Iltahartauden piti Pekka Kainua. Hartaus oli yleensä ottaen hyvin raitis, kuten Kainualla yleensäkin. Hän ei vaikuta nousevan saarnastuoliin tarkoituksena hajottaa seurakuntaa, kuten muutamat muut Joensuussa.
Tekstinä oli ensimmäisen adventtisunnuntain Matt. 21: 1-9.
Jäin miettimään erästä Kainuan toteamusta hartauden loppupuolella, siinä vaiheessa, jossa puheissa usein sanotaan olennaisin ja se, mikä parhaiten jää kuulijan mieleen, hiukan ennen lopettelufraseologiaa.
"Joka ei tunne Jumalan valtakuntaa, ei myöskään voi tuntea tuon valtakunnan kuningasta."
Tämä tuo mieleeni kirkkoisä Cyprianuksen toteamuksen "Jolla ei ole seurakuntaa äitinä maan päällä, ei ole myöskään Jumalaa Isänä taivaassa."
Minusta nuo toteamukset vaikuttavat kovasti samanlaiselta kirkkopoliittiselta vallankäytöltä. Erona vain se, että kun Cyprianus halusi kieltää seurakuntamääritelmänsä ulkopuolelle jääviltä Isän, Kainua kieltää Pojan.
Tässä ajattelumallissa, johon tukeutuen yksilö voidaan todeta jumalattomaksi, ellei hän tunnusta halutunlaista seurakuntaoppia - haluttua laumaa - on minusta muutama vakava ongelma.
Ensiksi, Jumalan sana ei opettane tuomitsemaan. Luuk. 6:36-37, 1.Kor.4:1-10.
Meistä ihmisistä ei taida uskon punnitsijoiksi olla. Ehkäpä tästä syystä Jumalan sana ei kehota kieltämään Isää tai Poikaa sellaiselta, joka Jumalan lapseksi tunnustautuu?
Toiseksi, syy- ja seuraussuhteet ovat minusta sekaisin, kun tuosta päästä lähdetään itse kunkin Jumalan tuntemista tuomaroimaan. Martti Luther, Kristityn vapaudesta:
"24. Häntä taas, jolta usko puuttuu, eivät mitkään hyvät teot auta hurskauteen eivätkä autuuteen. Eivät liioin mitkään pahat teot tee häntä pahaksi ja tuomion alaiseksi, vaan epäusko, joka tekee persoonan ja puun pahaksi, tekee pahoja ja tuomittavia tekoja. Jos siis ihmisestä tulee hurskas tai paha, se ei ala teoista, vaan uskosta, niin kuin Viisas sanoo: "Kaiken synnin alku on se, että ihminen luopuu Jumalasta eikä luota häneen." (Siir. 10:14 - 15) Samoin Kristuskin opettaa, ettei pidä aloittaa teoista sanoessaan: "Joko tehkää puu hyväksi ja sen hedelmä hyväksi, tai tehkää puu huonoksi ja sen hedelmä huonoksi" (Matt. 12:33) ikään kuin hän tahtoisi sanoa: jos tahdotaan hyviä hedelmiä, on aloitettava puusta ja istutettava se hyvin. Samoin ihmisen tahtoessaan tehdä hyviä tekoja ei pidä aloittaa teoista, vaan persoonasta, jonka on suoritettava teot. Mutta mikään muu kuin usko ei tee persoonaa hyväksi, eikä mikään muu kuin epäusko tee sitä pahaksi. On kyllä totta että teot tekevät hurskaaksi tai pahaksi ihmisten silmissä, se on: ne osoittavat ulkonaisesti, kuka on hurskas ja kuka paha, niin kuin Kristus sanoo: "Niin te siis tunnette heidät heidän hedelmistään" (Matt. 7:20). Mutta tämä kaikki on sellaista, mikä näkyy ulospäin ja on ulkonaista. Sen katsominen on johtanut harhaan monia ihmisiä, jotka kirjoittavat ja opettavat, miten on tehtävä hyviä tekoja, mutta eivät koskaan ajattele uskoa. He kulkevat omia teitään, sokea sokeaa taluttaen, piinaavat itseään monilla teoilla eivätkä kuitenkaan koskaan saavuta oikeata hurskautta. Näistä pyhä Paavali sanoo 2. Tim. 3:"Heillä on hurskauden ulkonäkö, mutta ei sen perustaa; he ovat uudestaan ja uudestaan oppimassa, mutta eivät milloinkaan tule todellisen hurskauden tuntemiseen" (2. Tim. 3:5 - 7).
Hänen, joka ei tahdo joutua harhaan yhdessä näiden sokeitten kanssa, täytyy nähdä kauemmaksi kuin tekoihin ja käskyihin tai oppiin teoista. Hänen tulee ennen kaikkea muuta kiinnittää huomiota siihen, miten persoona tulee hurskaaksi. Mutta persoona ei tule hurskaaksi tai autuaaksi käskyjen tai tekojen, vaan Jumalan sanan (se on hänen armolupaustensa) ja uskon kautta. Näin säilyy Jumalan kunnia, että hän ei tee meitä autuaiksi omien tekojemme, vaan hänen armollisen sanansa välityksellä ilmaiseksi ja sulasta laupeudesta."
Tulkitsen Kainuan asettuvan lausahduksineen osaksi muutaman vuosikymmenen mittaista vanhoillislestadiolaista jatkumoa, jossa kristityn usko mitätöidään, ellei hän pidä Jumalan valtakuntana vanhoillislestadiolaisuutta ja vain sitä.
Eikö tällainen ajattelu ole nimenomaan sitä vanhurskauden tuomarointia hedelmien perusteella, jota Luther lainaamassani pätkässä paheksuu?
Taidanpa yhtyä suhtautumisessani tällaiseen samalle linjalle kuin Kristus, Paavali ja Luther. Yksilön uskon kyseenalaistaminen vääränä pidetyn seurakuntaopin tai sen sovellutusten osalta on minusta väärin riippumatta siitä, kenen katson olevan oikeassa ko. seurakuntaopillisessa kysymyksessä. Koska kyse on jumalallisen tuomiovallan ottamisesta inhimillisiin käsiin. Tuomio tulee antaa puun perusteella, mutta näemme vain hedelmät, joita niitäkään meistä ei ole erehtymättömästi arvostelemaan; 1.Kor.13:12.
Ekslusiivinen seurakuntaoppi näyttää minusta väistämättä vaativan rinnalleen ihmiskäsiin otettua tuomiovaltaa eli tuomitsemista hedelmien, inhimillisin voimin määritellyn hurskauden mittapuun mukaan. Eli lakivanhurskautta.
Tekstinä oli ensimmäisen adventtisunnuntain Matt. 21: 1-9.
Jäin miettimään erästä Kainuan toteamusta hartauden loppupuolella, siinä vaiheessa, jossa puheissa usein sanotaan olennaisin ja se, mikä parhaiten jää kuulijan mieleen, hiukan ennen lopettelufraseologiaa.
"Joka ei tunne Jumalan valtakuntaa, ei myöskään voi tuntea tuon valtakunnan kuningasta."
Tämä tuo mieleeni kirkkoisä Cyprianuksen toteamuksen "Jolla ei ole seurakuntaa äitinä maan päällä, ei ole myöskään Jumalaa Isänä taivaassa."
Minusta nuo toteamukset vaikuttavat kovasti samanlaiselta kirkkopoliittiselta vallankäytöltä. Erona vain se, että kun Cyprianus halusi kieltää seurakuntamääritelmänsä ulkopuolelle jääviltä Isän, Kainua kieltää Pojan.
Tässä ajattelumallissa, johon tukeutuen yksilö voidaan todeta jumalattomaksi, ellei hän tunnusta halutunlaista seurakuntaoppia - haluttua laumaa - on minusta muutama vakava ongelma.
Ensiksi, Jumalan sana ei opettane tuomitsemaan. Luuk. 6:36-37, 1.Kor.4:1-10.
Meistä ihmisistä ei taida uskon punnitsijoiksi olla. Ehkäpä tästä syystä Jumalan sana ei kehota kieltämään Isää tai Poikaa sellaiselta, joka Jumalan lapseksi tunnustautuu?
Toiseksi, syy- ja seuraussuhteet ovat minusta sekaisin, kun tuosta päästä lähdetään itse kunkin Jumalan tuntemista tuomaroimaan. Martti Luther, Kristityn vapaudesta:
"24. Häntä taas, jolta usko puuttuu, eivät mitkään hyvät teot auta hurskauteen eivätkä autuuteen. Eivät liioin mitkään pahat teot tee häntä pahaksi ja tuomion alaiseksi, vaan epäusko, joka tekee persoonan ja puun pahaksi, tekee pahoja ja tuomittavia tekoja. Jos siis ihmisestä tulee hurskas tai paha, se ei ala teoista, vaan uskosta, niin kuin Viisas sanoo: "Kaiken synnin alku on se, että ihminen luopuu Jumalasta eikä luota häneen." (Siir. 10:14 - 15) Samoin Kristuskin opettaa, ettei pidä aloittaa teoista sanoessaan: "Joko tehkää puu hyväksi ja sen hedelmä hyväksi, tai tehkää puu huonoksi ja sen hedelmä huonoksi" (Matt. 12:33) ikään kuin hän tahtoisi sanoa: jos tahdotaan hyviä hedelmiä, on aloitettava puusta ja istutettava se hyvin. Samoin ihmisen tahtoessaan tehdä hyviä tekoja ei pidä aloittaa teoista, vaan persoonasta, jonka on suoritettava teot. Mutta mikään muu kuin usko ei tee persoonaa hyväksi, eikä mikään muu kuin epäusko tee sitä pahaksi. On kyllä totta että teot tekevät hurskaaksi tai pahaksi ihmisten silmissä, se on: ne osoittavat ulkonaisesti, kuka on hurskas ja kuka paha, niin kuin Kristus sanoo: "Niin te siis tunnette heidät heidän hedelmistään" (Matt. 7:20). Mutta tämä kaikki on sellaista, mikä näkyy ulospäin ja on ulkonaista. Sen katsominen on johtanut harhaan monia ihmisiä, jotka kirjoittavat ja opettavat, miten on tehtävä hyviä tekoja, mutta eivät koskaan ajattele uskoa. He kulkevat omia teitään, sokea sokeaa taluttaen, piinaavat itseään monilla teoilla eivätkä kuitenkaan koskaan saavuta oikeata hurskautta. Näistä pyhä Paavali sanoo 2. Tim. 3:"Heillä on hurskauden ulkonäkö, mutta ei sen perustaa; he ovat uudestaan ja uudestaan oppimassa, mutta eivät milloinkaan tule todellisen hurskauden tuntemiseen" (2. Tim. 3:5 - 7).
Hänen, joka ei tahdo joutua harhaan yhdessä näiden sokeitten kanssa, täytyy nähdä kauemmaksi kuin tekoihin ja käskyihin tai oppiin teoista. Hänen tulee ennen kaikkea muuta kiinnittää huomiota siihen, miten persoona tulee hurskaaksi. Mutta persoona ei tule hurskaaksi tai autuaaksi käskyjen tai tekojen, vaan Jumalan sanan (se on hänen armolupaustensa) ja uskon kautta. Näin säilyy Jumalan kunnia, että hän ei tee meitä autuaiksi omien tekojemme, vaan hänen armollisen sanansa välityksellä ilmaiseksi ja sulasta laupeudesta."
Tulkitsen Kainuan asettuvan lausahduksineen osaksi muutaman vuosikymmenen mittaista vanhoillislestadiolaista jatkumoa, jossa kristityn usko mitätöidään, ellei hän pidä Jumalan valtakuntana vanhoillislestadiolaisuutta ja vain sitä.
Eikö tällainen ajattelu ole nimenomaan sitä vanhurskauden tuomarointia hedelmien perusteella, jota Luther lainaamassani pätkässä paheksuu?
Taidanpa yhtyä suhtautumisessani tällaiseen samalle linjalle kuin Kristus, Paavali ja Luther. Yksilön uskon kyseenalaistaminen vääränä pidetyn seurakuntaopin tai sen sovellutusten osalta on minusta väärin riippumatta siitä, kenen katson olevan oikeassa ko. seurakuntaopillisessa kysymyksessä. Koska kyse on jumalallisen tuomiovallan ottamisesta inhimillisiin käsiin. Tuomio tulee antaa puun perusteella, mutta näemme vain hedelmät, joita niitäkään meistä ei ole erehtymättömästi arvostelemaan; 1.Kor.13:12.
Ekslusiivinen seurakuntaoppi näyttää minusta väistämättä vaativan rinnalleen ihmiskäsiin otettua tuomiovaltaa eli tuomitsemista hedelmien, inhimillisin voimin määritellyn hurskauden mittapuun mukaan. Eli lakivanhurskautta.
Vastaukset 16
Vanhimmat
"Ekslusiivinen seurakuntaoppi näyttää minusta väistämättä vaativan rinnalleen ihmiskäsiin otettua tuomiovaltaa eli tuomitsemista hedelmien, inhimillisin voimin määritellyn hurskauden mittapuun mukaan. Eli lakivanhurskautta."
Parhaimmat kiitokset. Sinun kirjoituksesi on parhaita avauksia.
lisää kiitoksia!
kohta joku pässi kuitenkin hyökkää avajaa vastaan! kiitos piristävästä kirjoituksesta.
Kiitos kirjoituksestasi. Minulta jää tältä sunnuntailta seurat väliin, mutta tämä "puheesi" taisikin ruokkia sieluani enemmän kuin se sana, jota olisin kuullut, jos seurapenkkiin olisin päässyt. Kirjoituksesi omakohtaisen uskon, luottamuksen ja näkemisen (ts. Jumalan tuntemisen) esiintuonti lämmitti erityisesti.
ivaamaan heitä lyylereiden lailla.
Kirjoittajasta lemuaa eriseuraisen henki .Olisit vaan kuunnellu itelles neuvoks. Kyllä me tiedetään jo , keillä ei ole asiat kunnossa.Viimeistään viimesellä tuomiolla asias tulee julki.
...jaetaan eriseuraisen leimoja otsaan? Sinullako se hengen erottamisen lahja on?
Ketkä ovat "meitä", jotka leimaa heidät? Millä perusteella jako on tehty?
kaikilla nöyrillä Jumalan lapsilla on Hengen erottamisen lahja. Ylpeiltä ja omalakisilta Pyhän Hengen valo sammuu ...ja lopuksi pakenee.Niitä on tällä seudulla useita uskovaisten joukossa kulkevia.
Tämän kaikki tiedämme.
Milloin uskaltavat taas liikkeelle?
Kummallista että "hengen erottamisen lahja" on vain niillä jotka itse julistautuvat "nöyriksi Jumalan lapsiksi" ja "heikoiksi". Oikeasti nöyrillä Jumalan lapsilla ei ole tarvetta julistautua "nöyriksi" Jumalan lapsiksi. He juuri ovat peloissaan kun "nöyrät" ja "heikot" saarnastuolista pelottelevat eriseuroilla ja puhdistuksenajalla. Oikeasti nöyrät Jumalan lapset hoitokokouksissakin tuijottivat varpaitaan peloissan ja rukoilivat että hullutus menisi ohi. Ne keitä sinä nimittelevät ylpeiksi ja omalakisiksi eivät varmasti ole nöyrimpiä ja kilteimpiä seurakunnassa mutta pahimmat epäsoovun aiheuttajat on siellä hierarkian yläpäässä eikä nuorten joukossa.
Avaajan mielestä nöyryyttä on se, ettei lausu tuomioita toisen sieluntilasta. Se taitaa sitten olla vääränlaista nöyryyttä.
Onko "ylpeitä ja omalakisia" puhuteltu, vaiko vain leimattu takanapäin kuiskuttelemalla?
omat erheet ja virheet, jolloin saa automaattisesti armon Jeesuksen ansion tähden.
Itse huomasin ja kerroin myös tämän saman tien julki, viikon loppuna miten olen väärin "yrittänyt" olla "malli-isä" perheessäni. Enemmän "erehtyväinen" olisi ollut parempi, näin jälkiviisaana ajattelen!
Minusta siteeraamasi lausuma kuulostaa samansisältöiseltä kuin Lutherin teksti kirjoituksessaan 'Että eläisimme':
"Sen joka haluaa löytää Kristuksen, täytyy ensin löytää seurakunta. Kuinka saatamme tietää, missä Kristus ja hänen uskonsa ovat, jos emme tiedä, missä hänen uskovaisensa ovat? ja se, joka haluaa tietää jotakin Kristuksesta, ei saa uskoa itseään eikä rakentaa omalla järjellään siltaa taivaasen, vaan hänen on mentävä seurakuntaan sitä etsimään ja kyselemään. Nyt seurakunta ei ole puu tai kivi, vaan joukko uskovaisia ihmisiä. heihin tulee pitäytyä ja katsottava, miten he uskovat, elävät ja opettavat. Heillä on varmasti Kristus keskuudessaan".