Jeesus

Hän kulki autiomaassa neljäkymmentä päivää, ja Paholainen kiusasi häntä. Hän ei syönyt noina päivinä mitään, ja kun tämä aika oli kulunut, hänen tuli nälkä. Silloin Paholainen sanoi hänelle: Jos kerran olet Jumalan Poika, niin käske tämän kiven muuttua leiväksi. Jeesus vastasi: On kirjoitettu: Ei ihminen elä ainoastaan leivästä.
Paholainen vei Jeesuksen korkealle paikalle, näytti hänelle yhdessä hetkessä kaikki maailman valtakunnat ja sanoi: Kaiken tämän, koko maailman ja sen loiston minä annan sinun valtaasi, sillä se on annettu minun haltuuni ja minä voin antaa sen kenelle tahdon. Jos kumarrat minua, tämä kaikki on sinun. Jeesus vastasi: On kirjoitettu: Herraa, Jumalaasi, sinun tulee kunnioittaa ja ainoastaan häntä palvella.
Paholainen vei Jeesuksen Jerusalemiin, asetti hänet temppelimuurin harjalle ja sanoi: Jos kerran olet Jumalan Poika, niin heittäydy tästä alas. Onhan kirjoitettu: Hän antaa enkeleilleen käskyn varjella sinua. He kantavat sinua käsillään, ettet loukkaa jalkaasi kiveen. Jeesus vastasi: On myös sanottu: Älä kiusaa Herraa, Jumalaasi.
Kiusattuaan näin Jeesusta kaikin tavoin Paholainen jätti hänet joksikin aikaa rauhaan.

Älkää pelätkö niitä, jotka tappavat ruumiin mutta joiden valta ei ulotu sen pitemmälle. Kuulkaa, ketä teidän tulee pelätä. Pelätkää häntä, jolla on valta sekä tappaa ihminen että syöstä hänet helvettiin. Niin, sanon teille: häntä teidän on pelättävä.
Näin on taivaassakin. Yhdestä syntisestä, joka kääntyy, iloitaan siellä enemmän kuin yhdeksästäkymmenestäyhdeksästä hurskaasta, jotka eivät ole parannuksen tarpeessa.

Sillä niin kuin salama välähtää ja valaisee taivaan äärestä ääreen, niin on Ihmisen Poika oleva ilmestymisensä päivänä. Mutta sitä ennen hänen täytyy kärsiä paljon, ja tämä sukupolvi hylkää hänet.

Me menemme nyt Jerusalemiin. Siellä käy toteen kaikki se, mitä profeetat ovat Ihmisen Pojasta kirjoittaneet. Hänet annetaan pakanoiden käsiin, häntä pilkataan ja häpäistään ja hänen päälleen syljetään, ja he ruoskivat häntä ja tappavat hänet. Mutta kolmantena päivänä hän nousee kuolleista. Opetuslapset eivät ymmärtäneet Jeesuksen sanoista mitään.

Hän otti käsiinsä maljan, kiitti Jumalaa ja sanoi: Ottakaa tämä ja jakakaa keskenänne. Minä sanon teille: tästedes en maista viiniköynnöksen antia, ennen kuin Jumalan valtakunta on tullut. Sitten hän otti leivän, siunasi, mursi ja antoi sen opetuslapsilleen sanoen: Tämä on minun ruumiini, joka annetaan teidän puolestanne. Tehkää tämä minun muistokseni. Aterian jälkeen hän samalla tavoin otti maljan ja sanoi: Tämä malja on uusi liitto minun veressäni, joka vuodatetaan teidän puolestanne. Mutta tälle samalle pöydälle ojentaa yhdessä minun kanssani kätensä myös minun kavaltajani.

Toinen ristillä riippuvista pahantekijöistä herjasi hänkin Jeesusta. Hän sanoi: Etkö sinä ole Messias? Pelasta nyt itsesi ja meidät! Mutta toinen moitti häntä: Etkö edes sinä pelkää Jumalaa, vaikka kärsit samaa rangaistusta. Mehän olemme ansainneet tuomiomme, meitä rangaistaan tekojemme mukaan, mutta tämä mies ei ole tehnyt mitään pahaa. Ja hän sanoi: Jeesus, muista minua, kun tulet valtakuntaasi. Jeesus vastasi: Totisesti: jo tänään olet minun kanssani paratiisissa.

Isä, sinun käsiisi minä uskon henkeni. Tämän sanottuaan hän henkäisi viimeisen kerran.
Kun sadanpäällikkö näki, mitä tapahtui, hän antoi Jumalalle kunnian ja sanoi: Tämä mies oli todella viaton.

Ensimmäisenä päivänä sapatin jälkeen naiset jo aamuvarhaisella menivät haudalle ja ottivat hankkimansa tuoksuöljyt mukaan. He havaitsivat, että kivi oli vieritetty haudan suulta, ja kun he menivät sisälle hautaan, he eivät löytäneet Herran Jeesuksen ruumista. Kun he olivat ymmällä tästä, heidän edessään seisoi yhtäkkiä kaksi miestä sädehtivän kirkkaissa vaatteissa. Naiset pelästyivät ja painoivat katseensa maahan. Mutta miehet sanoivat heille: Miksi etsitte elävää kuolleiden joukosta? Ei hän ole täällä, hän on noussut kuolleista. Muistakaa, mitä hän sanoi teille ollessaan vielä Galileassa: Näin täytyy käydä: Ihmisen Poika annetaan syntisten ihmisten käsiin ja ristiinnaulitaan, mutta kolmantena päivänä hän nousee kuolleista. Silloin he muistivat, mitä Jeesus oli puhunut.

Heti paikalla he lähtivät matkaan ja palasivat Jerusalemiin. Siellä olivat koolla yksitoista opetuslasta ja muut heidän joukkoonsa kuuluvat. Nämä sanoivat: Herra on todella noussut kuolleista! Hän on ilmestynyt Simonille. Nuo kaksi puolestaan kertoivat, mitä matkalla oli tapahtunut ja miten he olivat tunteneet Jeesuksen, kun hän mursi leivän.
8116
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 8

Vanhimmat

Totuus on se että jeesus oli harhainen nälästä ja näki kaikkea kivaa.

Äänestä
  • syomatta ja juomatta 40 paivaa??

    Äänestä

"Kiusattuaan näin Jeesusta kaikin tavoin Paholainen jätti hänet joksikin aikaa rauhaan."

Köyhät oli paholaisen kiusaukset. Nyky ihminenkin keksii sata parempaa keinoa kiusata.

Äänestä
  • ihminen, joka ei ole tutustunut aiheeseen pintaa syvemmältä.Ymmärtämättä, että siinä olivat kaikki paholaisen kiusaukset, eikä oppilas voi olla herraansa suurempi, vaikka niin väittäisikin.

    13 Ja kun oli kaiken kiusattavansa kiusannut, poistui perkele hänen luotaan ajaksi.

    Äänestä

Taivasten Valtakunnasta alas viskattu enkeli-ruhtinas on kaiken pahan alku ja juuri! Häntä voi jopa kutsua monin eri nimin, sillä hän on yltympäri nimien peitossa. Todellinen Peto siis näin nykyäään, jonka lukuarvo on numeroin ilmaistuna kuusi kuusi kuusi (666) joka on yhtä kuin ihmisen luku, elikä demokratia. Äänensä voi siis antaa joko pahuudelle, taikka hyvydelle. Itse sen joutuu päättämään, meinaan itse kukin kumpaa haluaa olla ja tehdä. Koska juuri Luojamme, Jumalamme, taivaallinen Isä on siten asian tolan päättänyt.

Äänestä
  • hyvin demokraattinen, etten sanois' kommunistinen, omaisuus piti luovuttaa yhteiseen käyttöön.

    Ja ihminen korotettiin jumalaksi. Ihmisen poika ( ihminen) on sapatin herra.

    Äänestä

  • Diana-ad-rem kirjoitti:

    hyvin demokraattinen, etten sanois' kommunistinen, omaisuus piti luovuttaa yhteiseen käyttöön.

    Sinä et taida edes tuntea demokratian sisältöä ja tarkoitusta, sanomattakaan sen merkityksestä.
    Demokratiassa käyttetään valtaa yhdessä, eikä suinkaan jaeta yksityistä omaisuutta, materiaa, irtainta, koti-eläimiä tai jotakin muuta vastavaa jota nykyäänkin pidetään yksityisyyteen kuuluvana
    ja yksilön omana omaisuutena. Kommunismi ei edusta demokratiaa vaan totalitarismia ja valtio uskontoa ilman uskonnollisuutta ja uskonnollisia yhteisöjä, jossa juuri eräänlainen sapatti olikin kunniassaan. Tosin, siinä vaan puolueen pääsihteeri määräsi levon määrän ja lepoajat yhdessä korkeimman neuvoston kanssa, jonka puheenjohtajana toimi melkein aina yksi ja sama naama... väsynyt ja leukoja laiskasti liikuttava, ääni vaan oli kuin jaakobin ja kädet jotka leukoja liikuttivat oli karvaiset kuten eesaunkin. ;)

    Ihminen onkin sapatin herra. Itse kukin saa levätä juuri silloin kun on levon tarpeessa, eikä tarvitse
    näin ollen olla erikseen jotenkin "oikeesti" mukamas väsynyt tai rasittunut jonkin yhden tietyn kalenterin mukaan, vaan sen silloisen todellisuuden mukaan, jopa pienintä piirtoa mukaillen.

    Äänestä

  • Diana-ad-rem kirjoitti:

    hyvin demokraattinen, etten sanois' kommunistinen, omaisuus piti luovuttaa yhteiseen käyttöön.

    Ja ihminen korotettiin jumalaksi. Ihmisen poika ( ihminen) on sapatin herra.

    yhteiseen käyttöön? Missä niin lukee??Päinvastoinhan esim. Ananiaalle ja Safiiralle sanottiin asiasta:

    4 Eikö se myymätönnä ollut sinun omasi, ja eikö myynnin jälkeenkin sen hinta ollut sinun? Miksi päätit sydämessäsi tämän tehdä? Et sinä ole valhetellut ihmisille, vaan Jumalalle."

    Toisessa kohtaa sanotaan näin:
    32 Ja uskovaisten suuressa joukossa oli yksi sydän ja yksi sielu; eikä kenkään heistä sanonut omaksensa mitään siitä, mitä hänellä oli, vaan kaikki oli heillä yhteistä.

    Ja syy edelliseen on tässä:
    10 murheellisina, mutta aina iloisina, köyhinä, mutta kuitenkin monia rikkaiksi tekevinä, mitään omistamatta, mutta kuitenkin omistaen kaiken.
    sillä:
    8 Minun on hopea, ja minun on kulta, sanoo Herra Sebaot.
    ja lisää:
    5 Minä olen tehnyt maan sekä ihmiset ja eläimet, jotka maan päällä ovat, suurella voimallani ja ojennetulla käsivarrellani, ja minä annan sen, kenelle hyväksi näen.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta

Luukkaan mukaan kirjoitti:

Hän kulki autiomaassa neljäkymmentä päivää, ja Paholainen kiusasi häntä. Hän ei syönyt noina päivinä mitään, ja kun tämä aika oli kulunut, hänen tuli nälkä. Silloin Paholainen sanoi hänelle: Jos kerran olet Jumalan Poika, niin käske tämän kiven muuttua leiväksi. Jeesus vastasi: On kirjoitettu: Ei ihminen elä ainoastaan leivästä.
Paholainen vei Jeesuksen korkealle paikalle, näytti hänelle yhdessä hetkessä kaikki maailman valtakunnat ja sanoi: Kaiken tämän, koko maailman ja sen loiston minä annan sinun valtaasi, sillä se on annettu minun haltuuni ja minä voin antaa sen kenelle tahdon. Jos kumarrat minua, tämä kaikki on sinun. Jeesus vastasi: On kirjoitettu: Herraa, Jumalaasi, sinun tulee kunnioittaa ja ainoastaan häntä palvella.
Paholainen vei Jeesuksen Jerusalemiin, asetti hänet temppelimuurin harjalle ja sanoi: Jos kerran olet Jumalan Poika, niin heittäydy tästä alas. Onhan kirjoitettu: Hän antaa enkeleilleen käskyn varjella sinua. He kantavat sinua käsillään, ettet loukkaa jalkaasi kiveen. Jeesus vastasi: On myös sanottu: Älä kiusaa Herraa, Jumalaasi.
Kiusattuaan näin Jeesusta kaikin tavoin Paholainen jätti hänet joksikin aikaa rauhaan.

Älkää pelätkö niitä, jotka tappavat ruumiin mutta joiden valta ei ulotu sen pitemmälle. Kuulkaa, ketä teidän tulee pelätä. Pelätkää häntä, jolla on valta sekä tappaa ihminen että syöstä hänet helvettiin. Niin, sanon teille: häntä teidän on pelättävä.
Näin on taivaassakin. Yhdestä syntisestä, joka kääntyy, iloitaan siellä enemmän kuin yhdeksästäkymmenestäyhdeksästä hurskaasta, jotka eivät ole parannuksen tarpeessa.

Sillä niin kuin salama välähtää ja valaisee taivaan äärestä ääreen, niin on Ihmisen Poika oleva ilmestymisensä päivänä. Mutta sitä ennen hänen täytyy kärsiä paljon, ja tämä sukupolvi hylkää hänet.

Me menemme nyt Jerusalemiin. Siellä käy toteen kaikki se, mitä profeetat ovat Ihmisen Pojasta kirjoittaneet. Hänet annetaan pakanoiden käsiin, häntä pilkataan ja häpäistään ja hänen päälleen syljetään, ja he ruoskivat häntä ja tappavat hänet. Mutta kolmantena päivänä hän nousee kuolleista. Opetuslapset eivät ymmärtäneet Jeesuksen sanoista mitään.

Hän otti käsiinsä maljan, kiitti Jumalaa ja sanoi: Ottakaa tämä ja jakakaa keskenänne. Minä sanon teille: tästedes en maista viiniköynnöksen antia, ennen kuin Jumalan valtakunta on tullut. Sitten hän otti leivän, siunasi, mursi ja antoi sen opetuslapsilleen sanoen: Tämä on minun ruumiini, joka annetaan teidän puolestanne. Tehkää tämä minun muistokseni. Aterian jälkeen hän samalla tavoin otti maljan ja sanoi: Tämä malja on uusi liitto minun veressäni, joka vuodatetaan teidän puolestanne. Mutta tälle samalle pöydälle ojentaa yhdessä minun kanssani kätensä myös minun kavaltajani.

Toinen ristillä riippuvista pahantekijöistä herjasi hänkin Jeesusta. Hän sanoi: Etkö sinä ole Messias? Pelasta nyt itsesi ja meidät! Mutta toinen moitti häntä: Etkö edes sinä pelkää Jumalaa, vaikka kärsit samaa rangaistusta. Mehän olemme ansainneet tuomiomme, meitä rangaistaan tekojemme mukaan, mutta tämä mies ei ole tehnyt mitään pahaa. Ja hän sanoi: Jeesus, muista minua, kun tulet valtakuntaasi. Jeesus vastasi: Totisesti: jo tänään olet minun kanssani paratiisissa.

Isä, sinun käsiisi minä uskon henkeni. Tämän sanottuaan hän henkäisi viimeisen kerran.
Kun sadanpäällikkö näki, mitä tapahtui, hän antoi Jumalalle kunnian ja sanoi: Tämä mies oli todella viaton.

Ensimmäisenä päivänä sapatin jälkeen naiset jo aamuvarhaisella menivät haudalle ja ottivat hankkimansa tuoksuöljyt mukaan. He havaitsivat, että kivi oli vieritetty haudan suulta, ja kun he menivät sisälle hautaan, he eivät löytäneet Herran Jeesuksen ruumista. Kun he olivat ymmällä tästä, heidän edessään seisoi yhtäkkiä kaksi miestä sädehtivän kirkkaissa vaatteissa. Naiset pelästyivät ja painoivat katseensa maahan. Mutta miehet sanoivat heille: Miksi etsitte elävää kuolleiden joukosta? Ei hän ole täällä, hän on noussut kuolleista. Muistakaa, mitä hän sanoi teille ollessaan vielä Galileassa: Näin täytyy käydä: Ihmisen Poika annetaan syntisten ihmisten käsiin ja ristiinnaulitaan, mutta kolmantena päivänä hän nousee kuolleista. Silloin he muistivat, mitä Jeesus oli puhunut.

Heti paikalla he lähtivät matkaan ja palasivat Jerusalemiin. Siellä olivat koolla yksitoista opetuslasta ja muut heidän joukkoonsa kuuluvat. Nämä sanoivat: Herra on todella noussut kuolleista! Hän on ilmestynyt Simonille. Nuo kaksi puolestaan kertoivat, mitä matkalla oli tapahtunut ja miten he olivat tunteneet Jeesuksen, kun hän mursi leivän.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu