Huvittavaa, että vielä ihmisikä tapahtumien jälkeenkin elätellään väliin tälläkin palstalla edelleen niitä ontuvia perusteluja, joilla Suomen poliittiset ja sotilaspiirit jatkosodan vuosina selittelivät sitä, miksi v. 1941 oli hyökätty niin kauas, Syvärille ja Maaselän kannakselle saakka. Perustelu kuului: oli saatava helposti puolustettavat asemat, joissa sitten voitiin kaikessa rauhassa odotella suursodan päättymistä ja sen jälkeistä suurta rauhankonferenssia, jossa myös Suomen itärajan kysymys ratkaistaisiin (vaikka Neuvostoliiton näkökulmasta se oli ratkaistu ikuisiksi ajoiksi jo 1940, minkä Suomessa yksin Paasikivi ymmärsi). Totuus oli: Suomi uskoi kesällä 1941 Saksan voittoon (jopa Paasikiven ainainen skeptisyys oli silloin vähäisimmillään) ja noudatti uskollisesti omaa osuuttaan Neuvostoliiton tuhoamiseen pyrkivässä Barbarossa-suunnitelmassa.
Osana Barbarossa-operaatiota Mannerheim lähetti joukkonsa Syvärille ottamaan vastaan etelän suunnasta eteneviä saksalaisia. Nämä vain eivät saapuneet koskaan "kättä lyömään". Mannerheim antoi joukkojensa katkaista Itä-Karjalassa Muurmannin radan - vaiheessa jossa ei vielä tiedetty siitä, että venäläisillä oli Äänisen itäpuolella uusi apurata. Mannerheim yritti auttaa saksalaisia etenemään Sallasta Kantalahteen, mutta tämä yhteinen ponnistus kuivui kokoon, osaksi huonojen lähtöasemien takia - venäläiset kun olivat suuressa viisaudessaan (heidän kannaltaan katsoen) siirtäneet Sallassa rajaa lännemäksi Moskovan rauhassa.
Raskaiden veriuhrien kesänä ja syksynä 1941 Suomi eteni niin pitkälle kuin voimat riittivät. Sodan ratkaisu siippui Saksasta. Saksalaiset epäonistuivat Leningradin ja Moskovan valtaamisessa. Kaukonäköisimmät suomalaiset se sai epäilemään Saksan voittoa. Suomen propaganda alkoi puhua "kolmen kannaksen linjan" puolustuksellisesta merkityksestä, jota ei tosiasiassa ollut, niin kuin Paasikivi ounasteli ja mikä kesäkuussä 1944 kävi erittäin selkeästi ilmi, kun Itä-Karjalasta oli tulla jättimäinen ansaloukku Suomen armeijan pääosalle ja sieltä jouduttiin vetäytymään pikavauhtia, melkeinpä paonomaisesti. Mannerheimin sanotaan halunneen pitää Itä-Karjalan rauhanneuvotteluihin saakka jonkinlaisena panttina. Mutta Itä-Karjalaa ei voisi pitää, jos venäläiset tekisivät vähääkään suuremman hyökkäyksen Kannaksella. Niinpä Mannerheim kieltäytyi uskomasta sellaisen hyökkäyksenkään mahdollisuuteen. Hän ajatteli, että suomalaiset istuisivat korsuissaan sodan loppuun saakka.
Komeita ne korsut muuten olivatkin, ainakin komentoportaan väellä. Suomen rintaman korsuarkkitehtuuri oli yksi toisen maailmansodan eksoottisimpia ilmiöitä. (Jäikö niistä linnoista mitään jäljelle? Isoisävainaa tapasi aina kaljapäissään muistella, miten vetäytymisen alkaessa 1944 komentaja käski miehiään vielä siivoamaan korsunsa ennen lähtöä!) Suomalaisten sotilaiden taidevaisto ilmeni myös laajamittaisena käsiteollisuutena eli ns. puhdetöinä. Laiskana Suomen miehet eivät asemasodan vuosina suinkaan maanneet. Mutta koska valmistauduttiin jo kotiinpääsyä eikä enää mitään tulevaa liikuntasotaa varten, ja koska miesten mielialojen ylläpitäminen koettiin puolustuskyvyn ylläpitämistä tärkeämmäksi, linnoitustyöt ja koulutus jäivät vähemmälle.
Vuoden 1944 venäläiset eivät enää olleet vuoden 1941 venäläisiä, ja toisaalta suomalaiset eivät enää olleet vuoden 1941 suomalaisia. Siksi "kolmen kannaksen" strateginen linja kävi muutamassa päivässä kestämättömäksi, kun puna-armeija jyräsi Valkeasaaresta ja Kuuterselästä läpi ja suomalaiset korpisoturit hajaantuivat pakoon Kannaksen korpiin. Itä-Karjalasta pikavauhtia tuoduilla joukoilla saavutettiin Tali-Ihantalan torjuntavoitto. Kuukaudessa ensimmäisestä shokista suomalaiset oppivat sotimaan vuoden 1944 uusissa oloissa, mutta opetuksen hinta oli kallis.
Mannerheimin vanhuudenheikkouden eteneminen näkyy siinä, että kun hän v. 1939 oli hereillä ja pelkäsi, että sota tulee, vaikka hallitus ei siihen uskonut, hän v. 1944 nukkui eikä uskonut, että hyökkäys tulee, vaikka hallitus sitä pelkäsi. Vanhus ei enää uskaltanut ajatella asioita yhtä kylmän realistisest kuin ikätoverinsa Paasikivi (joka kimpaantui, kun hallitus ei keväällä 1944 hyväksynyt Neuvostoliiton rauhanehtoja, ja tiuskaisi: Suomessa ei ole miehiä, ei ole ollut koko sodan aikana!). Aselevon ja välirauhankin tekemisen Mannerheim hoiti hieman vitkastellen. Oli selvää että Paasikiven oli aika astua peräsimeen.
Osana Barbarossa-operaatiota Mannerheim lähetti joukkonsa Syvärille ottamaan vastaan etelän suunnasta eteneviä saksalaisia. Nämä vain eivät saapuneet koskaan "kättä lyömään". Mannerheim antoi joukkojensa katkaista Itä-Karjalassa Muurmannin radan - vaiheessa jossa ei vielä tiedetty siitä, että venäläisillä oli Äänisen itäpuolella uusi apurata. Mannerheim yritti auttaa saksalaisia etenemään Sallasta Kantalahteen, mutta tämä yhteinen ponnistus kuivui kokoon, osaksi huonojen lähtöasemien takia - venäläiset kun olivat suuressa viisaudessaan (heidän kannaltaan katsoen) siirtäneet Sallassa rajaa lännemäksi Moskovan rauhassa.
Raskaiden veriuhrien kesänä ja syksynä 1941 Suomi eteni niin pitkälle kuin voimat riittivät. Sodan ratkaisu siippui Saksasta. Saksalaiset epäonistuivat Leningradin ja Moskovan valtaamisessa. Kaukonäköisimmät suomalaiset se sai epäilemään Saksan voittoa. Suomen propaganda alkoi puhua "kolmen kannaksen linjan" puolustuksellisesta merkityksestä, jota ei tosiasiassa ollut, niin kuin Paasikivi ounasteli ja mikä kesäkuussä 1944 kävi erittäin selkeästi ilmi, kun Itä-Karjalasta oli tulla jättimäinen ansaloukku Suomen armeijan pääosalle ja sieltä jouduttiin vetäytymään pikavauhtia, melkeinpä paonomaisesti. Mannerheimin sanotaan halunneen pitää Itä-Karjalan rauhanneuvotteluihin saakka jonkinlaisena panttina. Mutta Itä-Karjalaa ei voisi pitää, jos venäläiset tekisivät vähääkään suuremman hyökkäyksen Kannaksella. Niinpä Mannerheim kieltäytyi uskomasta sellaisen hyökkäyksenkään mahdollisuuteen. Hän ajatteli, että suomalaiset istuisivat korsuissaan sodan loppuun saakka.
Komeita ne korsut muuten olivatkin, ainakin komentoportaan väellä. Suomen rintaman korsuarkkitehtuuri oli yksi toisen maailmansodan eksoottisimpia ilmiöitä. (Jäikö niistä linnoista mitään jäljelle? Isoisävainaa tapasi aina kaljapäissään muistella, miten vetäytymisen alkaessa 1944 komentaja käski miehiään vielä siivoamaan korsunsa ennen lähtöä!) Suomalaisten sotilaiden taidevaisto ilmeni myös laajamittaisena käsiteollisuutena eli ns. puhdetöinä. Laiskana Suomen miehet eivät asemasodan vuosina suinkaan maanneet. Mutta koska valmistauduttiin jo kotiinpääsyä eikä enää mitään tulevaa liikuntasotaa varten, ja koska miesten mielialojen ylläpitäminen koettiin puolustuskyvyn ylläpitämistä tärkeämmäksi, linnoitustyöt ja koulutus jäivät vähemmälle.
Vuoden 1944 venäläiset eivät enää olleet vuoden 1941 venäläisiä, ja toisaalta suomalaiset eivät enää olleet vuoden 1941 suomalaisia. Siksi "kolmen kannaksen" strateginen linja kävi muutamassa päivässä kestämättömäksi, kun puna-armeija jyräsi Valkeasaaresta ja Kuuterselästä läpi ja suomalaiset korpisoturit hajaantuivat pakoon Kannaksen korpiin. Itä-Karjalasta pikavauhtia tuoduilla joukoilla saavutettiin Tali-Ihantalan torjuntavoitto. Kuukaudessa ensimmäisestä shokista suomalaiset oppivat sotimaan vuoden 1944 uusissa oloissa, mutta opetuksen hinta oli kallis.
Mannerheimin vanhuudenheikkouden eteneminen näkyy siinä, että kun hän v. 1939 oli hereillä ja pelkäsi, että sota tulee, vaikka hallitus ei siihen uskonut, hän v. 1944 nukkui eikä uskonut, että hyökkäys tulee, vaikka hallitus sitä pelkäsi. Vanhus ei enää uskaltanut ajatella asioita yhtä kylmän realistisest kuin ikätoverinsa Paasikivi (joka kimpaantui, kun hallitus ei keväällä 1944 hyväksynyt Neuvostoliiton rauhanehtoja, ja tiuskaisi: Suomessa ei ole miehiä, ei ole ollut koko sodan aikana!). Aselevon ja välirauhankin tekemisen Mannerheim hoiti hieman vitkastellen. Oli selvää että Paasikiven oli aika astua peräsimeen.
Vastaukset 31
Vanhimmat
Hyvää tekstiä. Noin asia todellakin meni.
olisimme miehekkäästi antautuneet keväällä 1944. Silloin ei Paasikiveä olisi tarvittu kuin korkeintaan lyhyeksi aikaa nukkehallituksen keulakuvaksi O.V. Kuusisen rinnalle.
Keväällä 1944 Paasikivelle yritettiin todistella, miksi rauhanehtoja ei tulisi hyväksyä. Paasikivelle sanottiin, ettei saksalaisia saataisi ajettua Pohjois-Suomesta pois ilman Neuvostoliiton väliintuloa. Paasikivelle sanottiin, että venäläiset yrittäisivät armeijan kotiuttamisen jälkeen bolshevisoida Suomen. Paasikivelle sanottiin, että Neuvostoliiton sotakorvaussumma oli mahdoton Suomen talouden suoritettavaksi. Niin kuitenkin vain kävi, että Mannerheimin ja sitten Paasikiven tultua maan politiikan johtoon välirauhan jälkeen saksalaiset karkotettiin, Suomen yhteiskuntajärjestys säilyi, sotakorvaukset maksettiin. Mutta koska tätä ei pidetty keväällä 1944 mahdollisena, Suomen johto päätti odottaa, mikä johti venäläisten suurhyökkäykseen, läpimurtoon ja antautumisvaatimukseen, joka ainoastaan sotilaallisilla torjuntavoitoilla saatiin lievenemään palaamiseksi enemmän tai vähemmän Neuvostoliiton keväällä 1944 esittämiin ehtoihin. Välillä oli kuitenkin maan vapaus ollut jälleen vaakalaudalla ja tuhansia miehiä kaatunut - turhaan?
Kevään rauhanehtojen mukaan saksalaiset piti internoida. Se oli mahdotonta, kun Saksa hallitsi Suomenlahden etelärantaa. Saksa oli juuri miehittänyt rinnaltaan irtautumista yrittäneen Unkarin. Sotakorvaukset olivat 600 miljoonaa kevään rauhanehdoissa. Kun lopullista 300 miljoonaakin pidettiin lähes mahdottomana, on sanottava, että ei ole ihme, että tuo 600 miljoonaa hylättiin.
Paasikivi oli suomalaisista poliitikoista pessimistisin ja se näkyy kaikessa hänen toiminnassaan.
Keksimäsi sepustus ei valitettavasti sovi kovin hyvin yhteen tosiasioiden kanssa. Kun karttaa katsoo, ymmärtää, miten mitätön siivu Neuvostoliittoa Suomen -41 miehittämä alue oli. Sillä ei ollut Muurmannin radan katkaisemista lukuunottamatta mitään merkitystä. Jos suomalaisten hyökkäyksellä olisi pitänyt olla joku väittämäsi strateginen merkitys, olisi pitänyt mennä huomattavasti pitemmälle ja olla selvästi aktiivisempi. Saksalaisia olisi auttanut eniten eteneminen Leningradiin, koska he olisivat saaneet silloin sitä saartavat divisioonat hyökkäykseen Moskovaan. On mahdollista, että suomalaisten passiivisuus pelasti paitsi Leningradin, myös Moskovan.
Suomen tavoitteet oli asetettu omista lähtökohdista. Suursotaa ajatellen nuo tavoitteet olivat mitättömät, sen ymmärtää kuka tahansa, jolla pää harteilla on ja osaa karttakirjan avata.
Puhut Syväristä. Leveä virta on täysin luonnollinen puolustuslinja. Väität suomalaisten voimien ehtyneen -41. Väitteesi on täyttä puppua. Kannaksella suomalaisten eteneminen päättyi asetettujen tavoitteiden tultua saavutetuiksi. Kannaksen venäläisjoukothan oli tuhottu pääosiltaan Oeschin taitavassa operaatiossa. Pohjoisempana jouduttiin tavoitteita jonkin verran muokkaamaan uudestaan, koska saksalaiset eivät omilla kaistoillaan päässeet eteenpäin.
Itä-Karjalasta ei jouduttu vetäytymään pikavauhtia. Pikavauhti seurasi siitä, että Talvela alkoi vastoin käskyä käymään puolustustaistelua viivytyksen sijaan. Kun joukot piti saada Kannakselle, tuli lopulta tietenkin aivan älytön kiire. Tuntemattomasta sotilaasta ei kannata opiskella näiden taisteluiden historiaa...
Mihin perustuu väite, että Mannerheim ei uskonut hyökkäyksen tulevan? Päämajahan teki toimenpiteitä, joilla valmistauduttiin nimenomaan tähän. Hyökkäyksen rajuuteen ei ollut valmistauduttu, mutta jälkiviisaus on tässäkin aina sitä helpointa. Tiedustelu oli vaikeaa ja suuri osa hyökkäysjoukkoja siirrettiin lähtöasemiin vasta vähän ennen hyökkäystä.
Miten Mannerheim muka viivytteli rauhan teossa? Kohtuullisen älytön väite! Hänet valittiin presidentiksi 4.8. ja aselepo astui voimaan 4.9. Rauhanehdot saatiin elokuun lopussa ja niistä piti eduskunnan äänestää. Missäköhän se viivyttely on? Tämä on niitä samanlaisia fiksoituneita älyttömyyksiä kuin sekin, että Mannerheimia syytetään punavankien huonosta kohtelusta kesällä 1918.
suuri juokko asioita aivan ammatillisella tasolla esitettyinä. Tapahtumia voi tarkastella muunkin kuin antautumismielialan vallassa.
"Itä-Karjalasta ei jouduttu vetäytymään pikavauhtia. Pikavauhti seurasi siitä... tuli lopulta tietenkin aivan älytön kiire."
Eli mentiinkö pikavauhtia vai eikö menty pikavauhtia?
Kyllä se vaan niin on, että Itä-Karjalan valtaus oli sekä sotilaallinen että poliittinen virhe. Hyötyä siitä ei ollut lainkaan, mutta haittoja sitä enempi ja meinasihan se koitua jopa Suomen kohtaloksi armeijan väärän sijoittelun takia.
Mutta Saksan kanssa tehdyn sopimuksen mukaisestihan siellä oltiin, mitä sitä kiistämään. Sodan kun piti päättyä NL:n häviöön.
Puheet jostain panttina pitämisestä ovat kyllä älyttömyydessään huippuhauskoja, melkeinpä samaa kategoriaa kuin 1941 annettu puolueettomuusjulistus. Uh-huh, mitä amatöörejä.
"Eli mentiinkö pikavauhtia vai eikö menty pikavauhtia?"
Pikavauhti ei johtunut Neuvostoliiton toimenpiteistä, eli ei ollut välttämättömyys. Ei siis JOUDUTTU. Pikavauhtia tultiin sitten kyllä kun ei pysytty viivytystaistelun aikatauluissa. Vetäydyttiin siis liian hitaasti.
"Mutta Saksan kanssa tehdyn sopimuksen mukaisestihan siellä oltiin, mitä sitä kiistämään. Sodan kun piti päättyä NL:n häviöön."
Itä-Karjalan valtauksella ei ollut suursodan kannalta mitään merkitystä. Sillä oli merkitystä ainoastaan Suomelle ja jälleen jälkiviisauden keinoin sitä voidaan pitää virheenä. Karttaa katsoen voi kuitenkin nähdä kolmen kannaksen linjan puolustuksellisen logiikan. Kuten totesin, jälkiviisaus on aina helpointa. Se on myös hyödytöntä.
Jälkiviisaudesta puhuminen on vain hätäpäinen yritys sivuuttaa itselle kiusallisten aiheiden tutkiminen jälkeenpäin.
Jälkiviisaudesta ei Itä-Karjalan miehityksen kritisoimisesta kuitenkaan ole kysymys; asia nähtiin virheenä jo tapahtuessaan ihan aikalaisten toimestakin, mm. kieltäytymiset rintamalla sekä poliittiset kuviot. Jotkut kun osasivat nähdä jo ennalta, mihin miehityssotaan lähteminen lopulta johtaa.
Olisiko sinulla selitys sille, että miksemme lähteneetkään Stalinin puolelle - saksalaisia vastaan?
" Jälkiviisaudesta ei Itä-Karjalan miehityksen kritisoimisesta kuitenkaan ole kysymys; asia nähtiin virheenä jo tapahtuessaan ihan aikalaisten toimestakin, "
Kuinka olisimme voineet taistella kommunismin puolesta talvisodan tapahtumien jälkeen.
"Kuinka olisimme voineet taistella kommunismin puolesta talvisodan tapahtumien jälkeen"
Olisiko Suomi ollut kommunistien joukossa, mikäli olisi jäänyt vanhoille rajoille ilman valloitussotaan ryhtymistä? Mielenkiintoinen teoria.
No mihin se miehityssotaan lähteminen sitten johti? Suurin piirtein samaan lopputulokseen kuin -40. Minun puolestani voidaan ihan rauhassa tutkia tuota Itä-Karjala-asiaa ja on tutkittukin. Tutkiminen ei ole samaa kuin jälkiviisaus. Jälkiviisautta on tuo mitä sinä harrastat ja se taas ei ole tutkimusta. Rivimiehiin vetoaminen on toki kaunis ajatus, mutta ei heillä ollut mitään käsitystä sodan strategisista kysymyksistä. Puhtaasti tunnepitoinen ratkaisu näiltä kieltäytyjiltä. Politiikassa on tapana olla asioista eri mieltä, sekään ei ole mitenkään hämmästyttävä uutinen. Vanhan rajan ylitys oli sotilaallisesti perusteltua ja poliittisesti sillä oli sekä hyviä että huonoja seuraamuksia.
Saksa olisi joka tapauksessa hyökännyt Petsamoon, jolloin olisimme joutuneet sotaan Saksaa vastaan ja olisimme näin sotineet kommunistien puolesta. Pahimmassa tapauksessa olisimme sotineet venäläisten joukkojen "avustuksella"...
Kannaksella suomalaisilla ei ollut mitään syytä hyökätä vanhan rajan ylitse Leningradia vastaan. Jos saksalaiset olisivat suomalaisten tavoin päässeet Syvärille, koko Leningradin alue, kaikki neuvostojoukot Inkerinmaalla, olisivat jääneet tuhottaviksi suureen saartorenkaaseen, ja Leningrad olisi kukistunut. Suuria saksalaisvoimia olisi vapautunut iskemään idän ja kaakon suuntaan. Suomalaisetkin olisivat olleet kyllin voimakkaita etenemään Sorokkaan ja Vienanmerelle.
Suomi kävi aktiivista sotaa Saksan liittolaisena vuoden 1941 loppuun saakka tavoitteena yhdessä Saksan kanssa saavutettava sotilaallinen voitto Neuvostoliitosta. Operaatio Barbarossa epäonnistumisen (kun Leningrad ja Moskova jäivät valtaamatta) jälkeen Suomen johdon varmuus Saksan voitosta katosi, eivätkä suomalaiset enää suostuneet mihinkään Saksan pyytämään sotatoimeen, vaikka voimia olisi niihin ehkä ollutkin. Suomi käytännössä lopetti sodan lukuunottamatta paikallaan asemissa pysymistä. Suomi tahtoi jatkaa näin sodan loppuun saakka, mutta koska keväällä 1944 ei suostuttu vetäytymään Moskovan rauhan rajojen sisäpuolelle ilman taistelua, taistelu tuli, niin kova että koko maan menettäminen kävi lähellä.
" Suomi kävi aktiivista sotaa Saksan liittolaisena vuoden 1941 loppuun saakka tavoitteena yhdessä Saksan kanssa saavutettava sotilaallinen voitto Neuvostoliitosta. Operaatio Barbarossa epäonnistumisen (kun Leningrad ja Moskova jäivät valtaamatta) jälkeen Suomen johdon varmuus Saksan voitosta katosi, eivätkä suomalaiset enää suostuneet mihinkään Saksan pyytämään sotatoimeen. "
Jo syksyllä elokuussa 1941 Suomi kieltäytyi hyökkäämästä Leningradiin,
"Suomi kävi aktiivista sotaa Saksan liittolaisena vuoden 1941 loppuun saakka tavoitteena yhdessä Saksan kanssa saavutettava sotilaallinen voitto Neuvostoliitosta."
Kukaan järkevä ihminen ei kuvittele, että suomalaisten valtaama siivu Neuvostoliittoa (siis vanhan rajan takana) olisi ollut strategisesti merkittävä. Ollakseen strategisesti merkittävä Neuvostoliiton kukistumisen kannalta, olisi pitänyt tavoitteet asettaa aivan toiselta pohjalta kuin mitä tehtiin. Tottakai toivottiin, että Saksa olisi tehnyt Neuvostoliitosta selvää, eihän täällä tyhmiä oltu! Ja kuten tuossa toisessa viestissä tavallaan todettiin, kieltäytyminen operaatioista Leningradia vastaan oli johdonmukaista koko sodan ajan. Kuten historiaan perehtyneenä ihmisenä tiedätkin, ei rauhan ehtojen ongelma ollut lopulta rajakysymys, vaan sotakorvaukset ja saksalaisten internoiminen. Eli se siitäkin väitteestäsi. Mitäs seuraavaksi?
"Jo syksyllä elokuussa 1941 Suomi kieltäytyi hyökkäämästä Leningradiin,"
Miksi hyökätä suoraan suomalaisten pienillä voimilla vahvasti puolustettua kaupunkia vastaan, kun "kädenlyönti Syvärillä" olisi ratkaissut kaiken suuremmassa mittakaavassa? Suomalaiset etenivät Syvärille saakka Leningradin ja Inkerinmaan neuvostojoukot saartaakseen. Saksalaiset vain eivät saapuneet vuorostaan perille.
Eikä siihen kädenlyöntiinkään oltu menossa Syväriä pidemmälle. Homma jäi sakuille.
Olimme vain ottamassa omamme takaisin korkoineen. KUn saku hävisi, mekin hävisimme.
"Vanhan rajan ylitys oli sotilaallisesti perusteltua ja poliittisesti sillä oli sekä hyviä että huonoja seuraamuksia."
Ei se sotilaallisesti perusteltua ollut, ellei sitten pyritty Neuvostoliiton tuhoamiseen yhdessä Saksan kanssa. Poliittisessa mielessä Suomi myötäili 1941 Saksan tahtoa, koska Suomen johto uskoi Saksan voittavan Neuvostoliiton. Joulukuussa 1941, kun saksalaisilla meni myttyyn Moskovan edustalla ja Yhdysvallat liittyi sotaan, alkoi ensin päämajassa ja sitten myös hallituksessa hiljainen suunnanmuutos. Mannerheim ei vuoden 1941 jälkeen enää mihinkään hyökkäystoimiin uskaltanut ryhtyä, koska ajatteli jo sodanjälkeistä rauhankonferenssia, jossa uskoi Neuvostoliiton olevan mukana.
Puolustusasemina "kolmen kannaksen linjalla" ei ollut mitään arvoa, kuten avauksessani totesin. Kuten jokaisen pitäisi käsittää, puolustuksen kannalta edullisin linja oli se linja jolle sotatoimet päättyivät 1940 ja 1944.
" Kyllä Suomi pyrki Leningradin kukistamiseen "
Tykistölläkö ja lentovoimillako? Suomalaiset eivät yrittäneetkään pommittaa kaupunkia kertaakaan lentovoimilla.
Näin asiat etenivät Päämajassa.
Saksalaiset olivat saavuttaneet Nevan keskijuoksun 25.8.41 Ivonovskojen luona katkaisten samalla Leningrad-Moskova rautatien. Samalla Hitler antoi ohjeen OKH:n sotamarsalkka
Lebille jonka mukaan välittämättä mistään operatiivisista näkökohdista, Suur-Saksan arvovalta vaatii yhteyden saamista suomalaisiin mahdollisimman pian. Sitä varten on tilanteen suinkin salliessa, jopa ennen Leningradin täydellistä saartamista lähetettävä voimia itään Lotinanpellon suuntaan. Käsky johtui Mannerheimia kohtaan tulleista painostuksista, jotka hän kuittasi kysymyksellään: ” Koska teidän voimanne sitten ovat Syvärillä, minä haluan tietää jotta voin itsekin toteuttaa suunnitelmiani ”. Mannerheim pysyi järkkymättä päätösten takana eikä lähtenyt edelleenkään hyökkäämään Leningradia kohti. Keitelin ja Erfurthin pyynnöt Marsalkka kuittasi neuvotteluiden jälkeen ” wir werden überlegen ”. Harkitsemme asiaa. Rytin saavuttua jo toisen kerran Mikkeliin viikon kuluessa, Mannerheim seuraavana päivänä yhdessä puolustusministeri Waldenin kanssa jätti henkilökohtaisesti kielteisen vastauksen Erfuthille toimitettavaksi edelleen OKH:lle. Siinä Marsalkka toimitti samat näkökohdat jotka jo oli aiemmin esittänyt Keitelille. Suomalaisten voimat eivät yksinkertaisesti riitä kyseiseen operaatioon.
Erfuth ei voinut kuin valittaa tehtyä päätöstä, muta totesi kantanaan ettei päätöksellä ole sotilaallisia perusteita koska Kannaksen venäläinen on jo lyöty, ja vain rippeiden olevan jäljellä. Nämä eivät voisi miehittää puolustuslinjaa kunnolla. Mikäli taas venäläiset saavat aikaa, tilanne muuttuu oleellisesti. Erfurt toteaa poliittisten motiivien vieneen voiton sotilaallisten sijaan. Mannerheimin ja Rytin harkinnassa.
Lähde - Tuomo Polvinen - Suomi suurvaltain politiikassa.
Taidat olla poikkeuksellisen hölmö. Ei Leningradia ollut tarkoitus saartaa ollenkaan. Barbarossa-suunnitelmaan kuului kaupungin valtaaminen, ei saartaminen. Näin ollen, kun suomalaisten tavoitteita on lyöty lukkoon, ei Leningradin saartamisesta ole ollut mitään puhetta.
"Ei se sotilaallisesti perusteltua ollut, ellei sitten pyritty Neuvostoliiton tuhoamiseen yhdessä Saksan kanssa."
Valitettavasti älyttömyyksien toisteleminen ei tee niistä tosia. Syvärille etenemisellä ei suursodassa ollut minkäänlaista ratkaisevaa merkitystä. Se pitäisi sentään ymmärtää heikoillakin lahjoilla.
"Poliittisessa mielessä Suomi myötäili 1941 Saksan tahtoa, koska Suomen johto uskoi Saksan voittavan Neuvostoliiton."
Tosiasiassa suomalaisten ja saksalaisten välillä oli jatkuvasti erilaisia erimielisyyksiä. Sen saa kyllä selville lukemalla historiaa eikä kuvittelemalla omia aatteellisia kuvitelmia. Toki monista asioista oltiin samoillakin linjoilla.
"Joulukuussa 1941, kun saksalaisilla meni myttyyn Moskovan edustalla ja Yhdysvallat liittyi sotaan, alkoi ensin päämajassa ja sitten myös hallituksessa hiljainen suunnanmuutos."
Valehtelua tai tietämättömyytä. Länsivalloille esiteltiin kesästä -41 alkaen erillissotateemaa. Tämä oli yksi seikka, joka aiheutti eripuraa Suomen ja Saksan välille. Jälleen punaisten fantasioiden sijasta kannattaisi ottaa asioista selvä. Hyökkäystoimien jatkaminen ei ollut tietenkään tarpeellista tavoitteiden tultua saavutetuiksi.
"Puolustusasemina "kolmen kannaksen linjalla" ei ollut mitään arvoa, kuten avauksessani totesin. Kuten jokaisen pitäisi käsittää, puolustuksen kannalta edullisin linja oli se linja jolle sotatoimet päättyivät 1940 ja 1944."
Sinänsä jo totaalisen idioottimainen väite, koska sotatoimet päättyivät eri paikkoihin talvi- ja jatkosodassa. Talvisodassa venäläiset eivät saaneet Viipuria, mutta jatkosodassa pääsivät Viipurista ohitse. Molemmissa sodissa sitäpaitsi vihollista viivytettiin ja kulutettiin syvyydessä. Sinun mielestäsi olisi ollut edullista käydä jossakin mystisessä edullisessa puolustusmaastossa ratkaisutaisteluun ilman tuota viivytysvaihetta. Älytöntä. VKT-linja ei ollut mikään edullinen puolustusmaasto. Melkoisen ihmeellien väite, että esim. Syväri ei olisi ollut edullinen puolustusasema!
Eteneminen Itä-Karjalaan perustui jo 1920-luvun alkupuolella tehtyyn sotasuunnitelmaan, jossa oletuksena oli "heikko Venäjä". Ajatuksena oli työntää omat puolustusasemat muualla kuin Kannaksella syvälle korpeen, jotta vihollinen ei voimistuessaan pääse kiertämään Kannaksen puolustajien selkään. Talvisodassa Kannaksen puolustajien selkään ei päästy kiertämään, mutta läheltä kyllä piti. Tämän kokemuksen pohjalta oli sotilaallisesti mielekästä toteuttaa sotasuunnitelma "heikko Venäjä" kesällä 1941, koska sen avulla vastustajaa estettiin kiertämästä Kannaksen puolustajien selkään. Suursodan mukanaan tuoma aseiden ja taktiikan kehitys, josta myös Puna-Armeija pääsi osalliseksi, pienensi kuitenkin huomattavasti Itä-Karjalan merkitystä. Puna-Armeijalle tuli mahdolliseksi keskittää Kannakselle sellainen materiaaliylivoima, että saarrostavaa hyökkäystä Laatokan ympäri puolustajan selustaan ei enää tarvittu Kannasta puolustavien joukkojen saartamiseksi ja tuhoamiseksi. Kesällä 1944 Puna-Armeija oli lähellä onnistua. Kun Kannksen hyökkäys ei kuitenkaan onnistunut suunnitellusti, Itä-Karjalalla oli se arvo ettei vastustaja voinut yrittää suoraan saarrostavaa hyökkäystä vaan sen oli ensin vallattava operaatoon tarvittavat hyökkäysasemat. Tähän Stavka ei kuitenkaan enää antanut riittäviä joukkoja.
Jatkosodan rauha tuli torjuntavoiton jälkeen, mutta talvisodassa ei mitään sellaista saatu, vaan venäläisten eteneminen jatkui sodan viimeiseen päivään saakka. Vain Moskovan rauha pelasti jo lyödyn Suomen armeijan. Suomen tilanne ainakin sotilaallisesti maaliskuussa 1940 oli paljon pahempi kuin kesällä 1944. Suomen armeija ei kestänyt talvisodassa, vaan murtui, ja ainoastaan rauhan tulo viimeistä edellisellä hetkellä esti täydellisen romahduksen ja koko maan tuhon. Se oli päivistä kiinni. Kammottavaa ajatella, miten olisi käynyt, jos hallitus ja eduskunta eivät olisi ymmärtäneet alistua välttämättömään, Moskovan koviin ehtoihin myöntymiseen.
valloitettu, eikä liitetty NL:on. Siksihän vastarintaan ryhdyttiin. Armeija kesti 3.5 kuukautta, kun nmaa piti vallata parissa viikossa.
Eikö tuo stallarien myötäily ota jo koville? siinä joutuu valehtelemaan, jos huomaat.
" Jatkosodan rauha tuli torjuntavoiton jälkeen, mutta talvisodassa ei mitään sellaista saatu, vaan venäläisten eteneminen jatkui sodan viimeiseen päivään saakka. Vain Moskovan rauha pelasti jo lyödyn Suomen armeijan "
Eikös nyt ole selvinnyt viimeinkin kuka sodan aloitti - tavoitteenan valloittaa Suomi ja marssia Helsinkiin ja Ouluun. Kuinka sota päättyi, ei siitäkään voi olla kuin yhtä mieltä. Stalin keskeytti hyökkäyksensä Suomen pitkittäessä sotaa vastarinnallaan. Ei sota loppunut (Moskovan sanelurauhaa) Stalinin hyväntahtoisuudesta vaan koska Stalin oli joutua pitkittyneen Talvisodan takia sotaan länsivaltojen kanssa - Saksan rinnalla!
Mutta kyllähän kaiken rehellisyyden nimissä on todettava, että talvisota päättyi erilaiseen tilanteeseen kuin jatkosota. Talvisodassa ei saavutettu voittoja ratkaisutaisteluissa, kuten jatkosodassa, jossa venäläisten hyökkäysvoima tuhottiin. Talvisodan loppu oli enemmänkin poliittinen voitto, jota murtumassa olevan armeijan vastarinta toki tuki.
" Talvisodassa ei saavutettu voittoja ratkaisutaisteluissa, kuten jatkosodassa, jossa venäläisten hyökkäysvoima tuhottiin. "
Tutustu mm. Suomussalmen ja Tolvajärven taisteluihin joissa " jossa venäläisten hyökkäysvoima tuhottiin. "
Samoin Taipaleenjoen taisteluissa oli sama juttu, siellä suunnalla tuhottujen joukkojen tilalle venäläiset toivat aina ja aina lisäjoukkoja.
Olen tutustunut talvisodan historiaan riittävästi tietääkseni, että Suomussalmen ja Tolvajärven voitot olivat tärkeitä lähinnä moraalin kannalta (sen ymmärsi Mannerheimkin). Sodan lopputulos ratkaistiin Kannaksella. Kannaksella tilanne oli uhkaava. Viipuri oli murtumassa. Äyräpäässä joukot olivat äärimmillään, samoin Taipaleessa. Vaarana oli lisäksi hyökkäys Kannaksen joukkojen selustaan, koska Kollaan rintama oli myös päivien päässä tuhosta. Miehet oli kerta kaikkiaan lopussa. Tilanne oli täysin erilainen kuin jatkosodassa, jossa taisteluita olisi voitu jatkaa ilman vaaraa armeijan tuhosta.
Käyttääksemme Paasikivelle tyypillistä ilmaisua: hirmuista!
Mannerheim-linja murtui. Venäläiset ylittivät Viipurinlahden, samoin Vuoksen. Armeijamme oli hätää kärsimässä neuvostojoukkojen jyrän alla. Suomalaisia kaatui maaliskuussa 1940 enemmän kuin missään muussa maailmansodan vaiheessa. Se oli todellista teurastusta. Mitä mahtoi miettiä niinä katkerina päivinä entinen ulkoministeri Erkko, joka kantoi päävastuun verilöylystä?
Tiedän, että valehteleminen kuuluu keskusteluusi. Olisi silti hyvä sen verran harrastaa rehellisyyttä, että toteaisi sen kiistämättömän tosiseikan, että talvisodasta vastuussa oli Stalin ja vain Stalin. Hän teki päätöksen provosoimattomasta hyökkäyksestä, jonka takia Neuvostoliitto erotettiin Kansainliitosta.
Sinänsä olet oikeassa, että tilanne oli todella uhkaava talvisodan lopussa.