Sofi Oksanen haukkui suomalaisia

Tanskassa törkeällä tavalla, vaikka itse on täysin näköjään unohtanut sen, että hän on itse puoliksi
virolainen ja virolaiset miehet ovat takuulla yhtä väkivaltaisia ellei jopa väkivaltaisempia kuin suomalaismiehet silti hän halusi esittää kunnon skandinaavia Tanskassa ja haukkua suomalaisia onkohan jokin pakkoruotsitusorganisaatio maksanut hänelle puheista.Haiskahtaa nimitäin tyypilliseltä svekomaaniselta solvaukselta.Entisestä neuvostatasavallasta Virosta tulevalla Oksasella on tainnut jäädä
virolainen pikkuveli vai sanoisiko pikkusiskomentaliteetti päälle Suomen suhteen, mikä ei kuitenkaan
oikeuta minkäännäköiseen aiheettomaan solvaamiseen.Kyllähän Suomesta alkoholisoituneita vaimonhakkaajia löytyy niin kuin monista muistakin maista, mutta miksi Oksasen ylipäätäänsä piti alkaa haukkua suomalaisia Tanskassa?

http://www.iltasanomat.fi/viihde/uutinen.asp?id=1781770
26337
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 26

Vanhimmat

If you like cold and ugly cities, rude people then you are very welcome to Finland and enjoy our great culture.

Äänestä

> virolaiset miehet ovat takuulla yhtä väkivaltaisia ellei jopa väkivaltaisempia kuin suomalaismiehet<

Virolaiset miehet on tottuneet orjan asemaan! Olipa isäntä sitten saksalainen tai venäläinen niin virolaiset kumartaa ja palvelee!

Virolaiset vellihousut antautui ryssille 70 vuotta sitten, mutta Suomi näytti ettei mikään uhri ole liian kallis vapauden vuoksi!

Martti Turtolan kirjat on karua luettavaa. Pätsille maksettiin rahaa itänaapurista ja sen paljastaminen kirjassa teki Turtolasta epäsuositun Virossa. Olihan Päts Viron suuri patriootti siihen saakka ja jonkun mielestä on sitä vieläkin! Viron itsenäisyystaistelun johtaja Laidoner oli kovin kesy kenraali 1939 ja taivutti Viron armeijan antautumaan laukaustakaan ampumatta 1940 kesällä. Oikeastihan se antautu jo 1939 kun tukikohtia luovutettiin NL:lle. Laidonerille kävi kovin huonosti. Se oli varmaankin ansaittua sillä sotilas, joka antautuu noin vain ansaitsee kaikkien halveksunnan, jopa vihollisenkin.

http://fi.wikipedia.org/wiki/Martti_Turtola

Presidentti Konstantin Päts: Viro ja Suomi eri teillä. 2002.
Kenraali Johan Laidoner ja Viron tasavallan tuho 1939-1940. 2008.

http://fi.wikipedia.org/wiki/Konstantin_Päts

http://fi.wikipedia.org/wiki/Johan_Laidoner

Äänestä
  • Siellä missä viinaa viljellään, siellä väkivallan satoa korjataan.

    Äänestä

  • Seppo vaari 70 v kirjoitti:

    Siellä missä viinaa viljellään, siellä väkivallan satoa korjataan.

    Otsikko oli SOFI OKSANEN HAUKKUI SUOMALAISIA.Tottakai se haukkui,koska mutiaiset,mannet,somalit ja muut vastaavat ei osaa muuta,Kun järki loppuu,niin vittuillaan.Kyllä se Sohvia yritti jotain sanoa,mut ei tämmönen etelä-pohjalainen siitä oikein mitään ymmärtäny.

    Äänestä

  • Maheri. kirjoitti:

    Minkä argumentin kohdalla Sohvi oli väärässä...????

    Äänestä

  • Fennoilija kirjoitti:

    Minkä argumentin kohdalla Sohvi oli väärässä...????

    Taitaa Pekka-vitsien lukumäärä Tanskassa nyt räjähtää uusiin, ennenäkemättömiin lukuihin!!!

    Äänestä

kun joku uskaltaa kertoa suomi-pojista tosiasioita.
Tuo kaikki, mitä Sofi kertoo on täyttä asiaa, täällähän käytetään nyrkkiä, ei päätä.

Äänestä
  • Ei pidä yleistää, koska se on loukkaavaa heitä kohtaan jotka eivät ole väkivaltaisia. Yksi käyttää fyysistä väkivaltaa, toinen psyykkistä väkivaltaa, mutta vielä useimmat ihmiset suomessa pidättäytyvät minkäänlaisesta väkivallasta.

    Äänestä

  • muissa maissa esim. Tanskassa ja Ruotsissa Virosta puhumattakaan.

    Äänestä

  • sofipo kirjoitti:

    muissa maissa esim. Tanskassa ja Ruotsissa Virosta puhumattakaan.

    käytännön tietoa niin Ruotsista kuin Tanskastakin. Siksi voin edelleen sanoa, että Sofin juttu on täyttä asiaa, vaikka se sinua kuinka suututtaisi. Niinhän sitä sanotaan, että "se koira älähtää jn."

    Äänestä

  • että silleen kirjoitti:

    käytännön tietoa niin Ruotsista kuin Tanskastakin. Siksi voin edelleen sanoa, että Sofin juttu on täyttä asiaa, vaikka se sinua kuinka suututtaisi. Niinhän sitä sanotaan, että "se koira älähtää jn."

    Ja edelleen kysymme, mitkä Sofin esittämistä argumenteista menivät väärin...?? Eipä kuulu vastauksia. Samalla Pekkavitsit leviävät nyt jo ympäri maailman, eivätkä pelkästään tanskanmaalla......

    Äänestä

  • Maailmanpekka kirjoitti:

    Ja edelleen kysymme, mitkä Sofin esittämistä argumenteista menivät väärin...?? Eipä kuulu vastauksia. Samalla Pekkavitsit leviävät nyt jo ympäri maailman, eivätkä pelkästään tanskanmaalla......

    pohjoismaissa halventavia vitsejä niin suomalaisten kuuluisi kertoa vähintään yhtä hävyttömiä
    vitsejä muista pohjoismaalaisista.Sofi Oksanen ei osannut ollenkaan perustella kantaansa
    väittäessään kaikkia suomalaismiehiä väkivaltaisiksi vaan käytti tunneargumentteja ja stereotypioita,
    mikä puolestaan on huonon väittelijän merkki.

    Äänestä

  • Sohvi Oksana kirjoitti:

    Siis edellen kavataan perusteluja. Mitkä Sofin argumenteista ei pitänyt paikkansa!! Joudutte maailman silmissä takapajuisiksi nyrkinheiluttajiksi ja vitsien kohteeksi!! Siis mikä meni väärin??

    Äänestä

Kysyn uudelleen, kun vastauksia ei kuulu. Mikä Sofin argumenteista ei pidä paikkansa????

Äänestä

Suomipekka, Pekkavitsit leviävät kulovalkean tapaan tanskanmaalla, vaihteeksi tällä kerralla. Mutta mikä Sofin argumenteista meni väärin?? Odotamme vastauksia/perusteluja. Niitä ei ole juuri näkynyt, pelkkää haukkumista, nyrkinheluntaa ja uhkailua vain!! Sofi on sentään Finlandia-palkinnon pokannut! Onko liikaa vaadittu, että edes pienin, pienin perustelu näihin negatiivisiin viesteihin, pelkän väkivallan uhkailun ja haukkumisen tilalle.

Äänestä
  • Sofi oli siinä täysin väärässä, kun väitti, että suomenruotsalainen on suomalainen.

    Äänestä

  • Paraisten parooni kirjoitti:

    Sofi oli siinä täysin väärässä, kun väitti, että suomenruotsalainen on suomalainen.

    Perusteluja vaaditaan edelleen. Siis millä argumentilla?? Teette vain itsestänne naurun alaisia!!

    Äänestä

juuristo on.
"Puhdistus-romaani sai myös vuoden 2009 Runeberg-palkinnon."

Ehtona runebergin palkintoon oli tietenkin suomalaisten mustamaalaus.

Äänestä
  • Ja mistähän romaanista se Finlandia-palkinto myönnettiin. Tyhmä....tyhmempi....fenno....netti fenno...

    Äänestä

.

Kekkosslovakian aikaisesta suomettumisesta

Vaikka luulisi juuri virolaistaustaisena ymmärtäneen tilanteen, Virohan oli miehitetty ja täysin ylikuljettu maa

.

Äänestä

sopottaa ja mongertaa.

Äänestä

Siis mikä Sofin kertomuksessa ei pitänyt paikkansa?? Onko Suomessa muka Välimeren ilmasto?? Siististi pukeutuneita ihmisiä, jotka tervehtivät iloisesti kadulla ja ovat valmiita auttamaa kun apua tervitsee?? Älkää kertoko minulle satuja, vaan kertokaa, mikä Sofin kertomista asioista eivät pidä paikkansa!! Moneen kertaan olen jo kysynyt, mutta ensimmäistäkään vastausta ei kuulu!!

Äänestä
  • Näinhän tämä menee. Sofi Oksanen täräytti muutaman tosiasian eetteriin, ja sen jälkeen sontaa on satanut perusteetta ja runsaasti.
    Enemmistön etu-Tombolassa kävi tarkalleen samalla tavalla. Kysymys kuului; minkä vähemmistön eduista haluaisit ensimmäisenä itsellesi? Enimmäkseen vaadittiin edelleen heikennyksiä vähemmistöjen asemaan ja arvotuille palkinnoille ottajia oli melko harvassa. Itse asiassa, vain yksi palkinto taisi tehdä voittajan iloiseksi. Se onnellinen voittaja tosin piristi pitkän aikaa, ja hymyilyttää vähän vieläkin.

    Äänestä

  • Katsoin tuon videon. Oksanen maalaa Suomesta hyvin negatiivisen kuvan lausumatta ainoatakaan positiivista sanaa. Hän suoraan totetaa, ettei pidä Suomesta, ja luettelee listan negatiivisia asioita sekä ikäviä suomalaisuuden piirteitä.

    Hänellä saa toki olla oma käsityksensä suomalaisista, joka meillä kaikilla on yksilöllinen. Pitkälle hän menee kuitenkin sanoessaan suomalaisen miehen olevan tyypillisesti väkivaltainen (en muista tarkkaa sanankäyttöä, noin sen ymmärsin). Perheväkivaltaa ei harjoita enemmistö suomalaisista, vaan vähemmistö. Määrittääkö vähemmistö sen, mikä on tyypillistä? Suomalaiset saattavat harjoittaa enemmän perheväkivaltaa kuin muut pohjoismaalaiset keskimäärin - tai sitten eivät - tilastotutkimuksiin tai muihin tieteellisiin tutkimuksiin ei viitattu.

    Samoin hän kutsuu suomalaisia depressiivisiksi (jälleen vaikuttaa leimaavan sen tyypilliseksi ominaisuudeksi). En ole ainuttakaan tutkimusta nähnyt, jossa suomalaiset olisivat osoittautuneet depressiivisemmiksi kuin kaikki kansat tai vaikkapa eurooppalaiset keskimäärin. Kyseessä on stereotypia ja mielipide.

    Muita Oksasen näkemyksiä on esimerkiksi se, etteivät suomalaiset miehet osaa puhua tunteistaan. Tämäkin on ikivanha stereotypia. En tunnista sitä omasta näkövinkkelistäni helsinkiläisenä nuoremman polven edustajana. Ylipäänsä Oksanen maalailee stereotypioita, jotka mielestäni sopivat paremmin vanhaan kansaan kuin kaupunkien nuoreen polveen - huomatkaa, että tässä itsekin stereotyypitan.

    Minun suomalaisuuteni/minulle suomalaisuus ei ole sellaista kuin Oksasen kuvailema. Hänellä saa olla oma käsityksensä, ja minulla taas on oikeus protestoida sitä. Sinänsä nämä eivät ole fakta-asioita, joihin voidaan hakea yksikäsitteistä ratkaisua. Kuitenkin olisin hyvin varovainen tekemään Oksasen kaltaisia tyypittelyjä suomalaisuudesta. Kun vähemmistö harjoittaa väkivaltaa, ei ole korrektia kutsua tyypillistä suomalaista miestä väkivaltaiseksi.

    Äänestä

  • nuorsuomalainen kirjoitti:

    Katsoin tuon videon. Oksanen maalaa Suomesta hyvin negatiivisen kuvan lausumatta ainoatakaan positiivista sanaa. Hän suoraan totetaa, ettei pidä Suomesta, ja luettelee listan negatiivisia asioita sekä ikäviä suomalaisuuden piirteitä.

    Hänellä saa toki olla oma käsityksensä suomalaisista, joka meillä kaikilla on yksilöllinen. Pitkälle hän menee kuitenkin sanoessaan suomalaisen miehen olevan tyypillisesti väkivaltainen (en muista tarkkaa sanankäyttöä, noin sen ymmärsin). Perheväkivaltaa ei harjoita enemmistö suomalaisista, vaan vähemmistö. Määrittääkö vähemmistö sen, mikä on tyypillistä? Suomalaiset saattavat harjoittaa enemmän perheväkivaltaa kuin muut pohjoismaalaiset keskimäärin - tai sitten eivät - tilastotutkimuksiin tai muihin tieteellisiin tutkimuksiin ei viitattu.

    Samoin hän kutsuu suomalaisia depressiivisiksi (jälleen vaikuttaa leimaavan sen tyypilliseksi ominaisuudeksi). En ole ainuttakaan tutkimusta nähnyt, jossa suomalaiset olisivat osoittautuneet depressiivisemmiksi kuin kaikki kansat tai vaikkapa eurooppalaiset keskimäärin. Kyseessä on stereotypia ja mielipide.

    Muita Oksasen näkemyksiä on esimerkiksi se, etteivät suomalaiset miehet osaa puhua tunteistaan. Tämäkin on ikivanha stereotypia. En tunnista sitä omasta näkövinkkelistäni helsinkiläisenä nuoremman polven edustajana. Ylipäänsä Oksanen maalailee stereotypioita, jotka mielestäni sopivat paremmin vanhaan kansaan kuin kaupunkien nuoreen polveen - huomatkaa, että tässä itsekin stereotyypitan.

    Minun suomalaisuuteni/minulle suomalaisuus ei ole sellaista kuin Oksasen kuvailema. Hänellä saa olla oma käsityksensä, ja minulla taas on oikeus protestoida sitä. Sinänsä nämä eivät ole fakta-asioita, joihin voidaan hakea yksikäsitteistä ratkaisua. Kuitenkin olisin hyvin varovainen tekemään Oksasen kaltaisia tyypittelyjä suomalaisuudesta. Kun vähemmistö harjoittaa väkivaltaa, ei ole korrektia kutsua tyypillistä suomalaista miestä väkivaltaiseksi.

    Mieleen palasi elävästi se kuinka silloinen Suomalaisuuden liiton puheenjohtaja rotudosentti Tala haukkui ja leimasi meidät suomalaiset 'poikkeuksellisen väkivaltaiseksi kansaksi' suomi24:n kielipolitiikkakeskustelupalstalla huhtikuussa 2007. Rotudosentin mukaan suomalaisten väkivaltaisuuden syy ovat suomenruotsalaiset, Ruotsi ja ruotsalaiset, jotka ovat tehneet suomalaisen kansanluonteen väkivaltaan taipuvaiseksi. Erityisesti Tala kiinnitti huomiota suomalaisten miesten väkivaltaisuuteen (Tala: "...täällä leuat murtuvat juuri henkilöön kohdistuvan väkivallan takia. Perheiden sisäiset ongelmat heijastuvat leukamurtumien sukupuolijakaumassa - ne kohdistuvat lähes 100-prosenttisesti naisiin." 13.4.2007 klo 12.20)

    Äänestä

kyllä on väkivaltaisia/kogemusta on/

Äänestä

Kommentoi aloitusta

Baby Jane kirjoitti:

Tanskassa törkeällä tavalla, vaikka itse on täysin näköjään unohtanut sen, että hän on itse puoliksi
virolainen ja virolaiset miehet ovat takuulla yhtä väkivaltaisia ellei jopa väkivaltaisempia kuin suomalaismiehet silti hän halusi esittää kunnon skandinaavia Tanskassa ja haukkua suomalaisia onkohan jokin pakkoruotsitusorganisaatio maksanut hänelle puheista.Haiskahtaa nimitäin tyypilliseltä svekomaaniselta solvaukselta.Entisestä neuvostatasavallasta Virosta tulevalla Oksasella on tainnut jäädä
virolainen pikkuveli vai sanoisiko pikkusiskomentaliteetti päälle Suomen suhteen, mikä ei kuitenkaan
oikeuta minkäännäköiseen aiheettomaan solvaamiseen.Kyllähän Suomesta alkoholisoituneita vaimonhakkaajia löytyy niin kuin monista muistakin maista, mutta miksi Oksasen ylipäätäänsä piti alkaa haukkua suomalaisia Tanskassa?

http://www.iltasanomat.fi/viihde/uutinen.asp?id=1781770

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu