Mitä meidän tulisi ajatella seuraavasta?

(Lainaus linkistä: http://israelupdate.achlak.net/ ja siitä pvm. Torstai 26.11.09 kohta 6.)

6. KAKSI VALKOISEN TALON virkailijaa, Dennis Ross ja Jeffrey Bader, vierailivat Kiinassa pari viikkoa ennen presidentti Obaman Kiinan matkaa. Washington Post kertoo, että he veivät mukanaan viestin, jonka mukaan Israel valmistautuu Iranin ydinlaitosten pommittamiseen siinä tapauksessa, etteivät turvallisuusneuvoston jäsenet pysty estämään Iranin ydinasesuunnitelmien toteuttamista.

Washington Postin artikkelin mukaan heidän viestinsä näyttää menneen perille, sillä Kiina on selvästi muuttanut kielteistä suhtautumistaan kovennettuihin sanktioihin.
Artikkelissa kerrotaan Rossin ja Baderin selvittäneen kiinalaisille, että asia on Israelille eloonjäämiskysymys, ja että Israel suhtautuu siihen kuolemanvakavasti, eivätkä siinä tilanteessa olevat maat kuuntele toisten kansojen mielipiteitä.

He olivat edelleen selittäneet isännilleen Kiinassa, mitä vaaroja Israelin ilmaiskut voisivat aiheuttaa koko Lähi Idän alueelle. Artikkelissa todetaan edelleen, että viisi pysyvää turvallisuusneuvoston maata Saksa, ovat selvästi yksimielisempiä kovista sanktioista.
http://www.jpost.com/servlet/Satellite?cid=1259010987363&pagename=JPost/JPArticle/ShowFull
1471368
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 147

Vanhimmat

Jos juutalaisilla saa olla mokomat tuhoaseet niin miksei muillakin?
Israel aloitti asevarustelun alueella,kaiken järjen mukaan Iran varustautuu jos varustautuu vain puoluustaakseen itseään?
Etkö sinä opettelisi suojautumaan jos naapuriisi muuttaisi sarjamurhaaja??
Kumpi tahansa iskee ensin toivon että saa kärsiä,itseään saa puolustaa muuta ei hyökätä viattomien kimppuun,Israel on kyllä tässä specialisti;)

Äänestä
  • Aloittaja

    ...että milloin ja missä Israelin ylin johto on uhannut tuhota koko Iranin maan tasalle ja hävittää kaikki iranilaiset sieltä?

    Sitävastoin Iranin nykyinen pressa on uhannut Israelia jo ties kuinka monta kertaa ja sanonut pyyhkivänsä Israelin valtion pois maailmankartalta ja tuhoavansa kaikki juutalaiset sieltä!

    Ydinase sellaisen arvaamattoman diktaattorin käsissä, millainen Mahmoud Ahmadinejad on, on vaaraksi jopa eurooppalaisille, saati sitten Israelille! Ota huomioon, että Israel ei ole käyttänyt vielä kertaakaan ydinaseitaan naapureitaan vastaan ja jos Israelille tulee itsepuolustustilanne, niin ydinsodan nostattamat radioaktiiviset saastepilvet matkaavat ylemmässä ilmakehässä mahdollisesti luoksesi sinne Kellokoskellekin ;o)

    Äänestä

  • jacob.norrgard kirjoitti:

    että juutalaiset Irania tuhoasisivat,kuuletko ääniä??
    Eipäkä Ahmadippidappikaan ole sanonut pyyhkäisevän juutalaisvaltiota pois,se on vain ylhäistesi propagandaa,uskotko moista paskapuhetta;)??
    Israelin armeijan kenraali on itse sanonut että jokaiseen EU maan pääkaupunkiin on kohdistettu ydinase,onko Iran uhannut moisella?
    Ja jos matkaavat Suomeen asti saasteet sieltä niin miten käy juutalaisten jotka asuvat ihan siinä naapurissa;)
    Olet sinä aika dille;)

    Äänestä

  • Aloittaja

    jacob.norrgard kirjoitti:

    Tää Turku on onneksi siltä saasteelta turvassa, koska täällä on meitä uskollisia esirukoilijoita, joita Yeshua kuulee ja vastaa meille armollisesti. HalleluYah!

    Ps. Turku kun nyt vaan sattuu olemaan Suomen Yerushalaim shel zahav.

    PsPs. Ethän vaan kerro tätä niille laivalastillisille muslimeita, jotka ovat jo matkalla Suomeen, jota egyptiläinen Kairossa ilmestyvä lehti mainostaa "Muslimien Shangri La:ksi" siis suorastaan "Muslimien paratiisiksi!"

    Turkua sanotaan maamme persreiäksi;)
    Sinnehän ne musut rantautuu,Turkuun,sulla taitaa olla kotonasi niitä jo muutama??

    Äänestä

  • jacob.norrgard kirjoitti:

    ...että milloin ja missä Israelin ylin johto on uhannut tuhota koko Iranin maan tasalle ja hävittää kaikki iranilaiset sieltä?

    Sitävastoin Iranin nykyinen pressa on uhannut Israelia jo ties kuinka monta kertaa ja sanonut pyyhkivänsä Israelin valtion pois maailmankartalta ja tuhoavansa kaikki juutalaiset sieltä!

    Ydinase sellaisen arvaamattoman diktaattorin käsissä, millainen Mahmoud Ahmadinejad on, on vaaraksi jopa eurooppalaisille, saati sitten Israelille! Ota huomioon, että Israel ei ole käyttänyt vielä kertaakaan ydinaseitaan naapureitaan vastaan ja jos Israelille tulee itsepuolustustilanne, niin ydinsodan nostattamat radioaktiiviset saastepilvet matkaavat ylemmässä ilmakehässä mahdollisesti luoksesi sinne Kellokoskellekin ;o)

    raamattuakin,kuin jaakovi lukee viestejä!?!?
    Oma sairas mieli sanelee vastaukset ymmärtämätt-ä viestejä.
    Mielisairaus on vakava asia.

    Äänestä

  • Yeshuroamanni. kirjoitti:

    raamattuakin,kuin jaakovi lukee viestejä!?!?
    Oma sairas mieli sanelee vastaukset ymmärtämätt-ä viestejä.
    Mielisairaus on vakava asia.

    Heheeheh

    Äänestä

  • Aloittaja

    Aatteleppaite kirjoitti:

    että juutalaiset Irania tuhoasisivat,kuuletko ääniä??
    Eipäkä Ahmadippidappikaan ole sanonut pyyhkäisevän juutalaisvaltiota pois,se on vain ylhäistesi propagandaa,uskotko moista paskapuhetta;)??
    Israelin armeijan kenraali on itse sanonut että jokaiseen EU maan pääkaupunkiin on kohdistettu ydinase,onko Iran uhannut moisella?
    Ja jos matkaavat Suomeen asti saasteet sieltä niin miten käy juutalaisten jotka asuvat ihan siinä naapurissa;)
    Olet sinä aika dille;)

    ...valtion pois maailmankartalta on käynyt ilmi hänen puheestaan YK:n yleiskokouksessa ja siitä on kirjoiteltu tuhansia artikkeleita netissä enimmäkseen englanniksi, koska suomalaista mediaahan eivät TODELLISET uutiset kiinnosta!

    Siis mitään outoja ääniä en ole kuunnellut.

    Sulle tekisi terää seurata edes pikkuisen aikaasi ja sitä mitä ympärilläsi tapahtuu lukien muitakin "lähteitä" kuin Hymyä ;o)

    Äänestä

  • Aloittaja

    Yeshuroamanni. kirjoitti:

    raamattuakin,kuin jaakovi lukee viestejä!?!?
    Oma sairas mieli sanelee vastaukset ymmärtämätt-ä viestejä.
    Mielisairaus on vakava asia.

    ...kirjoitat noin täysillä asian vierestä. Mene maate!

    Äänestä

  • jacob.norrgard kirjoitti:

    ...että milloin ja missä Israelin ylin johto on uhannut tuhota koko Iranin maan tasalle ja hävittää kaikki iranilaiset sieltä?

    Sitävastoin Iranin nykyinen pressa on uhannut Israelia jo ties kuinka monta kertaa ja sanonut pyyhkivänsä Israelin valtion pois maailmankartalta ja tuhoavansa kaikki juutalaiset sieltä!

    Ydinase sellaisen arvaamattoman diktaattorin käsissä, millainen Mahmoud Ahmadinejad on, on vaaraksi jopa eurooppalaisille, saati sitten Israelille! Ota huomioon, että Israel ei ole käyttänyt vielä kertaakaan ydinaseitaan naapureitaan vastaan ja jos Israelille tulee itsepuolustustilanne, niin ydinsodan nostattamat radioaktiiviset saastepilvet matkaavat ylemmässä ilmakehässä mahdollisesti luoksesi sinne Kellokoskellekin ;o)

    Se on Evankeliumia maailmalle, että sinä olet väärässä!
    Vouhkaat joka suuntaan kuin pyryharakka.

    Äänestä

  • Aloittaja

    Maijukka 12v kirjoitti:

    ...mä unohdin mainita avauksessa, että tää juttu on K15. Jos sä näyt painajaisia, niin olen pahoillani ;o)

    Äänestä

  • Aloittaja

    Aatteleppaite kirjoitti:

    Turkua sanotaan maamme persreiäksi;)
    Sinnehän ne musut rantautuu,Turkuun,sulla taitaa olla kotonasi niitä jo muutama??

    ...suhteellisesti enemmän kuin esim. Kellokoskella, mutta olkaamme positiivisia ja ottakaamme tilanne vastaan "ylhäältä meille annettuna mahdollisuutena johdattaa heidät Yeshuan tuntemiseen!" HalleluYah!

    Äänestä

  • Israelin pitäisi ottaa vastaan Iranin ensi-isku vaikkapa Tel Aviviin ennenkuin sen olisi sallittua eliminoida Iranin erämaassa sijaitsevat ydinlaitokset?
    Onhan se näkemys sekin ja kertoo ainakin selvästi sinun asenteesi asiaan.

    Äänestä

  • jacob.norrgard kirjoitti:

    ...suhteellisesti enemmän kuin esim. Kellokoskella, mutta olkaamme positiivisia ja ottakaamme tilanne vastaan "ylhäältä meille annettuna mahdollisuutena johdattaa heidät Yeshuan tuntemiseen!" HalleluYah!

    lisääntyisi huomattavasti mikäli jättäisit pois tuon loppukiekaisusi kommenteistasi,etenkin kun esiinnyt jutalaisuuspalstalla.Avauksessasi on kyllä sinänsä asiaa.

    Äänestä

  • jacob.norrgard kirjoitti:

    ...valtion pois maailmankartalta on käynyt ilmi hänen puheestaan YK:n yleiskokouksessa ja siitä on kirjoiteltu tuhansia artikkeleita netissä enimmäkseen englanniksi, koska suomalaista mediaahan eivät TODELLISET uutiset kiinnosta!

    Siis mitään outoja ääniä en ole kuunnellut.

    Sulle tekisi terää seurata edes pikkuisen aikaasi ja sitä mitä ympärilläsi tapahtuu lukien muitakin "lähteitä" kuin Hymyä ;o)

    se on vain propagandaa,hänen väitetään sellista sanoneen mutta ei pidä paikkaansa.
    Sellaista hän on sanonut että Isarel häviää maan pinnalta kun se kaatuu omaan mahdottomuuteensa,ja tiedätkö muuten että hänkin oli syntyesään juutalainen;)
    Eli kumarrappa häntäkin kohtaan,olethan heidän lakeija??

    Äänestä

  • Aatteleppaite kirjoitti:

    jotkut ovat kai väittäneet natsienkin olevan juutalaisia ja muuta heinähattuosaston tasoista. Tuohon Ahmadinejadin juutalaisuusväitökseen olisi kiva saada vankka puolueeton näyttö viitteineen ja linkkeineen.Muuten tuosta on ihan turhaa höpistä. Onnistuuko?
    Mutta tuohon väitteeseesi,ettei Mahmoud A. olisi koskaan sellaista edes sanonut,en osaa farsin kieltä,mutta ainakin suomalaisissa ylen uutisissa oli tekstitys jonka mukaan hän kyllä niin sanoi.Ymmärrän kyllä toisaalta sinua jos olet itse muslimi,että haluat uskoa sen mukaisesti.

    Äänestä

  • 2+1 kirjoitti:

    lisääntyisi huomattavasti mikäli jättäisit pois tuon loppukiekaisusi kommenteistasi,etenkin kun esiinnyt jutalaisuuspalstalla.Avauksessasi on kyllä sinänsä asiaa.

    kunhan tilanne kehittyy...

    Äänestä

  • jacob.norrgard kirjoitti:

    ...mä unohdin mainita avauksessa, että tää juttu on K15. Jos sä näyt painajaisia, niin olen pahoillani ;o)

    Täällä sinun idolistasi , uskonveljestäsi ,

    Kalevi Lehtisen kaverista ...

    ja koko maailman apostolistasi????

    http://www.counterpunch.org/dickinson07062005.html

    Äänestä

  • 9+2 kirjoitti:

    jotkut ovat kai väittäneet natsienkin olevan juutalaisia ja muuta heinähattuosaston tasoista. Tuohon Ahmadinejadin juutalaisuusväitökseen olisi kiva saada vankka puolueeton näyttö viitteineen ja linkkeineen.Muuten tuosta on ihan turhaa höpistä. Onnistuuko?
    Mutta tuohon väitteeseesi,ettei Mahmoud A. olisi koskaan sellaista edes sanonut,en osaa farsin kieltä,mutta ainakin suomalaisissa ylen uutisissa oli tekstitys jonka mukaan hän kyllä niin sanoi.Ymmärrän kyllä toisaalta sinua jos olet itse muslimi,että haluat uskoa sen mukaisesti.

    välin sellaisena;)
    Mutta totta pitää puhua kaikista vaikka olis millaisia mulkkuja tahansa,hänen juutalaisuuteensa löydät linkkejä itse,etsi.
    Ja kyllä natsienkin joukoissa oli muutama juutalainen,senkin tiedon löydät kun etsit olipa jopa sellainen mies kuin Werner Goldberg joka oli juutalainen sotilas,ironisesti vielä oli blondi ja sinisilmä,saksalaiset käyttivät häntä propaganda kuvissaan;)
    Wikissäkin vihjaistaan että pyyhintä on silkkaa propagandaa
    http://en.wikipedia.org/wiki/Mahmoud_Ahmadinejad
    The Guardin kertoi ensimmäisenä hänen juutalaisuudestaan,hänen nimensä oli ennen Sabourjian,nejän vanhana isänsä otti toisen nimen käyttöön,ja tuo on kuulemma puhtaasti juutalainen nimi?
    Onhan Iranissa kymmeniä tuhansia juutalaisia.

    Äänestä

  • Aloittaja

    14+7 kirjoitti:

    Israelin pitäisi ottaa vastaan Iranin ensi-isku vaikkapa Tel Aviviin ennenkuin sen olisi sallittua eliminoida Iranin erämaassa sijaitsevat ydinlaitokset?
    Onhan se näkemys sekin ja kertoo ainakin selvästi sinun asenteesi asiaan.

    ...Israelin valtion johto on SITOUTUNUT siihen, etteivät he mahdollisessa totatilanteessa ALOITA ensimmäisenä ydinaseiden käyttöä, mutta eivät ole sitoutuneet olemaan käyttämättä niitä vastaiskuuun.

    Mitä tulee minun näkemykseeni, olen 100%:sti sitä mieltä, mitä Yeshua opetti meille opetuslapsilleen: "Älkää tehkä pahalle vastarintaa, vaan 'kostakaa' paha hyvällä!"

    Äänestä

  • Aloittaja

    2+1 kirjoitti:

    lisääntyisi huomattavasti mikäli jättäisit pois tuon loppukiekaisusi kommenteistasi,etenkin kun esiinnyt jutalaisuuspalstalla.Avauksessasi on kyllä sinänsä asiaa.

    ...niin mä en kysele sulta enkä muiltakaan lupaa Herran ylistyksen lausumiseen!

    HalleluYah!

    Äänestä

  • Aloittaja

    Aatteleppaite kirjoitti:

    se on vain propagandaa,hänen väitetään sellista sanoneen mutta ei pidä paikkaansa.
    Sellaista hän on sanonut että Isarel häviää maan pinnalta kun se kaatuu omaan mahdottomuuteensa,ja tiedätkö muuten että hänkin oli syntyesään juutalainen;)
    Eli kumarrappa häntäkin kohtaan,olethan heidän lakeija??

    ...M. Ahmadinejadin (M.A.) uhoilusta ovat kirjoittaneet kaikki maailman suurimmat päivälehdet, myös monet antisionistiset.

    Olen lukenut eri lähteistä, että M.A. olisi juutalaista sukua ja että hänen vanhempansa ovat aikoinaan kääntyneet (ilmeisesti pakkokäännytetyt) islamilaisuuteen. Jos se ylipäätään on totta, niin se tietenkin (ainakin vähän) selittäisi hänen äärimmäistä uhoaan tuhota Israel siinä mielessä, että hänet hyväksyttäisiin sukutaustoiltaan 'puhtaammissa' islamilaisissa piireissä 'aidoksi' muslimiksi...

    Tuotan sulle varmaan pettymyksen mainitessani Kaikkivoivan J-lan sanoneen seuraavaa, ja Hän tulee 100%:n VARMASTI myös sanansa toteuttamaan suhteessa Israeliin ja muihin kansoihin:

    Jeremia:
    30:11 Sillä minä olen sinun kanssasi, sanoo Herra, ja pelastan sinut. Minä teen lopun kaikista kansoista, joiden sekaan minä olen sinut hajottanut; ainoastaan sinusta minä en loppua tee: minä kuritan sinua kohtuudella, mutta rankaisematta minä en sinua jätä.

    Äänestä

  • Aloittaja

    Maijukka 12v kirjoitti:

    Täällä sinun idolistasi , uskonveljestäsi ,

    Kalevi Lehtisen kaverista ...

    ja koko maailman apostolistasi????

    http://www.counterpunch.org/dickinson07062005.html

    ...Kalevi Lehtistä jeshualaiseksi. Mä oon jeshulainen!

    Koska sä oot vielä lapsonen, niin etsippä sopivampaa lukemista, vaikkapa 'Lasten Raamattu' tai 'Ikuisia kertomuksia', niin ei mene pieni massusi kuralle ;o)

    Äänestä

  • Aatteleppaite kirjoitti:

    välin sellaisena;)
    Mutta totta pitää puhua kaikista vaikka olis millaisia mulkkuja tahansa,hänen juutalaisuuteensa löydät linkkejä itse,etsi.
    Ja kyllä natsienkin joukoissa oli muutama juutalainen,senkin tiedon löydät kun etsit olipa jopa sellainen mies kuin Werner Goldberg joka oli juutalainen sotilas,ironisesti vielä oli blondi ja sinisilmä,saksalaiset käyttivät häntä propaganda kuvissaan;)
    Wikissäkin vihjaistaan että pyyhintä on silkkaa propagandaa
    http://en.wikipedia.org/wiki/Mahmoud_Ahmadinejad
    The Guardin kertoi ensimmäisenä hänen juutalaisuudestaan,hänen nimensä oli ennen Sabourjian,nejän vanhana isänsä otti toisen nimen käyttöön,ja tuo on kuulemma puhtaasti juutalainen nimi?
    Onhan Iranissa kymmeniä tuhansia juutalaisia.

    on armenialainen.

    Äänestä

  • jacob.norrgard kirjoitti:

    ...Israelin valtion johto on SITOUTUNUT siihen, etteivät he mahdollisessa totatilanteessa ALOITA ensimmäisenä ydinaseiden käyttöä, mutta eivät ole sitoutuneet olemaan käyttämättä niitä vastaiskuuun.

    Mitä tulee minun näkemykseeni, olen 100%:sti sitä mieltä, mitä Yeshua opetti meille opetuslapsilleen: "Älkää tehkä pahalle vastarintaa, vaan 'kostakaa' paha hyvällä!"

    tuossa edellä kysynyt sinulta yhtään mitään.

    Äänestä

  • jacob.norrgard kirjoitti:

    ...Israelin valtion johto on SITOUTUNUT siihen, etteivät he mahdollisessa totatilanteessa ALOITA ensimmäisenä ydinaseiden käyttöä, mutta eivät ole sitoutuneet olemaan käyttämättä niitä vastaiskuuun.

    Mitä tulee minun näkemykseeni, olen 100%:sti sitä mieltä, mitä Yeshua opetti meille opetuslapsilleen: "Älkää tehkä pahalle vastarintaa, vaan 'kostakaa' paha hyvällä!"

    Kosta paha hyvällä on tarkoitettu seurakunnan edustaman armotalouden piiriin kuuluvaksi menettelytavaksi, mutta Israelin valtion ja sille luvatun maan haltuun otto ja omistukseen saaminen ovat Jumalan erilaisen talouden alaista toimintaa. Se hallintavalta edellyttää jopa sodankäyntiä, ja jopa Itse Herra Sebaot on lähtevä sotaan, niinkuin Hän sotimispäivänää lähtee: Sak.14-luku ja monet muut paikat todistavat, ja Psalmi 110 sanoo Jahven Pojan joka on Hänen Messiaansa P.2; Jumalan Korkeimman papin ja kuninaan täyttävän kaatuneitten luvun.

    Äänestä

  • Aloittaja

    18+8 kirjoitti:

    Kunpa Israel luottaisikin Herraan ja antaisi Hänen sotia puolestaan, kuten on tapahtunut jo ammoisina aikoina, niin ei tulisi tappioita ainuttakaan! Vertaa 2.Aikak.20:20-30 jne.

    Ps. =n vaikea erottaa, että kuka minkäkin viestin lähetti, jollei aina viitsi mennä "viestipuuhun" tsekkaamaan...

    Äänestä

  • jacob.norrgard kirjoitti:

    ...niin mä en kysele sulta enkä muiltakaan lupaa Herran ylistyksen lausumiseen!

    HalleluYah!

    Herran nimeä,Beelsepubi!!

    Äänestä

  • jacob.norrgard kirjoitti:

    ...Kalevi Lehtistä jeshualaiseksi. Mä oon jeshulainen!

    Koska sä oot vielä lapsonen, niin etsippä sopivampaa lukemista, vaikkapa 'Lasten Raamattu' tai 'Ikuisia kertomuksia', niin ei mene pieni massusi kuralle ;o)

    kirkko sitten on??

    Äänestä

  • Surkuhupaisa yritys vääristellä asiat.
    Jos olet islamisti niin menisit terroristien palstalle.

    Äänestä

  • old_profile_53147 kirjoitti:

    Surkuhupaisa yritys vääristellä asiat.

    Jos olet itse valhehtelija niin ,,,,,pysy aloillasi;)
    Totuuus on tullut ilmi.

    Äänestä

  • Aatteleppaite kirjoitti:

    kirkko sitten on??

    muualla kuin Jaakovin alkovissa.

    Äänestä

  • old_profile_53147 kirjoitti:

    Surkuhupaisa yritys vääristellä asiat.
    Jos olet islamisti niin menisit terroristien palstalle.

    Hän vain rakastaa vittuilemista,se on hänen addiktionsa. ;> Tunsin aikoinaan tuon tapaisen kaverin Stadissa,hän toteutti itseään samalla tavalla kun hengattiin porukoiden kanssa,joskin ennen pitkää lähes aina jonkun huumori loppui ja tämä mainittu kaveri otti illan päätteeksi dunkkuunsa niin että lätty lätisi. Mielenkiintoisinta näin jälkikäteen ajatellen oli se,ettei hän silti oppinut yhtään mitään käytöksestään.

    Mutta mitä tulee tuohon vittuilijaan täällä palstalla,minä ainakin ottaisin huomioon,että joku saattaa crackata hänen tietonsa ja järjestää jotain tosi "kliffaa" ihan reaalisesti. ;)

    Äänestä

  • 18+12 kirjoitti:

    vaikka tunnetkin että "vittuilen".
    Crackaa mitä haluat,ne pillipiiparit saadaan kiinni aina;)

    Kylläpä se totuus ottaa joillekkin voimille,sinuakin luulin ensin ihan ok mieheksi mutta oletkin sukeltanut syvälle valheeseen!!

    Äänestä

  • Aloittaja

    Aatteleppaite kirjoitti:

    kirkko sitten on??

    Luukkaan evankeliumi:
    17:21 eikä voida sanoa: 'Katso, täällä se on', tahi: 'Tuolla'; sillä katso, Jumalan kuningaskunta on sisällisesti teissä."

    Efesolaiskirje:
    5:32 Tämä SALAISUUS on suuri; minä tarkoitan Messiasta ja seurakuntaa.

    Voidaksesi päästä sisälle UT:n pyhiin salaisuuksiin, tarttee sun ottaa ensin ne neljä pientä uskonaskelta...

    eli omissa mielissänne olette näitä mielikuvituksia värittäneet,hehehe.
    Ei siis ole totta.

    Äänestä

  • Aatteleppaite kirjoitti:

    Jos olet itse valhehtelija niin ,,,,,pysy aloillasi;)
    Totuuus on tullut ilmi.

    Israelin toimet kuitenkin kestävät päivänvalon.
    Kun taas Iranin ei.

    Äänestä

  • Aatteleppaite kirjoitti:

    vaikka tunnetkin että "vittuilen".
    Crackaa mitä haluat,ne pillipiiparit saadaan kiinni aina;)

    Kylläpä se totuus ottaa joillekkin voimille,sinuakin luulin ensin ihan ok mieheksi mutta oletkin sukeltanut syvälle valheeseen!!

    Ennemmin tai myöhemmin.

    Äänestä

"mitä vaaroja Israelin ilmaiskut voisivat aiheuttaa koko Lähi Idän alueelle."
Eli saisimme taas syyttää israeliaj ayeshuamylordia,BAUHAHAAHAHAHAHAHAHHAHAAH

Äänestä
  • Aloittaja

    ...koska maininta ydinaseista ja niiden käytöstä lienee sulle täyttä hebreaa ;o)

    Ps. Matkataankohan sun aikakaudellasi (siellä jossain menneisyydessä) pustan aroilla vielä drotskilla?

    Äänestä

Enemmän meidän tulisi oilla huolissamme siitä että Pakistanin atomiaseet joutuvat Talebanien käsiin.'
Sama vaara on myös tietenkin Iranin tapauksessa.
Olisi kuitenkin suuri virhe pommittaa Irania,
olemme nimittäin sangen riippuvaisia öljystä nykyään vielä.
Eikös muuten atomipommin suunnitellut juutalaiset tiedemiehet?

Äänestä
  • Aloittaja

    ...rohkaiskaa itsenne ja nostakaa päänne, sillä teidän vapautuksenne (hetki) on LÄHELLÄ."

    a) Arvaappa kuka noin sanoi?
    b) Arvaappa myös, että mihin AIKAKAUTEEN Hän sanoillaan viittasi?
    c) Arvaappa lisäksi, että KEITÄ Hän lohdutti noilla sanoillaan?

    ???

    A. Einstein oli todellakin mukana siinä saksalaisten tiedemiesten ryhmässä, joka Usa:ssa kehitti ne ydinpommit, jotka pudotettiin Japaniin 1945, eka 6.8.1945 Hiroshimaan ja toka 9.8.1945 Nagasakiin. Vaikka Einstein myöhemmin itki sitä, että oli ydinpommin suunnittelijana osasyyllinen noissa kahdessa pommituksessa tuhoutuneiden siviilien äkkituhoon, niin niitä noin 200 000 jo kuollutta se ei auttanut mitenkään...

    Äänestä

  • asiassa,kyllä se noin on samoin kuin että toimivan ydinaseen kehittivät juutalaiset tiedemiehet aikoinaan USA:ssa "Manhattan-projektin" myötä 1943-45.

    Äänestä

  • jacob.norrgard kirjoitti:

    ...rohkaiskaa itsenne ja nostakaa päänne, sillä teidän vapautuksenne (hetki) on LÄHELLÄ."

    a) Arvaappa kuka noin sanoi?
    b) Arvaappa myös, että mihin AIKAKAUTEEN Hän sanoillaan viittasi?
    c) Arvaappa lisäksi, että KEITÄ Hän lohdutti noilla sanoillaan?

    ???

    A. Einstein oli todellakin mukana siinä saksalaisten tiedemiesten ryhmässä, joka Usa:ssa kehitti ne ydinpommit, jotka pudotettiin Japaniin 1945, eka 6.8.1945 Hiroshimaan ja toka 9.8.1945 Nagasakiin. Vaikka Einstein myöhemmin itki sitä, että oli ydinpommin suunnittelijana osasyyllinen noissa kahdessa pommituksessa tuhoutuneiden siviilien äkkituhoon, niin niitä noin 200 000 jo kuollutta se ei auttanut mitenkään...

    vielä maksamaan paljon ihmiskunnan hiostorian tuhoisimman aseen keksimisestä, siitä pitää syyn ja seurauksen laki huolen.

    Äänestä

  • kuolematon sielu kirjoitti:

    jälleen haetaan syyllistä, vikauhria....eikö vain?

    On pakko myöntää, että ase on tuhoisa, mutta asioilla on aina kaksi puolta. Pelotteena tuo ase on varmasti
    estänyt monen monta sotaa ja tuhoa.

    Jos pienessä atomissa ( josta en juurikaan mitään ymmärrä) on niin paljon voimaa, niin kuinka paljon sitä on niissä kaikissa. Kaikki on Jumalan luomaa, myöskin nuo atomit.

    Karma; Syy ja seuraus. VT:ssä muodossa; kullekin tekojensa mukaan, ja UT:ssa; mitä kylvää sitä niittää.
    Samaa asiaa kaikki.
    Karmallisesta puuttuu minun käsittääkseni uhriajatus. Raamatussa; vääryydenuhri/ syntiuhri.

    Mitä ajattelet vääryydenuhriajatuksesta ?

    Äänestä

  • Diana-ad-rem kirjoitti:

    se on ihmiskunnan historian julmin ase ja sen seurauksena kehitetty atomivoima tuo saasteet jälkipolville sadoiksi tuhansiksi vuosiksi. Älä enää ikinä puolustele atomipommia.
    Uhrina on koko ihmiskunta.

    Ei pidä lykätä seurauksia vain juutalaisille.

    Me olemme aina vainonneet juutalaisia, (yrittäneet hävittää heidät ), jospa siitä on myös seuraus.

    Ehkei se olekaan ( koko maailma uhrina), vaan se on seuraus jostakin.

    Seuraus ei tule juutalaisten kautta, he eivät tule kostamaan, mutta heillä on oikeus olla olemassa, kuten muillakin.
    Juutalaiset ovat olleet vääryydenuhri/ vikauhri koko olemassaolonsa ajan, joskushan sen on loputtava. Oikeus voittaa aina ja sorretut lunastetaan.

    Hän oli kuitenkin sangen älykäs ihminen.
    En lykännytkään seurauksia atomipommin tiimoilta muille kuin se suunnittelijoille.

    Äänestä

  • kuolematon sielu kirjoitti:

    Hän oli kuitenkin sangen älykäs ihminen.
    En lykännytkään seurauksia atomipommin tiimoilta muille kuin se suunnittelijoille.

    Kuten: >>> Jumala ei heitä noppaa.

    Äänestä

  • Diana-ad-rem kirjoitti:

    Kuten: >>> Jumala ei heitä noppaa.

    josta joku aika sitten puhuttiin..

    Äänestä

  • kuolematon sielu kirjoitti:

    josta joku aika sitten puhuttiin..

    Mikä kirje ?

    Äänestä

  • Diana-ad-rem kirjoitti:

    jälleen haetaan syyllistä, vikauhria....eikö vain?

    On pakko myöntää, että ase on tuhoisa, mutta asioilla on aina kaksi puolta. Pelotteena tuo ase on varmasti
    estänyt monen monta sotaa ja tuhoa.

    Jos pienessä atomissa ( josta en juurikaan mitään ymmärrä) on niin paljon voimaa, niin kuinka paljon sitä on niissä kaikissa. Kaikki on Jumalan luomaa, myöskin nuo atomit.

    Karma; Syy ja seuraus. VT:ssä muodossa; kullekin tekojensa mukaan, ja UT:ssa; mitä kylvää sitä niittää.
    Samaa asiaa kaikki.
    Karmallisesta puuttuu minun käsittääkseni uhriajatus. Raamatussa; vääryydenuhri/ syntiuhri.

    Mitä ajattelet vääryydenuhriajatuksesta ?

    keksintönsä "väärissä" käsissä.

    Äänestä

  • Aloittaja

    kuolematon sielu kirjoitti:

    vielä maksamaan paljon ihmiskunnan hiostorian tuhoisimman aseen keksimisestä, siitä pitää syyn ja seurauksen laki huolen.

    ...tuomiopäivänä Valkeus paljastaa KAIKKI pimeyden kätköt ja J-la tuo KAIKKI ihmisten teot tuomiolle, niin hyvät kuin pahat, olivat ne tehdyt salassa tai julkisesti!

    Hyvät teot 'tuomitaan' palkitsemalla niiden tekijät Matt. 25 mukaisesti ja miten valtava palkkio muakin siellä odottaa! HalleluYah!

    Pahat teot tuomitaan sillä periaatteella, mistä Yeshua meitä Matt. 25 luvussa varoittaa. Säälin jo etukäteen niitä 'siivosyntisiä', jotka ovat eläneet itsekkäästi vain itselleen, perheelleen tai lähiomaisilleen, eivätkä ole auttaneet Yeshuan vähimpiä veljiä ja sisaria eli kehitysmaiden köyhimpiä!

    Äänestä

  • kuolematon sielu kirjoitti:

    vielä maksamaan paljon ihmiskunnan hiostorian tuhoisimman aseen keksimisestä, siitä pitää syyn ja seurauksen laki huolen.

    tiedemieskaverinsa ovat jo kauan sitten kuolleet. Silti E=mc2 pätee edelleen.

    Äänestä

  • kuolematon sielu kirjoitti:

    se on ihmiskunnan historian julmin ase ja sen seurauksena kehitetty atomivoima tuo saasteet jälkipolville sadoiksi tuhansiksi vuosiksi. Älä enää ikinä puolustele atomipommia.
    Uhrina on koko ihmiskunta.

    nimenomaan fuusioenergia on tulevaisuuden keskeisin energialähde.

    Mitään aseita ei voi eikä tarvitsekaan puolustella,mutta niillä voi tarpeentullen puolustautua. Mikäli jossakin on sotilaallinen tyhjiö,se täyttyy varsin pian tavalla tai toisella.
    Jokaisessa maassa on armeija,joko oma tai vieras.

    Äänestä

  • jacob.norrgard kirjoitti:

    ...tuomiopäivänä Valkeus paljastaa KAIKKI pimeyden kätköt ja J-la tuo KAIKKI ihmisten teot tuomiolle, niin hyvät kuin pahat, olivat ne tehdyt salassa tai julkisesti!

    Hyvät teot 'tuomitaan' palkitsemalla niiden tekijät Matt. 25 mukaisesti ja miten valtava palkkio muakin siellä odottaa! HalleluYah!

    Pahat teot tuomitaan sillä periaatteella, mistä Yeshua meitä Matt. 25 luvussa varoittaa. Säälin jo etukäteen niitä 'siivosyntisiä', jotka ovat eläneet itsekkäästi vain itselleen, perheelleen tai lähiomaisilleen, eivätkä ole auttaneet Yeshuan vähimpiä veljiä ja sisaria eli kehitysmaiden köyhimpiä!

    ihan vika-alueella,mikäli et sattunut huomaamaan.;)

    Äänestä

  • 3+10 kirjoitti:

    tiedemieskaverinsa ovat jo kauan sitten kuolleet. Silti E=mc2 pätee edelleen.

    he elävät ja tulevat takaisin.

    Äänestä

  • Aloittaja

    2+9 kirjoitti:

    ihan vika-alueella,mikäli et sattunut huomaamaan.;)

    Jollei 'multinikki'-ystäväni ollut vielä tuosta tietoinen, niin nyt sait sen selville!

    Elä siis sinäkin siivosti ja Herraa Yeshuaa kunnioittaen, koska olet vieras ja muukalainen tämän maan päällä!

    Äänestä

Iran on hajauttanut ydinlaitoksensa kymmeniineri kohteisiin. Yrittääkö Israel tuhota kerralla kaikki laitokset vai ainoastaan tärkeimmät?

Toinen juttu. Iran on kaivanut tärkeimmät laitoksensa syvälle vuorten uumeniin. Joutuuko Israel käyttämään ydinaseita tuhotakseen ydinlaitokset. Radioaktiivinen saastepilvi tulee siinä tapauksessa olemaan massiivinen.

Pysyvätkö muslimimaiden ystävät operaatiossa sivustakatsojina?

Joutuuko Israel muslimimaiden vastaiskujen torjunnan yhteydessä tuhoamaan raamatullisennustetusti Damaskoksen?

Ja missä vaiheessa Gasan kaista lakaistaan myös raamatullisesti puhtaaksi?

Äänestä
  • Aloittaja

    ...toimimaan Iranin suhteen. Uskon Israelin ymmärtävän, mitkä toimenpiteet ovat välttämättömiä sen siviilien elämän turvaamiseksi.

    Varmaa on mielestäni se, etteivät muut ympäröivät muslimimaat jää pelkästään sivustakatsojiksi, jos Israel pommittaa Iranin ydinasekaivantoja maan uumenissa! ...Ja kun ne hyökkäävät Israelia vastaan, saa Israel sen seurauksena *) Herran heille lupaamat alueet, jolloin Eretz Israelin 'lääni' ulottuu "merestä mereen ja Egyptin purosta suureen Eufrat-virtaan", Y-H-W-H:n armolupausten mukaisesti!

    *) Ei ilmeisesti kuitenkaan ihan heti, mutta hieman myöhemmin 'pölyn laskeuduttua' Yeshuan tullessa taivaan pilvissä ja saapuessa Öljymäelle.

    Uskon Gazan ja Länsirannan palautuvan Israelille gojim-free-zone'ina Herramme tarkoin säätämänä ajankohtana, sillä Israelille Herramme on ne luvannut ikuisiksi ajoiksi. HalleluYah!

    Ps. Oletko tietoinen, että Mahmoud Ahmadinejad'illa on juutalaiset sukujuuret, joita hän yrittää piilotella? Olisi mielenkiintoista tietää, että kuuluuko hän mahdollisesti Daanin sukukuntaan?

    Äänestä

  • sentään kymmeniä ole,lisäksi niiden sijainnit ovat varmasti hyvin Israelin ja USA:n tiedustelun tiedossa. Ydinaseita niitä vastaan ei varmaankaan käytetä.

    Äänestä

  • jacob.norrgard kirjoitti:

    ...toimimaan Iranin suhteen. Uskon Israelin ymmärtävän, mitkä toimenpiteet ovat välttämättömiä sen siviilien elämän turvaamiseksi.

    Varmaa on mielestäni se, etteivät muut ympäröivät muslimimaat jää pelkästään sivustakatsojiksi, jos Israel pommittaa Iranin ydinasekaivantoja maan uumenissa! ...Ja kun ne hyökkäävät Israelia vastaan, saa Israel sen seurauksena *) Herran heille lupaamat alueet, jolloin Eretz Israelin 'lääni' ulottuu "merestä mereen ja Egyptin purosta suureen Eufrat-virtaan", Y-H-W-H:n armolupausten mukaisesti!

    *) Ei ilmeisesti kuitenkaan ihan heti, mutta hieman myöhemmin 'pölyn laskeuduttua' Yeshuan tullessa taivaan pilvissä ja saapuessa Öljymäelle.

    Uskon Gazan ja Länsirannan palautuvan Israelille gojim-free-zone'ina Herramme tarkoin säätämänä ajankohtana, sillä Israelille Herramme on ne luvannut ikuisiksi ajoiksi. HalleluYah!

    Ps. Oletko tietoinen, että Mahmoud Ahmadinejad'illa on juutalaiset sukujuuret, joita hän yrittää piilotella? Olisi mielenkiintoista tietää, että kuuluuko hän mahdollisesti Daanin sukukuntaan?

    jo överiksi tuo hypetys. :)

    Äänestä

  • Aloittaja

    20+2 kirjoitti:

    jo överiksi tuo hypetys. :)

    ...mikä siinä meni överiksi?

    Äänestä

  • jacob.norrgard kirjoitti:

    ...mikä siinä meni överiksi?

    että he eivät tiedosta itseään hulluiksi;)

    Äänestä

  • 20+2 kirjoitti:

    sentään kymmeniä ole,lisäksi niiden sijainnit ovat varmasti hyvin Israelin ja USA:n tiedustelun tiedossa. Ydinaseita niitä vastaan ei varmaankaan käytetä.

    lisäksi, mitkä liittyvät ydinaseteknologiaan. Kolmen-neljän tärkeimmän, Arakin, Isfahanin ja Natanzin laitosten ja Yadzin uraanimalmikaivoksen tuhoaminen antaisi joitakin vuosia lisäaikaa muulle maailmalle päästä yhteisymmärrykseen tarvittavista vastatoimista.

    Äänestä

  • aikaisemman kirjoitti:

    Israel niin musille ei jäisi enää mitää mitä vihata,ikäänkuin uhraisimme sen jumalaille.

    Äänestä

  • 5534 kirjoitti:

    Israel niin musille ei jäisi enää mitää mitä vihata,ikäänkuin uhraisimme sen jumalaille.

    Musulmaanirintama on yrittänyt sitä jo monta kertaa ja aina ovat saaneet köniinsä ja Israel on saanut uusia alueita, jotka se on sitten anteliaasti luovuttanut pois.

    Muslimiyhteisrintama tulee yrittämään sitä vielä ehkä useasti
    Samoin Venäjä
    Ja EU
    ja NATO ja USA

    ...ja kaikki kärsivät raskaita tappioita.

    Tosin Israelillakin on vielä holokaustiakin raskaampi prosessi edessä.

    Tämän maailmankaikkeutemme (näkyvän osan säde 13,73 miljardia valovuotta) Luoja ja ylläpitäjä ja myöskin lopettaja on itse luvannut pitää huolen Israelin maasta ja kansasta, joten kaikki kuviteltavatkin yritykset Israelin hävittämiseksi tulevat epäonnistumaan.

    Äänestä

  • edessäpäin kirjoitti:

    Röhönaurua..

    Äänestä

  • Aloittaja

    edessäpäin kirjoitti:

    ...olisivat kansana kuuliaisia Herransa Sanaa kohtaan, niin he säästyisivät kaikelta siltä pahalta, mikä heitä muutoin odottaa kaikkien pakanakansojen ja etenkin saatanan ja tämän langettamien tuhansien enkelilegioonien ja demonien taholta!

    Tanakh'in mukaan lopulta J-la itse tulee maan päälle armahtamaan valittua kansaansa Israelia ja pelastamaan heidät varmalta tuholta, nimittäin ne heistä, jotka dilloin vielä ovat elossa sen kaiken kauheuden jälkeen, mikä juutalaisia/israelilaisia pian tulee kohtaamaan ja mikä nyt on heidän sydämeltään salattuna ja silmiltään peitettynä, koska eivät usko B'rit Chadashah'n ja meidän Yeshuaan uskovien varoituksiin!

    Siunattu olkoon Israel ja toivotan rauhaa rakkaalle synnyinkaupungilleni Jerusalemille 'kaikesta huolimatta'!

    jerusalemissa ole syntynyt,tai sitten hihhulilaisuus taitaa olla verenperintöä;)

    Äänestä

  • Aloittaja

    Aatteleppaite kirjoitti:

    jerusalemissa ole syntynyt,tai sitten hihhulilaisuus taitaa olla verenperintöä;)

    Kerro missä sä olet maailmaan putkahtanut, niin ehkä saan siitä selville syyn vihamielisyyteesi juutalaisuutta kohtaan...

    Äänestä

  • Aloittaja

    Aatteleppaite kirjoitti:

    että he eivät tiedosta itseään hulluiksi;)

    Peilaile samalla omia palautteitasi ja vertaa niitä muiden kirjoituksiin!

    Kerro sitten mihin tulokseen tulit itsesi suhteen?

    Äänestä

Mitä meille kuuluu, mitä teidän pitää ajatella?
Miten sinun ajattemisesi kuuluu palstamme aiheeksi?
Oletko sitä joskus pohdiskellut?

Äänestä
  • Aloittaja

    ...kerro sitten joskus, että mihin johtopäätelmiin tulit ;o)

    Shabbat shalom!

    Äänestä

  • jacob.norrgard kirjoitti:

    ...kerro sitten joskus, että mihin johtopäätelmiin tulit ;o)

    Shabbat shalom!

    toivotuksellasi että pidät itseäsi juutalaisena ja jos,niin miksi? Et ole juutalainen vaan kristitty.

    Äänestä

  • saddel kirjoitti:

    toivotuksellasi että pidät itseäsi juutalaisena ja jos,niin miksi? Et ole juutalainen vaan kristitty.

    ei me huolita Yakovia kristityksi.
    tarjotkaa johonkin muualle.
    Vaikka varisten pelotteluun!

    Äänestä

  • Aloittaja

    saddel kirjoitti:

    toivotuksellasi että pidät itseäsi juutalaisena ja jos,niin miksi? Et ole juutalainen vaan kristitty.

    ...juutalaisen Sapatin rauhaa hebrealaisittain.

    En kuitenkaan vain juutalaisille, vaan myös kaikille niille, joille J-lan säätämä Sapatti on rakas!

    Äänestä

  • jacob.norrgard kirjoitti:

    ...juutalaisen Sapatin rauhaa hebrealaisittain.

    En kuitenkaan vain juutalaisille, vaan myös kaikille niille, joille J-lan säätämä Sapatti on rakas!

    ja sen viettämistä koskeva mitzva koskee ainoastaan juutalaisia,ei kristittyjä.

    Äänestä

  • Aloittaja

    7+21 kirjoitti:

    ja sen viettämistä koskeva mitzva koskee ainoastaan juutalaisia,ei kristittyjä.

    ...Sapatin Herraan eli Yeshuaan, tahtovat pyhittää Sapatin säätäjän säätämän päivän lepopäiväksi.

    Sitä paitsi Sapattikäsky on yksi 10:stä käskystä, jotka ovat ikuisia. Hebrealaisissa Kirjoituksissa sanotaan selvästi, että "Muista pyhittää Sapatti!" Kyseessä ei ole mikä tahansa viikonpäivä tai lepopäivä, vaan juutalaisen kalenterin mukainen viikon 7. pv.

    So simply it is ;o)

    Ps. Jollet ole vielä alkanut pyhittää Sapattia, niin ala pyhittää sitä ensi perjantai-illasta alkaen ja siitä eteenpäin, niin Yeshua on siunaava sinua rutkasti!

    juutalaisen srk:n edustajan kanssa,kerro sitten mitä siellä sanottiin.

    Sapatti on ikuisena merkkinä Israelin ja Jumalan välisen liiton pysyvyydestä.
    Eikä sitä pidä pakanuudesta kääntyneen kristityn ottaa muuhun käyttöön.

    Galatalaiskirje:
    5:3 Ja minä todistan taas jokaiselle ihmiselle, joka ympärileikkauttaa itsensä, että hän on velvollinen täyttämään kaiken lain.

    "Kaiken lain" tarkoittaa sitä, että on pidettävä kaikki mitä edellämainittuun liittoon on säädetty!
    Apostolien teoissa kerrotaan kaikki mitä panuudesta kääntyneille oli lain pitämisestä opetettava.Ap.t.15-16-luvut

    Ensimmäinen kokoontuminen ylösnousemisen jälkeen oli Sunnuntaina >> 19. Samana päivänä, viikon ensimmäisenä, myöhään illalla, kun opetuslapset olivat koolla lukittujen ovien takana, juutalaisten pelosta, tuli Jeesus ja seisoi heidän keskellään ja sanoi heille: "Rauha teille!"
    20. Ja sen sanottuaan hän näytti heille kätensä ja kylkensä. Niin opetuslapset iloitsivat nähdessään Herran.
    21. Niin Jeesus sanoi heille jälleen: "Rauha teille! Niinkuin Isä on lähettänyt minut, niin lähetän minäkin teidät."
    22. Ja tämän sanottuaan hän puhalsi heidän päällensä ja sanoi heille: "OTTAKAA PYHÄ HENKI.

    HUOM. samana Sunnuntaina ERITYISESTI LOPPU! Miksei Sapattina? Suuresti olet eksyksissä!

    pitkät sapateille?

    Äänestä

  • Aloittaja

    10+4 kirjoitti:

    juutalaisen srk:n edustajan kanssa,kerro sitten mitä siellä sanottiin.

    ...vaan Herralta Kaikkivaltiaalta ja samaa suosittelen sullekin, jos tahdot olla Hänen työtoverinsa ;o)

    Äänestä

  • Aloittaja

    näet kirjoitti:

    Luemme Hänen opetuksestaan seuraavassa: (Matt.5:17-20)

    17. Älkää luulko, että minä olen tullut lakia tai profeettoja kumoamaan; en minä ole tullut kumoamaan, vaan täyttämään.
    18. Sillä totisesti minä sanon teille: kunnes taivas ja maa katoavat, ei laista katoa pieninkään kirjain, ei ainoakaan piirto, ennenkuin kaikki on tapahtunut.
    19. Sentähden, joka purkaa yhdenkään näistä pienimmistä käskyistä ja sillä tavalla opettaa ihmisiä, se pitää pienimmäksi taivasten valtakunnassa kutsuttaman; mutta joka niitä noudattaa ja niin opettaa, se pitää kutsuttaman suureksi taivasten valtakunnassa.
    20. Sillä minä sanon teille: ellei teidän vanhurskautenne ole paljoa suurempi kuin kirjanoppineiden ja fariseusten, niin te ette pääse taivasten valtakuntaan.

    Jos sä alat purkaa yhdenkään Mooseksen Lain käskyistä, puhumattakaan noista Lain 10:stä suurimmasta käskystä, niin millaiseksi Yeshua sinua kutsuukaan jakeessa 19?

    Jos sä turvaudut ihmisten säätämään aurinko-epäjumalan-päivän eli sunnuntain viettoon suuren Sapatin sijaan, niin silloinhan sä osoittaudut epäjumalanpalvelijaksi ja sun vanhurskautesi on jakeen 20 mukaisesti paljon vähäisempi kuin kirjanoppineiden ja fariseusten!

    Lue ystäväni HUOLELLA Yeshuan Vuorisaarna - siis kaikki luvut 5,6 ja 7 - ja usko siihen sellaisenaan ilman kirkkoruhtinaiden hellenistisen hapatuksen vääristämiä tulkintoja, niin osoittaudut Yeshuan työtoveriksi ja sinulle käy lopulta hyvin!

    Äänestä

  • Aloittaja

    Aatteleppaite kirjoitti:

    pitkät sapateille?

    ...niin Hän noudatti juutalaisten Sapattia täyttäen koko Mooseksen Lain. Vain 'pahat kielet' vääristäen väittävät, että Yeshua olisi rikkonut Sapatti-käskyn ja joitakin muitakin käskyjä.

    Sitä paitsi Yeshua sanoi opetuslapsilleen: "Seuratkaa minua!" Hänen seuraamisensa ei tarkoita vain Hänen perässään kulkemista, vaan myös niiden asioiden tekemistä, mitä Hän teki ja niiden opetusten opettamista, mitä Hän opetti!

    Nykyään useimmat kristityt seuraavat Yeshuan opetusten sijaan ihmisiä, jotka he itse ovat äänestäneet itselleen papeiksi, paimeniksi ja piispoiksi riippumatta siitä, mitä oppia kyseiset 'ihmispaimenet' opettavat, puhumattakaan siitä, miten he itse elävät!

    Äänestä

  • jacob.norrgard kirjoitti:

    Luemme Hänen opetuksestaan seuraavassa: (Matt.5:17-20)

    17. Älkää luulko, että minä olen tullut lakia tai profeettoja kumoamaan; en minä ole tullut kumoamaan, vaan täyttämään.
    18. Sillä totisesti minä sanon teille: kunnes taivas ja maa katoavat, ei laista katoa pieninkään kirjain, ei ainoakaan piirto, ennenkuin kaikki on tapahtunut.
    19. Sentähden, joka purkaa yhdenkään näistä pienimmistä käskyistä ja sillä tavalla opettaa ihmisiä, se pitää pienimmäksi taivasten valtakunnassa kutsuttaman; mutta joka niitä noudattaa ja niin opettaa, se pitää kutsuttaman suureksi taivasten valtakunnassa.
    20. Sillä minä sanon teille: ellei teidän vanhurskautenne ole paljoa suurempi kuin kirjanoppineiden ja fariseusten, niin te ette pääse taivasten valtakuntaan.

    Jos sä alat purkaa yhdenkään Mooseksen Lain käskyistä, puhumattakaan noista Lain 10:stä suurimmasta käskystä, niin millaiseksi Yeshua sinua kutsuukaan jakeessa 19?

    Jos sä turvaudut ihmisten säätämään aurinko-epäjumalan-päivän eli sunnuntain viettoon suuren Sapatin sijaan, niin silloinhan sä osoittaudut epäjumalanpalvelijaksi ja sun vanhurskautesi on jakeen 20 mukaisesti paljon vähäisempi kuin kirjanoppineiden ja fariseusten!

    Lue ystäväni HUOLELLA Yeshuan Vuorisaarna - siis kaikki luvut 5,6 ja 7 - ja usko siihen sellaisenaan ilman kirkkoruhtinaiden hellenistisen hapatuksen vääristämiä tulkintoja, niin osoittaudut Yeshuan työtoveriksi ja sinulle käy lopulta hyvin!

    tänä päivänä jo syntiuhrin tai teurasuhrin Herralle.

    Nekin ovat ikuisia määräyksiä Mooseksen laissa!

    "Joka rikkoo laikia yhdessä kohdin, on syypää koko lain rikkomiseen."

    Äänestä

  • jacob.norrgard kirjoitti:

    ...vaan Herralta Kaikkivaltiaalta ja samaa suosittelen sullekin, jos tahdot olla Hänen työtoverinsa ;o)

    Etkö kunnioita poliisinkaan käskyja,sekopää siis.

    Sinulta ja Isältä Jumalalta, Jeesuksen nimi asissa, - ja nyt kirjoitat ihan toista. Tarkoittaako se sitä että SINUN ITSESI JA ISÄ JUMALASI EI TARVITSE OTTAA VASTAAN OHJEITA KENELTÄKÄÄN, MUTTA KAIKKEN MUIDEN ON NOUDATETTAVA SINUN JULKISTAMIASI OPPEJA JA NEUVONPÄÄTÖKSIÄ, JOTKA JULKISTAT: Isä J:lan uusina ja ehdottomina vaatimuksina.

    Ps. kyseleekö muuten Paavi, joka on myös teitojeni mukaan, eräs jumalan sijainen maanpäällä, - sinulta koskaan neuvoja, vaikkapa kortonkikellon säilyttämisen suhteen, tai muissa tärkeissä asioissa?

    3:19 Mitä varten sitten on laki? Se on rikkomusten tähden jäljestäpäin lisätty olemaan siihen asti, kunnes oli tuleva se siemen, jolle lupaus oli annettu; ja se säädettiin enkelien kautta, välimiehen kädellä.

    Paavali opettaa, ettei kukaan tule vanhurskaaksi lain teoilla.
    1. Oi te älyttömät galatalaiset! Kuka on lumonnut teidät, joiden silmäin eteen Jeesus Kristus oli kuvattu ristiinnaulittuna?
    2. Tämän vain tahdon saada teiltä tietää: lain teoistako saitte Hengen vai uskossa kuulemisesta?
    3. Niinkö älyttömiä olette? Te alotitte Hengessä, lihassako nyt lopetatte?
    4. Niin paljonko olette turhaan kärsineet? - jos se on turhaa ollut.
    5. Joka siis antaa teille Hengen ja tekee voimallisia tekoja teidän keskuudessanne, saako hän sen aikaan lain tekojen vai uskossa kuulemisen kautta,
    6. samalla tavalla kuin "Aabraham uskoi Jumalaa, ja se luettiin hänelle vanhurskaudeksi"?
    7. Tietäkää siis, että ne, jotka uskoon perustautuvat, ovat Aabrahamin lapsia.
    8. Ja koska Raamattu edeltäpäin näki, että Jumala vanhurskauttaa pakanat uskosta, julisti se Aabrahamille edeltäpäin tämän hyvän sanoman: "Sinussa kaikki kansat tulevat siunatuiksi".
    9. Niinmuodoin ne, jotka perustautuvat uskoon, siunataan uskovan Aabrahamin kanssa.
    10. Sillä kaikki, jotka perustautuvat lain tekoihin, ovat kirouksen alaisia; sillä kirjoitettu on: "Kirottu olkoon jokainen, joka ei pysy kaikessa, mikä on kirjoitettuna lain kirjassa, niin että hän sen tekee".
    11. Ja selvää on, ettei kukaan tule vanhurskaaksi Jumalan edessä lain kautta, koska "vanhurskas on elävä uskosta".
    12. Mutta laki ei perustaudu uskoon, vaan: "Joka ne täyttää, on niistä elävä".
    13. Kristus on lunastanut meidät lain kirouksesta, kun hän tuli kiroukseksi meidän edestämme - sillä kirjoitettu on: "Kirottu on jokainen, joka on puuhun ripustettu" -

    Paavali opettaa, että mikäli joku ympärileikkauttaa itsensä, hän on velvollinen noudattamaan koko lakia ja todistaa tällä, että laki on voimassa entiseen tapaan ja niille, joille se alunperin oli annettukin.
    1. Vapauteen Kristus vapautti meidät. Pysykää siis lujina, älkääkä antako uudestaan sitoa itseänne orjuuden ikeeseen.
    2. Katso, minä, Paavali, sanon teille, että jos ympärileikkautatte itsenne, niin Kristus ei ole oleva teille miksikään hyödyksi.
    3. Ja minä todistan taas jokaiselle ihmiselle, joka ympärileikkauttaa itsensä, että hän on velvollinen täyttämään kaiken lain.
    4. Te olette joutuneet pois Kristuksesta, te, jotka tahdotte lain kautta tulla vanhurskaiksi; te olette langenneet pois armosta.
    5. Sillä me odotamme uskosta vanhurskauden toivoa Hengen kautta.
    6. Sillä Kristuksessa Jeesuksessa ei auta ympärileikkaus eikä ympärileikkaamattomuus, vaan rakkauden kautta vaikuttava usko.
    7. Te juoksitte hyvin; kuka esti teitä olemasta totuudelle kuuliaisia?
    8. Houkutus siihen ei ole hänestä, joka teitä kutsuu.
    9. Vähäinen hapatus hapattaa koko taikinan.
    10. Minulla on teihin se luottamus Herrassa, että te ette missään kohden tule ajattelemaan toisin; mutta teidän häiritsijänne saa kantaa tuomionsa, olkoon kuka hyvänsä.
    11. Mutta jos minä, veljet, vielä saarnaan ympärileikkausta, miksi minua vielä vainotaan? Silloinhan olisi ristin pahennus poistettu.
    12. Kunpa aivan silpoisivat itsensä, nuo teidän kiihoittajanne!
    13. Te olette näet kutsutut vapauteen, veljet; älkää vain salliko vapauden olla yllykkeeksi lihalle, vaan palvelkaa toisianne rakkaudessa.
    14. Sillä kaikki laki on täytetty yhdessä käskysanassa, tässä: "Rakasta lähimmäistäsi niinkuin itseäsi".

    ON päivänselvää, ettei sinulla ole samaa oppia opetettavansi kuin Apostoleilla!
    2.Joh.1: 9. Kuka ikinä menee edemmäksi eikä pysy Kristuksen opissa, hänellä ei ole Jumalaa; joka siinä opissa pysyy, hänellä on sekä Isä että Poika.
    10. Jos joku tulee teidän luoksenne eikä tuo mukanaan tätä oppia, niin älkää ottako häntä huoneeseenne älkääkä sanoko häntä tervetulleeksi;
    11. sillä joka sanoo hänet tervetulleeksi, joutuu osalliseksi hänen pahoihin tekoihinsa.

    Olet väärinopettaja joka ei itsekään noudata lakia siten kuin lainnoudattamisesta on säädetty!
    Et ole juutalainen etkä liioin kristitty! näin se käy!

    Äänestä

  • mn-bv kirjoitti:

    tullut vanhurskaaksi kirottuun uskomalla?

    Mieluummin lain orja, kuin kirotun orja.

    Äänestä

  • Aloittaja

    näin on kirjoitti:

    tänä päivänä jo syntiuhrin tai teurasuhrin Herralle.

    Nekin ovat ikuisia määräyksiä Mooseksen laissa!

    "Joka rikkoo laikia yhdessä kohdin, on syypää koko lain rikkomiseen."

    ...taakkaa sen suhteen, sillä kyseiset uhrit on lupa uhrata VAIN ja AINOASTAAN Salomon Temppelissä ja sen päällä on nyt Kalliomoskeija.

    Yritäppä mennä Kalliomoskeijan alueelle uhraamaan mitä tahansa uhria, niin sut kivitetään välittömästi hengiltä!

    Äänestä

  • Aloittaja

    23223 kirjoitti:

    Etkö kunnioita poliisinkaan käskyja,sekopää siis.

    ...Yeshua on vapauttanut minut 'tämän maailman alkeisvoimista' ja ennen kaikkea synnin ja kuoleman vallasta. Kun tottelen Yeshuaa, niin silloin en riko MITÄÄN J-alle otollista ja oikeamielistä maallistakaan lakia, joten olen hyvä ystävä kaikkien poliisienkin kanssa.
    Susta mä en voi mennä sen suhteen takuuseen... ;o)

    Muuan poliisi kuuluukin ystäväpiiriini. Kerro keltä voin viedä hälle terkkuja, niin tutkimme lähemmin sun taustojasi?

    Äänestä

  • Aloittaja

    Abi ad kirjoitti:

    Sinulta ja Isältä Jumalalta, Jeesuksen nimi asissa, - ja nyt kirjoitat ihan toista. Tarkoittaako se sitä että SINUN ITSESI JA ISÄ JUMALASI EI TARVITSE OTTAA VASTAAN OHJEITA KENELTÄKÄÄN, MUTTA KAIKKEN MUIDEN ON NOUDATETTAVA SINUN JULKISTAMIASI OPPEJA JA NEUVONPÄÄTÖKSIÄ, JOTKA JULKISTAT: Isä J:lan uusina ja ehdottomina vaatimuksina.

    Ps. kyseleekö muuten Paavi, joka on myös teitojeni mukaan, eräs jumalan sijainen maanpäällä, - sinulta koskaan neuvoja, vaikkapa kortonkikellon säilyttämisen suhteen, tai muissa tärkeissä asioissa?

    ...sillä linkki johon sitä ennen viitattiin ja johon vastasin, etten ota ohjeita ihmisiltä, oli Raamatulle vihamielisten ateistien käsialaa.

    Sä toki voit vapaasti uskoa heidän valheisiiinsa, jos se tuo sulle iloa sydämeen ;o)

    Äänestä

  • jacob.norrgard kirjoitti:

    ...Yeshua on vapauttanut minut 'tämän maailman alkeisvoimista' ja ennen kaikkea synnin ja kuoleman vallasta. Kun tottelen Yeshuaa, niin silloin en riko MITÄÄN J-alle otollista ja oikeamielistä maallistakaan lakia, joten olen hyvä ystävä kaikkien poliisienkin kanssa.
    Susta mä en voi mennä sen suhteen takuuseen... ;o)

    Muuan poliisi kuuluukin ystäväpiiriini. Kerro keltä voin viedä hälle terkkuja, niin tutkimme lähemmin sun taustojasi?

    Raamattu ei kiellä pedofiliaa,sallit siis herrasi kanssa sen??
    Kenen taustat kannattaisi tutkia,ainakin korvien taustat,sulla on niin märät vielä);:)

    Äänestä

  • jacob.norrgard kirjoitti:

    ...sillä linkki johon sitä ennen viitattiin ja johon vastasin, etten ota ohjeita ihmisiltä, oli Raamatulle vihamielisten ateistien käsialaa.

    Sä toki voit vapaasti uskoa heidän valheisiiinsa, jos se tuo sulle iloa sydämeen ;o)

    sulla vippaa ja pahasti,houhou

    Äänestä

  • Aloittaja

    mn-bv kirjoitti:

    Galatalaiskirje:
    3:19 Mitä varten sitten on laki? Se on rikkomusten tähden jäljestäpäin lisätty olemaan siihen asti, kunnes oli tuleva se siemen, jolle lupaus oli annettu; ja se säädettiin enkelien kautta, välimiehen kädellä.

    Paavali opettaa, ettei kukaan tule vanhurskaaksi lain teoilla.
    1. Oi te älyttömät galatalaiset! Kuka on lumonnut teidät, joiden silmäin eteen Jeesus Kristus oli kuvattu ristiinnaulittuna?
    2. Tämän vain tahdon saada teiltä tietää: lain teoistako saitte Hengen vai uskossa kuulemisesta?
    3. Niinkö älyttömiä olette? Te alotitte Hengessä, lihassako nyt lopetatte?
    4. Niin paljonko olette turhaan kärsineet? - jos se on turhaa ollut.
    5. Joka siis antaa teille Hengen ja tekee voimallisia tekoja teidän keskuudessanne, saako hän sen aikaan lain tekojen vai uskossa kuulemisen kautta,
    6. samalla tavalla kuin "Aabraham uskoi Jumalaa, ja se luettiin hänelle vanhurskaudeksi"?
    7. Tietäkää siis, että ne, jotka uskoon perustautuvat, ovat Aabrahamin lapsia.
    8. Ja koska Raamattu edeltäpäin näki, että Jumala vanhurskauttaa pakanat uskosta, julisti se Aabrahamille edeltäpäin tämän hyvän sanoman: "Sinussa kaikki kansat tulevat siunatuiksi".
    9. Niinmuodoin ne, jotka perustautuvat uskoon, siunataan uskovan Aabrahamin kanssa.
    10. Sillä kaikki, jotka perustautuvat lain tekoihin, ovat kirouksen alaisia; sillä kirjoitettu on: "Kirottu olkoon jokainen, joka ei pysy kaikessa, mikä on kirjoitettuna lain kirjassa, niin että hän sen tekee".
    11. Ja selvää on, ettei kukaan tule vanhurskaaksi Jumalan edessä lain kautta, koska "vanhurskas on elävä uskosta".
    12. Mutta laki ei perustaudu uskoon, vaan: "Joka ne täyttää, on niistä elävä".
    13. Kristus on lunastanut meidät lain kirouksesta, kun hän tuli kiroukseksi meidän edestämme - sillä kirjoitettu on: "Kirottu on jokainen, joka on puuhun ripustettu" -

    Paavali opettaa, että mikäli joku ympärileikkauttaa itsensä, hän on velvollinen noudattamaan koko lakia ja todistaa tällä, että laki on voimassa entiseen tapaan ja niille, joille se alunperin oli annettukin.
    1. Vapauteen Kristus vapautti meidät. Pysykää siis lujina, älkääkä antako uudestaan sitoa itseänne orjuuden ikeeseen.
    2. Katso, minä, Paavali, sanon teille, että jos ympärileikkautatte itsenne, niin Kristus ei ole oleva teille miksikään hyödyksi.
    3. Ja minä todistan taas jokaiselle ihmiselle, joka ympärileikkauttaa itsensä, että hän on velvollinen täyttämään kaiken lain.
    4. Te olette joutuneet pois Kristuksesta, te, jotka tahdotte lain kautta tulla vanhurskaiksi; te olette langenneet pois armosta.
    5. Sillä me odotamme uskosta vanhurskauden toivoa Hengen kautta.
    6. Sillä Kristuksessa Jeesuksessa ei auta ympärileikkaus eikä ympärileikkaamattomuus, vaan rakkauden kautta vaikuttava usko.
    7. Te juoksitte hyvin; kuka esti teitä olemasta totuudelle kuuliaisia?
    8. Houkutus siihen ei ole hänestä, joka teitä kutsuu.
    9. Vähäinen hapatus hapattaa koko taikinan.
    10. Minulla on teihin se luottamus Herrassa, että te ette missään kohden tule ajattelemaan toisin; mutta teidän häiritsijänne saa kantaa tuomionsa, olkoon kuka hyvänsä.
    11. Mutta jos minä, veljet, vielä saarnaan ympärileikkausta, miksi minua vielä vainotaan? Silloinhan olisi ristin pahennus poistettu.
    12. Kunpa aivan silpoisivat itsensä, nuo teidän kiihoittajanne!
    13. Te olette näet kutsutut vapauteen, veljet; älkää vain salliko vapauden olla yllykkeeksi lihalle, vaan palvelkaa toisianne rakkaudessa.
    14. Sillä kaikki laki on täytetty yhdessä käskysanassa, tässä: "Rakasta lähimmäistäsi niinkuin itseäsi".

    ON päivänselvää, ettei sinulla ole samaa oppia opetettavansi kuin Apostoleilla!
    2.Joh.1: 9. Kuka ikinä menee edemmäksi eikä pysy Kristuksen opissa, hänellä ei ole Jumalaa; joka siinä opissa pysyy, hänellä on sekä Isä että Poika.
    10. Jos joku tulee teidän luoksenne eikä tuo mukanaan tätä oppia, niin älkää ottako häntä huoneeseenne älkääkä sanoko häntä tervetulleeksi;
    11. sillä joka sanoo hänet tervetulleeksi, joutuu osalliseksi hänen pahoihin tekoihinsa.

    Olet väärinopettaja joka ei itsekään noudata lakia siten kuin lainnoudattamisesta on säädetty!
    Et ole juutalainen etkä liioin kristitty! näin se käy!

    ....vaikka huomaankin sun puutteellisesti ymmärtävän kainaamiesi jakeiden opetuksia :)

    Kirjoitit mm. "Paavali opettaa, että mikäli joku ympärileikkauttaa itsensä, hän on velvollinen noudattamaan koko lakia ja todistaa tällä, että laki on voimassa entiseen tapaan ja niille, joille se alunperin oli annettukin."

    En ole missään, enkä koskaan käskenytkään pakanoita ympärileikkaamaan poikalapsiaan, koska se säädös on säädetty vain juutalaisille.

    Jos olisit lukenut tarkemmin Yeshuan Vuorisaarnan, niin olisit ymmärtänyt, että Mooseksen kautta säädetty 10-käskyn laki koskee kaikkia ihmisiä. Sitä ei yksikään ihminen voi 'lihassa' pitää, mutta rakkaus on Lain täyttämys.

    Sitä vastoin jos joku opettaa sellaista tuubaa, ettei enää tarvitse välittää lainkaan Mooseksen Lain 10 käskystä, niin hänet luetaan Uuden Liiton opetusten mukaan 'laittomaksi' ja osaksi sitä yleismaailmallista 'kadotuksen lasta', jonka loppusijoituspaikka viimeisen tuomion jälkeen on paljon saunaakin kuumempi...

    Pidä huoli itsestäsi ja siitä, ettet kaikkine kilvoituksinesi ajaudu sinne!

    Äänestä

  • Aatteleppaite kirjoitti:

    sulla vippaa ja pahasti,houhou

    Ja: te kaksi olette kuin paita ja perse kumpikin,toisella viiraa oikeelle ja toisella vasemalle. ;D

    Äänestä

  • odd hui kirjoitti:

    Ja: te kaksi olette kuin paita ja perse kumpikin,toisella viiraa oikeelle ja toisella vasemalle. ;D

    kuljen ihan suoraan,se ei vaan kelpaa sinulle,hihhuli;)

    Äänestä

  • Aloittaja

    Aatteleppaite kirjoitti:

    Raamattu ei kiellä pedofiliaa,sallit siis herrasi kanssa sen??
    Kenen taustat kannattaisi tutkia,ainakin korvien taustat,sulla on niin märät vielä);:)

    ...kiehuvaa vettäkään, mutta siinä sanotaan siitä seuraavaa:

    1.Korinttolaiskirje:
    6:12 Kaikki on minulle luvallista, mutta ei kaikki ole hyödyksi;

    Mitä tulee pedofiliaan, niin onko se mielestäsi hyödyksi sitä harjoittavalle, sillä Ilmestyskirjan mukaan kaikki kauhistusten tekijät heitetään helvettiin, vai onko siitä mielestäsi hyötyä sen kohteena olevalle, joka kokee fyysistä tuskaa ja henkisiä traumoja lopun ikänsä?

    Etkö löydä (?) seuraavasta Yeshuan käskystä mitään kieltoa pedofilian harjoittamiseen:

    Matteuksen evankeliumi:
    7:12 Sen tähden, kaikki, mitä te tahdotte ihmisten teille tekevän, tehkää myös te samoin heille; sillä tämä on laki ja profeetat.

    - Kyseinen käsky sisältää myös kielteisen käskyn, joka kuuluu:
    Sen tähden, mitään sellaista, mitä te ETTE tahdo ihmisten tekevän teille, ÄLKÄÄ tekään tehkö heille; sillä tämäkin sisältyy lakiin ja profeettojen opetuksiin.

    Äänestä

  • Aatteleppaite kirjoitti:

    kuljen ihan suoraan,se ei vaan kelpaa sinulle,hihhuli;)

    Kumpikaan teistä ei sitä enää itse edes huomaa. ;D

    ps. en ole hihhuli,vaan skeptikko.;)

    Äänestä

Eivätkö he luota Jumalaansa joka puolustaa omaa kansaansa?
Tällöinhän riittäisi korkeintaan ritsat "aseiksi".

Äänestä
  • että Hän olisi heidät hyljännyt?

    Äänestä

  • on tuokin ajatus kerottu jo Raamatussa.

    Äänestä

  • Diana-ad-rem kirjoitti:

    on tuokin ajatus kerottu jo Raamatussa.

    koskaan mitään. Tarkoitan jotain ulkopuolista mielikuvitusolentoa. Eikä meitä ole koskaan auttanut muu kuin oma puolustustahto.

    Äänestä

  • Aloittaja

    ...sillä heitä ympäröivät pakanat eivät usko Israelin J-laan.

    Hmmm... tietty juutalaiset myös käyttävät aseitaan, sillä he eivät VIELÄ usko Yeshuan opettamaan väkivallattomaan 'itsepuolustukseen', kuten me aidot jeshualaiset.

    1000-vuotisessa Kuningaskunnassa Israel ja kaikki muutkin kansat takovat aseensa rauhanomaisiksi työkaluiksi, mutta emme elä vielä sitä aikakautta.

    Yritä sinnitellä elossa vielä 17 vuotta niin saat sen omin silmin nähdä!

    Äänestä

  • Aatteleppaite kirjoitti:

    että Hän olisi heidät hyljännyt?

    kukahan se olisi mahtanut olla. :D

    Äänestä

  • kuolematon sielu kirjoitti:

    koskaan mitään. Tarkoitan jotain ulkopuolista mielikuvitusolentoa. Eikä meitä ole koskaan auttanut muu kuin oma puolustustahto.

    tuo Vanhaselle ja Häkämiehelle.

    Äänestä

  • jacob.norrgard kirjoitti:

    ...sillä heitä ympäröivät pakanat eivät usko Israelin J-laan.

    Hmmm... tietty juutalaiset myös käyttävät aseitaan, sillä he eivät VIELÄ usko Yeshuan opettamaan väkivallattomaan 'itsepuolustukseen', kuten me aidot jeshualaiset.

    1000-vuotisessa Kuningaskunnassa Israel ja kaikki muutkin kansat takovat aseensa rauhanomaisiksi työkaluiksi, mutta emme elä vielä sitä aikakautta.

    Yritä sinnitellä elossa vielä 17 vuotta niin saat sen omin silmin nähdä!

    taas kerran. ;D

    Äänestä

  • Aloittaja

    5+10 kirjoitti:

    taas kerran. ;D

    "...Yritä elää sinnitellä elossa vielä 19 vuotta niin saat nähdä sen omin silmin :o)"

    Ps. eiks ookki kivaa, kun on ainakin yksi pätevä syy elää kituutella...

    Äänestä

  • jacob.norrgard kirjoitti:

    "...Yritä elää sinnitellä elossa vielä 19 vuotta niin saat nähdä sen omin silmin :o)"

    Ps. eiks ookki kivaa, kun on ainakin yksi pätevä syy elää kituutella...

    mitä silloin tapahtuu??
    Saapuuko itse Jeesus laskelmiesi mukaan maan päälle?

    Äänestä

  • 9+7 kirjoitti:

    kukahan se olisi mahtanut olla. :D

    minulle naapuri wc istuimelta.

    Äänestä

  • jacob.norrgard kirjoitti:

    "...Yritä elää sinnitellä elossa vielä 19 vuotta niin saat nähdä sen omin silmin :o)"

    Ps. eiks ookki kivaa, kun on ainakin yksi pätevä syy elää kituutella...

    että tiedän mennä kameran kanssa hautausmaan portille.
    Tulee hauskaa dokumenttia jälkipolvien pällisteltäväksi kun vainajat lähtevät kolistelemaan kohti Israelia.

    Äänestä

  • kuolematon sielu kirjoitti:

    että tiedän mennä kameran kanssa hautausmaan portille.
    Tulee hauskaa dokumenttia jälkipolvien pällisteltäväksi kun vainajat lähtevät kolistelemaan kohti Israelia.

    mutta ovathan he jo odottaneet 2000 vuotta sitä,ja saavat odottaa vielä piiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiitkään;)

    Äänestä

  • Aatteleppaite kirjoitti:

    mutta ovathan he jo odottaneet 2000 vuotta sitä,ja saavat odottaa vielä piiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiitkään;)

    hyvin levätyn yön jälkeenhän sitä jaksaa....

    Äänestä

  • kuolematon sielu kirjoitti:

    hyvin levätyn yön jälkeenhän sitä jaksaa....

    käy ryske kun ne porukalla huiskii ylös haudoistaan kaikissa luupuistoissa.....!

    Äänestä

  • overlook co kirjoitti:

    käy ryske kun ne porukalla huiskii ylös haudoistaan kaikissa luupuistoissa.....!

    palvojia vai voodoo hemmoja,se kanojen päitten päälle kieputtelu viittaa tosin voodooseen?

    Äänestä

  • Aatteleppaite kirjoitti:

    palvojia vai voodoo hemmoja,se kanojen päitten päälle kieputtelu viittaa tosin voodooseen?

    uskookohan juutalaiset muuten sellaiseen? Onko ne yhtä pöljiä kuin kristityt tuossa ylöstempausasiassa?

    Äänestä

  • Aloittaja

    Aatteleppaite kirjoitti:

    mitä silloin tapahtuu??
    Saapuuko itse Jeesus laskelmiesi mukaan maan päälle?

    ...kirjoitti siitä luvuissa 12...14, niin asia selviää sullekin, jos olet siihen arvollinen!

    Äänestä

  • Aloittaja

    kuolematon sielu kirjoitti:

    että tiedän mennä kameran kanssa hautausmaan portille.
    Tulee hauskaa dokumenttia jälkipolvien pällisteltäväksi kun vainajat lähtevät kolistelemaan kohti Israelia.

    ...Israelia kohti kolistele, vaan kuolleista ylösnousseina Herraa Yeshuaa vastaan yläilmoihin! Sorry vaan teille muut lukijat ja juutalaiset, että joku sekoilee täällä noin uskomattomalla tavalla!

    Vaikka tää onkin Juutalaisuus-foorumi. Niin noin virheellinen käsitys on syytä oikaista jo alkuunsa, ettei kaveri elä harhaluulojensa vallassa yhtään pidempään ja saa muitakin uskomaan noin paksuun tuubaan ;o)

    eikös se luurankojen joukkokokoontuminen pitänyt olla siellä.
    Noh ylöspäin kumminkin, luurangotko sinne nousee Jeeshuvaa vastaan vai onko sieluilla jonkinlainen ylösnousemusruumis liehuvine valkoisine kaapuineen? Joutuuko tavalliset ihmiset jotka eivät ole hurskaita tai muiden uskontojen edsustajat jäämään maan päälle vai joutuvatko ne helevettiin?
    En minä sekoile vaan vaadin selitystä katso vaan ettet itse sekoile.

    Hesekielin mukaan Herra herättää juutalaismarttyyrit haudoistaan osittain kuvaamallasi tavalla, mutta asia pitää ymmärtää hengellisesti, koska kyseessä on profetia!

    Luemme muutaman jakeen siitä: Hesekiel 37:7-

    7 Minä ennustin, niinkuin minua oli käsketty. Ja kävi humahdus, kun minä ennustin; ja katso, kuului kolina, ja luut lähenivät toisiaan, luu luutansa.

    Koko asiayhteys kuuluu näin:
    1. Herran käsi tuli minun päälleni ja vei minut pois Herran hengessä ja
    laski minut keskelle laaksoa. Ja se oli täynnä luita.
    2. Ja hän kuljetti minua ympäri niitten ohitse; ja katso, niitä oli hyvin paljon laakson kamaralla, ja katso, ne olivat hyvin kuivia.
    3. Niin hän sanoi minulle: "Ihmislapsi, voivatkohan nämä luut tulla eläviksi?" Mutta minä sanoin: "Herra, Herra, sinä sen tiedät".
    4. Niin hän sanoi minulle: "Ennusta näistä luista ja sano niille: Kuivat luut, kuulkaa Herran sana.
    5. Näin sanoo Herra, Herra näille luille: Katso, minä annan tulla teihin hengen, ja te tulette eläviksi.
    6. Minä panen teihin jänteet, kasvatan teihin lihan, vedän yllenne nahan ja annan teihin hengen, ja te tulette eläviksi. Ja te tulette tietämään, että minä olen Herra."
    7. Minä ennustin, niinkuin minua oli käsketty. Ja kävi humahdus, kun minä ennustin; ja katso, kuului kolina, ja luut lähenivät toisiaan, luu luutansa.
    8. Minä näin, ja katso: niihin tulivat jänteet ja kasvoi liha, ja päälle vetäytyi niihin nahka; mutta henkeä niissä ei ollut.
    9. Niin hän sanoi minulle: "Ennusta hengestä, ennusta, ihmislapsi, ja sano hengelle: Näin sanoo Herra, Herra: Tule, henki, neljästä tuulesta ja puhalla näihin surmattuihin, että ne tulisivat eläviksi."
    10. Minä ennustin, niinkuin hän oli minua käskenyt, ja niihin tuli henki, ja ne tulivat eläviksi ja nousivat ylös jaloillensa: ylenmäärin suuri joukko.
    11. Ja hän sanoi minulle: "Ihmislapsi, nämä luut ovat koko Israelin heimo. Katso, he sanovat: 'Meidän luumme ovat kuivettuneet, toivomme on mennyttä, me olemme hukassa'.
    12. Sentähden ennusta ja sano heille: Näin sanoo Herra, Herra: Katso, minä avaan teidän hautanne ja nostan teidät, minun kansani, ylös haudoistanne ja vien teidät Israelin maahan.
    13. Ja siitä te tulette tietämään, että minä olen Herra, kun minä avaan teidän hautanne ja nostan teidät, minun kansani, ylös haudoistanne.
    14. Ja minä annan teihin henkeni, niin että te tulette eläviksi, ja sijoitan teidät omaan maahanne. Ja te tulette tietämään, että minä olen Herra: minä olen puhunut, ja minä sen teen, sanoo Herra."

    - Jae 11 on avain profetian ymmärtämiseksi. Jumala tarkoittaa mielestäni 'kuolleilla luilla' Hitlerin vainojen jäljiltä ELOON JÄÄNEITÄ israelilaisia ja juutalaisia, joista ueimmat olivat pelkkää luuta ja nahkaa ja jotka olivat menettäneet - ei ainoastaan läheiset rakkaansa ja sukulaisensa, vaan myös - toivonsa, luottamuksensa ja uskonsa Rakkauden J-laan.

    Olemme tuon profetian toteutumisen todistajia, sillä olemme itsenäistyneen Israelin valtion todistajia ajassamme.

    - - -

    Mitä tulee siihen toiseen 'lopunajan suurtapahtumaan', niin se aihe ei kuulu tälle foorumille, joten en kirjoitakaan siitä täällä ;o)

    sullakin on käyny suuri humahdus;)

    Herrako se herättelee zombieta haudoistaan,kuulostaa Saatanan touhuilta;(

    melko zombie tuo Hesekiel.

    Eikä tälle foorumille kuulu sen enempää kristinuskokaan,vaikka kyllähän sen häirikkönä tiedätkin.

    Äänestä

  • Aloittaja

    saddel kirjoitti:

    Eikä tälle foorumille kuulu sen enempää kristinuskokaan,vaikka kyllähän sen häirikkönä tiedätkin.

    Vai oli Hesekiel'kin sinun mielestäsi kristitty profetoidessaan lopun ajan suurtapahtumista(?) Enpä ole moista aiemmin kuullutkaan!

    Äänestä

Aloittaja

....pistää vauhtia ydinasetuotantoon, jos on päivän uutisia uskominen:
http://areena.yle.fi/video/584204

Iranin hallitus päätti 10 uuden uraaninrikastuslaitoksen rakentamisesta ja syyn me tiedämme!

Äänestä

toiseen mielipiteseen!?
http://godisimaginary.com/
Takuulla uskon että minun edustamani voittaa,jos katsot avoimin mielin.

Äänestä
  • Aloittaja

    ...mä olen jo ajat sitten koetellut Raamatun Sanan paikkansa pitävyyttä, Raamatun J-laa ja Hänen Poikaansa Yeshuaa ja siksi TIEDÄN Heidän olevan olemassa ja tarkoittavan tasan tarkkaan sitä, mitä Raamattuun on kirjoitettu (pois lukien käännösvirheet ja pienet puutokset teksteissä).

    Niin kauan kun sä uskot tuollaisiin linkkisi kalluppeihin sä oot kaiken maailman harhaoppien ja opintuulten riepoteltavissa ja pyörit tuuliviirinä katolla ja olet kuin pallo, jota potkitaan jalkopallopelissä miten vain tahdotaa...

    vai pienet virheet "(pois lukien käännösvirheet ja pienet puutokset teksteissä)"niitä se huuhaateos on täynnä.
    "

    Äänestä

  • Aloittaja

    45355 kirjoitti:

    vai pienet virheet "(pois lukien käännösvirheet ja pienet puutokset teksteissä)"niitä se huuhaateos on täynnä.
    "

    Hän on kirjoituttanut bestsellerinsä niin taitavasti vajavaisilla ihmisillä, että Hänen vihamielensä saavat ihan vapaasti tonkia siitä mieleisiään virheitä ja olla uskomatta sen perussanomaan lainkaan, kun taas me, jotka rakastamme J-laa, löydämme siitä LOPUTTOMASTI VALTAVIA HENGELLISIÄ AARTEITA ja niiden kautta syntyy ikuinen luottamus ja ääretön rakkaudentäyteinen yhteys meidän ja Luojamme välille! HALLELUYAH!

    olen lukenut jumalasta,ei että;)

    Äänestä

  • Aloittaja

    Aatteleppaite kirjoitti:

    olen lukenut jumalasta,ei että;)

    Job:
    5:12 Hän (Y-H-W-H) tekee kavalain hankkeet tyhjiksi, niin ettei mikään menesty heidän kättensä alla,
    5:13 Hän vangitsee viisaat heidän viekkauteensa; ovelain juonet raukeavat...

    2.Tessalonikalaiskirje 2:11 Ja sen tähden Jumala lähettää heille väkevän eksytyksen, niin että he uskovat valheen,

    Koko asiayhteys edelliseen jakeeseen kuuluu näin:

    7. Sillä laittomuuden salaisuus on jo vaikuttamassa; jahka vain tulee tieltä poistetuksi se, joka nyt vielä pidättää,
    8. niin silloin ilmestyy tuo laiton, jonka Adonai Yeshua on surmaava suunsa henkäyksellä ja tuhoava tulemuksensa ilmestyksellä,
    9. tuo, jonka tulemus tapahtuu saatanan vaikutuksesta valheen kaikella voimalla ja tunnusteoilla ja ihmeillä
    10. ja kaikilla vääryyden viettelyksillä niille, jotka joutuvat kadotukseen, sen tähden etteivät ottaneet vastaan rakkautta totuuteen, voidaksensa pelastua.
    11. Ja sentähden Jumala lähettää heille väkevän eksytyksen, niin että he uskovat valheen,
    12. että kaikki ne tuomittaisiin, jotka eivät ole uskoneet totuutta, vaan mielistyneet vääryyteen.
    13. Mutta me olemme velvolliset aina kiittämään Jumalaa teidän tähtenne, veljet, te Herran rakastetut, sentähden että Jumala alusta alkaen valitsi teidät pelastukseen Hengen pyhityksessä ja uskossa totuuteen.

    Totta kai sä saat nauraa, mutta mieti sen ohessa, että mitä se hyödyttää sua tässä asiayhteydessä?

    Jos jotakuta kiinnostaa kristinusko,hän osaa kyllä hakeutua sen uskonnon sivuille siitä lukemaan.Tänne se ei kuulu.

    Äänestä

  • Aloittaja

    3+9 kirjoitti:

    Jos jotakuta kiinnostaa kristinusko,hän osaa kyllä hakeutua sen uskonnon sivuille siitä lukemaan.Tänne se ei kuulu.

    Oletko muuten tietoinen siitä, että Barack Obaman kampanjoidessa Usa:n pressaksi, oli Usa:n salainen turvallisuuspalvelu antanut hänelle koodi-nimen "Lawless" eli LAITON? On mielenkiintoista verrata tuota nimeä juuri UT:n noissa jakeissa mainitsemaan antikristuksen nimeen "Laiton", joihin jakeisiin viittasin ja joita sä et saa lukea. Luemme nyt uteliaisuuden nimissä (sillä uteliaisuutta ei ole juutalaisuudessakaan kielletty) seuraavat jakeet uudelleen (tärkeä kohta kirjoitettu isoin kirjaimin)

    2.Tessalonikalaiskirje 2:

    7. Sillä laittomuuden salaisuus on jo vaikuttamassa; jahka vain tulee tieltä poistetuksi se, joka nyt vielä pidättää,
    8. niin SILLOIN ILMESTYY TUO >>>LAITON

    sisällä lapsipornoa??
    Teistä uskonmiehistä kun ei tiedä,olette aika järjestelmällisesti jonkin sortin perverssejä.

    Äänestä

  • Aloittaja

    Aatteleppaite kirjoitti:

    sisällä lapsipornoa??
    Teistä uskonmiehistä kun ei tiedä,olette aika järjestelmällisesti jonkin sortin perverssejä.

    ...pedofilian, niin onko sulla joitain pahoja omakohtaisia traumoja lapsuudestasi sen suhteen?

    Äänestä

Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastainen viesti.

Kommentoi aloitusta

jacob.norrgard kirjoitti:

(Lainaus linkistä: http://israelupdate.achlak.net/ ja siitä pvm. Torstai 26.11.09 kohta 6.)

6. KAKSI VALKOISEN TALON virkailijaa, Dennis Ross ja Jeffrey Bader, vierailivat Kiinassa pari viikkoa ennen presidentti Obaman Kiinan matkaa. Washington Post kertoo, että he veivät mukanaan viestin, jonka mukaan Israel valmistautuu Iranin ydinlaitosten pommittamiseen siinä tapauksessa, etteivät turvallisuusneuvoston jäsenet pysty estämään Iranin ydinasesuunnitelmien toteuttamista.

Washington Postin artikkelin mukaan heidän viestinsä näyttää menneen perille, sillä Kiina on selvästi muuttanut kielteistä suhtautumistaan kovennettuihin sanktioihin.
Artikkelissa kerrotaan Rossin ja Baderin selvittäneen kiinalaisille, että asia on Israelille eloonjäämiskysymys, ja että Israel suhtautuu siihen kuolemanvakavasti, eivätkä siinä tilanteessa olevat maat kuuntele toisten kansojen mielipiteitä.

He olivat edelleen selittäneet isännilleen Kiinassa, mitä vaaroja Israelin ilmaiskut voisivat aiheuttaa koko Lähi Idän alueelle. Artikkelissa todetaan edelleen, että viisi pysyvää turvallisuusneuvoston maata Saksa, ovat selvästi yksimielisempiä kovista sanktioista.
http://www.jpost.com/servlet/Satellite?cid=1259010987363&pagename=JPost/JPArticle/ShowFull

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu