Vierailijoita uskonnon tunneille

Esakalevin

Uskonnon opetussuunnitelman mukaan oppilaita pitäisi tutustuttaa paitsi vieraisiin uskontoihin myös uskonnottomuuteen ja ateismiin. Eikö olisi kohtuulista, että uskonnon opettaja kutsuisi vaikka jonkun uskonnottoman kertomaan uskonnottomuudestaan ja ateismistaan tai agnostismistaan? Tällaisia henkilöitä varmaan löytyis esimerkiksi Vapaa-ajattelijain liiton tai Humanistiliiton kautta. Olisihan opilaiden hyvä tutustua asiaan autenttisesti. Miten uskonnoton tapakulttuuri toimii, miten he viettävät joulua, miten häät, hautajaiset, nimiäiset, protu-leirit...?

12

528

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • KM

      Olen joutunut monilla Prometeusleireillä kuuntelemaan ja häpeämään vapaa-ajattelijoiden suurta tietämättömyyttä. Vaikka edustankin teosofista maailmankuvaa, niin minusta papitkin puhuvat nuorille järkevämmin kuin ateistit. Eivät he nuorille "saarnaa" kuten kirkoissaan vaan osaavat kannustaa nuoria tutkimaan. Heidät on opetettu psykologeiksi. Kohtaamani vapa-ajattelijat ovat olleet mielestäni vapaat syvemmästä ajattelusta, todellisia materian uskovaisia.

      • uskonnoton opettaja

        Minulla on taas hieman erilaisia kokemuksia. Kouluvierailuja tekevät Gideonit jakavat väkivaltaa sisältävää kirjaa eka- ja tokaluokkalaisille, papit kertovat "hieman väritettyä totuutta", pakkorukoiluttavat lapsia jne. Hyvää vaihtelua se olisi, jos kouluvierailuja tekisi laajempi porukka, kuin vain yhden uskontokunnan edustajat. Toki jotkut saavat palkaa kouluvierailuista, toiset taas tekevät sen vapaaehtoistyönä.

        Täältä on tietoja uskonnottomista kouluvierailuista:
        http://www.et-opetus.fi/index.php/opetusmateriaalit/kouluvierailut

    • jghfdhg

      Ateistit väittävät että ateismi ei ole uskonto! Uskontotunneilla opetetaan vain uskonnoista, joten miksi sinne ateisteja tarvitaan? Eihän biologian tunneillakaan saa kreat opettaa omaa näkökantaansa. Siispä tasa-arvo pitää olla myös uskovaisilla esittää omat näkemyksensä luomisesta biologian tunneilla, mutta sen taas attevajakit kieltävät tieteeseensä vedoten.

      Tajutkaa nyt, että ateismi ei ole uskonto, se on fundamentalistinen -ismi, mikä haluaa kieltää vapaan mielipiteenilmaisun, uskonnonopetuksen ja uskonnonharjoituksen julkisuudessa tavoitteena totalitäärinen valvontayhteiskunta.

      Ateistella on mahdollisuus esitellä itseään ET-tunneilla, jos kerran sitä kaipaavat.

      • Atte Kumiorava

        Ateisti ei usko saunatonttuihin, Helinä-keijuihin eikä mihinkään muuhun mystiseen taikauskoon perustuvaan jumalaan. Miksi näin tärkeä ja terve vaihtoehto suljettaisiin opetussuunnitelmasta pois. Minusta se kuuluisi pakollisiin oppiaineisiin niin hihujen lapsille kuin muillekkin. Lapsilla on myös tasavertainen oikeus saada todellista tietoa muustakin kuin pronssikautisten paimentolaisten iltanuotiotarinoista jotka on koottu Raamattuun.

      • jghfdhg
        Atte Kumiorava kirjoitti:

        Just joo ja sitä varten on juuri ET-tunnit, että atet saa esitellä omia oppejaan siellä niille, joiden vanhemmat kieltävät yleissivistyksen.

        Tosoiaan, olisi hyvä, jos ateismistakin kerrottaisiin ne suuret ateismin saavutukset viimeisen 150 vuoden ajalta, muutama kymmenen miljonna ateismin uhria, NYKYAIKANA. Lisäksi ihmisoikeuksien polkeminen atesitisissa maissa TÄNÄKIN PÄIVÄNÄ. Kyllä siitä totalitarismista olisikin varoitettava ihmisiä, ihan aikuisen oikeesti.

      • Atte Ateisti

        Voisin tuoda uskontotunnille näytille enoni, joka on helluntalainen ja skitsofreenikko.

        Ihan vain varoittavaksi esimerkiksi, että tuollaisia te kaikki uskovaiset olette, vaikka ette sitä haluaisi myöntää.

      • adfsasdfa

        kyllä monilla kriteereillä mitaten juuri uskonto. Agnostikot ovat ehkä kaikkein uskonnottomia, koska he eivät usko mihinkään... ei jumaliin ja ei siihenkään että niitä ei ole olemassa. Ateistit taas nimenomaan fundamentalistisesti uskovat, että mitään jumalia ym ei ole olemassa.

      • asfasfsadf
        jghfdhg kirjoitti:

        Just joo ja sitä varten on juuri ET-tunnit, että atet saa esitellä omia oppejaan siellä niille, joiden vanhemmat kieltävät yleissivistyksen.

        Tosoiaan, olisi hyvä, jos ateismistakin kerrottaisiin ne suuret ateismin saavutukset viimeisen 150 vuoden ajalta, muutama kymmenen miljonna ateismin uhria, NYKYAIKANA. Lisäksi ihmisoikeuksien polkeminen atesitisissa maissa TÄNÄKIN PÄIVÄNÄ. Kyllä siitä totalitarismista olisikin varoitettava ihmisiä, ihan aikuisen oikeesti.

        käydä läpi ne sadat miljoonat uskonnon aiheuttamat kuolonuhrit ympäri maailmaa ennen ja nykyään eri uskonsodissa. Ristiretket sun muut tuhotyöt jumalan nimessä. Myös nykyajan uskontojen uhrit, joista monet ovat mielisairaaloissa uskonnon aiheuttaman mielisairauden johdosta. Myös eri hihhuliseuarakuntien talosrikokset voitaisiin käydä läpi uskontotunneilla.

    • Dibs

      uskonnottomuuteen tai ateismiin tutustuminen. Mitä tutustumista siinä edes olisi? Ateismihan on jumaluskon puutetta ja uskonnottomuus kaiken uskonnollisuuden/uskonnonharjoittamisen puuttumista. Tyhjästä on paha nyhjäistä, sanoo sananlaskukin.

      • Esakalevin

        Opetussunnitelman mukaan uskonnon opetuksessa siis tulisi tutustua myös uskonnottomuuteen! (Sen sijaan biologian ops:n mukaan kreationismi ei kuulu aineseen.) Kysehän on myös elävistä ihmisistä Suomessa, jopa samassa koulussa, niitä jotka ovat elämänkatsomustiedossa tai niistä, joiden perhe on uskonnoton, mutta lapsi kuitenkin enemmistön uskonnon ryhmässä. Tokihan aatepuoltakin voisi käsitellä, muun muassa uskontokritiikkiä, joka voi sisältyä uskonnottomien maailmankuvaan tai elämänkatsomukseen. Mutta kyllä olisi varmaan paikallaan kertoa eri-ikäisille lapsille myös siitä, miten uskonnottomat viettävät joulua, miten nimi annetaan, miten menevät naimisiin, miten haudartaan, mitä tehdään Protu-leireillä rippileirin vaihtoehtona jne. siis valottaa edes hieman "salaperäistä" uskonnotonta tapakulttuuria. Eikö olisi parasta, jos sen voisi kertoa autenttisesti joku uskonnoton. Epäilen, että tällaisen menettelyn harvinaisuus johtuu siitä, että uskonnon opettajat pelkäävät tekevänsä syntiä jos kutsuvat jonkun "jumalattoman" kenties vaarantamaan lapsenuskoa.

      • kaapok
        Esakalevin kirjoitti:

        Oman uskonnon opetus kuuluu opetussunnitelmaan. On tärkeää että nykypäivänä tiedämme kulttuurimme ja uskontomme perusteet ja taustan. Suomeen tulee jatkuvasti väkeä muista kulttuureista ja jos aiomme aitoon vuoropuheluun niin silloin on hyvä tietää mistä me olemme tähän tilanteeseen tullut. Jos emme opeta omaa uskontoamme lapsillemme niin joku opettaa ja se ei ole enää meidän omaamme.

      • mikäpä ei
        kaapok kirjoitti:

        "Oman uskonnon" opetuksessa opetataan pääosin vuodesta toiseen sitä omaa uskontoa, mutta OPS:n mukaan pitäisi joskus opettaa myös vieraita uskontoja sekä uskonnottomuutta/ateismia. On siis selvää, että mikäli opttaja ei laiminlyö velvoillisuuttaan, hn opettaa myös uskonnottomuudesta/ateismista ianakin jonakin vuonna. Mutta aloitusjutussahan oli ja on kysymys siitä, kannattaisiko opetajien pyytä aitoja ateisteja tai muuten vain uskonnottomia vierailemaan tunnuilla tai koulussa laajemmallekin ryhmälle saman tien.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Kalajoen hukkuneet pojat olivat tummaihoisia

      Jälleen kerran, hukkuneet tai heikon uimataidon vuoksi vaaraan joutuneet olivat muita kuin suomalaisia. Turha viisastell
      Maailman menoa
      219
      5016
    2. Sinä eräs, pyydän......

      AUTA mua ole kiltti. Ei mun takia vaan.... Miten saan sut kiinni?
      Ikävä
      191
      2705
    3. Nimikirjaimet

      Kuka kaipaa ketä 🥰
      Ikävä
      67
      1582
    4. Kysymys muille miehille

      Onko teille varattu nainen ongelma? Mikään muu naisessa ei töki kun se että hän on varattu. Kamppailen houkutuksen kanss
      Ikävä
      52
      1480
    5. Kohta katson sun kuvaasi

      ja päästän ajatukseni liitämään. Jo kuvasi näkeminen rauhoittaa, ja pistää hyrräämään vähän muutakin. Ihanan kaunista sa
      Ikävä
      9
      1292
    6. Minkä asian haluaisit muuttaa kaivatussasi?

      Mikä kaivattusi luonteessa tai ulkonäössä ärsyttää sua?
      Ikävä
      99
      1268
    7. VOI TÄTÄ ILON

      JA ONNEN PÄIVÄÄ 😂
      Tuusniemi
      132
      1247
    8. Ahneus iski Fazeriin, suklaalevy kutistuu 180 grammaan

      Kun mikään ei riitä. Shrinkflaatio. Mitä isot (Marabou) edellä, sitä pienet (Fazer) perässä. Pienikin voi siis olla a
      Maailman menoa
      155
      1185
    9. Jos kaivattusi on perääntynyt lähestyessäsi

      jossain tilanteessa, ymmärrätkö miksi hän saattoi tehdä sen?
      Ikävä
      109
      1184
    10. Mies, ajattelemmekohan toisiamme juuri nyt?

      Olet mielessäni, vanhempi mies
      Ikävä
      82
      1163
    Aihe