Disinformaatio

...siinä on uskon kivijalka. Milloin viimeksi on nähty, että edes jollain tavalla älyllisesti, tutkitusti tai edes jotenkin YLEISPÄTEVÄSTI KESTÄVÄ rakennelma uskon ja jumalien välisestä yhteydestä olisi ilmestynyt tälle palstalle? Ei varmasti koskaan.

Uskovaisilla on motivaatiota todistaa vain itselleen - mieluiten muiden kaltaistensa mielipiteitä peilaten - ja siksi he eivät koskaan suostu määrittämään ympäröivää maailmankaikkeutta oman pienoismaailmansa ulkopuolelta. On paljon mieluisampaa näyttää nopeasti nenää "stalinisteille" ja "evouskovaisille" kuin edes yrittää opiskella vaikkapa sanan ateisti merkitys.

Mukavuudenhalu yhdistettynä laiskuuteen tai pelkoon, yleiseen saamattomuuteen ja pikkumaiseen egoiluun = usko = aikuisen lupa olla vitun lapsellinen. Ihminen junnaa moraalisesti ja muutenkin henkisesti paikoillaan, kiitos mm. kristittyjen ylläpitämän tapakulttuurin ja "elämäntehtävän", jonka nimeen varsinkin lapset ja epätietoiset ovat vaarassa menettää käsityksensä maailman monimuotoisuudesta erilaisten jumalien taistellessa kovaäänisten idioottien välillä.

Eikö uskovaisen olisi jo aika nousta sieltä mukavalta sohvalta ja tehdä omalle saamattomuudelle jotain? Olisiko aika tutustua vaikka moderniin filosofiaan, tai ehkä jopa psykologiaan, joka selittää uskon paremmin kuin se koskaan itse voi.

Maailma ei ole sitä, miten ihminen sen selittää.
694
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 6

Vanhimmat

Minusa lapsellisuutta on pilkata itselleen tuntemattomia asioita. Uskovaisilla on oikeus tulla oikaisemaan valheita, joita pilkkaamisenne keksii uskonasioista täälä kokoajan. Et taida oikeasti tuntea ainuttakaan uskovaista, koska väität itsellesi tuntemattomia ihmisiä vielä yleistellen laiskoiksi! Eiköhän itsesi olisi aika ottaa selvää uskonasioista kun et kerran mitään niistä tajua, ennenkuin levität täällä niistä pilkkaa ja valheita.

Äänestä
  • "Minusa lapsellisuutta on pilkata itselleen tuntemattomia asioita."

    Kyllä nuo uskontojen dogmat ovat meille tuttuja eri muodoissaan.

    Äänestä

  • "Eiköhän itsesi olisi aika ottaa selvää uskonasioista kun et kerran mitään niistä tajua, ennenkuin levität täällä niistä pilkkaa ja valheita."

    Eikö sinun olisi aika lukea teksti, mihin vastaat. Juurihan tuossa kerrottiin tämän palstan uskovista. Jos et ole sattunut huomaamaan, pitää se aika hyvin paikkansa melko kattavalla otoksella.

    Äänestä

  • "Uskovaisilla on oikeus tulla oikaisemaan valheita"
    valehtelemalla???

    "joita pilkkaamisenne keksii uskonasioista täälä kokoajan"
    valehtelemalla lisää???

    "koska väität itsellesi tuntemattomia ihmisiä vielä yleistellen laiskoiksi"
    valehtelet!

    "ennenkuin levität täällä niistä pilkkaa ja valheita."
    Valetelet lisää.

    Äänestä

  • Uskovaiset tulevat tälle palstalle pilkkaamaan tiedettä ja toisten kykyä elää ihmisen elämää ilman mielikuvituskavereita. Se on ihan kiva!

    Äänestä

On multiniki jatkuva pelleily ja se että multinikki ei tajuavansa olevan epähauska. vaan pelkkä rasite.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


orko kirjoitti:

...siinä on uskon kivijalka. Milloin viimeksi on nähty, että edes jollain tavalla älyllisesti, tutkitusti tai edes jotenkin YLEISPÄTEVÄSTI KESTÄVÄ rakennelma uskon ja jumalien välisestä yhteydestä olisi ilmestynyt tälle palstalle? Ei varmasti koskaan.

Uskovaisilla on motivaatiota todistaa vain itselleen - mieluiten muiden kaltaistensa mielipiteitä peilaten - ja siksi he eivät koskaan suostu määrittämään ympäröivää maailmankaikkeutta oman pienoismaailmansa ulkopuolelta. On paljon mieluisampaa näyttää nopeasti nenää "stalinisteille" ja "evouskovaisille" kuin edes yrittää opiskella vaikkapa sanan ateisti merkitys.

Mukavuudenhalu yhdistettynä laiskuuteen tai pelkoon, yleiseen saamattomuuteen ja pikkumaiseen egoiluun = usko = aikuisen lupa olla vitun lapsellinen. Ihminen junnaa moraalisesti ja muutenkin henkisesti paikoillaan, kiitos mm. kristittyjen ylläpitämän tapakulttuurin ja "elämäntehtävän", jonka nimeen varsinkin lapset ja epätietoiset ovat vaarassa menettää käsityksensä maailman monimuotoisuudesta erilaisten jumalien taistellessa kovaäänisten idioottien välillä.

Eikö uskovaisen olisi jo aika nousta sieltä mukavalta sohvalta ja tehdä omalle saamattomuudelle jotain? Olisiko aika tutustua vaikka moderniin filosofiaan, tai ehkä jopa psykologiaan, joka selittää uskon paremmin kuin se koskaan itse voi.

Maailma ei ole sitä, miten ihminen sen selittää.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu