteistä. Koulutus, työt ja luottamustehtävät ei kerro ihmisestä kaikkea

    Kirkkohalitus on menossa vahvalla joukolla HÄKKISEN taa. Pyritään "asiantuntijuudessa" ja vaikuttamaan esimerkillä omiin valitsijoihin ja paniikissa pelätään itsekin muutosta, halutaan pysyä jatkossakin sisäpiiriläisinä.

    Äänestä

  • tätäkin kirjoitti:

    Kirkkohalitus on menossa vahvalla joukolla HÄKKISEN taa. Pyritään "asiantuntijuudessa" ja vaikuttamaan esimerkillä omiin valitsijoihin ja paniikissa pelätään itsekin muutosta, halutaan pysyä jatkossakin sisäpiiriläisinä.

    Ei ei ainakaan Kari Mäkistä pidä valita. Hän vihkii homot ja lesbot avioliittoon niinkuin Riekkinenkin

    Äänestä

  • SeurakuntalainenS kirjoitti:

    Ei ei ainakaan Kari Mäkistä pidä valita. Hän vihkii homot ja lesbot avioliittoon niinkuin Riekkinenkin

    Ilmeisesti osa naispapeita kannattaa Mäkistä arkkipiispaksi siksi, että Turun piispanvirka saataisiin hakuun ja siihen nainen, joka olisi myös myötämielinen saamaa sukupuolta olevien parisuhteen siunaamiselle.

    Äänestä

Dogmatiikan professori ja arkkipiispaehdokas Miikka Ruokanen kirjoitti (HS 5.12.09): ”Kristillinen kirkko on aina tunnustanut luomisen teologiaa, jonka mukaan 'Jumala loi ihmisen kuvakseen, mieheksi ja naiseksi hän loi heidät.' Ihmisille annettu ensimmäinen käsky ja tehtävä kuului: 'Olkaa hedelmälliset, lisääntykää ja täyttäkää maa.' Tämä on Vanhan ja Uuden testamentin läpilyövä teema, olennainen teologinen oppi ihmisestä, ei vain etiikkaa. Vain miehen ja naisen välisellä liitolla on kristinuskon mukaan Jumalallinen asetus.”

Apostoli Paavali ymmärsi asian kuitenkin eri tavalla ja suositteli omaa selibaattiaankin muille, ja selibaatti kuului Paavalin jälkeenkin eräiden varhaiskirkon suuntausten ihanteisiin. Myös luostarilaitos ja suurin kristillinen kirkkokuntamme roomalaiskatolisuus ammentaa edelleen tästä perinteestä eikä salli pappiensa avioituvan. Jumalan käsky ”täyttäkää maa” on aikoja sitten jo täytetty - ja ehkä liiankin hyvin.

Paavalin käsitys, ettei nainen saa opettaa, ja että seurakunnan johtajan tulee olla mies, kuuluvat hänen omaan aikaansa. Samoin hänen käsityksensä valitusta homoseksuaalisuudesta oli aikaansa sidottua jota nykytieto ei missään mielessä tue, eikä saa näinollen olla uskonnollisenkaan syrjinnän peruste. On myös muistettava että homoseksuaalit ovat edelleen Jumalan kuvia miehenä ja naisena, eikä heidän sukupuolinen suuntautuneisuutensa muuta heidän geneettisesti määräytyvää biologiaansa muuksi. Lisäksi yksipuolinen heteroseksuaalisen avioliiton korostaminen syrjii myös suurta yksin elävien ihmisten joukkoa kirkossa. Avioliitto ei ylipäätään ole kirkon tuote. Avioliitto (avoliitto) on syntynyt täysin sekulaarista yhteiskunnallisesta ja inhimillisestä tarpeesta. Kirkko voisi yhtä hyvin kokonaan luopua avioliittoon vihkimisestä. Jeesus käski julistaa evankeliumia, ei vihkiä avioliittoon.

Mielestäni tärkein Vanhan ja Uuden testamentin ”läpilyövä, positiivinen oppi ja teema”, on ollut rakkaus lähimmäiseen, itseen ja Jumalaan, ja tämä on viime kädesä sitä evankeliumia mitä kristillisen kirkon tulisi julistaa sanoin ja teoin kaikille kansoille. Ja tämä tuli Jeesuksen opetuksessa ja elämässä hyvin selkeästi julki, ja se oli hänen ja monien myöhempienkin tulkitsijoiden mm. Paavalin mukaan koko lain tarkoitus ja täyttymys. Lähimmäisen rakastamisen käsky velvoittaa meitä kristittyjä tänäänkin, ja riittää ohjeeksi ainakin minulle kun arvion suhtautumistani seksuaalisten vähemmistöjen rekisteröityjen parisuhteiden kirkolliseen siunaamiseen tai avioliittoon.

Äänestä
  • On selvitetty, että n. 60% papeista on suunnilleen kanssasi samaa mieltä ja se kertoo, mihin suuntaa kirkkoamme lähimmäisenrakkauden nimissä lähi vuodet viedään.

    Äänestä

  • ....... kirjoitti:

    On selvitetty, että n. 60% papeista on suunnilleen kanssasi samaa mieltä ja se kertoo, mihin suuntaa kirkkoamme lähimmäisenrakkauden nimissä lähi vuodet viedään.

    Siinä mielessä olen kyllä pappi koska kaikki kristityt ovat "pappeja". Toivottavasti kirkkoamme viedään eteenpäin, ei vain lähimmäisenrakkauden nimissä, vaan myös teoissa.

    Äänestä

  • Kyllä ihmiset olisi luotu kaksineuvoisiksi, jos olisi tarkoituksena ollut samansukupuolisten pariutuminen.

    Äänestä

Prof Miikka Ruokanen on kaikin puolin sopiva vaihtoehto arkkipiispaksi. Ruokasen ehdoton etevämmyys on hänen huomattava laaja-alaisuutensa kirkon opin, kansainvälisten kysymysten ja ekumenian alalla. Lisäksi Ruokanen tuo tervetulleen vaihtelun kirkon varsin rajoittuneeseen sisäpiiriin, joka todellisuudessa on huomattavasti vaatimattomampaa joukkoa johtamiskyvyiltään ja taidoiltaan kuin heistä luotu julkisuuskuva antaa ymmärtää. Moni kirkon työntekijä on henkilökohtaisesti vakuuttunut siitä, että kirkon johtamiskulttuurissa on pian tapahduttava käänteentekevä muutos kohti elävää kirkkoa. Mielestäni tietyn tyylisuunnan edustajien paapominen kirkon viroissa on liian kallis hinta Suomen evlut kirkon rakenteen romahduttamisesta.

Äänestä
  • Miten kolmasti avioitunut mies voi olla kirkon päänä esikuva kristikansalle.

    Äänestä

  • Lutherilainen kirjoitti:

    Miten kolmasti avioitunut mies voi olla kirkon päänä esikuva kristikansalle.

    Ottakaa lesbopiispa Hesaan.Välttää teille hyvin.Olisko se julkkis joku LauraM. Tietenkin liberaaliälykkö P.Kainulainen kävisi varmaan teille.

    Äänestä

Miikka Ruokanen kertoo avioliitoistaan. Keskimmäisestä vaimostaan Ruokanen ei mainitse sanallakaan. Mikä oli eron syy. Läheltä eroa seuranneenna, tiedän Ruokasen käyttäytyneen huonosti, todella huonosti. Hän kirosi entisen puolisonsa. Mikä on ihminen kiroamaan toisen. Pelottavaa käytöstä. Arkkipiispaksi ei voi nousta näin käyttäytyvää ihmistä.

Äänestä
  • Noita perättömiä juoruja on paljon, joilla mustamaalataan ehdokkaat

    Äänestä

Turkulais-lehden haastattalussa ehdokas Mäkinen sanoi muslimeja veljeksi ja sisariksi! Mäkinen taitaakin olla salaa muslimi, sillä islamin uskoinen ei ole kristityn veli tai sisar, ainakaan heidän näkökulmastaan. Raamatun Jumala, joka on luonut maan ja taivaan ei ole muslimien Allah.

Äänestä

Ruokanen on eronnut ja Mäkinen ei näe homoutta syntinä.
Varsin ironista on, että evlut kirkolla on näinä aikoina ehdokkaina arkkipiispan virkaan miehet näiltä lähtökohdilta.
Kuvastaa hyvin kirkon tilaa.
Raamatun Sanaa ei pidetä enään arvossaa, sitä epäillään, ollaan valmiita muuttamaan ja tekemään yleisen mielipiteen kanssa siitä kompromisseja.

Missä on kunnioitus Jumalan Sanaa kohtaan?

Avioero on synti. Syntiä on myös homous. Niitä ei saada muutettua synnittömiksi vaikka kirkko sitä pyrkii tekemäänkin...
Jokainen meistä on syntinen, monin tavoin Jumalaa vastaan rikkonut.
Nyt on kyseessä kuitenkin kirkon "pää" paimenen virka ja vastuu tässä virassa on valtava!
Vastuu ei-uskovien vuoksi, vastuu kirkon vuoksi ja ennenkaikkea vastuu Jumalan edessä!

Eikai ole epäselvyyttä siinä, mitä Paavali antaa ohjeeksi seurakunnan kaitsijasta?
"...Yhden vaimon mies..."

Eikai ole epäselvyyttä, mitä Raamattu Sanoo homoudesta? Mitä Jumala omalla Sanallaan Raamatussa sanoo siitä?
Jumalan Sana on pysyvä, muuttumaton ja tosi, se ei muutu! Se ei muutu vaikka aika, ihmiset, näkemykset ja yleinen suuntaus yhteiskunnassa muuttuu. Kirkon tulisi kunnioittaa Jumalan Sanaa, pitää siitä kiinni ja perustaa kaiken vain sille perustalle.

Raamatun Sanan valossa, Ruokanen ei voi olla seurakunnan paimen, saatikka kirkon johtohenkilö.
Raamatun valossa Mäkisen valinta olisi myös hyvin kyseenalainen. Miehen tässä tehtävässä tärkein päämäärä on Jumalan Sanan seuraaminen ja noudattaminen. Ja siitä kiinni pitäminen, että kirkko todellakin pitäytyy kiinni Raamatun puhtaassa opissa!
Nämä asiat eivät näy Mäkisen puheissa.

Siksi sama kumpi tulee valituksi, on se kirkolle, Raamatun opille epäoikeuden mukaista.
Tosin, kuvastaa enemmän kuin hyvin tätä "aikaa" mitä elämme. Kuten tiedämme, lopunaikoina on kuin "lootin päivinä" taikka "nooan aikoina". Näin todellakin on käymässä ja tämä Herran Sana on edessämme käymässä toteen.

Minä en julkeaisi hyväksyä itseäni Pyhän Jumalan edessä moiseen virkaan, jos en elämässäni kuvastaisi sitä mitä Raamattu opettaa. Vielä vähemmän julkeaisin opettaa ja puhua Raamatun Sanaa vastaan.

Jos nämä molemmat miehet Raamattuun vedoten luopuisivat ehdokkuudestaan, olisi se evankeliumin raikas tuulahdus suomen evlut kirkkoon! Se herättäisi kirkossa ja kansassa uutta kunnioitusta Jumalan Sanaa kohtaan!

Epäilen kuitenkin suuresti, että näin ei käy.
"Tapahtukoon sinun tahtosi"

Äänestä

Kumpi ja Kampi tappeli, kumpi voitti?
"JOS" jompikumpi pitäisi valita ihan pakosti arkkipiispaksi, niin Ruokanen olisi silloin se vaihtoehto, mutta toisaalta hänkin on useammin jo eronnut avioliitostaan joka on Jumalan silmissä "paha juttu"! No erotahan toki voi, mutta vain huoruuden tähden kuten Raamattu opettaa, ja sitten pitää pysyä yksinään, mutta Ruokanen ei ole pysynyt yksinään vaan on uudelleen avioitunut vastoin Raamatun opetuksen, jonka joku toinen luterilainen pappi on vihkinyt, siis hänkin toimien vastoin Raamatun opetuksen koska on vihkinyt avioliitosta eronneen ihmisen uudelleen avioon! Tuo toinen vastaehdokas on myös aivan yhtä Raamtunvastainen valinta homomyönteisyydellään kuin tuo toinenkin avioeromyönteisenä pappina!

Mutta siis kumpi tahansa näistä nykyisistä ehdokkaista sitten valitaankin luterilaisen kirkon arkkipiispaksi, niin valinta on vain "kirkollinen valinta" koska kirkko monessa muussakin asiassa harjoittaa toimintaa joka on vastoin Raamatun opetuksen! Eli toimitaan niin tai näin, niin valinta on vain tyypillisen - LUTERILAINEN, ei Raamatullinen valinta!

Terv, mathetes

Äänestä
  • Ei luterilainen kirkko olekaan mikään "raamatullinen", eikä pidäkään olla. Se on kristillinen kirkko, joka ottaa vakavasti myös suomen lainsäädännön, evankeliumin, ihmisen omantunnon, järjen ja uuden tiedon.

    Äänestä

  • Hengenmies kirjoitti:

    Ei luterilainen kirkko olekaan mikään "raamatullinen", eikä pidäkään olla. Se on kristillinen kirkko, joka ottaa vakavasti myös suomen lainsäädännön, evankeliumin, ihmisen omantunnon, järjen ja uuden tiedon.

    En ole ennen kuullut, että kirkon ei tulisikaan/pitäisikään olla Raamatullinen.
    Erikoinen väittämä.
    Jos näin on, niin ei moista säätiötä tule kutsua kirkoksi laisinkaan.

    Äänestä

  • Hengenmies kirjoitti:

    Ei luterilainen kirkko olekaan mikään "raamatullinen", eikä pidäkään olla. Se on kristillinen kirkko, joka ottaa vakavasti myös suomen lainsäädännön, evankeliumin, ihmisen omantunnon, järjen ja uuden tiedon.

    Kirjoitit:
    >>Ei luterilainen kirkko olekaan mikään "raamatullinen", eikä pidäkään olla. Se on kristillinen kirkko, joka ottaa vakavasti myös suomen lainsäädännön, evankeliumin, ihmisen omantunnon, järjen ja uuden tiedon.

    Äänestä

Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastainen viesti.

Kommentoi aloitusta


.......... kirjoitti:

Professori ja tri Miikka Ruokanen arkkipiispaksi Jukka Paarman jälkeen.
Ruokanen olisi oikea henkilö arkkipiispaksi. Ruokanen on vihitty myös papiksi.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu