Viime vuoden lopussa Yellowstonen kansallispuistossa elettiin pelon aikoja: alueella tapahtui sadoittain pienikokoisia maanjäristyksiä. Maanjäristykset aiheuttivat huolta, sillä kansallispuisto sijaitsee valtavan kalderan päällä. Yellowstonen kaldera on siis supertulivuori. Myös muita tulevaa superpurkausta ennustavia merkkejä on: Yellowstonen kalderan pohja on kolmessa vuodessa noussut niin paljon, ettei se ole koskaan aikaisemmin sitten vuoden 1923 jälkeen sitä tehnyt. Mittaukset alkoivat vuonna 1923. Nousu on siis merkki paineen kerääntymisestä kalderan alle. Pienenä kevennyksenä kerron, että keväällä 2009 kalderan pinnannousun arvioitiin hidastuneen.
100% varmuudella Yellowstonen supertulivuori tulee purkautumaan. Milloin? Sitä ei tiedä kukaan. Purkaus voi alkaa huomenna tai 100,000 vuoden päästä.
Mutta kuvitellaan nyt sellainen skenaario, että Yellowstone purkautuisi aivan lähikuukausina tai -vuosina. Ilmakehään joutuisi niin suuri määrä tuhkaa, etteivät auringonsäteet enää pystyisi läpäisemään sitä. Seurauksina olisi ilmaston äkillinen kylmeneminen, suuri nälänhätä ja miljoonien (ellei jopa miljardien) ihmisten kuolema. Pahimmassa tapauksessa alkaisi uusi jääkausi.
Miten olisi mahdollista selvitä katastrofista, tai paremminkin sen jälkeisestä ajasta, täällä Pohjolassa?! Tällä voi nimittäin tulla vilu...
Jotta katastrofin jälkeen selviytyisi mahdollisimman pitkään pitäisi olla hyvin varusteltu majapaikka, paljon ruokaa, aseita, hyvä fyysinen & henkinen kunto.
Järkevää olisi muodostaa hyvien ystävien kanssa jonkinlainen ryhmä/tiimi. Näin mahdollisuudet selviytyä elossa mahd. pitkään kasvavat. Tiimissä ei tietenkään saisi olla liikaa porukkaa, muutoin varusteet ja ruoka eivät ehkä riitä kaikille. Ryhmän jäsenten pitäisi olla myös taistelutaitoisia, sillä myös muita selviytyneitten ryhmiä ja yksittäisiä selviytyneitä tulee olemaan, eivätkä he tod.näk. epäile tappaa. Mikäli ryhmässä on lapsia, myös heidät kannattaa opettaa ampumaan. (Jos ei vielä ole lapsia, niin katastrofin jälkeen niiden tekeminen kannattaa, jotta ihmiskunnalla olisi jotain mahdollisuuksia elpyä. ;))
Itse en lähtisi kovin pitkälle kaupungeista, sillä jos menee pois asutuksista, pitää varata ravintoa mukaan koko oleskelun ajaksi. Lisäksi erämaassa voi kohdata paljon vaaroja. Kaupungissa ravintoa löytyy jatkossa jopa kaduilta. Yksi suurimmista ongelmista lienee se, kuinka saada majapaikasta riittävän lämmin, mutta samalla hankalasti löydettävä paikka. Epätoivoiset ja nälissään olevat ihmiset sekä aseistautuneet ryhmät ovat myöhemmässä vaiheessa valmiit syömään sinut vaikka elävältä, tai pikemminkin ensiksi tappamaan sinut ja läheisesi, sitten syövät teidän ruokavarastot ja lopulta teidät. Maan alla, syrjäisessä paikassa, mutta kuitenkin asutuskeskusten lähellä olisi paras paikka. Paljon paksuja seiniä ja metalliovia, jotka pystyy telkeämään ketjuilla kiinni. Useita uloskäyntejä, lunta kun voi tulla PAAAAAAALJON. Ei olisi kiva huomata, että ainoan kulkureitin edessä on useita metrejä jääntynyttä lunta.
Yksi vaihtoehto myös on lähteä mahdollisimman lähelle päiväntasaajaa. Tässä on kuitenkin sellainen ongelma, että tuo sama idea tulee mieleen miljoonille muillekin, jotka jo asuvat lähempänä päiväntasajaa. Ainoa järkevä tapa muuttaa päiväntasajaalle olisi nopea yksityislento suoraan sinne. Mutta monellako on varaa tähän? Mikään muu matkustustapa ei ole järkevä ja todennäköisesti joudut ryöstömurhan uhriksi jonottaessasi viidettä päivää moottoritiellä jossain päin Eurooppaa.
Paras tapa selviytyä on pysytellä siellä missä on, mutta yrittää varustautua mahdollisimman hyvin ja pysytellä asutuskeskusten lähellä. Olemassa oleva infrastruktuuri on monella tapaa hyvä juttu selviytymisen kannalta. Jos on ihmisiä, niin on ruokaa, tavalla tai toisella.
Kenelläkään muulla mitään ehdotusta selviytymiskeinoksi?

Vastaukset 4
Vanhimmat
Ei kuvitella tällaisia skenaarioita koska ajatukset luovat. Jos uskot johonkin niin se alkaa tapahtumaan...sinulle. Hyvät ihmiset erottaa siitä että he ajattelevat hyvää kaikesta ja kaikista.
Mm. kristityt ovat yleensä pahoja koska kuvittelevat muuta kuin hyvää. He saavat kuvittelemansa, koska ajatus toteutuu...heille.
Kuvittele iloa, rauhaa ja onnellisuutta. Kaikilla on hyvä päivä ja kaikki menestyvät oikein hyvin.
Näin ovat asiat eli ei kannata nähdä pöpöjä ja salaiittoja ja muita vastaavia joka nurkan takana.Viime aikoina,ja aiemminkin,olen todennut sen,että jostain ihmeen kumman käsittämättömän mahdottomata syystä ja lähes timantintarkkudella se amerikanmaa on lähes kaikissa suhteissa ja asioissa joidenkin suurennuslasin alla.Eikö täällä maapallolla ole muitakin valtioita?Esimerkiksi Venäjä ja Kiina.Vai eikö niitä ole olemassakaan?
Edelliset purkaukset ovat yltäneet kaliforniasta Mississipilel ja Meksikon rajalta Kanadan rajalle. Eli voisi olettaa, että tuon alueen ulkopuolella elämä tulee jatkumaan hyvänä noin 7 vuoden kuluttua, kun pölyt ovat laskeutuneet.
Netissä olleiden juttujen mukaan purkaus olisi v. 2010.
Kauempana esimerkiksi Etelä- Amerikan eteläosissa elämä jatkunee paremmin, eli vain ilmakehän pöly kylmentää ilmaa, mutta muuten olot olenevat aivan siedettävät.
Voisi matkalippu ja pienikin pääoma auttaa alkuun, kun riittävän ajoissa varautuu tuollaiseen.
Jeesus Kristus.
Shalom.