eli, olen viikolloa 5 3 ja eilen seksi jälkeen tuli hieman kirkasta veristä vuotoa, onko muilla tällaista, luin että seinämät ovat nyt heikot ja voi aiheuttaa verivuotoa ja ei ole huolestuttavaa kun se on kirkasta, kokemuksia?
Verinen vuoto seksin jälkeen
Sallaelina
4525
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 4
Vanhimmat
Oisko kuivat/herkät limakalvot? Uskon tuon olevan suhteellisen normaalia :) kerta verta tuli vain hieman en huolestuisi :) mutta helpommin sanottu kun tehty :)
Fiksuinta olisi pidättyä seksistä, aina silloin kun se aiheuttaa verivuotoa. Hankalaahan se on, sillä harva mies ymmärtää selibaattia. Mutta voin kertoa että keskenmeno on myös ikävä koettava. Sekä naiselle että miehelle. Enemmän naiselle.
Itselläni tapahtui noin useita kertoja viikoilla 6 - 8 yhdynnän jälkeen. Seksin jälkeen housuihin tuli muutamia teelusikallisia kirkasta verta. Kävin yksityisellä ultrassa vaivan vuoksi ja hän totesi sen tulevan kohdunsuulta. Moinen määrä ei tule limakalvoilta. Gyne selitti tuolloin, että istukka on vielä ympäriinsä kohdun limakalvolla ja voi vuodella supistusten yhteydessä, joita seksi aiheuttaa. Lääkäri ei kuitenkaan käskenyt välttää yhdyntää ja totesi vuodon vaarattomaksi. Vaiva loppui kohdun kasvun myötä, nykyisin istukka on etuseinämässä. Ilman ongelmia on raskaus sujunut eikä verenvuoto aiheuttanut mitään toimenpiteitä. Nyt menossa rv 37 5. Keskenmenossa yleensä vuoto on todella runsasta ja siihen liittyy kova alavatsa ja/tai -selkäkipu. En olisi huolissani asiasta. Jos asia mietityttä, voit toki olla yhteydessä neuvolaan puhelimitse, vaikka sinulla ei vielä aikaa olisi ollutkaan. Onnellista odotusta! :)
Soitin neuvolaan ja sanoi, että on normaalia kun limakalvot ovat kuivat ja herkät, ei siis syytä huoleen kun ei kipuja tms, tietysti kuukautismaisia kipuja on ollut alusta asti, mutta se lienee normaalia... Muta pakko silti myöntää, että kyllähän tämä jännittää, ennen ekaa ultraa.