Allergiasolut

Meillä tytöllä todettiin nyt paljon allergiasoluja.
Verikokeilla on kuitenkin aiemmin (ei kovinkaan kauan sitten) todettu, että ei olis allergioita.
Mistä syystä allergiasolujen määrä voi kasvaa?
Voiko sitten olla esim. kosteusvauriohomeista kyse, niitähän on noissa testeissä kuulemma aika suppeasti?
Vai voiko esim. flunssa nostaa noiden solujen määrää?
3871
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 3

Vanhimmat

Flunssa ei nosta allegiasolujen määrää. Miksi menit kokeeseen,jos kerran ei ollut tarvetta? Eli luulisin, että ette ole löytänyt syytä tytön sairastumiseen/ihottumaan tai johonkin. Hän on allerginen semmosille aineille, mitä ette testanneet. Joku voi olla vähän allerginen kaikelle ja ige on 2000. Silti lasta ei paljoa häiritse mikään, mutta jos on esim ainoastaan kissalle allerginen ja määrä on 2000, niin ei edes koulussa voi istua henkilön vieressä, jolla on kissa kotona saamatta jotain oireita. Nyt vaan lisää testejä ja kotiseurantaa, että mikä on teillä allergian aiheuttaja.

Äänestä
  • Lapsella on siis ollut pitkittynyttä yskää jo viime syksystä lähtien. Alkoi flunssan yhteydessä. On atoopikko.
    Laitettiin sairaalaan lastenlääkärille jatkotutkimuksiin nyt vasta.
    PEF-arvojen perusteella sai kokeeksi astmalääkkeet.
    Hengitys ei kuitenkaan vingu, eikä saa eläimistä välittömiä oireita, ei ole nuhaa.
    Asutaan maalla ja meillä on aina ollut eläimiä.
    Kaikki eläimet mitä meillä on, on allergiatesteissä testattu (ja muutama muukin), samoin lukuisat ruoka-aineet (pari selvää ruoka-aine allergiaa oli pienempänä, mutta nyt on menneet välittömät oireet niistä ohitse), kolme kosteusvauriohometta (mutta lääkäri totesi, että testit on niin suppeat, että se ei sulje niiden osalta mitään pois lopullisesti), siitepölyt, pölypunkit ja mitä niitä nyt vielä olikaan.
    En sitten tiedä mille vois olla allerginen.

    Äänestä

  • ap. kirjoitti:

    Lapsella on siis ollut pitkittynyttä yskää jo viime syksystä lähtien. Alkoi flunssan yhteydessä. On atoopikko.
    Laitettiin sairaalaan lastenlääkärille jatkotutkimuksiin nyt vasta.
    PEF-arvojen perusteella sai kokeeksi astmalääkkeet.
    Hengitys ei kuitenkaan vingu, eikä saa eläimistä välittömiä oireita, ei ole nuhaa.
    Asutaan maalla ja meillä on aina ollut eläimiä.
    Kaikki eläimet mitä meillä on, on allergiatesteissä testattu (ja muutama muukin), samoin lukuisat ruoka-aineet (pari selvää ruoka-aine allergiaa oli pienempänä, mutta nyt on menneet välittömät oireet niistä ohitse), kolme kosteusvauriohometta (mutta lääkäri totesi, että testit on niin suppeat, että se ei sulje niiden osalta mitään pois lopullisesti), siitepölyt, pölypunkit ja mitä niitä nyt vielä olikaan.
    En sitten tiedä mille vois olla allerginen.

    Kannattaa käyttä nenä-kurkku lääkärillä, jos ei selviä mitään. Allergialogi myös tietää asioista enemmän, kun lastenlääkäri.Jos astma lääkkeet nostattaa pef-arvoja 15%, niin silloin ne on tarpeellisia. Tää on pitkäaikaista seurantaa. Koittakaa jaksaa..

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


miten on? kirjoitti:

Meillä tytöllä todettiin nyt paljon allergiasoluja.
Verikokeilla on kuitenkin aiemmin (ei kovinkaan kauan sitten) todettu, että ei olis allergioita.
Mistä syystä allergiasolujen määrä voi kasvaa?
Voiko sitten olla esim. kosteusvauriohomeista kyse, niitähän on noissa testeissä kuulemma aika suppeasti?
Vai voiko esim. flunssa nostaa noiden solujen määrää?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu