Rebekka, mihin kuoli?

minä vaan

Mihinkä tää rebekka kuoli viime jaksossa? jäi epäselväksi, jos joku vois vähän valaista.

10

2265

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • adfsadf

      Sillä todettiin jokunen jakso sitten jokin harvinainen sairaus (en muista nimeä), josta ei voinut parantua.

      • höh_

        Tuohon tautiin sairastuneet eivät kuole noin siististi ja noin vähien oireiden kautta. En oikein jaksa uskoa, että sarjassa lähdettäisiin epäilemään esim. itsemurhaa, eli haluttiin esittää siisti teevee kuolema.

    • rebeee
      • Plääh2

        Tauteihin kuoleminen aika haastavaa kirjoittajille. Joku auto-onnettomuus olis ollut helpompaa, mutta se oli jo käytetty Hessun äidin poistamiseksi. Mutta liikenneonnettomuuksiahan sattuu paljon.

    • hanakka

      Kyllä oli ihan kummallisen arkipäiväinen kuolema näinkin outoon tautiin.

      Susanna-sisko vain tollotti suu auki ja Juuso kaatoi kahvia lattialle kun Rebekasta henki lähti.

      • dfsafdfs

        he olivat jo valmistautuneet kuolemaan jonkin aikaa (tiesivät koko ajan tämän kuolevan), kun sairaus tuli ilmi, joten se ei ihan mahdottomasti kuitenkaan jaksanut itkettää.

      • norppa89
        dfsafdfs kirjoitti:

        he olivat jo valmistautuneet kuolemaan jonkin aikaa (tiesivät koko ajan tämän kuolevan), kun sairaus tuli ilmi, joten se ei ihan mahdottomasti kuitenkaan jaksanut itkettää.

        ihmisiä on toki erilaisia,ja kaikki suree omalla tavallaan.Jotkut vähemmän toiset enemmän. Itse henk.koht kuuluisin tuohon jälkimmäiseen ryhmään. Vollottaisin varmasti,tietäisi läheisen kuolemasta etukäteen tai ei! Vaikka kuinka valmistautuisi läheisensä menettämiseen,niin kyllä se pistäisi suremaan silti,kun tajuaa,että nyt se todella on poissa. Ja mielestäni kuolemaan ei koskaan voi kyllä täysin "valmistautua".

        Mutta silti olen sitä mieltä,että enemmän olisi saanut olla tunnetta pelissä tuossa Reben kuolemassa.. Vaikka varmasti olivat surreetkin. Ehkäpä eivät sitten näyttäneet sitä ulospäin.Saattaahan moni surun tukahduttaakkin.

      • tässä tapauksessa
        norppa89 kirjoitti:

        ... että Rebekan kuolema johtui oikeasti kaiketi siitä, ettei hän halunnut enää jatkaa sarjassa. Oli varmaankin tiedossa muuta, rahakkaampaa duunia. Tai saiko peräti potkut? Näin ollen olisi aika kornia ryhtyä itkettämään sarjaan jääviä henkilöitä ylen määrin.

      • norppa89
        tässä tapauksessa kirjoitti:

        ... että Rebekan kuolema johtui oikeasti kaiketi siitä, ettei hän halunnut enää jatkaa sarjassa. Oli varmaankin tiedossa muuta, rahakkaampaa duunia. Tai saiko peräti potkut? Näin ollen olisi aika kornia ryhtyä itkettämään sarjaan jääviä henkilöitä ylen määrin.

        en jaksa uskoa potkuihin.

        Uskoisin,että Jessica on halunnut enemmän teatterimaailmaan.Ainakin mitä olen netistä ottanut selvää,hän viihtyy ja tekee paljon teatterirooleja:) Nytkin on parhaillaan ruotsinkielisessä esityksessä nimeltä "detta har hänt". Voi olla,että aikaa ei ole yksinkertasesti riittänyt kotikadulle..

    • possu_prinsessa

      Eikö se kuollu johonki aivosairaus-juttuun...? En oo sit ihn varma, kun en nähny sitä jaksoo kokonaan.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Suomen kansa haluaa Antti Lindtmanista pääministerin

      Lindtman on miltei tuplasti suositumpi kuin etunimikaimansa Kaikkonen. Näin kertoo porvarimedian teettämä kysely. http
      Maailman menoa
      233
      4169
    2. Vain 21% kannattaa Lindtmania pääministeriksi

      se on selvästi vähemmän kuin puolueen kannatus, mites nyt noin?
      Maailman menoa
      112
      2634
    3. Miten löydän sinut

      Ja saan sanottua kaiken mitä haluan sinulle kertoa? Ja kuinka kuuntelisit minua sen hetken? Kuinka voin ilmaista sen mit
      Ikävä
      40
      2380
    4. Yöllinen autolla kaahari Heinolan seudulla

      Asukkaita häiriköivän nuoren herran autokaahaus keskustelu poistettu, onko jokin hyvävelijärjestelmä käytössä ?
      Heinola
      81
      1436
    5. Vaikea tilanne

      Hieman kolkuttaa omatuntoa, kun on osoittanut kiinnostusta väärää naista kohtaan. En ymmärrä miten toinen on voinut te
      Ikävä
      116
      1426
    6. Milloin kaivatullasi

      .. on nimipäivä?
      Ikävä
      48
      1169
    7. Kehtaisitko näyttäytyä

      kaivattusi seurassa?
      Ikävä
      78
      1087
    8. Ne viimeiset kerrat

      Kun katsoit minua niin lämpimästi. En unohda sitä ❤️
      Ikävä
      59
      963
    9. Missä kunnassa kaivattusi asuu

      Kuinka tarkkaa uskalla sanoa?
      Ikävä
      45
      936
    10. Emme koskaan keskustelleet kasvotusten syistä välirikollemme

      Enkä voisi kertoa perimmäistä rehellistä syytä. Kerroin sinulle pintapuolisen ”paketin” ja otin tavallaan omalle vastuu
      Ikävä
      58
      921
    Aihe