poikkeustilan odottelua.
Klikkaa www.youtube.com ja laita hakusanaksi vaikkapa: FEMA coffins tai Fema trains
Jokaiseen osavaltioon on viime aikoina perustettu keskitysleirejä, joissa on jopa kaasukammioita. Varsinkin öisin rautateillä kulkee erikoisia junia, erikoisine vaunuineen. Eri osavaltioiden aukeille on ilmestynyt valtava määrä muovisia ruumisarkkuja, satoja tuhansia, jopa miljoona ja hautausmailla on isoja joukkohautoja ja betonisia arkkuja odottamassa. USA:n armeijan varuskuntiin on toimitettu giljotiineja ja siellä on monikansallisia sotilaita varusteineen ja kulkukeunoineen ja vakavana kysymyksenä esitetään; käytetäänkö näitä sotilaita mahdollisen martial law-tilanteen aikana USA:n kansalaisia vastaan. Onnistuuko sikainfluenssarokotesunnitelmat tuhoamaan miljoonia ihmisiä, vai tehdäänkö poikkeustila vaikkapa ydinaseilla, koska varuskunnissa on paljon maanalaisia bunkkereita. (USA kokeili jalkaväen toimintaa välittömästi ydinpommin räjäytyksen jälkeen jo 1940 - 1950- luvulla)
Jumala armahda! Jeesus siunaa uskovaisiasi!

Vastaukset 10
Vanhimmat
Auttaa tässä ahdistavassa tilanteessa.Nyt kaikki polvirukoukseen syntejään tunnustamaan . Ps..Mehua voi välillä hieman maistaa. Ei liian vahvaa kuitenkaan.
Jumalan Sanan ja lain vastaisesti vallan itselleen kaapannut Yhdysvaltain valtaeliitti taustavoimineen yrittää todennäköisesti jossain vaiheessa ja jollain verukkeella aseellista maan haltuunottoa.
Kristityt patriootit ja militiat ovat toisaalta varautuneet tähän jo vuosikymmeniä etenkin viime vuosina, vaikka luopumus on tehnyt satoa tässäkin joukossa. Eräät heistä sanovat, että kun yhteenotto alkaa, se myös viedään sitten loppuun saakka. Toiset myös katsovat pystyvänsä hoitamaan sisäisen vastustuksen aika hyvin ominkin voimin. Suurempana huolenaiheena ovat mahdolliset ulkomaiset joukot, joita voidaan tuodaan maahan.
Jos ja kun yhteenotot alkavat, osa poliiseista ja sotilaista liittyy patrioottien ja militioiden puolelle. Seurauksena on siis sisällissota. Itse asiassa tätä siirtymistä on jo tapahtunutkin. Ja valkoisten kristittyjen sotilaiden puolella on olemassa todella suuri kynnys nousta kristittyjä veljiään vastaan ja kuolla täysin jumalattoman rahavaltaeliitin puolesta.
Rukoilkaa kristittyjen patrioottien ja militioiden puolesta. He ovat vankimpia Kristuksen lupaaman vapauden puolustajia, mitä koko kristikunnasta löytyy.
Ei, en todellakaan tarkoita. Kuten ehkä itsekin tiedät tai ainakin joku sisälläsi, ihan tahallasi vedit tuon Westboro Baptist Churchin tämän esiin halventaaksesi jälleen kerran kristillisyyttä. Mutta ole huoleti, palkka sinulle on ihan varmasti tulossa. Et sinä eikä edes saatana voi sitä välttää, vaikka kuinka yrittääkin.
Sitäpaitsi Westboro Baptist Church on huono esimerkki senkin takia, että saarnaaja Fred Phelps toimi nuorempana paitsi politiikassa myös asianajajana puolustaen eritoten mustien oikeuksia ja myötävaikutti toiminnallaan mustien ja valkoisten sekoittamiseen samoihin kouluhin tehden siis syntiä. Ja juuri tästä syystä Fred Phelps on saanut riehuakin niin vapaasti. Hänellä täytyy olla puolustajia valtapiireissä. Ilmeisesti heitä käytetään antamaan häirikkökuvaa uskovista kristityistä.
Joten miten he muka edustavat valkoisia kristittyjä patriootteja ja militioita?
Kyllä tämä porukka ajaa tietysti oikeitakin asioita ja tuntee Jumalan Sanaa, mutta eivät he ole todellakaan niin täydellisiä kuin ehkä joku kuvittelee. Paljon on korjaamista.
Niinpä, tuommoiset valekristitythän tuntee siitä, että ne UHKAILEVAT kaiken maailman "paikoilla" jotka "sinullekin on tulossa". Siitä tunnistamme saatanan ja perkeleen!
Olipa rasistinen kommentti. Onko Jumalakin rasisti?
Sinä olet tosi uskovainen... Sori että minulta kesti näin kauan huomata se :) Keep up the good work
Tällä ei ole yhtään mitään tekemistä rasismin kanssa, jos sillä tarkoitetaan rotujen sortamista, mutta sen sijaan kylläkin rotujen ja kansojen erottamisen kanssa, jonka Jumala Kaikkivaltias on säätänyt kaikkien rotujen, kansojen, heimojen, sukujen, perheiden ja yksilöiden noudatettavaksi.
Jumala ei sorra ketään enkä myöskään minä. Vaadin ehdottamasti Jumalan pyhän tahdon, Sanan, lain ja järjestyksen mukaisesti rotujen ja kansojenkin erottamista omille asuinalueilleen, mutta samalla haluan järjestää kaikille kelvolliset elinolosuhteet sekä kiellän ehdottamasti kaikkien rotujen, kansojen, heimojen, sukujen, perheiden ja yksilöiden sortamisen, mitä juuri rotujen ja kansojen sekoittaminen toisiinsa edustaa.
Juuri nämä rotujen ja kansojen sekoittajat ovat pilanneet, turmelleet ja tuhonneet vallan ja rahan himossaan ihmisten asuinalueita ja elinmahdollisuuksia sekä koko luomakuntaa. Juuri nämä Jumalan kiroamat sekoittajat ovat vastuussa tästä saatanan työstä.
Jumalan pyhät ilmoitukset niin Raamatussa, Koraanissa kuin näiden ulkopuolellakin kieltävät Jumalan pyhän järjestyksen sekoittamisen.
Kiinnittäkööt myös eri rotuja edustavat islaminuskoiset tähän huomiota. Kaikkivaltias Jumala, Allah ei hyväksy mitään pyhän järjestyksensä sekoittamista mukaan lukien rodut sen jälkeen, kun Hän on saattanut kaiken järjestykseen niin kuin Koraanissa sanotaan. Muistakaa tekin tämä, ellette halua tulen omaksi.
Älkää menkö uskottomien väärintekijöiden juoniin mukaan.
olet joku ateisti joka vetää helvetin hyvin hullun uskovaisen roolia. etkö olekin :D milloin sä oot "jumala vihaa vääryyttä", milloin tuo mikä nyt oot, milloin mikäki. kannattais opetella muuttaan toi "käsiala" välillä toiseks :D mut helvetin hyvää settiä vedät :)
että joka puolella USAta syttyy tulipaloja tms. Radio deissä siihän puhuttiin joskus maaliskuun alussa
Katso videot 1-14
http://www.youtube.com/watch?v=q37CoRrpoxg&feature=PlayList&p=30FD881224A87756&index=0