Uskaltaudun kertomaan tämän tarinan, sillä kyseinen henkilö on nyt vihdoin kuollut ja kuopattu.
Eräs iäkäs sukulaiseni sairastui vajaa vuosi sitten parantumattomasti. Lääkäri lupaili elinaikaa runsaan puoli vuotta, ehkä noin 8 kuukautta. Sairastumiseen saakka tavallinen tapakristitty, joka uskoi jumalaan ja väitti hoitaneensa suhteet "yläkertaan" kuntoon jo vuosia sitten, alkoi äkkiä pelätä kuolemaa aivan käsittämättömällä tavalla. Sukulaiseni alkoi käydä jumalanpalveluksissa miltei joka sunnuntai, kun ennen sairastumista kirkkovierailuja kertyi keskimäärin 5-6 vuodessa.
Tarina olisi pitkä (seurakunnan työntekijöiden vierailuja ym), mutta näin lyhyesti: hysteerinen kuolemanpelko vaivasi sukulaistani viimeiset kuukaudet niin perusteellisesti, ettei mielenkiintoa riittänyt mihinkään muuhun. Jopa toisen, kaukaisemman, sukulaisen (tapaturmaisesti kuollut terve kolmekymppinen kahden lapsen äiti) hautajaisissa tämä kuolemansairas terrorisoi surevia omaisia kuolemanpelollaan.
Mihin tällainen hysteerinen kuolemanpelko perustuu?
Eräs iäkäs sukulaiseni sairastui vajaa vuosi sitten parantumattomasti. Lääkäri lupaili elinaikaa runsaan puoli vuotta, ehkä noin 8 kuukautta. Sairastumiseen saakka tavallinen tapakristitty, joka uskoi jumalaan ja väitti hoitaneensa suhteet "yläkertaan" kuntoon jo vuosia sitten, alkoi äkkiä pelätä kuolemaa aivan käsittämättömällä tavalla. Sukulaiseni alkoi käydä jumalanpalveluksissa miltei joka sunnuntai, kun ennen sairastumista kirkkovierailuja kertyi keskimäärin 5-6 vuodessa.
Tarina olisi pitkä (seurakunnan työntekijöiden vierailuja ym), mutta näin lyhyesti: hysteerinen kuolemanpelko vaivasi sukulaistani viimeiset kuukaudet niin perusteellisesti, ettei mielenkiintoa riittänyt mihinkään muuhun. Jopa toisen, kaukaisemman, sukulaisen (tapaturmaisesti kuollut terve kolmekymppinen kahden lapsen äiti) hautajaisissa tämä kuolemansairas terrorisoi surevia omaisia kuolemanpelollaan.
Mihin tällainen hysteerinen kuolemanpelko perustuu?
Vastaukset 22
Vanhimmat
Ihmisellä on sisäsyntyinen halu elää. Omaa kuolemaa ei haluta ajatella ja siihen on epämieluisaa valmistautua. Joihinkin tieto nopeasti lähestyvästä kuolemasta iskee kovasti.
Ja onhan sitten esim. kristinuskon helvetillä (kadotuksella) pelottelu omiaan aiheuttamaan traumoja.
"Mihin tällainen hysteerinen kuolemanpelko perustuu? "
Kaiketi taustalla on epävarmuus, pelko siitä, että kristinuskon opetukset tuonpuoleisesta ovatkin humpuukia. Jos on täysin vakuuttunut, että taivas odottaa kuoleman jälkeen, niin mitä sitä turhia stressaa. Sukulaisesi halusi vakuuttua kuolemanjälkeisestä elämästään ja siksi kävi ahkerasti jumalanpalveluksissa.
Muuta selitystä en keksi.
Sai äkillisen paniikin koska tiesi ettei ollut elänyt uskonnon mukaan ja helvetti odottaa. Sitä se hihhuli usko teettää.
Kun itse sain sairaalasta kirjeen, jossa minulla todettiin syöpä, aika tuntui pysähtyvän toviksi. Kelasin juurta jaksain kaiken tähän mennessä kokemani ja tekemäni ja totesin, että vaikka heittäisin lapaset nurkkaan samantein voisin olla tyytyväinen siihen, että olin elänyt varsin hyvän elämän.
Onneksi osaavat kirurgit parilla kolmella leikkauksella poistivat syöpään liittyvät murheeni ja sen jälkeen on tuntunutkin, että olen saanut elää viime vuodet "jatkoajalla".
En pelkää kuolemaa. Itse suhtaudun siihen lähinnä suurella mielenkiinnolla. Sen sijaan "kuolemisen pelko" on olemassa. Ei hirveästi kiinnostaisi riutua pitkään kovissa tuskissa.
Kuolema on suuri mysteeri ja äärimmäisen henkilökohtainen tapahtuma. Voi olla, että kristitty pelkää kuolemaa, mikäli odottaa jossain sisimmässään joutuvansa helvetin kiirastuliin. En ihmettele. Minulle kuolema taas on seikkailu, johon on lähdettävä rohkeasti ja uteliaana. Eväitä ei anneta eikä kukaan kerro, mitä tulisi tehdä. Siinä suhteessa olemme kaikki samalla viivalla.
"Kuolema on suuri mysteeri ja äärimmäisen henkilökohtainen tapahtuma."
Mitä mysteeriä kuolemisessa on?
Minulle itselleni on henkilökohtaisesti todistunut, että Jumala on, ja että Jeesuskin on. En ymmärrä tuota pelkoa jos se olisi todistunut hänellekkin, koska minua ei tässä ainakaan pelota. Mutta ei sille mitään voi jos joku pelkää, mitäs se muille kuuluu? Varsinkaan nyt kun ihminen on jo kuollut, ja asia ei ole enää ajankohtainen. Se tulee ajankohtaiseksi vielä jokaiselle meistä, ennemmin tai myöhemmin.
jotain (olikohan psykologiaan liittyen) ihmisen käytöksestä katastrofaalisen asian kohtaamisesta johon kuuluu 5 vaihetta:
1. kieltäminen
2. raivo
3. kaupanteko
4. masentuminen
5. hyväksyminen
Kyseinen henkilökin näyttää käyneen ainakin osan vaiheista
Noin yleisesti kaikille kommentoineille:
Tämän kyseisen sukulaiseni käytöksestä tuli välillä mieleen, että hän olisi jotenkin ollut vihainen jumalalle, kun hänen kaltaisensa täydellinen kristitty (ja valtion kirkon kannattaja) otetaan pois tästä maailmasta. Yksi tyypillisimpiä tapoja hänellä oli käydä jonkinlaista kauppaa taivaspaikkansa puolesta, tyyliin: "jos sinä kuuntelet kuinka hyvä kristitty minä olen, niin pääsen taivaaseen". Omien lastenkin oli todella vaikea olla hänen kanssaan tekemisissä loppuaikoina.
Kuten jo mainitsin, sukulaiseni oli jo paljon ennen sairastumistaan kertonut hoitaneensa "taivasasiansa" kuntoon. Sanoi myös joskus, ettei kuolema pelota, kun näkee sitten taivaassa heti jeesuksen jälkeen vaimovainajansa. Kuitenkin lääkärin lupaaman ajan vähetessä puhe kääntyi lähestulkoon jokaisessa tilanteessa ks. henkilön taivaspaikkaan ja autuuteen. Surullisin esimerkki oli ne mainitsemani hautajaiset. Ei varmastikaan ollut helppoa lesken ja lasten (sekä sisarusten, joista nuorin on vasta koulussa) kuunnella, kuinka kirkkoon kuulumaton vainaja varmaankin päätyy helvettiin, varsinkin kun on pappi siunaamassa, ja kuinka hän itse pääsee kyllä taivaaseen kun on rehellinen ihminen ja aina kirkkoon kuulunut. Eläessään sukulaiseni oli ihan mukava ihminen, mutta sairaus teki hänestä todella perkeleellisen tapauksen.
Tietysti kysymyksessä on vain yksi ihminen, mutta antaa uskovaisen lopusta aika huonon kuvan.
Kun omalle kohdalle sattuu.
mitkä kohdat tuttavasi kävi tuosta jep jep:n lähettämästä "katastrofin kohtaamisen" vaiheista, ainaki 2 ja 3 kohta viestistä päätellen...
Kaikki uskovaiset ovat erilaisia ihmisiä, mitäs jos antaisi jo sen kuolleen ihmisen olla rauhassa?
"Kaikki uskovaiset ovat erilaisia ihmisiä, mitäs jos antaisi jo sen kuolleen ihmisen olla rauhassa?"
- Ei kuollutta voi häiritä.
Oma vaarini oli uskovainen koko elämänsä ajan. Ei ikinä tyrkyttänyt sitä muille, eikä muutenkaan mitenkään erityisesti "hihhuloinut" asian kanssa. Kävi normaalisti kirkossa, kuunteli radiosta jumalanpalveluksia, siinä se.
Kuolema oli todella rauhallinen, oli valmis lähtemään. Hän sai kuolla rauhassa, lapset ympärillään...asia oli harvinaisen selvä. Lauloimme virsiä sängyn ympärillä viimeisinä päivinä. Kaikki oli todella rauhallista.
Ennen kuolemaansa hän hymyily autuaasti ja kurkotti kättään kohti kattoa. Oli se sitten oikeasti näkymä taivaasta tai vain hallusinaatio, niin varmasti siitä jäi hyvä mieli vaarilleni vielä viimeisillä hetkillään, ja hän sai lähteä täältä hyvillä mielin.
Siitä olen iloinen, että hän antoi meille lapsille ja lapsenlapsille uskon lahjan. Vaikka Jumalaa ei sitten lopulta olisikaan olemassa, niin kuitenkin tässä elämässä se tuo turvallisuuden tunnetta. Se auttaa selviämään elämän vaikeistakin hetkistä, kun on ainakin se tunne, että joku pitää sinusta huolen loppuun asti.
Kaikki elävät omalla tyylillään, toiset uskovat, toiset eivät. Mikään ei ole 100% varmaa, ellei sitten itsestä siltä tunnu. Tärkeintä on hyvä ja tasapainoinen elämä, josta voi luopua hyvillä mielin kun aika on täysi.
voi olla helvetinpelkoa, tai sitten myös sitä, että ei halua lakata olemasta. Uskonnolla on saatu ihmiselle pelko kuolemanjälkeisestä mahdollisuudesta joko tuskaan tai iloon ja toisaalta ei haluaisi jättää reissua kesken.
Olen minä joskus ajatellut, että kun on oikein sikeästi unia näkemättä nukkunut, niin samaa kai se olisi (ilman elintoimintoja tietysti) kuin kuolema. Mistään ei mitään tiedä.
Jos hän oli tapakristitty, hänellä ei ollut oikeaa uskoa vaan vain käyttäytymistä. Oikea usko ja käyttäytyminen elikkä tapausko ovat kaksi eri asiaa. Oikean uskon lahjoittaa Jumala, mutta tapauskoiset menevät kirkkoon käyttäytymään ja rukoilevat mukana koska niin on tapana tehdä.
Mutta jos hän oli kuitenkin oikeassa uskossa, niin pelko on tunne, jolle ei voi mitään. Hänen olisi pitänyt kertoa siitä Jeesukselle. Mutta voihan olla että hän kertoikin, mutta ei voinut tunteelleen mitään.
Kyllä hän ihan tosissaan uskoi, mutta hänen uskonsa on helpointa kirjata juuri sinne tapakristittyjen kastiin. Mihinkään herätysliikkeisiin hän ei kuulunut, eikä ollut sellainen "uudestisyntynyt" mitä monet palstan saarnaajista tuntuvat olevan.
Joku oli sitä mieltä, että sukulaiseni kuoltua asian voisi unohtaa. No, luultavasti niin olisi parasta. Syy, miksi otin asian esille on se, että näitä vaiheita kohtalaisen läheltä seuranneena ihmettelin ja hetkittäin jopa kammoksuin fiksuna pitämäni sukulaisen käytöstä. Nyt kun hän on kuollut, voi mielestäni kokonaiskuvaa pohtia hieman laajemmin.
"Jos hän oli tapakristitty, hänellä ei ollut oikeaa uskoa vaan vain käyttäytymistä."
Voi miten kauniisti sanottu kuolleesta ihmisestä. Haluatko samalla mennä sylkemään, tanssimaan ja paskomaan hänen haudallensa?
Se on Jumlan panema juttu sisimpäämme, että ilman syntien anteeksi saamista Jeeusuksen sovitustyönkautta olemme heikoilla kuoleman ja iankaikkisuuden edessä. on syytä kyllä pelätäkkin, jos asiat eivät ole kunnossa Jumalan edessä. Tätä juuri on. Ei sitä ateismi voi tyhjäksi tehdä1
Hanna/Hanuri/Hannilla uusi nikki taas?
Äly hoi, älä jätä Urpukkaa!
Luitko sinä ylipäänsä ollenkaan mitä kirjoitin?
Olen lukenut asiasta ennenkin. Eräs sairaalatyötä tehnyt kirkonmies (en muista enää varmasti oliko munkki vai pappi, muistelisin jostain syystä että munkki) kertoi kuinka häntä hämmensi ja ahdisti nimenomaan kuolemansairaiden potilaiden valtava pelko kuolemaa kohtaan. Vaikka hän kuinka yritti vakuutella heille Jumalan rakkautta ja armoa, he kuitenkin viettivät viimeiset päivänsä kuin löysässä hirressä peläten helvetin ikuista tuskaa.
Minä en ihmettele tätä yhtään. Kristinuskossahan on onnistuttu punomaan suorastaan vainoharhaisuuteen yltävä kudelma syitä sille, miksi Jumala haluaisi heittää ihmisen helvetin liekkeihin käristymään. Jokaiselle on kyllä helvettipaikka varattuna, mutta edes uskonsuuntien sisällä ei ole yksimielisyyttä siitä, miten sinne taivaaseen voisi kenties päästä. Tällainen on omiaan ruokkimaan ihmisen epäluuloa kuolemanjälkeisen suhteen, kukaan kun ei ole koskaan palannut takaisin ojentamaan taivaaseenpääsyn ohjekirjaa (sattuneesta syystä).
Tämän vuoksi ihan oikeasti tunnen sääliä kaikkia niitä ihmisiä kohtaan, jotka eivät voi uskonnollisista myyteistä irtautua. Olen itse pari kertaa käynyt niin lähellä kuolemaa, että olin vakuuttunut lopun tulevan hetimiten, eikä minua asiassa kiusannut muu kuin se mitä olisin halunnut ehtiä vielä eläissäni tekemään. Sanoisinpa jopa, että kuoleman lopullisuuden hyväksyttyään ei kuolemaa enää pelkää, ainoastaan elämän loppumista "kesken".
siitä, että vaikka ihminen tajuaa kuolevansa, niin ei sitä hyväksy ja sitten on keksitty vielä uskonto helvetillä pelotteluineen, niin kaipa se sekottaa pään.