Eikö se ole Raamatun sanoman vastaista?
Miksi uskovatkin ihmiset sairastelevat?
50
343
Vastaukset
- Totta.
luterilaisen kirkon opetuksesta joka vääristää raamatun sanomaa. Erityinen ryhmä suomessa on malkkilaiset ja kristityn foorumi -lahkolaiset, he painottavat väärin ettei Jumala toimi nykyaikana, he elävät menneessä tuomiossa vielä.
- Menestysteologien
mukaan jos joku sairastaa,niin tällä henkilöllä ei ole uskoa..
kuitenkin syy on syntiinlankeemuksessa,niinettä sairauksia
on yhtälailla uskovilla,kuin niilläkin,jotka eivät uskossa ole. - Rytkönen
Mitkähän uskonnolliset yhteisöt ne mahtavat eniten menneessä elään uskoen "paavalilaisittain sanoen" juutalaisiin taruihin ja ämmien loruihin.
- Usko Toivonen
"" Miksi uskovatkin ihmiset sairastelevat? Eikö se ole Raamatun sanoman vastaista? ""
Ei se ole Raamatun sanoman vastaista. Sairaudet loppuvat vasta sitten, kun uskova pääsee Isän tykö.
4 ja hän on pyyhkivä pois kaikki kyyneleet heidän silmistänsä, eikä kuolemaa ole enää oleva, eikä murhetta eikä parkua eikä kipua ole enää oleva, sillä kaikki entinen on mennyt."
Ilm. 21.- Sadut satuina
kykenevä parantamaan kaikki sairaudet.
Miksi he eivät sitten paranna itseään ja toisiaan? - Usko Toivonen
Sadut satuina kirjoitti:
kykenevä parantamaan kaikki sairaudet.
Miksi he eivät sitten paranna itseään ja toisiaan?"" Uskova ihminen on Raamatun mukaan kykenevä parantamaan kaikki sairaudet ""
Voisitko esittää Raamatunkohdan, jolle perustatat toteamuksesi. - hellari83
on uskovaisilla sekä niillä jotka eivät ole uskossa. Samalla tavoin kuin meitä kohtaa sairaudet voi meitä kaikkia myös kohdata nälänhätä, kuolema, työttömyys, taloudellinen ahdinko, lapsettomuus tai se ettei löydä puolisoa itselleen. Jokaisella meille paistaa yhtä lailla aurinko, tai on yö, niin myös meillä on iloisia, onnellisia, synkkiä ja vaikeitakin aikoja. Niin vain kuuluu olla, koska kaikki nuo kuuluvat elämään täällä maan päällä.
Mutta jotkut saavat armon jo tässä ajassa päästä eroon omista pitkällisistä vaikeista ja synkistä ajoistaan esim. pitkäaikaisesta sairaudesta ja toiset saavat elää sairautensa kanssa kuolemaansa asti. Ihmeitä tapahtuu niin uskovaisille kuin uskosta osattomillekin. Eri asia on sitten se, kuka uskoo ja kuka ei usko, sillä kaikki eivät usko vaikka minkälaisia ihmeitä kokisivat.
Siunausta kaikille ja toivoa paremmasta (joko nyt tässä ajassa tai sitten taivaassa)! - Sadut satuína
Usko Toivonen kirjoitti:
"" Uskova ihminen on Raamatun mukaan kykenevä parantamaan kaikki sairaudet ""
Voisitko esittää Raamatunkohdan, jolle perustatat toteamuksesi.kykenevät parantamaan "kaikki taudit ja sairaudet" Raamatun satujen mukaisesti:
Markus
16:17 Ja nämä merkit seuraavat niitä, jotka uskovat: minun nimessäni he ajavat ulos riivaajia, puhuvat uusilla kielillä,
16:18 nostavat käsin käärmeitä, ja jos he juovat jotakin kuolettavaa, ei se heitä vahingoita; he panevat kätensä sairasten päälle, ja ne tulevat terveiksi." - Usko Toivonen
Sadut satuína kirjoitti:
kykenevät parantamaan "kaikki taudit ja sairaudet" Raamatun satujen mukaisesti:
Markus
16:17 Ja nämä merkit seuraavat niitä, jotka uskovat: minun nimessäni he ajavat ulos riivaajia, puhuvat uusilla kielillä,
16:18 nostavat käsin käärmeitä, ja jos he juovat jotakin kuolettavaa, ei se heitä vahingoita; he panevat kätensä sairasten päälle, ja ne tulevat terveiksi."Alunperin esitit näin :
"" Uskova ihminen on Raamatun mukaan kykenevä parantamaan kaikki sairaudet. ""
Eihän tuossa esilleottamassasi Markuksen evankeliumin kohdassa sanota, että ihminen parantaa vaan
parantuminen tapahtuu Jumalan tekona , Jeesuksen nimessä.
Ja tätä tapahtuu tänä päivänäkin siellä missä evankeliumia viedään eteenpäin.
15. Ja hän sanoi heille: "Menkää kaikkeen maailmaan ja saarnatkaa evankeliumia kaikille luoduille.
16. Joka uskoo ja kastetaan, se pelastuu; mutta joka ei usko, se tuomitaan kadotukseen.
17. Ja nämä merkit seuraavat niitä, jotka uskovat: minun nimessäni he ajavat ulos riivaajia, puhuvat uusilla kielillä,
18. nostavat käsin käärmeitä, ja jos he juovat jotakin kuolettavaa, ei se heitä vahingoita; he panevat kätensä sairasten päälle, ja ne tulevat terveiksi."
19. Kun nyt Herra Jeesus oli puhunut heille, otettiin hänet ylös taivaaseen, ja hän istui Jumalan oikealle puolelle.
Eikä kyse ole mistään " potaskasta ". Olen itsekin saanut välittömän rukousvastauksen ja päässyt kivuistani.
Meillä on ihmeellinen, elävä Jumala, jonka voimasta sairaat paranevat ja ihmeitä tapahtuu. - Missä järkesi?
Usko Toivonen kirjoitti:
Alunperin esitit näin :
"" Uskova ihminen on Raamatun mukaan kykenevä parantamaan kaikki sairaudet. ""
Eihän tuossa esilleottamassasi Markuksen evankeliumin kohdassa sanota, että ihminen parantaa vaan
parantuminen tapahtuu Jumalan tekona , Jeesuksen nimessä.
Ja tätä tapahtuu tänä päivänäkin siellä missä evankeliumia viedään eteenpäin.
15. Ja hän sanoi heille: "Menkää kaikkeen maailmaan ja saarnatkaa evankeliumia kaikille luoduille.
16. Joka uskoo ja kastetaan, se pelastuu; mutta joka ei usko, se tuomitaan kadotukseen.
17. Ja nämä merkit seuraavat niitä, jotka uskovat: minun nimessäni he ajavat ulos riivaajia, puhuvat uusilla kielillä,
18. nostavat käsin käärmeitä, ja jos he juovat jotakin kuolettavaa, ei se heitä vahingoita; he panevat kätensä sairasten päälle, ja ne tulevat terveiksi."
19. Kun nyt Herra Jeesus oli puhunut heille, otettiin hänet ylös taivaaseen, ja hän istui Jumalan oikealle puolelle.
Eikä kyse ole mistään " potaskasta ". Olen itsekin saanut välittömän rukousvastauksen ja päässyt kivuistani.
Meillä on ihmeellinen, elävä Jumala, jonka voimasta sairaat paranevat ja ihmeitä tapahtuu.ymmärrä lukemaasi????
".... he (uskovaiset) panevat kätensä sairasten päälle, ja ne tulevat terveiksi."
Mikset sinäkin tee samoin, jos kerran olet "uskovainen"! - Usko Toivonen
Missä järkesi? kirjoitti:
ymmärrä lukemaasi????
".... he (uskovaiset) panevat kätensä sairasten päälle, ja ne tulevat terveiksi."
Mikset sinäkin tee samoin, jos kerran olet "uskovainen"!Otetaan vielä kerran :
Tämä on sinun väitteesi: "" Uskova ihminen on Raamatun mukaan kykenevä parantamaan kaikki sairaudet. ""
Ei ihmisellä ole mitään kykyä parantaa, vaan voima tulee Jumalalta.
17. Ja nämä merkit seuraavat niitä, jotka uskovat: MINUN NIMESSÄNI he ajavat ulos riivaajia, puhuvat uusilla kielillä,
18. nostavat käsin käärmeitä, ja jos he juovat jotakin kuolettavaa, ei se heitä vahingoita; he panevat kätensä sairasten päälle, ja ne tulevat terveiksi."
19. Kun nyt Herra Jeesus oli puhunut heille, otettiin hänet ylös taivaaseen, ja hän istui Jumalan oikealle puolelle.
Tämä apostolien tekojen teksti selventää asiaa.
24. Sen kuultuansa he yksimielisesti korottivat äänensä Jumalan puoleen ja sanoivat: "Herra, sinä, joka olet tehnyt taivaan ja maan ja meren ja kaikki, mitä niissä on!
25. Sinä, joka Pyhän Hengen kautta, isämme Daavidin, sinun palvelijasi, suun kautta, olet puhunut: 'Miksi pakanat pauhaavat ja kansat turhia ajattelevat?
26. Maan kuninkaat nousevat, ja ruhtinaat kokoontuvat yhteen Herraa ja hänen Voideltuansa vastaan.'
27. Sillä totisesti, tässä kaupungissa kokoontuivat sinun pyhää Poikaasi Jeesusta vastaan, jonka sinä olet voidellut, sekä Herodes että Pontius Pilatus pakanain ja Israelin sukukuntain kanssa,
28. tekemään kaiken, minkä sinun kätesi ja päätöksesi oli edeltämäärännyt tapahtuvaksi.
29. Ja nyt, Herra, katso heidän uhkauksiansa ja anna palvelijaisi kaikella rohkeudella puhua sinun sanaasi;
30. ja ojenna kätesi, niin että sairaat parantuvat ja tunnustekoja ja ihmeitä tapahtuu sinun pyhän Poikasi Jeesuksen nimen kautta." - Missä järkesi?
Usko Toivonen kirjoitti:
Otetaan vielä kerran :
Tämä on sinun väitteesi: "" Uskova ihminen on Raamatun mukaan kykenevä parantamaan kaikki sairaudet. ""
Ei ihmisellä ole mitään kykyä parantaa, vaan voima tulee Jumalalta.
17. Ja nämä merkit seuraavat niitä, jotka uskovat: MINUN NIMESSÄNI he ajavat ulos riivaajia, puhuvat uusilla kielillä,
18. nostavat käsin käärmeitä, ja jos he juovat jotakin kuolettavaa, ei se heitä vahingoita; he panevat kätensä sairasten päälle, ja ne tulevat terveiksi."
19. Kun nyt Herra Jeesus oli puhunut heille, otettiin hänet ylös taivaaseen, ja hän istui Jumalan oikealle puolelle.
Tämä apostolien tekojen teksti selventää asiaa.
24. Sen kuultuansa he yksimielisesti korottivat äänensä Jumalan puoleen ja sanoivat: "Herra, sinä, joka olet tehnyt taivaan ja maan ja meren ja kaikki, mitä niissä on!
25. Sinä, joka Pyhän Hengen kautta, isämme Daavidin, sinun palvelijasi, suun kautta, olet puhunut: 'Miksi pakanat pauhaavat ja kansat turhia ajattelevat?
26. Maan kuninkaat nousevat, ja ruhtinaat kokoontuvat yhteen Herraa ja hänen Voideltuansa vastaan.'
27. Sillä totisesti, tässä kaupungissa kokoontuivat sinun pyhää Poikaasi Jeesusta vastaan, jonka sinä olet voidellut, sekä Herodes että Pontius Pilatus pakanain ja Israelin sukukuntain kanssa,
28. tekemään kaiken, minkä sinun kätesi ja päätöksesi oli edeltämäärännyt tapahtuvaksi.
29. Ja nyt, Herra, katso heidän uhkauksiansa ja anna palvelijaisi kaikella rohkeudella puhua sinun sanaasi;
30. ja ojenna kätesi, niin että sairaat parantuvat ja tunnustekoja ja ihmeitä tapahtuu sinun pyhän Poikasi Jeesuksen nimen kautta."tyhm'ä!
Tuota samaahan minä olen koko ajan sinulle yrittänyt osoittaa vieläpä samoilla Raamatun jakeilla, joita nyt heitätä takaisinpäin.
Otetaan vielä kerran :
"... he panevat kätensä sairasten päälle, ja ne tulevat terveiksi."
Misket sinä siis tee samoin? - Usko Toivonen
Missä järkesi? kirjoitti:
tyhm'ä!
Tuota samaahan minä olen koko ajan sinulle yrittänyt osoittaa vieläpä samoilla Raamatun jakeilla, joita nyt heitätä takaisinpäin.
Otetaan vielä kerran :
"... he panevat kätensä sairasten päälle, ja ne tulevat terveiksi."
Misket sinä siis tee samoin?"" Uskova ihminen on Raamatun mukaan kykenevä parantamaan kaikki sairaudet. ""
Siis ihminen laittaa kylläkin käden sairaan päälle, mutta jos hän ei tee sitä Jeesuksen nimessä, niin paranemisia ei tapahdu.
Ihminen ei siis ole parantaja vaan Jeesus Kristus.
6. Niin Pietari sanoi: "Hopeaa ja kultaa ei minulla ole, mutta mitä minulla on, sitä minä sinulle annan: Jeesuksen Kristuksen, Nasaretilaisen, nimessä, nouse ja käy." ( Apt. 3. )
Tämä on meidän näkemysero. Sinä väität, että ihminen on parantaja.
- -tomumaja-
raamantuntuntijat osaisivat vastata, minun taitoni ei riitä siihen. Jatkuuhan tämä matka näinkin...vaikka sairastellessakin.
- veli.vapaa
näin:
Ps. 90:10
Meidän elinpäivämme ovat seitsemänkymmentä vuotta taikka enintään kahdeksankymmentä vuotta; ja parhaimmillaankin ne ovat vaiva ja turhuus, sillä ne kiitävät ohitse, niinkuin me lentäisimme pois.
Ja tuohon vaivaan ja turhuuteen kuuluu myös sairaudet. Se on meidän osamme täällä maallisessa. - -tomumaja-
veli.vapaa kirjoitti:
näin:
Ps. 90:10
Meidän elinpäivämme ovat seitsemänkymmentä vuotta taikka enintään kahdeksankymmentä vuotta; ja parhaimmillaankin ne ovat vaiva ja turhuus, sillä ne kiitävät ohitse, niinkuin me lentäisimme pois.
Ja tuohon vaivaan ja turhuuteen kuuluu myös sairaudet. Se on meidän osamme täällä maallisessa.Tuossa Psalmissa varmaan tarkoitetaan, että siellä Taivaassa sitten lopullisesti parannutaan sairauksistakin ja eihän tuossa suoraan luvatakaan että tässä ajassa.
Ps. 103:3
hän, joka antaa kaikki sinun syntisi anteeksi ja parantaa kaikki sinun sairautesi, - veli.vapaa
-tomumaja- kirjoitti:
Tuossa Psalmissa varmaan tarkoitetaan, että siellä Taivaassa sitten lopullisesti parannutaan sairauksistakin ja eihän tuossa suoraan luvatakaan että tässä ajassa.
Ps. 103:3
hän, joka antaa kaikki sinun syntisi anteeksi ja parantaa kaikki sinun sairautesi,maallinen ruumiimme on kuin vanha auto, siihen tulee vikoja ja kaikkia ei voi korjata, kunnes se viedään romuttamolle, siis auto.
Mutta joka on pitänyt öljyä eläessään lampussaan, saa ihkauuden hengellisen kuolemattoman ruumiin, joka ei tunne sairauksia eikä kuolemaa.
ei voi uskoa, eikä se koskaan edes kuolisi, jos voisi voisi uskoa;
Johannes 11
25 "Jeesus sanoi hänelle: »Minä olen ylösnousemus ja elämä; joka uskoo minuun, se elää, vaikka olisi kuollut.
26 Eikä yksikään, joka elää ja uskoo minuun, ikinä kuole. Uskotko sen?«"
1. Korinttolaiskirje 2
14 "Mutta luonnollinen ihminen ei ota vastaan sitä, mikä Jumalan Hengen on; sillä se on hänelle hullutus, eikä hän voi sitä ymmärtää, koska se on tutkisteltava hengellisesti."
Kun Jumala on puhdistanut ihmisen sisimmän asunnokseen, sen puhdistuksen seurauksista pääsee usein sitten osalliseksi myös luonnollinen ihminen, mutta luonnollisen ihmisen parantuminen tapahtuu aina sen sisäisen ihmisen kautta, [ Luuk. 11:40,41 ].
-- löyhäpää
Aikaisemmin oli viesti, jossa sairauksien syyksi asetettiin syntiinlankeemus ja että siitä johtuen niin pakanoilla kuin uskovilla on sairauksia. Päätelmää voisi laajentaa onnettomuuksiin, vastoinkäymisiin, hyviin tapahtumiin, onnelliseen/vaikeaan elämään, suruihin ja iloihin yms..
Asian voisi ilmaista toisinkin samaa tarkoittaen. Kaikki elävät saman auringon alla ja hengittävät samaa ilmaa. Vielä voisi päätellä edelleen; luonnonehdot ovat kaikille samat.
Oleellista viestissä oli mielestäni se, että näkemyksen mukaan luonto kohtelee kaikkia tasaveroisesti, hyvin tai huonosti tai väliltä.
Muuten:
Eevan synti ei mielestäni ollut tottelemattomuus vaan tiedonhalu. Se tulee selvästi esille syntiinlankeemuskertomuksessa. Jos joku yrittäisi nykyaikana estää tiedonsaantia, se ei onnistuisi. Kuoleman uhallakin monet ihmiskunnan suuret persoonat ovat touhunneet nenä tutkimuksessa ja kirjoissa.
Nykyaikana yksilö voidaan eristää mutta ihmiskunnassa tiedostus ympäristöstä etenee vääjäämättä.
Tässäkin mielessä syntiinlankeemuskertomus on tarpeeton ja jopa haitallinen.
Eeva teki oikein kun halusi tietoa päällikön kiellosta huolimatta ja avasi myös miehelleen portit selkoselälleen.
- Yks-tämmönen
on vaikea uskovankaan uskoa. Me uskomme, että Jumala on Sanallaan luonut maan ja taivaan. Me uskomme, että Jumala on Jeesuksessa sovittanut syntimme. Me uskomme, että Jeesus on meidät pelastanut.
Tässä ajassahan meidän pitää ottaa Jeesus vastaan. Ja kaikille, jotka ottivat Hänet vastaan .....
Tämä lupaus on annettu aikaa varten. Tässä ajassa meidän pitää kääntyä Jeesuksen puoleen. Jos kuolema kohtaa, niin silloin on myöhäistä.
Nyt myös Jeesuksen haavat lyötiin nimenomaan tätä aikaa varten. Jeesusta ruoskittiin sinun tähtesi. Hänen haavainsa kautta me olemme parannetut. Tämä lupaus on nimenomaan annettu tätä maallista aikaa varten.
Sitten kun siirrymme tästä ajasta ikuisuuteen taivaan kotiin, niin siellä ei tietenkään ole meillä sairautta, mutta täällä ajassa voi olla ja Jumala on luvannut parantaa. Jumala ei ole pelastanut vain sinun sieluasi ja sydäntäsi, Hän on pelastanut myös sinun ruumiisi. Nyt joku tietysti sanoo, että liha ja veri ei voi periä taivasten valtakuntaa. Ei voikkaan, sillä me muutumme silloin kun Jeesus tulee hakemaan meitä.
Kaikenlaista hätää voi tietenkin tulla. Se hätä voi olla sairauttakin, mutta Jumala varjelee sinut hädästä.
Ps. 32:7
Sinä olet minun suojani, sinä varjelet minut hädästä, sinä ympäröitset minut pelastuksen riemulla. Sela.
Muista myös Psalmi 91 - sunnyriver
En ole kyllä sitä paikkaa Raamatusta löytänyt,missä iäinen elämä maan päällä
luvattaisiin.
SE. kuinka paljon näitä tauteja ehdimme ennen kuolemaamme hankkia,
riippuu sitten pitkälti elämäntavoistamme,
eli kuinka lähellä Jumalan säätämää elämäntapaa elämme.
Eli tupakista keuhkosyöpä,
stressistä sydänkohtaus,
alkoholista sisikalut sököksi,
raskaasta ruokavaliosta liikakilot ja diabetes,
noin vapaasti sävellettynä.
Ja sitten tietysti näitä kinkkisempiä tapauksia kuin pikkulapsen syöpä tai vastaava.
Toisaalta Tsernobyl aiheutti paljon syöpää,
samoin monet selkäviat Suomessakin ovat seurausta tuosta katastrofista.
Eli yksityinen ihminen ei ollut siihen syypää, vaan koko kansakunnan välinpitämättömyys.
Samoin saasteet aiheuttavat syöpää ja astmaa.
Löytyyhän näitä syitä.'
Ja sitten on näitä teräsvaareja,
kuten vanha Kiinanlähetti,Parviaisen Päivö joka vielä puolivälissä 90 ja 100 vuotta
on päättänyt hankkia uuden kodin.
Eli varmaan aikanaan työ Kiinassa oli mielenkiintoista ja ruokakin sen verrran
kasvisvoittoista ja niukkaa, että 100 vuotta saattaa hyvinkin tulla mittariin.- Minä uskon siihenkin
että ristillä Jeesus kuoli meidän syntihaavojemme vuoksi.
Uskoon tulomme jälkeen Jumala tahtoo parantaa myös
sielumme haavoja,jotka ovat tulleet syntielämän seurauksena. - veli.vapaa
kohtia, joissa se ilmoitetaan.
Ps. 37:29
Vanhurskaat perivät maan ja asuvat siinä iankaikkisesti. - Jegovat uskovat
veli.vapaa kirjoitti:
kohtia, joissa se ilmoitetaan.
Ps. 37:29
Vanhurskaat perivät maan ja asuvat siinä iankaikkisesti.noin,kuin sinäkin ja heidän mukaansa maapallolle jää vain nuo 144 000 ihmistä..
Raamatun mukaan tämä pallomme on tulelle talletettu,joten tänne ei jää ketään ikuisesti.
2Piet.3:7,10Mutta nykyiset taivaat ja maa ovat samalle sanalla talletetut tulelle,säästetyt jumalattomain
ihmisten tuomion ja kadotuksen päiväksi.
Mutta Herran päivä on tuleva kuin varas,ja silloin taivaat katoavat pauhinalla ja alkuaineet kuumuudesta
hajoavat,ja maa ja kaikki,mitä siihen on tehty palavat. - Korjaan:
Jegovat uskovat kirjoitti:
noin,kuin sinäkin ja heidän mukaansa maapallolle jää vain nuo 144 000 ihmistä..
Raamatun mukaan tämä pallomme on tulelle talletettu,joten tänne ei jää ketään ikuisesti.
2Piet.3:7,10Mutta nykyiset taivaat ja maa ovat samalle sanalla talletetut tulelle,säästetyt jumalattomain
ihmisten tuomion ja kadotuksen päiväksi.
Mutta Herran päivä on tuleva kuin varas,ja silloin taivaat katoavat pauhinalla ja alkuaineet kuumuudesta
hajoavat,ja maa ja kaikki,mitä siihen on tehty palavat.Jehovat-ei jegovat..
- Usko Toivonen
veli.vapaa kirjoitti:
kohtia, joissa se ilmoitetaan.
Ps. 37:29
Vanhurskaat perivät maan ja asuvat siinä iankaikkisesti.Kyseessä ole uusi maa.
"" Vanhurskaat perivät maan ja asuvat siinä iankaikkisesti. """
13. Mutta hänen lupauksensa mukaan me odotamme uusia taivaita ja uutta maata, joissa vanhurskaus asuu. ( 2. Piet. 3 )
1. Ja minä näin uuden taivaan ja uuden maan; sillä ensimmäinen taivas ja ensimmäinen maa ovat kadonneet, eikä merta enää ole. ( Ilm 21. ) - mr-grillaaja
Usko Toivonen kirjoitti:
Kyseessä ole uusi maa.
"" Vanhurskaat perivät maan ja asuvat siinä iankaikkisesti. """
13. Mutta hänen lupauksensa mukaan me odotamme uusia taivaita ja uutta maata, joissa vanhurskaus asuu. ( 2. Piet. 3 )
1. Ja minä näin uuden taivaan ja uuden maan; sillä ensimmäinen taivas ja ensimmäinen maa ovat kadonneet, eikä merta enää ole. ( Ilm 21. )Onko porukka täällä nyt ihan tosissaan? Väittääkö joku, että ihmisen ja Jumalan suhde ei voi olla kunnossa, jos olemme sairaita, emmekä parane?
Ensinnäkin, jos luemme raamattua tarkkaan, niin kuinka monia uskovia Jeesus paransi? Entäs Paavali? Kuinka monia sairaita uskovia Jumala hänen kauttaan paransi? Ja miksi Paavali ei parantunut, kun hänellä oli "piikki lihassa". - leahim
mr-grillaaja kirjoitti:
Onko porukka täällä nyt ihan tosissaan? Väittääkö joku, että ihmisen ja Jumalan suhde ei voi olla kunnossa, jos olemme sairaita, emmekä parane?
Ensinnäkin, jos luemme raamattua tarkkaan, niin kuinka monia uskovia Jeesus paransi? Entäs Paavali? Kuinka monia sairaita uskovia Jumala hänen kauttaan paransi? Ja miksi Paavali ei parantunut, kun hänellä oli "piikki lihassa".Niin,
ja mitä ne kultapaikat hampaisiin oli.
Niistä Mohis kertoi että oli itse nähnyt tapahtuman..?
Mitä ihminen kultapaikoilla edes tekee..
Tjaa jos prameilee niinkuin jotkut
jotka eivät mene kokoukseenkaan
LADALLA!Mersu se olla pitää...=))) - leahim
Hei Tomumaja!
Samaa siunausta siullekin.:=))
Niistä paikoista..miun on vaikeata tuota uskoa todeksi.
Tiedät ammattini..senkin vuoksi.
Ja ihmisiä on huijattu tuollaisilla tempuilla kautta aikain.
Itse olin aikoinani sellaista jopa todistamassa... - sunnyriver
Minä uskon siihenkin kirjoitti:
että ristillä Jeesus kuoli meidän syntihaavojemme vuoksi.
Uskoon tulomme jälkeen Jumala tahtoo parantaa myös
sielumme haavoja,jotka ovat tulleet syntielämän seurauksena.Totta puhut,
Jeesus parantaa tänäänkin.
Itse olen parantunut useasta vakavasta sairaudesta,
samoin olen nähnyt kuolemaa odottavan syöpäpotilaan
parantuvan hetkessä
tai toivottomana alkoholistina ja mielenterveyskroonikkona
pidetyn kaverin kuntoutuvan työkykyiseksi.
Kun hän meni taas kerran tapansa mukaan
suljetulle osastolle,
lääkäri katsoi häntä ja totesi heti ensisilmäyksellä:
"Mitä sinä täällä teet, terve mies!"
Lääkäri kirjoitti meihen heti ulos
ja passitti kotiin ja töihin.
Ja siinäkin Jumala teki ihmeen,
kun ystävät rukoilivat useamman tunnin tämän
ahdistetun, rikkinäisen kaverin puolesta.
Eli molemmat puolet ovat totta:
Synti, sairaus ja kuolema kuluvat ihmiselämään,
toisaalta Jeesus kuoli ristillä syntiemme
ja sairauksiemme puolesta,
niin että voimme etsiä parantumista
Jumalan rakastavassa suojassa.
Siunattua adventtiaikaa!
Jeesus elää! - sunnyriver
veli.vapaa kirjoitti:
kohtia, joissa se ilmoitetaan.
Ps. 37:29
Vanhurskaat perivät maan ja asuvat siinä iankaikkisesti.Kyllä siinä "Vanhurskaat perivät maaan"
kohdassa tarkoitetaan vanhurskaita jumalattomien vastakohtana,
eli että ne, jotka rakastavat Jumalaa,'
viime peleissä kuitenkin saavat Jumalan siunauksen elämäänsä.
Vastaavasti vääryydellä rahansa ja maansa hankkinut sen
helposti menettää.
Kysymys on siis yleisestä periaatteesta,
ei yhden ihmisen iäisestä elämästä täällä telluksella.
Ikuisuusolentoja me kyllä kaikki olemme
ja toivottavasti viisaita,
Jumalan suojassa ja rakkaudessa viihtyviä. - sunnyriver
mr-grillaaja kirjoitti:
Onko porukka täällä nyt ihan tosissaan? Väittääkö joku, että ihmisen ja Jumalan suhde ei voi olla kunnossa, jos olemme sairaita, emmekä parane?
Ensinnäkin, jos luemme raamattua tarkkaan, niin kuinka monia uskovia Jeesus paransi? Entäs Paavali? Kuinka monia sairaita uskovia Jumala hänen kauttaan paransi? Ja miksi Paavali ei parantunut, kun hänellä oli "piikki lihassa".Totta puhut, syntisiä ja sairaita vartenhan Jeesus tuli,
ei niitä, jotka ovat omiin tekoihinsa niin tyytyväisiä,
etteivät Jumalan armoa ja Jeesuksen sovitustyötä
enää tarvitse.
Ja niitäkin tallaa melkoisen paljon täällä telluksella.
Mutta armo on yhä tarjolla nöyrille,
Vapahtajansa sovitustyötä tarvitseville,
hänen parantavaa ja vahvistavaa voimaa
tarvitseville.
sillä jos tarpeeksi koville elämä menee,
meissä kenessäkään ei ole itsessämme rakkautta.
Jumalan lahjaa kaikki on.
Turhaan ei adventtiaikana odoteta Jeesusta
ja lauleta:
Hoosianna, Daavidin poika,
kiitetty olkoon hän,
kiitetty Daavidin poika
kuin tulee Herran nimeen. - sunnyriver
leahim kirjoitti:
Niin,
ja mitä ne kultapaikat hampaisiin oli.
Niistä Mohis kertoi että oli itse nähnyt tapahtuman..?
Mitä ihminen kultapaikoilla edes tekee..
Tjaa jos prameilee niinkuin jotkut
jotka eivät mene kokoukseenkaan
LADALLA!Mersu se olla pitää...=)))Olen kyllä itsekin kuullut vastaavan tapauksen,
missä Jumala paikkasi köyhän saarnaajan vaimon hampaan.
Mutta muistan kyllä toisen kerran,
kuinka erään evankelistaveljen kanssa teimme sopimuksen,
että rukoilemme hampaidemme parantumista,
molemmilla kun oli kremppaa
ja itselläni pienet lapset, en olisi halunnut käyttää vähiä rahoja
moiseen hommaan.
Meni pari päivää innokkaassa rukouksessa,
sitten Jumala vastasi ykskantaan:
"Menkää hammaslääkäriin!"
Eli hän taisi olla hammaslääkärien elannon puolella....
Vielä yksi hammastarina:
Tuolla Saarenmaalla kävi kommunisti-ateistiajan jälkeen
niin, että ensimmäiset kristinuskon opettajat tulivat
Kanadasta, hyvin uskonhenkistä porukka,
kaikin puolin toiveikasta.
Tuo uskonhenkisyys näkyi mm siinä, että virolaiset,
jotka heidän kauttaan oppivat englannin, tunsivat vain
toisa nostavia ja Jumalaa kunnioittavia sanoja,
kaikki kielteinen sansoto ja asenteet olivat jääneet oppimatta.
No, suomalaisetkin menivät sinne töihin.
Paikallinen evankelista Peteri sai hammassäryn
eikä auttanut mikään, oli pakko mennä hammaslääkärille.
Onneksi samassa seurakunnassa oli hgammaslääkärisisar
ja sinne sii marssivat virolainen ja suomalainen evankelista.
Peteri istui tuolissa, sisar porasi ja vieressä
seisoi suomalainen evankelista, joka käytti tilaisuutta
hyväkseen viilatakseen virolaisen oppia vähän realistisemmaksi
sanoen:
- "Eihän sitä kipua ole, niinhän sinä olet aina sanonut.
Eihän sitä kipua ole..."
Varsinainen piinapenkki siis virolaisevankelistalle,
mutta kai hän hiljalleen oppiaan tasapuolisemmaksi justeerasi.
Ei silti, joku on joskus sanonut, että Jumala pitää
kulmikkaista ihmisistä, heissä ainesta reilusti pois höylättäväksi.
Niin tässä Peterissäkin, hyvä tulos siitä tuli.
Koska si8lti on totta, että Jumala parantaa,
itse olen parantunut monta kertaa
ja nähnyt monen muunkin parantuvan! - veli.vapaa
Jegovat uskovat kirjoitti:
noin,kuin sinäkin ja heidän mukaansa maapallolle jää vain nuo 144 000 ihmistä..
Raamatun mukaan tämä pallomme on tulelle talletettu,joten tänne ei jää ketään ikuisesti.
2Piet.3:7,10Mutta nykyiset taivaat ja maa ovat samalle sanalla talletetut tulelle,säästetyt jumalattomain
ihmisten tuomion ja kadotuksen päiväksi.
Mutta Herran päivä on tuleva kuin varas,ja silloin taivaat katoavat pauhinalla ja alkuaineet kuumuudesta
hajoavat,ja maa ja kaikki,mitä siihen on tehty palavat.taivaallisessa hallituksessa on 144 000, jotka hallitsevat Kristuksen kanssa pappeina ja kuninkaita maata. Muut, jotka ovat valitut ja vanhurskautetut, he asuvat maassa sen jälkeen, kun Jeesus on tulemuksessan tuhonnut kaikki jumalattomat. Noin opettavat JT:t.
Itse en ole JT, enkä aio koskaan olla JT, mutta ovella kierävien todistajien kautta tuo on tullut ilmi. - ml213.
leahim kirjoitti:
Niin,
ja mitä ne kultapaikat hampaisiin oli.
Niistä Mohis kertoi että oli itse nähnyt tapahtuman..?
Mitä ihminen kultapaikoilla edes tekee..
Tjaa jos prameilee niinkuin jotkut
jotka eivät mene kokoukseenkaan
LADALLA!Mersu se olla pitää...=)))Hampaiden paikkaaminen Jumalan toimiesta , niin siihen liittyy kyllä huvittavia piirteitä.Kun Jumala loi ihmisen ja tietysti hampaatkin, niin luulisi Jumala tekevän kokonaan uuden hampaan rikkoontuneen tilalle.
Olisi mielenkiintoista tietää, mitä koostumista hammaspaikat oli. - leahim
ml213. kirjoitti:
Hampaiden paikkaaminen Jumalan toimiesta , niin siihen liittyy kyllä huvittavia piirteitä.Kun Jumala loi ihmisen ja tietysti hampaatkin, niin luulisi Jumala tekevän kokonaan uuden hampaan rikkoontuneen tilalle.
Olisi mielenkiintoista tietää, mitä koostumista hammaspaikat oli.No kultaisia paikkoja Mohikaanin uskon mukaan....
- ml213.
leahim kirjoitti:
No kultaisia paikkoja Mohikaanin uskon mukaan....
Mutta joka aineella on tarkempi koostumus eli jos ainetta tutkitaan tarkoin. Esim. tutkittaessa kenen valmistama jokin aine on.Ymmärrän miten kullan/kin alkuperäkin voi jäljittää.Työpaikallani nämä erikois aineden/seoksien jäljittäminen on yleistä ja tekijä,-joka vaikuttaa jo kestävyyteen/laatuun.Niin, tuosta tuli mieleeni kenen valmistamaa lie Jumalan paikat olleet.
- sunnyriver
Usko Toivonen kirjoitti:
Kyseessä ole uusi maa.
"" Vanhurskaat perivät maan ja asuvat siinä iankaikkisesti. """
13. Mutta hänen lupauksensa mukaan me odotamme uusia taivaita ja uutta maata, joissa vanhurskaus asuu. ( 2. Piet. 3 )
1. Ja minä näin uuden taivaan ja uuden maan; sillä ensimmäinen taivas ja ensimmäinen maa ovat kadonneet, eikä merta enää ole. ( Ilm 21. )Kyllä tosiaan tämä ajallinen silloin on jo loppu.
Täällä olemme tosiaan vain vierailulla,70 -80 vuotta,
jotta sinä aikana elävän Jumalan rakkauden löytäisimme.
Muutenhan tämä kaahotus ja tavaran keruu
on ihan yhdentekevää ja hyödytöntä.
Mutta jos Jumalan rakkauden ja sitä myötä
lähimmäisenrakkaudenkin löydämme,
niin emme ole turhaan maapallolla käyneet.
Siunattua adventtiaikaa
kaikille etsijöille ja löytäneille
ja muillekin!
Sairauteen yleisesti, sairastava ei välttämättä ole oman synnin seurausta, elleivät elämäntavat "alkoholi" tms. sitä itse aiheuta käsiemme kautta, silloin se on raamatun sanan vastaista tuhota omaa ruumista.
Jumala voi Kristuksessa vapauttaa tästä itse aiheutetusta kahleesta elämään terveempään suuntaan, mutta synnin seuraukset voivat jäädä kannettavaksi loppuelämän matkalle.
Myös Jeesus toi sanassa esille erään syntymästään asti sairaan kohdalla sen, ettei hän (tämä sairas), eikä hänen vanhempansa synnin takia ko. ihminen ollut sairaana, ettei sairaudella voi syyllistää millään muotoa ketään ihmistä.
Mutta sairastava voi raamatullisesti levätä Kristuksessa ja kerran hänelle on lupaus, "rampa hyppii kuin peura ja mykän kieli riemuun ratkeaa". Olisiko siinä sinulle raamatun sanomaa? Jesaja 35:3-6
ps. suosittelisin kirjoittamaan rek. nimimerkillä.Ymmärränkin ihmisen KAIKKI sairaudet,- olipa ne psyykkisellä/mielen alueella tai fyysisellä alueella, niin olevan turmeltuneisuuden seurausta.Tavallaan sairaudet on turmeltunisuudesta tuleva hedelmä.Siis tutkittaessa tarkoion tämän hedelmän muodistumista ja kehitystä, niin monasti juuri tämän lautta voi todistaa SANAN olevan totuus.
Toisaalta synti liittyy kyllä läheisesti ihmisen sairauksiin,- mutta on erikoisesti huomioitava, miten ihminen tekee syntiä ihan tahattomasti ja itse sitä tietämättä.Pienet lapsethan on tästä hyvä esimerkki eli he eivät edes ymmärrä käyttäytymistään.
Taas aikuisempi ihminen ymmärtää jo lasta laajemmin ja siksiaikuinen ihminen mahdollistuu välttämään myös näin monien sairauksien kehittymisen.Mutta, silti on paljon sairrauksia, jotka ihminen on aktivoinut väärällä elämän tavallaaan ja väärällä mielenlaadulla.Esim. syvä katkeruus tai viha jne.... niin aktivoi todella monia sairauksia ihmiseen ja toisin päin. Ihmisen kasvaessa puhdasta mieltä kohden/Krisuksen mieli,- mahdollisimman laajasti, niin moni sairaus paranee tai muuttuu lieväasteisemmaksi. Niin, olipa sairaus mielen taio fyysisellä alueella.
Voisi ymmärtää, mitä aidompi ja laajempi ihmisellä on iloinen mieli ja siihen pyrkiminen, niin sitä vähemmän hän omaa sairauksia.Ihmisellä iloisuus tuo keveyden ja kehoa rasittamattoman tilan kehoon/kin ja mielentasapainoon.
Taas iloisuudella mielenlaatuna ja nauramisreaktiolla ihmisessä on yllättävän vä'hän yhteistä.Siis naurava ihminen ei todista, että hän omaisi iloisen mielenlaadun,- koska nauraessakin ihmisen sydän/sydämentila voi kärsiä.- sunnyriver
ml213 kirjoitti:
Ymmärränkin ihmisen KAIKKI sairaudet,- olipa ne psyykkisellä/mielen alueella tai fyysisellä alueella, niin olevan turmeltuneisuuden seurausta.Tavallaan sairaudet on turmeltunisuudesta tuleva hedelmä.Siis tutkittaessa tarkoion tämän hedelmän muodistumista ja kehitystä, niin monasti juuri tämän lautta voi todistaa SANAN olevan totuus.
Toisaalta synti liittyy kyllä läheisesti ihmisen sairauksiin,- mutta on erikoisesti huomioitava, miten ihminen tekee syntiä ihan tahattomasti ja itse sitä tietämättä.Pienet lapsethan on tästä hyvä esimerkki eli he eivät edes ymmärrä käyttäytymistään.
Taas aikuisempi ihminen ymmärtää jo lasta laajemmin ja siksiaikuinen ihminen mahdollistuu välttämään myös näin monien sairauksien kehittymisen.Mutta, silti on paljon sairrauksia, jotka ihminen on aktivoinut väärällä elämän tavallaaan ja väärällä mielenlaadulla.Esim. syvä katkeruus tai viha jne.... niin aktivoi todella monia sairauksia ihmiseen ja toisin päin. Ihmisen kasvaessa puhdasta mieltä kohden/Krisuksen mieli,- mahdollisimman laajasti, niin moni sairaus paranee tai muuttuu lieväasteisemmaksi. Niin, olipa sairaus mielen taio fyysisellä alueella.
Voisi ymmärtää, mitä aidompi ja laajempi ihmisellä on iloinen mieli ja siihen pyrkiminen, niin sitä vähemmän hän omaa sairauksia.Ihmisellä iloisuus tuo keveyden ja kehoa rasittamattoman tilan kehoon/kin ja mielentasapainoon.
Taas iloisuudella mielenlaatuna ja nauramisreaktiolla ihmisessä on yllättävän vä'hän yhteistä.Siis naurava ihminen ei todista, että hän omaisi iloisen mielenlaadun,- koska nauraessakin ihmisen sydän/sydämentila voi kärsiä.No, ei sen turmeltuneisuuden omaa aina tarvitse olla.
Kun tosiaan Tsernobylissä pamahti, niin moni kuoli syöpään.
Koko sikäläinen yhteiskunta siinä oli kontrollin laiminlyönyt.
Tai kun jäät auton alle, ei se välttämättä omaa syytäsi ole.
Mutta turmeltuneisuutta mikä turmeltuneisuutta
Ja sitten vielä ihan vain onnettomuuksiakin,
kuten äkkiä ilmestynyt musta jää tiellä.
Varovaisuudella osa voidaan välttää,
mutta kyllä Raamatussakin silti torni Siiloassa kaatui.
Useita ihmisiä siinäkin kuoli. - ml213.
sunnyriver kirjoitti:
No, ei sen turmeltuneisuuden omaa aina tarvitse olla.
Kun tosiaan Tsernobylissä pamahti, niin moni kuoli syöpään.
Koko sikäläinen yhteiskunta siinä oli kontrollin laiminlyönyt.
Tai kun jäät auton alle, ei se välttämättä omaa syytäsi ole.
Mutta turmeltuneisuutta mikä turmeltuneisuutta
Ja sitten vielä ihan vain onnettomuuksiakin,
kuten äkkiä ilmestynyt musta jää tiellä.
Varovaisuudella osa voidaan välttää,
mutta kyllä Raamatussakin silti torni Siiloassa kaatui.
Useita ihmisiä siinäkin kuoli.Joo, pohdin aiemmin miten turmeltuneisuus ohjaa ihmisen kehitystä ja miten se vaikuttaa siihen.Niin, itseäni erikoisesti kiinnostaa miten tämä turmeltuneisuus vaikuttaa ENITEN ihmisen kielteiseen ajattelutapaan/kin.No, ympärsitöllä on oma osuutensa, mutta ihminen ei pääsi irti tästä turmeltuneisuuden ohjauksesta kehityksessään,- koska se on geneettinen tekijä.
On vain tyytyminen, miten kaikki ihmiset ovat turmeltuneita ja siten Jumalan kirkkautta vailla eli kenessäkään ihmisessä ei asu luontaiseti mitää'n hyvää ja tähän liittyen lasten kasvattamien tietoisesti on merkittävä tekijä.Jos lapsi saa/joutuu pienestä pitäen määrätä itseään koskevista asioista, niin tämä ihminen ohajutuu todella syviin ongelmiin,- koska ohjaus ja kasvu on laajalti tämä kielteisen turmeluksen vaikuttamaa.Sikäli mielenkiintoinen asia, mitenb vapaasti kasvava lapsi,- joka tässä vaiheessa koko mielihyvää, niin myöhemmi herää suureen epävarmuuteen kun ymmärrys laajenee ja asiat suurenevat.Lapsellehan terveet rajat tuovat sen tärkeän ja kaivatun turvallisuuden sisimpään.
>> Miksi uskovatkin ihmiset sairastelevat? Eikö se ole Raamatun sanoman vastaista? >>
- Jospa ne taudinaiheuttajat, virukset ja bakteerit, eivät osaa erottaa uskovaista ja tavallista ihmistä toisistaan. Tai sitten ne eivät osaa lukea Raamattua, evätkä siis tiedä, ettei niiden sovi uskovaisia sairastuttaa.- sunnyriver
Ei Jumala teerveydestä mitään hengellisyyden mittaa ole tehnyt.
Osa terveyttä on omassa hallinnassamme, kuten alkoholi, tupakka
liikakilot tai sohvaperunana olo. Ja silti Jumala rakastaa
sohvaperunaakin, yrittää hiljalleen saada edes pyörimään
ympäri...
Mutta paljon on sellaista, mikä on perimään liittyvää
tai onnettomuuden seurausta.
Jos esim. rattijuoppo ajaa suojatiellä jonkun päälle ja
hänelle jää elinikäinen (ei ikuinen) vamma, niin ei se
hänen hengellisyytensä tasoa mittaa.
Eräs tuttava joutui tuhopolton takia syöksymään tulen läpi,
kädet ovat vieläkin ihonsiirtojen jäljeltä paketissa,
eikä sekään ihmisen omaa syytä ollut.
Toisaalta kyllä Jumala monesti varjeleekin, mutta kyllä hän
meille ihmisillekin vastuun jättää. Tätä sikainfluenssaa
hän kommentoi ihan samoilla sanoilla kuin Hesari terveydenhoito-
viranomaiset, eli että oleellista on se, että nenän limakalvolle ei
saisi pöpöjä päästä. Eli jos siis tulee hinku nenää kaivaa,
niin kyynärpäällä sitten mieluummin..
Eli ihmeparantumisia on aina ollut ja tulee olemaan,
mutta oma vastuu meilläkin on.
Itse ainakin kävin piikin ottamassa, riskiryhmään kun kuulun.
Vastaavasti olemme monta vuotta tehneet työtä Venäjän puolella
leirieillä ja muualla, mitään tartuntoja ei ole ollut.
Kuitenkin nyt viisumia mielttiessäni Jumaal sanoi ihan selvään,
että rokotuksista on huolehdittava.
Esim. Missionuorilla oli toiminnan alkuvaiheessa sellainen jakso,
että kukaan ei sairastunut, sitten Jumala sanoi, että yliluonnollinen
varjelus ei enää kaikkialla pelaa, vaan sairaustapauksiakin alkaa tulla.
Samalla tavalla Venäjän työtä tekevä ryhmämme selvisi ensimmäiset
kesät Venäjällä ilman tappioita, sitten Jumala sanoi, että sairauksiakin
tulee. Ja seuraavan syksyn eräs tiimiläisistä poti ihmeellistä kuumetta,
joka tuli ja meni, syytä ei löydetty. Hävisi kuitenkin aikanaan.
Eli eivät nämä asiat niin yksioikoisia ole, vivahteita löytyy,
niin kuin ihmiselämästä yleensäkin. - sunnyriver
Luukas 13 onnettomuuksista,
pätee pitkälti myös sairauksiin:
1 Samaan aikaan oli saapuvilla muutamia, jotka kertoivat hänelle niistä galilealaisista, joiden veren Pilatus oli sekoittanut heidän uhriensa vereen.
2 Niin Jeesus vastasi ja sanoi heille: "Luuletteko, että nämä galilealaiset olivat syntisemmät kuin kaikki muut galilealaiset, koska he saivat kärsiä tämän?
3 Eivät olleet, sanon minä teille, mutta ellette tee parannusta, niin samoin te kaikki hukutte.
4 Taikka ne kahdeksantoista, jotka saivat surmansa, kun torni Siloassa kaatui heidän päällensä, luuletteko, että he olivat syyllisemmät kuin kaikki muut ihmiset, jotka Jerusalemissa asuvat?
5 Eivät olleet, sanon minä teille, mutta ellette tee parannusta, niin samoin te kaikki hukutte."
- ei hellari
Tuollaista sanomaa sanotaan myös Raamatussa. Olemmehan uskovina aivan samanlaisia fyysisesti kuin ennenkin! On perimätekijät, ympäristötekijät ja muut vauikuttajat siihen että sairastamme. Mutta kun nimi on elämän kirjassa, niin perille pääsy on varmaa. Siellä on vajavaisuus lakannut. Kyyneleet pyyhitty pois ja sdairautta ja kuolemaa ei enää ole! Sillä Kristus on voittaja! Siksi mekin uskovina olemme voittajia!
- Eivät ole.
Sairaudet ja koettelemukset voivat olla koetuksia uskollisuudesta. Joskus usko voidaan mitata kuumemman ahjon kautta, voiko ihminen kestää vaikeamman tehtävän haasteet. Miettikää vaikka miten paljon sairautta ja kärsimystä on monen väkevän sananjulistajan elämässä ollut, mutta he eivät suinkaan katkeroituneet tai alkaneet syyttää Jumalaa.
Vaikka on itsekin tullut koettua ja läpikäytyä vaikea sairaus, joka oli ilmeisesti aikanaan uskosta osattomana ja huonoilla elämäntavoilla paljolti aikaansaatua, en sitä sairautta pois antaisi. Vasta sen kanssa tuli kuuliaisuus ja luottamus Jumalaan. Ja sen ohella oli paljon tilanteita sopivasti todistaa Hänen rakkaudestaan.
Turhaan uhkarohkeuteen terveyden kanssa ja muissakaan asioissa ei Herra kehota. Ei Hän itsekään selkkauksiin mennyt vaan väisti niitä, ja neuvoi opetuslapsiakin:
Matt 10:16 Katso, minä lähetän teidät niinkuin lampaat susien keskelle; olkaa siis älykkäät kuin käärmeet ja viattomat kuin kyyhkyset.
Jokainen kulkee omaa tietään. On muistettava, että kaikki toimii niiden parhaaksi, jotka uskovat. Näennäinen tappio koituu lopulta heidän hyväkseen.
Vaikka kuulun myös riskiryhmiin, on varmuus välttää rokotus tullut aivan päivänselväksi. Siihen ei vaikuta sekään, että liikun myös Venäjällä. Tämän kaiken takia olen joutunut kysymään, onko oikein, kun kerron selkeät perustelut miksi välttää rokotus. Tästä usein keskustelu kulkeutuu ajan merkkeihin, jotka viittaavat meille lähetetystä eksytyksestä ja lähestyvästä Herran päivästä ja jonka kaiken suhteen monet kristityistäkin nukkuvat
- jpt1
että emme ole synnittömiä. Saamme kyllä synnit anteeksi Jumalan armosta ja pelastumme iänkaikkiseen elämään, mutta joudumme kärsimään synnin seurauksista tämän maanpäällisen elämän aikana.
- auttaja
Jospa saisit sieltä vastausta kysymykseesi joka sivuaa kärsimyksen ongelmaa, mikä on vaikea vastattavaksi lyhyesti.
- löyhäpää
Oikeudenkäynnin loppuosassa on Jumalan puolustuspuheenvuoro. Se on tärkein.
Siinä Jumala ilmoittaa, että hän tekee mitä tekee ja teillä ihmisillä (Jobilla) ei ole edes oikeutta kyseenalaistaa tekoja. Tuotan tuskaa tai annan rikkautta (viittaa jo tuolloin menestysteologiaan!), enkä katso ihmisen kansallisuuteen tai uskomuksiin.
Mikä on maailmassa sellainen, joka kohtelee maapallolaisia tasaveroisesti? Tätä vastausta etsittiin Egyptin Aleksandriassa ennen ajanlaskun alkua, jossa vanhaan edomilaiseen tarinaan pohjautuen kirjoitettiin näytelmä hurskaasta Jobista syyttäjänä ja Jumala tuomiolla. Näytelmässä Jumalalla tarkoitettiin luonnollisesti Jahvea, koska Jeesus-jumalaa ei ollut vielä keksitty.
Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Alahan tulla paikkaamaan tekojas
Ja lopeta se piilossa oleminen. Olet vastuussa mun haavoista. Vien asian eteenpäin jos ei ala kuulumaan.284548- 343326
Onko kenellekään muulle käynyt niin
Että menetti tilaisuutensa? Kaivattu oli kuin tarjottimella, osoitti kiinnostusta vahvasti, silmät ja olemus täynnä rakk1823135- 102168
- 1571730
- 121718
- 251681
- 1011257
- 1371097
Mua ei ole rengastettu, vaikka asunkin jonkun kanssa
Siihen on esteitä. Sinä taas olet rengastettu yksilö. En jaa aviovuodetta kenenkään kanssa, enkä mitään muutakaan.14954