olen pikkuhiljaa vakavasti ajatellut seurata muiden esimerkkiä ja erota kirkosta, syynä on se että vähänväliä esiin tupsahtaa joku lesbo tai homopappi tai elimensä leikellyt. katsoin yksiilta erästä dokkaria jossa joku sekopää oli tulisesti rakastunut kirkon alttariin ja siinä se sitten nuoli ja kyhnötti itseään alttaria vasten pastorin seuratessa tätä lemmeleiskuntaa hyväksyvästi vierestä. odotan milloin joku hengen isä kävelee joku siunaus tilaisuuteen vuohi narun päässä ja sanoo että passaako jos morsiammenikin osallistuu. ei vedä enää irstaudessaan edes bordellit vertoja tälle hommalle.
perverssi kirkko
kovameno3
28203
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 28
Vanhimmat
on muuttunut friikkisirkukseksi. Nahkasapas lesbot saarnaavat ja pappilassa nuolevat toisiaan. Sitten osa pervoista leikkauttaa itsensä naiseksi ja pervous senkun lisääntyy. Ja kristitty kansa maksaa tämän;)
Teet oikean ratkaisun, seurakuntayhteys ei vaadi kirkkoa.
mutta en mainitsemistasi syistä. Mielestäni kirkon kun kaiken muunkin yhteisön tuleekin olla läpileikkaus ihmisistä. Olemme erilaisia ja jeesuskin hyväksyi kaikenlaiset. Minkäs se ihminen voi jos sattuu syntymään sellaiseksi mitä ei haluaisi olla. Sukupuolista suuntatumista ei voi valita. Mutta kirkko ja valtio erilleen ja maksakoon ne keillä on varaa.
ei syytä kuulua kirkkoon ja maksaa veroa. Jos uskoo, silloinkaan ei ole mitään syytä kuulua kirkkoon. Uskovan paikka on seurakunnassa, ei kirkollisverotuksessa.
ei rahoja kirkko oy:lle
veroillamme elättämään. http://eroakirkosta.fi/
miksi kirkko tuhoaa itsensä ja tuo uuden uskonnon suomeen.
http://www.eroakirkosta.info/
ateistihörhöt yrittää rahastaa palveluistaan ja ostaa kukaties vaikka HUUMEITA!
Sitten ne myy rihkaamaa ja rojua kuten pahimmat LAHKOT!
http://www.eroakirkosta.fi/olemukana/kerays
http://eroakirkosta.spreadshirt.fi/
Joku hihhuli saarnaaja puhuu "Kielillä" ???
Miljoonia uskovaisia ja "vääräuskoisia" kuoli!
http://www.youtube.com/watch?v=oUV2QTXIW1U
Paavi Johannes Paavali II ruoski itseään rangaistukseksi synneistään.
Pikapuoliin pervertikko julistettaneen pyhimykseksi.
http://www.iltalehti.fi/ulkomaat/2009112310648035_ul.shtml
Kirkolla on vielä yksi etu, sillä erotessaan ei tarvitse enää maksaa.
Toisin on meidän YLen kanssa, jos ylemaksu toteutuu. Siitä et pääse eroon ennen kuin saat puupalton päällesi, sillä se on maanpäällinen helvetti.
Vuosikymmenien ajan hyväuskoiset vanhukset ovat testamentanneet kirkolle omaisuuksia siinä toivossa, että niillä autetaan oman maan hyväosaisia, vaan käytännössä kirkko ei tee mitään esim. virallisesti 8000:n asunnottoman eteen, ruokakassien jakokin on näytösluontoista ja maksullista siten, että esim. Tampereella kodittomat laitetaan poseeraamaan kokoomus-näyttelijöitten kanssa ruokaa saadakseen.
Kirkon varallisuus on huikea, mutta elätetäänkö sillä keskiluokkaisia lähetyssaarnaajia lämpimiin maihin, vai mihin ne rahat menevät, kun ei kirkko tee osuuttaan yht.kunnassa köyhien auttamiseksi ?
Kirkon lahjoituksina saamat varat pitäisi välittömästi käyttää köyhien asuntoihin ja ruokaan ym
Kirkon omissa vuokra-asunnoissa on yhtä kalliit, jos ei kalliimmat vuokrat, kuin julkisilla markkinoilla.
Ahneus ja itsekkyys pursuu kirkon liitoksista niin, että jos itse piru liukastuu niihin välinpitämättömyyden limoihin, joita kirkon liitoksista valuu.
Itse erosin jo aikoja sitten ja syynkin kirjoitin selvällä suomen kielellä: Kirkko ei auta tarpeeksi köyhiä lapsia.
Ajatusvirhe tuli. Siis kirkon kuuluisi auttaa köyhiä, suomeksi.
JO itse piru liukastuu - oikea muoto. Asia lienee tullut selväksi.
yleltä tulee sentään asiaakin, kirkolta pelkkää palturia.
Aatteen pitää olla vapaata eikä rahastusta.
Jeesusko käski kerätä veroa?
Ei Raha
kun raha kirstuun kilahtaa niin sielu taivaaseen vilahtaa.. mutta miten se on mahdollista kun kirkko auttaa toisen uskon (islam) tänne jotka tuskin kääntyvät kristityiksi...???
kiva viedä lapset rippileirille jossa kiva pastori-täti saarnaa pikku eevertille ja minttulille miten ihanaa on nuolla toisen naisen pillua.
ei kristillinen kirkko vaan uskontohörhöt eli globalistit
viekää israelin ja islamin täysin mielisairas uskonsota pois Euroopasta!
viekää israelin ja islamin täysin mielisairas uskonsota pois Euroopasta!
viekää israelin ja islamin täysin mielisairas uskonsota pois Euroopasta!
viekää israelin ja islamin täysin mielisairas uskonsota pois Euroopasta!
viekää israelin ja islamin täysin mielisairas uskonsota pois Euroopasta!
viekää israelin ja islamin täysin mielisairas uskonsota pois Euroopasta!
viekää israelin ja islamin täysin mielisairas uskonsota pois Euroopasta!
viekää israelin ja islamin täysin mielisairas uskonsota pois Euroopasta!
viekää israelin ja islamin täysin mielisairas uskonsota pois Euroopasta!
viekää israelin ja islamin täysin mielisairas uskonsota pois Euroopasta!
pahimpia onkin;)
Ja, sitten kun olet oikein itkenyt kunnolla palstalla, niin TERVETULOA KIRKON LEIPÄJONOIHIN! Olet SYDÄMELLISESTI TERVETULLUT!
http://www.kirkkojakaupunki.fi/arkisto/uutiset-ja-ilmiot/9962/
jota käyttää mm huumemyyjät,eka annos on ilmainen;)
Minun käsityksen mukaan JOS Kuulutaan kirkkoon niin käydään kirkossa viikottain rukoillaan päivittän ja Seurakunta on tärkeä, tavataan ervehditään kätellään kadulla samaan Seurakuntaan kuuluvia, siis ---Kuulutaan Kisrkkoon--- Luulet, että Suomalaiset ei monetkaan Tällä tapaa Kuulu kirkkoon koskaan. Siis Pelkkä näytelmä For Jumalalle. että ma kuulutaan KIrkkoon. Tuskin Jumala Uskoo Tyyppiä joka ei rukoile ei kunnioita Uskontoon kuuluvia ns. sääntöjä. Ihan sama Jumalalle. jos tällainen Pässi ottaa nimensäkin Kirkon kirjoista pois.. --Jumala vaan nauraa ei itke-- JOs Haluatte jotain Muutosta Kirkkoon, niin --Liittykää Seurakuntaan ihan Itse.. Sii oikeesti Alkakaa Uskoon, niinkuin Esm. MUSLIMIT. -uulen että ovat oikeesti Uskossa. eivät Näyttele, niinkuin TE...
ja en kuulu kirkkoon,se on vain bisnestä jota en hyväksy.
mutta rukoilen ja olen hengellinen tyyppi, mun jumalan on hyvä ja ymmärtää minua, ei rankaiseva jumala.. ohjaava, kun kysyn minne mennä yms.. mun usko myöskän ei tarvi instituutioa ympärilleen. mutta senverran pidän Moraaliani ylhäällä. että maksan ne Rahat jotka menis Kirkkoon, -joka tekee hyvää työtä-- maksan nämä rahat nykyisin esm. Amnesty.lle. yms... ettei jumala pidä minua hullu-pihtarina..