joulu tulee.

ja sitä mukaa tulee Joulupukki. uskoohan kaikki täällä Joulupukkiin? toisin kuin jumalat, Joulupukin olemassaolo on totta ja Hänet on nähty monen silminnäkijän toimesta.
10247
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 10

Vanhimmat
  • No näyttää se sitten meillekin kelpaavan vaikka onkin "vääräuskoisten" perua? Kiva se on kuitenkin :)

    Äänestä

  • "Joulu ei ole kristillinen juhla, vaan vanha roomalainen irstas siansyönti juhla."

    Ei se ihan noin mene. Loppiaista ( 6.1. ) on aiemmin pidetty nykyisen joulun sijasta Jeesuksen syntymäjuhlana, ja itäisessä kirkossa loppiainen Kristuksen kasteen päivänä on on edelleen joulua tärkeämpi juhla. Loppiaista alettiin viettää 100-luvulla alkukirkon harhaoppisen gnostilaishaaran keskuudessa Kaanaan häiden muistopäivänä, gnostikkojen kastejuhlana sekä Jeesuksen syntymäjuhlana ja itämaan tietäjien muistojuhlana. Vähitellen gnostilaisuuden hävitessä myös juhlan alkuperäiset gnostilaispiirteet hävisivät ja Jeesuksen syntymäpäiväksi ja itämaan tietäjien muistopäiväksi supistunut juhla levisi laajemmalle kristittyjen pariin.

    Viimein nämä kaksi juhlan aihetta haluttiin erottaa omiksi juhlikseen. Varhainen kirkko 300-luvulla oli käytännöllinen: itämaan tietäjien juhla eli loppiainen jäi paikalleen 6.1., mutta Kristuksen syntymän muistopäivä määrättiin joulukuun 25:nneksi; samalla saatiin muitakin etuja eli valjastettiin samaan päivään sijoittuvat roomalaisten talvipäivänseisaus, pakanallinen voittamattoman auringon juhla kristillisiin tarkoituksiin. Pikku hiljaa aurinkojuhla unohtuikin. Samaa kristillisten pyhien sijoittelua pakanallisten juhlien paikoille näkyy monien muidenkin juhlien taustalla.

    Jouluun liittyvät tavat syntyivät tai saivat vaikutteensa varhaisten sivistyskansojen erilaisista uskonnollisista keskitalvenjuhlista, kun kansat kääntyivät kristityiksi: esimerkiksi roomalaisten saturnaaliasta ja Kalendae-juhlasta, kreikkalaisten viinin ja maanviljelyksen jumalan Dionysoksen juhlasta ja germaanien jul- eli juhl- juhlasta.

    Äänestä

  • Uskovaisille joulu merkitsee Jeesuksen syntymän juhlaa.

    Äänestä

Kumpi sinulle on tärkeämpää joulussa: Jeesus vai Joulupukki?

Äänestä
  • Joulupukki tuo lahjat, eikö tuo jeesus ole jo jäänyt vähän Joulupukin jalkoihin muutenkin? Ei paljoa puhuta jeesuksen synttäreistä, vaan siitä että Joulupukki tulee.

    Äänestä

  • Nro-1 kirjoitti:

    Joulupukki tuo lahjat, eikö tuo jeesus ole jo jäänyt vähän Joulupukin jalkoihin muutenkin? Ei paljoa puhuta jeesuksen synttäreistä, vaan siitä että Joulupukki tulee.

    Jos kerrot itsestäsi, mistä puhut, itse en väitä että mikään joulupukki tulee!

    Äänestä

Joulupukin tärkein esikuva on ollut Pyhä Nikolaus. Hän oli piispa ja eli Myrassa Vähässä-Aasiassa. Nikolaus oli hurskas hyväntekijä ja lasten, erityisesti orpolasten suojelija. Hän auttoi alamaisiaan eri tavoin. Hän esimerkiksi lahjoitti köyhälle miehelle kultarahoja, jotta tämä saisi tyttärelleen myötäjäiset ja siten hänet naimisiin. Nikolaus-piispasta tuli näkymätön, salainen lahjojen antaja. Pyhimyksen maine levisi moniin maihin, ja hänen merkkipäivänään 6. joulukuuta alettiin antaa lahjoja. Amerikkalaisten Santa Claus on Nikolauksen muunnelma. Hollantilaiset siirtolaiset veivät lahjojenjakajan mukanaan Amerikkaan, ja siellä pyhimys alettiin yhdistää joulukuun 6:nnen sijaan jouluun. Nikolaus muuttui Santa Clausiksi ja koki muodonmuutoksen, siitä tuli lihava, iloinen, vanha ja jopa äidillinen hahmo. Santa Claus asuu Pohjoisnavalla ja saapuu jouluyönä porovaljakolla ja pudottaa lahjat savupiipusta. Lapset ripustavat takan edustalle joulusukkia, jotka yön aikana täyttyvät lahjoista. ( Suuri perinnekirja )

Äänestä

Joulupukki ei ole kukaan muu kuin itse vanha pukki Lusifer! Lue tästä erään uskovan Niilo Paasivirran kirjoittama totuus pukista:

"Joulupukki on irstas vanha pukki joka jakelee lahjoja ja muita namuja pikkulapsille. Perimmältään joulupukki on siis samaa sarjaa kuin vapaamuurarien ja temppeliherrojen Baphomet. Joulupukin idea on lähtöisin maailmanlaajuiselta verkostolta nimeltä Coca-Cola. Jo varhaiset joulupukit muistuttivat paholaismaista pukkia. Erilaiset kristilliset ryhmittymät ympäri maailmaa ovat alkaneet kampanjoimaan joulupukkia vastaan ja pyrkineet saamaan ihmiset huomaamaan, että joulupukki pyrkii vain sekoittamaan joulun todellisen sanoman.

Joulupukin englanninkielinen nimi Santa on luonnollisesti anagrammi sanasta Satan, ts. saatana. Usein näkee väitettävän, että se viittaisi katoliseen pyhimykseen, Nikolaukseen, joka antaa lapsille lahjoja. Tämä on luonnollisesti saatanan valhepropagandaa."

ja tässä toinen uskovan todistus:
http://www.laverdaduniversal.org/joulupukki.html

Äänestä
  • "Joulupukin englanninkielinen nimi Santa on luonnollisesti anagrammi sanasta Satan, ts. saatana."

    Anagrammi = kirjainleikki, jossa sanan kirjainten järjestystä muuttamalla muodostetaan uuisa sanoja tai lauseita joko lukemalla sana takaperin tai siirtämällä kirjaimet valinnan mukaan. ( esim. asia - aisa, tali - tila ) Ei muuta kuin leikkimään. Tosin asiallisesta keskustelusta ei silloin tule mitään. Häliäkös vällä, kuten kai sinä sanoisit. Niilo Paasivirran totuus joulupukista on yksityishenkilön käsitys. Jos haluaa tietää yleisemmän käsityksen, niin kannattaisi katsoa muualta, vaikkapa Suuresta perinnekirjasta.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


Nro-1 kirjoitti:

ja sitä mukaa tulee Joulupukki. uskoohan kaikki täällä Joulupukkiin? toisin kuin jumalat, Joulupukin olemassaolo on totta ja Hänet on nähty monen silminnäkijän toimesta.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu