No nyt se on todistettu:

Teotwawki

viinanjuontihalukkuus on geeneistä kiinni. Lääketieteen lisensiaatti Tero Hallikaisen väitöstutkimuksessa on tultu tähän tulokseen.

Toiselle viinan juonti tuottaa enemmän mielihyvää kuin toiselle. Tähänkin tarvittiin oikein väitöstutkimus; asia, jonka tavallinen tallaaja on tiennyt aina. Mutta ovatkohan omat geenini laimenemassa, kun viina maistuu yhä harvemmin ja harvemmin?

27

176

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • jassumarketta

      Kaikella on aikansa. Niin myös viinanjuonilla. Tosin tuo viina kuullostaa aika pahalta. Viini on enemmän minun makuuni, tiedä sitten tekeekö se hyvää sydämelle, ainakin elämä on silloin nautiskelua.

      • oikein nautittuna: juuri kun se alkaa maistua, olet ottamassa sitä lasia, johon pitäisi lopettaa:-D)))))))


    • Kohta ne varmaan kumoaa senkin, että alkoholi aiheuttaa riippuvuutta. Sinä ja minäkin on eläviä todistete just päinvastaisesta, vähemmän ja vähemmän koko ajan.

      Niin ja viinan terveydestä, minulle ainakin on ollut justsa hyvä sellainen riittävä määrä. Ei ole kertynyt kolesterolia eikä kehittynyt sepelvaltimotautiakaan. hurraa meille.

      • Meriläinen

        Ja mulla kun ei sitten pitäis olla kolesteroolin kolesterolia, sillä määrällä mitä meni.
        Vai meniköhän sekin sitten ihan päälaelleen että liikaa viinaa niin liikaa kolesteroliakin?
        Höh ja meiän suvussa on moni mennyt viinaan ja toiset taas sydäntauteihin.
        Mihin tässä nyt taas sitten uskoo?


      • sepelvaltimotautia. Sydän pumppaa tasaisesti kuin kello 48 kertaa minuutissa. Kiitos kuntoilun:-)


      • Meriläinen kirjoitti:

        Ja mulla kun ei sitten pitäis olla kolesteroolin kolesterolia, sillä määrällä mitä meni.
        Vai meniköhän sekin sitten ihan päälaelleen että liikaa viinaa niin liikaa kolesteroliakin?
        Höh ja meiän suvussa on moni mennyt viinaan ja toiset taas sydäntauteihin.
        Mihin tässä nyt taas sitten uskoo?

        miten itse asian näet. Pettämätön tapa olla oikeassa:-)


      • Teotwawki kirjoitti:

        sepelvaltimotautia. Sydän pumppaa tasaisesti kuin kello 48 kertaa minuutissa. Kiitos kuntoilun:-)

        Ei sitäkään saa mainostaa liikaa. Minä aloin vähän reippaammin kuntoilemaan niin siitä se vointi ei vasta tykännykkään. Sanoin lääkärillekin, että olen yrittänyt kuntoilla, lääkäri sanoi, että tämä ei kyllä kuntoilulla hoidu. Että heh heh, ei parane aina suositella, että lisää vaan vauhtia...


      • Meriläinen
        Teotwawki kirjoitti:

        miten itse asian näet. Pettämätön tapa olla oikeassa:-)

        Niin ja minähän olen auttamatta oikeassa, sille vaan ei voi mitään.
        Joskus olen koittanut olla väärässäkin mutta ei se onnistunut, oikeaan meni kuitenkin :D)))


      • Meriläinen kirjoitti:

        Niin ja minähän olen auttamatta oikeassa, sille vaan ei voi mitään.
        Joskus olen koittanut olla väärässäkin mutta ei se onnistunut, oikeaan meni kuitenkin :D)))

        geneettistä. Oma empiirinen tutkimukseni geneettisestä laimenemisesta kuitenkin todistaa, että sellainenkin päivä voi vielä tulla, että erehdyt:-D))))))))))


      • miljoona kirjoitti:

        Ei sitäkään saa mainostaa liikaa. Minä aloin vähän reippaammin kuntoilemaan niin siitä se vointi ei vasta tykännykkään. Sanoin lääkärillekin, että olen yrittänyt kuntoilla, lääkäri sanoi, että tämä ei kyllä kuntoilulla hoidu. Että heh heh, ei parane aina suositella, että lisää vaan vauhtia...

        aloittaa liian kovasti. Pienin askelin ja vähän lisää, mutta ei liikaa. Menee muuten motivaatio ja saa paikat kipeäksi.


      • Meriläinen
        Teotwawki kirjoitti:

        geneettistä. Oma empiirinen tutkimukseni geneettisestä laimenemisesta kuitenkin todistaa, että sellainenkin päivä voi vielä tulla, että erehdyt:-D))))))))))

        Olempa onnellinen tuosta lupauksestasi :D)))))))))))


    • Yxitypy

      se on aina tietty, että alkoholismi on usein periytyvää.

      Väkeviä viinaksia en ole koskaan tykännyt juoda, mutta punaviiniä ja kesäisin olutta. Eilen olin pikkujoulussa autolla, ja olipa niin kiva aamulla herärä ilman päänsärkyä reippaana ylös.
      Joskus saatoin ottaa punkkupullon pari kertaa kuussa, mutta en enää. Lasillisen punkkua saatan toisinaan ottaa ja siitähän ei humallu vaan veret alkaa kiertämään ja saa mukavan punan poskille :=))

      Minulla väheni viinin käyttö kun lopetin tupakan polton. Kumma että se alkoholi ja tupakka kulkivat käsi kädessä :=))

      • poltan askin kahdessa päivässä, joten ehkä sen määrä korreloi viinan juonnin kanssa. En ole ottanut pisaraakaan yli kuukauteen, eikä mieli tee yhtään. Ensi viikonloppuna ystävä menee naimisiin, niin häissä saattaa muutama lasi boolia kulua. Saa nähdä.


      • Yxitypy
        Teotwawki kirjoitti:

        poltan askin kahdessa päivässä, joten ehkä sen määrä korreloi viinan juonnin kanssa. En ole ottanut pisaraakaan yli kuukauteen, eikä mieli tee yhtään. Ensi viikonloppuna ystävä menee naimisiin, niin häissä saattaa muutama lasi boolia kulua. Saa nähdä.

        polttanut kuin noin kolme savuketta päivässä, mutta kun otin viiniä, meni 10 savuketta illassa, ja aamulla olikin kamala päänsärky.
        Eihän sitä nyt ihan absolutiksi tässä aleta. Kyllä joskus on kiva hyvän porukan kans vähän juhlia. Sen takia kannattaa jo vähän päänsärystä kärsiäkin :=))


      • Yxitypy kirjoitti:

        polttanut kuin noin kolme savuketta päivässä, mutta kun otin viiniä, meni 10 savuketta illassa, ja aamulla olikin kamala päänsärky.
        Eihän sitä nyt ihan absolutiksi tässä aleta. Kyllä joskus on kiva hyvän porukan kans vähän juhlia. Sen takia kannattaa jo vähän päänsärystä kärsiäkin :=))

        mutta älä sitten rupea räyhäämään:-D)))))))))))))))))))))


      • Yxitypy kirjoitti:

        polttanut kuin noin kolme savuketta päivässä, mutta kun otin viiniä, meni 10 savuketta illassa, ja aamulla olikin kamala päänsärky.
        Eihän sitä nyt ihan absolutiksi tässä aleta. Kyllä joskus on kiva hyvän porukan kans vähän juhlia. Sen takia kannattaa jo vähän päänsärystä kärsiäkin :=))

        kyllä, jos on ollut oikeasti hauskaa:-D)))))


    • kivellä.istuja

      Ehkä siuhun on iskenyt vaan kirjoittamisen-pakkogeeni ja se on vähentänyt halua lillua lasisenlaulukirjan lumoharjojen suolla. Humalahakuisuushan on pakenemista itseltään ja jos on itteeään kunnolla katsonut silmiin eikä sielu oo siitä säikähtänyt eikä jähmettynyt niin hermomyrkky eli alkoholi käy tarpeettomaksi.

      • kivellä.istuja

        ..... siis ei -harjojen vaan harhojen


      • kuin olet elämäntapaohjekirja? Jummalavita, kiitti vihjeestä, sen vielä kirjoitan ja pääsen kättelemään Tommy Hellsteniä ja Jari Sarasvuota.:-D))))))))))))))))))))


      • kivellä.istuja
        Teotwawki kirjoitti:

        kuin olet elämäntapaohjekirja? Jummalavita, kiitti vihjeestä, sen vielä kirjoitan ja pääsen kättelemään Tommy Hellsteniä ja Jari Sarasvuota.:-D))))))))))))))))))))

        Ja mikä ettei, onhan Riittaa Väisänen ja kumppanitkin kirjoittaneet kirjan 'Hilma päivät' joka pitää sisällään miulle ajankohtaisen ajanjakson.


    • Meillä essolaisilla on terveelliseen elämäntapaan altistava geeni, jonka vuoksi otamme päivitäin sopivan annoksen keskaria. Emme kuitenkaan nauti niin suuria määriä alkoholia, että terveeseen elämään johdattava geenimme pääsisi pilaantumaan.

      Tasapainoisella alkoholipolitiikalla olemme pystyneet pitämään terveytemme hyvänä ja elämänhalumme erinomaisena koko elämämme ajan. Esson baarissa neidot näyttävät vielä kauniilta, vaikka ikää meillä on jo paljon. Hyvistä geeneistämme on näköjään paljon hyötyä meille höveleille essolaisille.

      Jos keskustelun aloittajalle viina maistuu nyt huonommin kuin nuorena, niin hän on jossakin elämänsä vaiheessa nauttinut sitä liikaa. Terveelliseeen elämäntapaan altistava geeni on päässyt vaurioitumaan, ja se aiheuttaa tuollaista haluttomuutta vanhemmalla iällä. Nuorena kannattaa siis elää maltillisesti, jotta vanhanakin pystyisi nauttimaan oikeista asioista.

      • ehkä se meni pilalle nuorempana, kun edustaminen oli vielä maan tapa. Silloin edustusillallisen jälkeen oli sallittua aloittaa seuraava päivä firman alakerrassa olleessa ravintolassa aamuoluella. Tässä kohtaa mentiin pieleen. Nyt sitä on turha enää korjailla, vaan eletään näin sitten hamaan katkeraan loppuun asti. Yksi kysymys vain on askarruttanut mieltäni: miten aiotte hanskata sen uuden 32 %:sen oluen kanssa?


      • Teotwawki kirjoitti:

        ehkä se meni pilalle nuorempana, kun edustaminen oli vielä maan tapa. Silloin edustusillallisen jälkeen oli sallittua aloittaa seuraava päivä firman alakerrassa olleessa ravintolassa aamuoluella. Tässä kohtaa mentiin pieleen. Nyt sitä on turha enää korjailla, vaan eletään näin sitten hamaan katkeraan loppuun asti. Yksi kysymys vain on askarruttanut mieltäni: miten aiotte hanskata sen uuden 32 %:sen oluen kanssa?

        Maailmalla on ollut logistisia ongelmia, joten emme ole saaneet vielä Esson baariin sitä tehokkaampaa keskaria. Einari on tässä odotellessa myynyt meille pienellä alennuksella tavallista keskaria, ja onhan silläkin oloa korjaava vaikutus. Parlamentti on pysynyt ihan rauhallisena, sillä hyvää kannattaa odottaa.


      • Yleismies kirjoitti:

        Maailmalla on ollut logistisia ongelmia, joten emme ole saaneet vielä Esson baariin sitä tehokkaampaa keskaria. Einari on tässä odotellessa myynyt meille pienellä alennuksella tavallista keskaria, ja onhan silläkin oloa korjaava vaikutus. Parlamentti on pysynyt ihan rauhallisena, sillä hyvää kannattaa odottaa.

        on lojaali lojaaleja asiakkaitaan kohtaan. Hänellä ei siis ole mustaa Karhua (8%) tarjolla. Sitä tarjoillaan täällä meidän Strömforsin Ruukin pajakahvilassa. Se nopea ja tehokas tapa päästä balanssiin.


    • ne on ne väitöksetkin tehtävä. Ja mistähän niitä ei vielä olisi tehty.

      VIINA ei maistu mutta viski on hyvää, konjakki on hyvää, ja jotkut oluet on hyviä.
      Isääni en koskaan humalassa nähnyt (äidistä puhumattakaan). Eipä poikanikaan ole minua humalassa nähnyt.
      No, joskus firman saunaillan jälkeen ehkä pikkusievässä.

      • mies. Ei minuakaan kukaan yleensä humalassa näe, kun on niin korkea toleranssi. Harjoituksen tulosta:-) Mutta kerrat harvenee, harvenee ja........kuka perkele siellä koputtaa.....??? aa viikatemieshän se, joten....


    • Muistelen että jo vuosikymmenet sitten eräällä ornitologiassakin kunnostautuneella tutkijalla oli Alkon laboratoriossa sekä perinnöllisesti juoppo että perinnöllisesti raitis rottakanta. Mitäs ne ihmisetkään, konttorirottia ja muita vastaavia. Taitavat raittiusgeenit kuitenkin olla kuolemassa sukupuuttoon.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Mikä teidän jutussa on ongelmana?

      Missä meni pieleen?
      Ikävä
      138
      1309
    2. Kauhavan häiriköijistä

      Juttua Iltalehdessä. Pakko sanoa että noi nuoret on kyllä ihan pimeitä. Putkin peltoja jupksevat kiusaamaan kun ei tietä
      Kauhava
      38
      869
    3. Haluan sinut, kuuletko minua.

      Haluan sinut. Toivon, että voisimme olla yhdessä. Mietin pystynkö täyttämään toiveesi, olemaan arvoisesi. Voisitko saad
      Ikävä
      29
      607
    4. Tehdäänkö tänään toiveista totta?

      Poikkea tänä illasta siinä lähellä ja annetaan silmien puhua ja sen jälkeen puhu sinä lopulta mitä ajattelet..
      Ikävä
      46
      597
    5. Auto ajoi päälle?

      Ja pakeni luin iltapäivälehdestä. ! Ken on kuski joka tuollee teki
      Kuusankoski
      14
      580
    6. Miksi Lapset kiusaa yöllä

      Miksi Lapset kiusaa yöllä ihmisiä? Miksi vanhemmat antaa tämän tapahtua? Eikö ne huomaa ettei lapset ole kotona vai eivä
      Kauhava
      26
      548
    7. Ajatteletko ollenkaan minua

      Naiselle, jonka kanssa vahva tunne yhteydestä. Jota kipeästi kaipaan, mutta jota ei juuri näe. Onko siitä jo kolme vuott
      Ikävä
      30
      536
    8. Hän on tosi

      hyvännäköinen. Ei edes ryppyi oo. :D
      Ikävä
      24
      531
    9. Sama ransetti taas!

      Keikkui tällä kertaa Honkavaaran tien varressa muutaman sadan metrin päässä Louhenkoskelta.. Otin rekisterin ylös ja ver
      Hyrynsalmi
      17
      493
    10. Viimeinen lankafest

      Käykää viimeisessä lanka festissä. Ensivuonna sitä ei enää ole. Rahat on loppu. Harmi .
      Puolanka
      16
      492
    Aihe