luettuani

noita riitaketjuja joudun toteamaan että kaikista eniten kotkan suusta pääsee "vittuja aivopieruja sun muuta" rumia sanoja kun toisin niin sanottujen puska/nikittömien suusta. Toki löytyy poikkeuksia. Kotka pieni sinun oikeasti kannattaisi nyt pysähtyä miettimään myös omia juttujasi. Ei ne sinunkaan sanomiset ole sieltä siistimmästä päästä.
8136
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 8

Vanhimmat

..en ymmärrä mistä tuossa muutamien kohkaamisessa on oikeastaan kysymys ja miksi siihen sekoitetaan mukaan muita palstan rekattuja kirjoittajia. Yritän olla lukematta muutamien ketjuja, mutta väkisinkin joku sana kulkee silmistä aivoihin silloin kun ne ovat kolmen ylimmän viestin kohdalla. Ihmettelen missä se huumori niissä kirjoituksissa on, tämä palstahan oli ennen hyväntahtoisen huumorin palsta : )

Äänestä
  • kannattaa heitää yksinomaan kotkalle ja sammakolle. Molemmat ovat pilanneet palstan omilla konsteillaan!

    Äänestä

  • ettet omista punaista lankaa ja aika monelta muultakin se lanka sais hävitä :( Nyt sitä punaista lankavyyhteä vetää täällä useampi henkilö, milloin minkin kiven tai nurkan taakse ja kiinnittävät laukaisijaan ja painavat kahvasta :)) Jälki tahtoo sitten olla sen näköistä ja osa ampuu näköjään liian isoilla räjähdemäärillä :(
    Joten eikö ole hyvä, että edes sinä pysyttelet pois noista riitelyistä, tietysti mun lisäkseni. No, onhan niitä toki muitakin, riitelijöitä ei taida olla kuin 5-7 kpl, mutta yksikin on liikaa :))

    Äänestä

  • 12345Ö kirjoitti:

    kannattaa heitää yksinomaan kotkalle ja sammakolle. Molemmat ovat pilanneet palstan omilla konsteillaan!

    ..omien näkemysteni mukaan. Täältä satunnaisen lukija näkökulmasta katsoen Sammakko kirjoittelee täällä palstalla aivan asiallisia kirjoituksia. Niin ei voi sanoa hänen aloitteisiinsa pesiytyneistä kiusaajistaan : )

    Äänestä

  • Gaabriel kirjoitti:

    ettet omista punaista lankaa ja aika monelta muultakin se lanka sais hävitä :( Nyt sitä punaista lankavyyhteä vetää täällä useampi henkilö, milloin minkin kiven tai nurkan taakse ja kiinnittävät laukaisijaan ja painavat kahvasta :)) Jälki tahtoo sitten olla sen näköistä ja osa ampuu näköjään liian isoilla räjähdemäärillä :(
    Joten eikö ole hyvä, että edes sinä pysyttelet pois noista riitelyistä, tietysti mun lisäkseni. No, onhan niitä toki muitakin, riitelijöitä ei taida olla kuin 5-7 kpl, mutta yksikin on liikaa :))

    ..jos joku haluaa vain riidellä, niin mielestäni tämän pitäisi tapahtua hänen omissa ketjuissaan. Ei niin, että riita paisuu jokaisen kirjoittajan aloituksiin. Normikirjoittajien mukavat aloitukset saisivat olla rauhassa, niin että niitä voi lukea törmäämättä ilkeyksiin. Jos ei ole muuta kirjoiteltavaa, kuin haistattelu ja kiroilu, niin voisi pysytellä poissa julkiselta palstalta.

    Äänestä

  • padme_amidala kirjoitti:

    olen tänne parikin avausta tehnyt, että riitelijät pysyis omissa ketjuissaan, mutta ilmeisesti se huoninhakuisuus on niin tärkeää, että pitää perässähiihtää toisten perässä joka aloitus sotkemassa :((
    Eihän täältä ketään häätää voi, muuta kuin ylöspito bannaamalla ja ei sielläkään kovin herkkähipiäisiä näytetä olevan :)
    Kovin suppeaksi on mennyt sellaisen ihmisen sanavarasto, joka ei osaa lausetta kirjoittaa ilman minkäänlaista herjasanaa :(

    ..mitä hyvänsä, niin minä pidin hänen poistopolitiikastansa. Hänellä oli aamuvarhain tapana tehdä palstakierros, jossa hän poisti yön aikana tulleet ikävämmät viestit : ) aamukahvilla palstan lukijoilla oli ihan kiva lukea hauskoja kirjoituksia, kun ei tarvinnut pelätä törmäävänsä niihin suppean sanavaraston omaavien henkilöiden ilkeisiin kirjoituksiin : )

    Kyllä olisi hyvä saada tännekin shefu : ) Laardin aiheesta tekemä aloitus on oikein hyvä : )

    mitään henk.koht. ollut entistäkään sefua vastaan ja pääsääntöisesti puhdistukset oli paikallaan. Loppupuolella nyt homma karkas muutamalla toisilla palstoilla häneltä kyllä täysin käsistä, mutta ajojahti häntä kohtaan meni jo liian pitkälle silloin.
    Eilen ehdottelinkin tonne muutamia ehdokkaita, myös sinut siihen virkaan, mutta parempihan sen sefun ois olla aivan palstan ulkopuolelta näin tarkemmin aateltuna.

    Ehdottomasti palsta tarttis sefun törkyviestejä poistamaan ja miksei jatkuvien herjaajien bannaajaksikin :)

    Äänestä

Kommentoi aloitusta

eräs vain kirjoitti:

noita riitaketjuja joudun toteamaan että kaikista eniten kotkan suusta pääsee "vittuja aivopieruja sun muuta" rumia sanoja kun toisin niin sanottujen puska/nikittömien suusta. Toki löytyy poikkeuksia. Kotka pieni sinun oikeasti kannattaisi nyt pysähtyä miettimään myös omia juttujasi. Ei ne sinunkaan sanomiset ole sieltä siistimmästä päästä.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu