Murhaajakansako?

Mistähän mahtaa johtua, että Suomessa kuolee naisia parisuhdeväkivallan seurauksena väkilukuun nähden kaksi kertaa niin paljon kuin muissa länsimaissa? Suomessa on myös väkilukuun nähden vähemmän maahanmuuttajia kuin muissa länsimaissa.

Omituinen yhtälö. Onhan tunnettua, että henkisesti häiriintyneet tekevät murhia ja tappoja tervejärkisiä enemmän. Myös selkeä totuus on, että äärimmäisyysliikkeisiin ajautuu mielenterveysongelmaiset terveitä useammin. Rasismi on hyvin äärimmäinen henkinen asenne. Vaikuttaako meillä yleiset mielenterveysongelmamme niin rasismin, parisuhdemurhien kuin yleensä väkivallan yleisyyden kautta siihen, että maassamme ei ole ulkomaalaista väestöä enempää?

Ehkä kyse on jonkinlaisesta rasismista suomalaisia kohtaan? Tuo on ymmärrettävää. Kukapa haluaisi olla tekemisissä henkisesti sairaan väkivaltaisen ja arvaamattoman ihmisen kanssa. Ikävää tuossa rasismissa, kaikkien meidän suuren enemmistön kohtalo. Me emme ole tappajia emmekä sairaita rasisteja, mutta noiden näkyvien mielenterveysongelmaisten takia koko kansamme saa kärsiä hullujen murhaajien maineesta.

Ei meidän pihaamme tule kukaan muu siivoamaan kuin me itse. Meidän on itse hoidettava hullumme pois pilaamasta meidän suomalaisten mainetta!
15162
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 15

Vanhimmat

Islam

Äänestä
  • En usko, että sinulle tärkeästä islaminuskosta on suurtakaan apua suomalaisten valitettavan yleisiin erilaisiin mielenterveyden ongelmiin. Meille islam on kuitenkin vieras uskonto

    Äänestä

  • Pertti T kirjoitti:

    En usko, että sinulle tärkeästä islaminuskosta on suurtakaan apua suomalaisten valitettavan yleisiin erilaisiin mielenterveyden ongelmiin. Meille islam on kuitenkin vieras uskonto

    Myönnän, yritin olla vitsikäs. Tuolla nimimerkillä yritin myös antaa vinkin tekstin ironisuudesta.

    Mielestäni islamisteilla ei näillä leveysasteilla pitäisi ole minkäänlaista sijaa, saati sitten valtaa.

    Äänestä

"Mistähän mahtaa johtua, että Suomessa kuolee naisia parisuhdeväkivallan seurauksena väkilukuun nähden kaksi kertaa niin paljon kuin muissa länsimaissa?"

olikos sulla linkkiä tilastoon ?

Äänestä
  • Älkää uskoko hörhöjen juttuja

    Äänestä

  • Ei minulla ole tilastoa eikä linkkiä sellaiseen. Lähteeni on Ylen television pääuutislähetys tältä viikolta. Löydät varmasti jostain tilastot, jos olet sellaisista kiinnostunut.

    Äänestä

  • Pertti.... kirjoitti:

    Älkää uskoko hörhöjen juttuja

    Puhut asiaa. Ehkei pitäisi välitää niin paljon maineemme likaamisesta. Meidän ei tule ottaa liian vakavasti kaikkien hörhöjen juttuja. Me suomalaiset tiedämme, että rasistit, murhaajat tai muut mielenvikaiset suomalaisuuden likaajat ovat vain hyvin pieni osa meistä. Minä myös uskon, etteivät fiksut ihmiset missään anna näiden sairaiden vaikuttaa liikaa heidän käsitykseensä suomalaisuudesta.

    Oma asiamme on pitää nämä häirikkömme hiljaisina. Isänmaan parhaan tulee olla etusijalla!

    Äänestä

  • Pertti T kirjoitti:

    Ei minulla ole tilastoa eikä linkkiä sellaiseen. Lähteeni on Ylen television pääuutislähetys tältä viikolta. Löydät varmasti jostain tilastot, jos olet sellaisista kiinnostunut.

    Ei pitäisi luottaa liikaa Ylen uutisiin. Itse asiassa Suomessa tehdään naisiin kohdistuvia henkirikoksia EU maiden keskitasoon verrattuna vähemmän.

    Äänestä

  • Onomato kirjoitti:

    Ei pitäisi luottaa liikaa Ylen uutisiin. Itse asiassa Suomessa tehdään naisiin kohdistuvia henkirikoksia EU maiden keskitasoon verrattuna vähemmän.

    Älä pahastu, mutta luotan yhä enemmän YLEn uutisiin kuin nettikeskustelijoihin.

    Äänestä

  • Pertti T kirjoitti:

    Älä pahastu, mutta luotan yhä enemmän YLEn uutisiin kuin nettikeskustelijoihin.

    En pahastu. Huomautan vain että Ylen uutisointiin ei kannata aina luottaa. Alla olevasta linkistä löytyy fakataa. Mm:

    "Naisten kuolleisuus henkirikoksiin on Suomessa tällä hetkellä Euroopan
    unionin yhdenneksitoista korkein, kun miesten kuolleisuus
    on unionin seitsemänneksi korkein."

    "Naisten osuus henkirikosten uhreista on maassamme Euroopan
    unionin keskiarvoa alhaisempi."

    http://www.optula.om.fi/uploads/ut037l7jh.pdf

    Parisuhteessahan nuo henkirikokset usein täällä tapahtuvat, mutta niin lienee kai muuallakin. Tilastojen mukaan makuuhuone on maailman vaarallisin paikka.

    Äänestä

  • Niinhän minäkin ajattelin ensin. Ulkomaalaiset ne varmaan ovat syypäitä, mutta näin se ei ollutkaan, koska Suomessa tapahtuu muita enemmän parisuhdeväkivaltaa, vaikka ulkomaalaisia on vähemmän.

    Äänestä

Suuren egyptiläsen lehden suosittelema barbimaa.

Äänestä

liian väljästi. Teho on jo samaa luokkaa, kuin 10v pojan suusta, hullu tai homo. Väljä käyttö ja nimen omaan väärässä asiayhteydessä käyttäminen ovat syöneet sanalta tehon.

Äänestä
  • Toivottavasti se on noin, ehkäpä ne jotka niputtavat henkisesti terveet suomalaiset ongelmallisten rasistien kanssa, käyttävät sanaa jo täysin iljettävän merkityksensä menettäneenä.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


Pertti T kirjoitti:

Mistähän mahtaa johtua, että Suomessa kuolee naisia parisuhdeväkivallan seurauksena väkilukuun nähden kaksi kertaa niin paljon kuin muissa länsimaissa? Suomessa on myös väkilukuun nähden vähemmän maahanmuuttajia kuin muissa länsimaissa.

Omituinen yhtälö. Onhan tunnettua, että henkisesti häiriintyneet tekevät murhia ja tappoja tervejärkisiä enemmän. Myös selkeä totuus on, että äärimmäisyysliikkeisiin ajautuu mielenterveysongelmaiset terveitä useammin. Rasismi on hyvin äärimmäinen henkinen asenne. Vaikuttaako meillä yleiset mielenterveysongelmamme niin rasismin, parisuhdemurhien kuin yleensä väkivallan yleisyyden kautta siihen, että maassamme ei ole ulkomaalaista väestöä enempää?

Ehkä kyse on jonkinlaisesta rasismista suomalaisia kohtaan? Tuo on ymmärrettävää. Kukapa haluaisi olla tekemisissä henkisesti sairaan väkivaltaisen ja arvaamattoman ihmisen kanssa. Ikävää tuossa rasismissa, kaikkien meidän suuren enemmistön kohtalo. Me emme ole tappajia emmekä sairaita rasisteja, mutta noiden näkyvien mielenterveysongelmaisten takia koko kansamme saa kärsiä hullujen murhaajien maineesta.

Ei meidän pihaamme tule kukaan muu siivoamaan kuin me itse. Meidän on itse hoidettava hullumme pois pilaamasta meidän suomalaisten mainetta!

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu