HS:n yleisönosastossa 4.3.2002 seuraavaa:
Suomessa vallitsi 1990-luvulla homehysteria, jossa unohtuivat monet lääketieteellisen
syysuhteen päättelyn lainalaisuudet. Kosteusvaurioiden terveyshaitallisuuden
varomattomasta yliarvioinnista tuli koululääketieteen vakavin ja kallein harharetki.
Homelajiston runsaus ja homeitten kuuluminen kaikkeen normaaliin
elinympäristöömme jäi huomiotta. Alussa ei tiedetty, miten yleisiä kosteusvauriot
rakennuskannassa ovat.
Homeen nimiin alkoi sijoittua jos jonkinlaisia vaivoja. Diagnooseja tehtiin tukeutuen
liian epävarmoihin menetelmiin. Erityisen harhaanjohtavaa on ollut IgG-luokan vastaaineiden
tutkiminen verinäytteestä.
"Homeelle altistumisesta" ja "homeallergiasta" tuli muotia. Jos allergiaa ei saatu
osoitetuksi niin vaivat selitettiin toksiineilla. Jo homeen olemassaoloa alettiin sairastaa.
Kuitenkin vain massiivialtistumisesta johtuva homepölykeuhko ja tavanomainen
siitepölyallergiaan verrattava IgE-välitteinen homeallergia ovat käytännössä ainoita
selkeästi ja luotettavasti homeelle altistumisesta aiheutuneiksi osoitettavissa olevia
sairauksia. Rakennuksen seinärakenteissa piilevät mikrobit eivät aiheuta
massiivialtistumista. Ulkoilma on sulan maan aikana sisäilman tärkein homeitiölähde.
Vähäisillä paikallisilla homevaurioilla ei ole sen rinnalla havaittavaa vaikutusta
sisäilman itiöpitoisuuksiin.
LAINAUS PÄÄTTYY
Kirjoitus on kokonaisuudessaan tässä (ainakin HS:n tilaajat pääsevät sinne):
http://www.hs.fi/arkisto/artikkeli/Vauriot korjattava ilman homehysteriaa/HS20020304SI1MP01ywg
Tämä seuraava on kaiken A ja O tuossa tekstissä:
"Kuitenkin vain massiivialtistumisesta johtuva homepölykeuhko ja tavanomainen

massiivialtistumista."
LAINAUS PÄÄTTYY
Siis itiöistä johtuva sairastuminen astmaan tai homepölykeuhkoon on mahdotonta kosteusvauriorakennuksesta.
Mikä sitten sairastuttaa (jota Risto Voutilainen ei tuolloin tiennyt)?
No tietysti Mirja Salkinoja-Salosen löytämät lähinnä bakteereiden erittämät myrkyt.
Mikä on sairaus?
TTL:n Henrik Wolffin ja lääninlääkäri Helena Mussalo-Rauhamaan mukaan keuhkorakkulatulehdus. Juuri tämän keuhkorakkulatulehduksen (vähän valkosoluja) TTL muutti keinotekoisesti sellaiseksi tulehdukseksi, jossa onkin paljon valkosolja. Todella kierää touhua.
Muista siis: homeista (=itiöistä) viis, ongelmarakennuksessa sairastuttaa toksiineista ainakin viis'.
ystävällisin bakteerimyrkkyterveisin
Pekka Nikkola

Vastaukset 12
Vanhimmat
HS:n yleisönosasto 17.3.2002:
Korvalääkäri Risto Voutilainen (HS 4. 3. link) nosti esille tärkeän asian: rakennusten
kosteus- ja homeongelmat sekä terveysvaikutukset. Olemme Voutilaisen kanssa
samaa mieltä siitä, että ongelman ratkaisussa on keskeistä hyvä rakennustapa ja
rakennusten korjaaminen. Tätä asiaa ei voi riittävästi painottaa! "Hometaloille"
tyypillisistä mikrobeista - joihin kuuluu homeiden lisäksi myös bakteereja - ja
terveysvaikutuksista tiedetään kuitenkin enemmän kuin mitä Voutilainen toi esille.
Mikrobien terveysvaikutuksista on osoittautunut vääräksi ajatus, että niille altistumisen
ja oireiden välinen yhteys riippuisi pelkästään sisäilman homepitoisuudesta. Ongelma
on paljon monimutkaisempi.
Ensinnäkin, "hometalossa" on poikkeava mikrobilajisto verrattuna "terveeseen taloon".
Tiettyjen mikrobilajien esiintyminen viestii siitä, että rakenteissa on kosteutta. Lajiston
määrittäminen ei kuitenkaan riitä mikrobista aiheutuvan terveyshaitan arvioimiseen.
Tutkimukset osoittavat, että eri rakennusmateriaaleilla ja erilaisissa kasvuolosuhteissa
samakin mikrobi voi olla joko erittäin myrkyllinen tai lähes haittaa aiheuttamaton.
Lisäksi eri yksilöt reagoivat altistukseen eri tavoin - kaikki eivät saa oireita.
Koko teksti löytyy tästä:
http://www.hs.fi/arkisto/artikkeli/Homeet ovat terveysriski/HS20020317SI1MP011pq
Aino Nevalainen oli se, joka yhdessä Maija-Riitta Hirvosen, Olavi Raatikaisen ja Henrik von Wrightin kanssa saivat selville jo vuonna 1992-93, että aktinobakteerit (=sädesienet) kasvaessaan rakennusmateriaaleissa alkavat tuottamaan myrkkyä, joka tappaa ympäriltään kaiken homekasvuston.
Tuosta Aino Nevalaisen kirjoituksesta huomaa, että hän varoo visusti sanomasta "bakteerimyrkky", mutta joka ymmärtää hiukankin näistä asioista tajuaa, että hän sen haluaisi sanoa ja ikäänkuin sanookin. Hänelle ym. KTL:n tutkijoille oli annettu päättäjien taholta määräys olla puhumatta bakteerimyrkyistä. Nyt tämän salailun vuoksi jo ainakin 50 000 - 100 000 suomalaista on kuollut päälle kymmeniä tuhansia vakavasti sairastuneita.
OPETELKAA IHMEESSÄ TÄMÄ:
Homeista viis, ongelmatalossa sairastuttaa toksiineista ainakin viis'.
ystävällisin bakteerimyrkkyterveisin
Pekka Nikkola
4.3.2002 TTL:lle altistuskokeisiin, kun tuo Risto Voutilaisen kirjoitus ilmestyi. Näin sen vasta seuraavana viikonloppuna, koska potilasosaston henkilökunta oli poistanut tuon sivun potilasosaston lehdestä.
Menin tietysti seuraavalla viikolla ylilääkäri Henrik Nordmanin puheille, koska ihmettelin, että eihän tuo voi pitää paikkaansa, mitä Voutilainen kirjoittaa, koska TTL nimenomaan tutkii juuri sitä, mitä Voutilainen sanoo, että kosteusvaurio ei aiheuta eli astmaa.
Juuri nimenomaan TTL ei tutkinut mitään muuta kuin astmaa. TTL siis tutki sellaista sairautta, jota kosteusvaurio ei aiheuta. Herran pieksut! Siis aivan sekopäistä touhua tehtiin/tehdään TTL:n potilasosastolla.
Henrik Nordman lupasi rangaista Risto Voutilaista kirjoituksen vuoksi siten, että hän ei saanut enää osallistua kosteusvauriossa sairastuneiden tutkimiseen. Nyt me tiedämme, että Risto Voutilainen sai aiheetta rangaistuksen. Eihän oikessa olosta voi rangaista?
ystävällisin bakteerimyrkkyterveisin
Pekka Nikkola
Varokaa siis ajatuksianne.
Suora lainaus:
*'Tuosta Aino Nevalaisen kirjoituksesta huomaa, että hän varoo visusti sanomasta "bakteerimyrkky", mutta joka ymmärtää hiukankin näistä asioista tajuaa, että hän sen haluaisi sanoa ja ikäänkuin sanookin.*
Nisuiisuha ei tiiä mikä sen keuhkoja vaivaa ku se niil ei pysty kunnoll hengittää ja niit koskee kaiken aikaa vaik työpaikka-altistuksest on kulunnu jo vuosii jonk ajan totes tääll yks homeherkkä.
Jos keuhkoi vaiva niin keuholääkäri kyll tauvin saa selvill.
Tietää muitten sairauvet vaa omista sairauksista ei hiistu sanaakaan.
joiden uhriksi on joutunut jo yli 2200 viatonta ihmistä, niin mitä siihen kuuluu minun sairauteni.
Olet aikamoinen äijä, koska et tiedä, minkä sairauden kosteusvauriomikrobimyrkyt aiheuttavat, vaikka tällä palstalla kaikki on kerrottu jo ainakin sataan kertaan.
Tuosta perussairaudesta (allerginen alveoliitti) voi seurata miltei mikä sairaus tahansa paitsi ASTMA.
Jos jollain kävi huono säkä, niin se kävi TTL:lla, kun valitsi kosteusvaurion aiheuttamaksi sairaudeksi sellaisen, minkä kosteusvaurio kaikkein epätodenäköisimmin aiheuttaa.
Pekka Nikkola
Eilen kerroit, että sinulla on homepölykeuhko, jonka sait ttl:n altistuksesta. Tänään olet sitä mieltä, että homepölykeuhkon aiheuttaa vain massiivinen altistuminen homepölylle. TTL:n altistusuutteessa ei ole mitään homepölyä, vaan ainoastaan antigeenejä.
proteiinit ovat näitä allergeenejä, jotka aiheuttavat joko astman tai homepölykeuhkon. Syntyy immuunivaste, joka on helposti todennettavissa. Niin voimakasta homepölyä ei synny kuitenkaan kosteusvauriossa, että se aiheuttaisi astman tai homepölykeuhkon.
Siis nuo ALLERGEENIT (=antigeeni) aiheuttavat astman tai homepölykeuhkon, eikä ITIÖT. Esim. Af-altistuskokeessa annetaan Aspergillus fumigatus -itiön kuorikerroksen sisältämää allergeenia, siis juuri sitä, mikä myös aidossa työympäristössä aiheuttaa mahdollisesti allergian.
Sitten on huomioitava, että tuo Af-allergeeni on tarkoitettu vain IgE-välitteisen allergian varmistamiseen eli minimivaatimus ennen kuin sillä altistetaan, on Af:n vasta-aineiden löytyminen verestä. Juuri tätä asiaa TTL:n lääkäri Risto Voutilainen tarkoittaa.
Noita allergeeniuutteita ei saa käyttää keuhkorakkulatulehduksen eli allergisen alveoliitin tutkimiseen. TTL on tiennyt, että kukaan ei ole sairastunut kosteusvauriossa keuhkorakkulatulehdukseen (=homepölykeuhko) ja siksi he käyttivät sitä. Aikaisemmin tosiaan tiedettiin mm. farmarinkeuhkoista, että Af on yksi sen aiheuttajista. Mutta koskaan sillä ei altistettu, kun epäiltiin farmarinkeuhkoja. Se diagnosoitiin mm. keuhkokuvalla, koska farmarinkeuhkoissa on paljon valkosoluja. Oli myös runsaasti Af:n IgG-vasta-ainetta.
Käytät typerästi teoria-sanaa, koska kyse ei ole siitä, vaan kylmästä tosiasiasta, että Risto Voutilainen tiesi, mistä puhui. Hänelle ei ollut esim. Henrik Nordman kertonut, että "hei arvoisa kollegani, etkö tosiaan tiedä, että kyse on määrättyjen kosteusvauriossa viihtyvien bakteereiden tuottamista aineista, jotka hengitysilman mukana keuhkoihin joutuessaan tuhoavat vähiin päihin keuhkoja puolustavat valkosolut". Henkka on tiennyt tämän alusta alkaen.
HYVÄ NEUVO: älkää uskoko nimettöminä esiintyviä kirjoittajia.
ystävällisin bakteerimyrkkyterveisin
Pekka Nikkola
FM (biokemia),
erikoiskoulutus depsipeptideihin, jotka kosteusvauriossa hengitettäessä tuhoavat keuhkojen valkosluja.
älkää uskoko tätä sekopäätä joka oli tauolla ties missä laitoksessa lienee ollut.
Nyt on taas virtaa akuissa ja sama pakkomielteinen hyökkäily jatkuu ja teoriat
muuttuvat.
Kun selaatte vanhoja viestejä, löydätte sieltä runsaasti hyviä kommentteja
jotka kumoavat tämän nimellä kirjoittajan typerät teoriat.
Tosin moni menee halpaan sillä hän hallitsee tämän TOISTON taidon,kun
riittävästi toistaa samaa paskaa niin siihen alkaa jopa itsekin uskoa.
Tutkimuksia kosteusvauriorakennuksissa olevista homeista ja bakteereista on pilvin pimein,
sekä näyttöä siitä että homeiden tuottamat toksiinit ovat
hyvinkin vaarallisia terveydelle ja että NÄITÄ HOMEITA ON RIITTÄVÄSTI KOSTEUSVAURIORAKENNUKSISSA
JOTTA NIISTÄ VOI SAIRASTUA.
Olisi suorastaan typerää kuvitella että homeet kosteusvauriorakennuksissa eivät aiheuta sairauksia, vaan pelkästään bakteerit.
Mutta jos haluaa leikkiä erikoiskoulutettua typerystä ja vannoa vain bakteerien nimeen, niin
TODELLISUUDEN TAJU KATOAA JA maailma tutkijoineen muuttuu hyvinkin mustavalkoiseksi.
HYVÄ NEUVO!
kun haluatte tutkittua tietoa sitä löytyy
mm. homejaterveyssivuilta.
"Tämä ei ole tiedettä, tästä on tullut uskovaisten asia ja paha kyllä lahkoja on sitten yhtä monta. TOksiineita on monia ja pahimmat toksiinit tulevat homeista. Hometoksiinit ja bakteeritoksiinit voimistavat toistensa vaikutuksia. Ei ole joko tai vaan sekä että. Nyt kiistellään ikäänkuin sienikeiton äärellä siitä kumpi on pahempi 'myrkkysieni', valkoinen vai punainen. Samaan aikaan 'myrkkykeiton' syöminen jatkuu. Jopa päiväkodeissa kouluissa ja sairaaloissa. Ensin pitäisi pelastaa ihmiset, sitten vasta analysoida 'keiton' sisältämät myrkyt. Kyse ei ole allergiasta.
"
Miksi vaihdoit puheenaihetta? Tästä oli kysymys:
"Eilen kerroit, että sinulla on homepölykeuhko, jonka sait ttl:n altistuksesta. Tänään olet sitä mieltä, että homepölykeuhkon aiheuttaa vain massiivinen altistuminen homepölylle. TTL:n altistusuutteessa ei ole mitään homepölyä, vaan ainoastaan antigeenejä."
TTL:n ylähengitystiespesialisti Risto Voutilainen tietää kertoa kosteusvauriosta. Hän ainakin tietää, että itiöistä se ei ainakaan johdu, eikä sairaus ole missään nimessä astma tai homepölykeuhko. Lisäksi kerron, mitä tutkimusprofessori Aino Nevalainen kertoo.
Tuula Putus oli Aino Nevalaisen oppilas n. 20 vuoden ajan ja silti Putus kertoo sivuillaan, että kosteusvaurio aiheuttaa homeallergian. Putus kyllä tietää, että näin ei ole asianlaita, mutta silti laskettelee lööperiä sivuillaan.
Putus on aivan varmasti yksi näistä sivustomme häiriköistä. Putushan on julkisesti haukkunut lehdistön sivuilla Risto Voutilaisen.
Pekka Nikkola