missä tapaisi nuoria aikuisia Helsingissä

Teidän, seuroissa, mutta kun on jotenkin niin hankala saada siellä uusia tuttavuuksia saatikka lähempää kontaktia ihmisiin. Missä tapailette vapaammissa merkeissä ja miten sinne uskaltautuisi mukaan. Olisi ihana saada uusia ystäviä ja mikä ettei jopa löytää elämänkumppani. Tuntee olonsa välillä aika yksinäiseksi kun uskovaisia kavereita ei paljoa ole. Tarkoitan siis iältään suunnilleen 25-35 vuotiaita ei perheellisiä :)
2132
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 2

Vanhimmat

vaikka sen että "maailmasta" saa helposti kavereita, mutta ne eivät ole sama kuin sydänystävät.
Sydänystävyydessäkin on monesti kyse siitä että "toinen vie ja toinen vikisee" ja näin tasapaino säilyy.

Hyvät ystävät ja kaverit ovat aina, kuten kaikki muukin hyvä, Jumalan lahjaa ja lainaa meille ihmisille tätä elämää varten. Ja on muistettava myös että Jumala ei anna koskaan meille sellaista, joka voisi olla meille vaaraksi ja vahingoksi, vaan juuri sen mitä me tarvitsemme.

Äänestä
  • Yksinäisyys on tavallista muuallakin. Mutta miten paljon siihen voi itsekin vaikuttaa? Esim. lopettamalla omaan napaansa tuijottamisen. :-)

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


seurankaipaaja kirjoitti:

Teidän, seuroissa, mutta kun on jotenkin niin hankala saada siellä uusia tuttavuuksia saatikka lähempää kontaktia ihmisiin. Missä tapailette vapaammissa merkeissä ja miten sinne uskaltautuisi mukaan. Olisi ihana saada uusia ystäviä ja mikä ettei jopa löytää elämänkumppani. Tuntee olonsa välillä aika yksinäiseksi kun uskovaisia kavereita ei paljoa ole. Tarkoitan siis iältään suunnilleen 25-35 vuotiaita ei perheellisiä :)

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu