Miksi kansalle valehdellaan päin näköä.????

Jälleen kerrotaan lehdissä, että ihminen on kuollut sikainfluenssaan. Todellienen kuolemansyy on ollut sikainfluenssarokotus. Kaikki kuolleet ovat olleet niitä, joille on muutama päivä ennen kuolemaa annettu sikainfluenssarokotus. Ei enää valehtua kansalaisille, kiitos!
597
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 5

Vanhimmat

Kaikkea ei pidä uskoa mitä kuulee. Oman järjen käyttö ei ole kielletty toistaiseksi.

Äänestä

testaamaton. Lääketehtaat ovat WHO: n kanssa lajitelleet ne maat, joiden kansalaisiin piikkiä kokeillaan ja kokeilu on aloitettu sairaista eli siis riskiryhmistä ja sitten seuraavana lapset ja raskaanaolevat.

Äänestä

valehdellaan. Suomen kansa on kautta aikojen ollut tosi nynnyä ja ylipuhuttua. Valehdeltiinhan meidät EU:iin ( Euroopan Unioniin, jos joku ei tiedä ) myöskin.

Äänestä

Minäkin odottelen sitä ihka ekaa uutista, jossa kerrotaan rokotuksen olleen syy kuolemaan. Mutta tuskin näin avoimesti voi uutisoida, koska sehän on huonoa mainosta lääkefirmoille jne..

Totuus johdattaa ja ruokkii.

Äänestä

Kokoomus kusettaa aina. Siitä se johtuu.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Pekkariitta kirjoitti:

Jälleen kerrotaan lehdissä, että ihminen on kuollut sikainfluenssaan. Todellienen kuolemansyy on ollut sikainfluenssarokotus. Kaikki kuolleet ovat olleet niitä, joille on muutama päivä ennen kuolemaa annettu sikainfluenssarokotus. Ei enää valehtua kansalaisille, kiitos!

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu