Vapaa ateismi

On mahtavaa ajatella ihan vapaasti. Ei sido mitkään jumalat omia ajatuksia. Siis voi miettiä kaikkea ihan vapaasti. Voi sitä aivojen riemua, kun vain mielikuvitus on rajana.
6139
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 6

Vanhimmat

Ateismi on vajakkimaisuutta. Vajakkius on juuri sitä, että kieltäydytään tietoisesti uskonnollisesta TIEDOSTA, ikäänkuin se olisi myrkkyä. Ei hankita oikeaa tietoa eikä siten osata käsitellä oikeata tietoa uskonnoista. Uskontotuntemus on yleissivistystä, joten ateisti on vajakki, koska on kieltäytynyt hankkimasta sitä eikä näin ollen ole kykenevä keskustelemaan uskonnoista, höpisemään kykenee kuka vaan. Irrationaaline peko uskontoja kohtaan ilmenee järkyttävässä maanisessa kirjoittelussa uskonnoista ja siinä kirjoittelussa ei ole mitään todellisuutta edes mukana, vain paranoidista valehtelua, mitä uskonto HEIDÄN MIELESSÄÄN edustaa.

Atesimi ei ole vapautta, vaan paranoidista sisäänkääntynyttä asenteellisuutta, jolla ei ole todellisuuden kanssa mitäöän tekemistä.

Äänestä
  • Olet totalitäärisen oikeassa. Ateisteiltahan puuttuu vaikka mitä: ylhäältä annetut moraalisäännöt, pelastus (jostain) ja liuta keksittyjä ystäviä. Joutuvat raukat itse miettimään mikä on oikein, mikä väärin.

    Ateistit eivät ole huomanneet miten humalluttavan helppoa eli vapauttavaa on löytää apu kaikkiin mieltä askarruttaviin seikkoihin siitä yhdestä suuresta selityskirjasta. Lukevat ikänsä kaikkea kosmopoliittista evopuppua tajuamatta kuitenkaan miten Jumala on syntynyt.

    ;-)

    Äänestä

  • Hei nyt eletään vuotta 2009, toi sun paasaus oli kuin suoraan keskiajalta. Hei, nyt on nyt, ja nykyään on helppoo olla onnellinen ilman jumalien kirjavaa sakkia. Kato, kannatta keskittyä olennaiseen, ei olemattomaan.

    Vaikka mielesi on myrkyttynyt, niin turhaan yrität myrkyttää muiden vapaata, rauhallista, levollista ja hyvää mieltä, koska sä vaan myrkytyt itse enemmän ja enemmän. Joka toiselle kuoppaa kaivaa, se itse siihen lankeaa.

    Äänestä

  • Jos mie fiktioo ja taikatempuista haluan lukea,niin ennemmin Harry POTteria
    kun se on niin paljon selkeenpää tekstiä.

    Äänestä

  • Sinun nimimerkkisi on lähellä ääliömäisyyttä.

    Äänestä

Uusi mustamaalauskampanja käynnissä!

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Atelta kirjoitti:

On mahtavaa ajatella ihan vapaasti. Ei sido mitkään jumalat omia ajatuksia. Siis voi miettiä kaikkea ihan vapaasti. Voi sitä aivojen riemua, kun vain mielikuvitus on rajana.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu