Pelko saa ihmisen näkemään sellaistakin jota ei siinä hetkessä ymmärrä ihan luonnollisena tapahtumana.
Lapsuudessa muistan pelkotiloja joita tunsin kulkiessani pimeän metsän halki kotia kohti. Pimeys ei ollut täydellistä, varjot erottuivat juuri sen verran, että pelko sai ne liikkumaan. Suurten kuusien varjot makasivat maassa, mutta peloissani näin niiden kulkevan milloin edelläni, milloin perässäni. Tuskin uskalsin hengittää, tai sitten juoksin pakokauhun vallassa tuttua polkua kuullen joka puolelta outoja ääniä.
Pelolla on monet kasvot.
Nyt pelko kasvaa liikkeellä olevan viruksen suuntaan, ettei se vaan iske... ja moni seisoo rokotusjonossa odottaen piikkiä suojelemaan tartunnalta. Moni on jo sairastunut, potee kuumetta ja särkyjä, eikä tiedä "oliko tämä nyt sitä, vai oliko tämä sitä tavallista?" Lieviä muotoja on monella, onneksi niin ja onneksi vastustuskyky kasvaa jokaisen sairastetun flunssan jälkeen.
Pelko työn menettämisestä koskettaa monia tämänkin joulun alla.
Siihen ei auta aina omat lääkkeet, mutta moni on löytänyt yrittäjyyden, eikä sekään ole tänä aikana tae tulojen jatkuvuudesta.
Monella ei ole työtä, vaikka olisi työhaluja.
Joulupukkinakin on niin epävarmat ansiot.
Seinälläni tanssii varjo.
Sytytin keittiöön valot. Ihmettelin suuresti, pieni varjo kulki seinällä äänettömästi, liikkui edelläni, palasi takaisin ja seurasi eteisen läpi makuuhuoneeseen.
Pieni yökkönen oli jostain herännyt lentelemään valon ympärille.
Mistä se, melkein hengettömältä vaikuttava pieni siivekäs on huoneeseen lentänyt, mietin, koska avattavissa ikkunoissa on tiheät verkot, ehjätkin. Ainoa mahdolisuus on, että se lensi illalla parvekkeen ovesta, kun sytytin lyhtyihin kynttilöitä, tai se on vain aiemmin piiloutunut jonnekin rakoseen ja heräsi lämpöön.
Sen riemukasta tanssia saan seurata seinälläni. Varjo on pieni piste, häipyy ja kasvaa hetkessä... mutta pelkään, oikeastaan tiedän, ettei sen lento kestä pitkään....
Sukuun kuluvan henkilön sairaus on edennyt.
Varjot tanssivat mielessä, pelko menettämisestä on kasvanut edessä olevaksi vuoreksi jonka ylittämiseen hänen voimansa eivät riitä ellei ihmettä tapahdu.
Tuntuu kuin olisimme viime viikot kulkeneet halki pimeän metsän jossa varjot uhkaavat, leikkaavat poikki polkumme ja kulkumme on vaivalloista.
Hetkittäin voi valo siintää edessämme, kunnes pimeys palaa ja varjot kaatuvat...
Pelko ei auta, ne varjoistakin kohdat on kuljettava...
vaikka ne tanssivat mielessä.
Perhosen varjo tanssii elämän iloa, vielä hetken, kunnes pienet siivet väsyvät ja on vain muisto aamun hetkestä.
Se hetki koittaa, molempien varjojen kautta mietin elämää ehkä tarkemmin kuin pitäisikään aamussa, jossa perhonen heräsi... mistä lie.
Tanssivat varjot, pelkäätkö niitä?
10
268
Vastaukset
- pilvi*
tanssivia varjoja seinällläni? Reagoin niihin kyllä ja haluan ottaa niistä selvää, mikä yleensä onnistuukin.
Olet paneutunut kuvannollisesti ilmaisemaan myös mielen pelkoja.
Siihenkin on vastattava, etten koe varjoja mielessääni, pelkotiloja en koe, en influenssan suhteen, enkä muutenkaan pelkää vanhuutta ja loppuani.
Pelko estäisi minua nauttimasta elämästäni, loisi tosiaan "varjon" päivääni, koska etukäteen pelkääminen oisi minusta aikani tuhlaamista, otan elämän realiteettinä, sitten kun jokin uhka, koitan sen välttää, tai nousen taistelemaan sitä vastaan.
Ainoa mitä pelkään joskus, on, että osaanko olla tarpeeksi hienotunteinen toisenlaisia ihmisiä kohtaan, etten mitätöisi todellisia tunteita, joille asiaomainen ei mahda mitään. Sillä omalla reippaudellani.
Aika filosofisesti kuvaat ajatuksiasi, perhosen tanssin ilosta, ehkä sen lyhyydestäkin surren?
Ehkä se perhosen elämä on intensiivisempää ja sen mielestä kuin ikuisuus:D
Tuo läheisen ihmisen sairastaminen on tuttua, koin sen silloin toimintana, jossa hänen hyvinvointinsa oli minustakin riippuvaista, en niinkään pelkotilana. Jännityksenä kylläkin, ennenkuin taudin kuva selveni.Varjot, tummat pilvet elämän taivaalla, kaikki ei aiheuta pelkoa, kuten ei yökkösen lakkaamatta liikuva varjokuvakaan.
Sairautta ei kannata pelätä, se on kohdattava kuten ihmisen riutuminen sairauden raadellessa kehoa.
Sairaan kokemaa kuoleman pelkoakin käsittelisin mieluummin muuten kuin pelkona, se on luopumisen tuskaa, se on minuutensa tunnustamista ihmisen itsensä sisällä.
Kuinka me kukin sen koemme, se riippuu kypsyydestämme, uskostammekin, siitä on vaikea olla samaa mieltä muiden kanssa.
Tumma pilvi on taivaalla, kyyneliä on tulossa, mutta kukapa tietää kuka ensiksi on vuorossa.
Pelko on tuossa asiassa ihan turhaa.
Kiitos Sinulle!
Harvoin kirjoitat, mutta intensiivisesti. Vaikka tuntojasi,itseäsi kuvailet, et itseäsi tyrkyttäen koskaan. Levollisuutta tuovat kirjoituksesi, vaikka tunnen pintasi alla kuohuvan.
Kuljin katseineni mukanasi läpi huoneittesi hämärän ja "synkän metsän."
Ymmärrän,mitä tarkoitat...et sinä ole "pelkäävä" ja arka ihminen. Et väistä tilanteita, joissa "pelko" saattaa yllättää, vaan menet rohkeasti läpi "pimeän metsän." Ja silti...menet kuohuvalle merelle pienoisella veneelläkin.
Sinussa sitä elämän makua...käyn läpi elämän jokaisen kolkan,jotta oppisin ymmärtämään, mitä elämä on.
Tässähän myös vastaukseni kysymykseesi, pelkäänkö minä.- valo/varjo=kokokuva
Kirjoititpa kauniisti, oli ilo lukea tekstiäsi.
Kyllä minäkin muistan lapsuuden varjot ja hiljaiset äänet pelkoina. Joskus pimeäällä tiellä juttelin kuulle, kas kun sen ystävälliset kasvot tuntuivat seuraavan ja suojelevan kulkuani pimeällä tiellä. Eihän sitä lapsena niin useinkaan pimeällä yksin liikkunut, mutta joskus maalla kaamos yllätti pienen naapurissa kyläilijän.
Tottakai sitä varjot loihti mielikuvituksen voimalla vaikka mitä olentoja - mutta onneksi useimmiten oli turvassa. Mitään konkreettisia pelkotiloja ei minun eikä perheeni tarvinnut lapsuudessamme kokea. Synnyin sodan jälkeen ja kodissa vallitsi samanlainen tunnelma kuin laulussa: 'Tiedän paikan armahan, rauhallisen ihanan.... Sepä kotikulta on koti armas verraton.....
Onneksi aikuisena olen optimistisuudestani ollut aika realistinen. Elämään on kuulunut aurinkoa ja varjoja ja onneksi niistä olen selvinnyt tähän asti. Vahvuutta on tullut ja näin joulun tullen olen onnellinen ja kiitollinen elämästäni ja perheestäni. Sanoisin että rakkaudella 'Hyvää joulunaikaa Kaikille'!Suurella sydämellä voimme kiittää lapsuuden kokemuksista joista on jokaiselle jäänyt opettavaisiakin muistoja. Kaikki ei ollut huonosti, vaikka kaikkea ei ollutkaan yllin kyllin, mutta muistoissa lapsuus palaa mieleen ja vaikeitakin hetkiä voi nyt katsoa toisesta perspektiivistä ja niitä ymmärtää paremmin.
Rauhaisaa joulunaikaa toivottelen laillasi kaikille palstalaisille.
- Suden hetki
Niin....nytpä kai on,olisi tosipaikan edessä...pelkäänkö.
Mitä on pelko tosipaikan tullen.Tähän asti tuntemukseni ovat olleet,että mitä tiukempi,vaikeampi paikka, sitä enemmän löytyy voimaa ja keinoja, jotenkin ryhdistäytyy automaattisesti.
Onko kunniallista olla pelkäämätön vai hävettävää sanoa,minä pelkään. Onko pelko abstrakti-käsite,jonka voi eliminoida pois suggeroimalla itsensä.
Kyllä minäkin nöyrtyisin,jos osaisin. Antaisinko periksi viimein,kun omat voimat vähenevät vai taistelenko vielä.
Olenko rohkea vai heikko,kun olen sanonut, että jios minut syöpä yllättää,en halua enää hoitoja,vaan elän sen ajan,mikä on jäljellä.
Rohkeus...heikkous...pelko....periksiantamattomuus,vain sanoja nekin,jotka voi käsittää eri tavalla.
Menen tänään kuvaukseen ja näytteenottoon,kun kaulaani on yllättäen ilmestynyt kipeä kyhmy ja voi,miten väsynyt olen ollut jo pitkän aikaa.
Selvyyden haluan joka tapauksessa,voin olla helpottunut totuuden tietäessni ja voin itse päättää,mitä teen.
Mutta silti Katri Valan,voimakastunteisen runoilijan sanoin vielä
Kukkiva maa.
Maa kuohuu syreenien sinipunaisia terttuja,
pihlajain valkeata kukkahärmää,
tervakkojen punaisia tähtisikermiä.
Sinisiä,keltaisia, valkeita kukkia
lainehtivat niityt mielettöminä merinä.
Ja tuoksua!
Ihanampaa kuin pyhä suitsutus!
Kuumaa ja värisevää ja hulluksijuovuttavaa,
pakanallista maan tuoksua!
Elää,elää, elää!
Elää raivokkaasti elämän korkea hetki,
terälehdet äärimmilleen auenneina,
elää ihanasti kukkien,
tuoksustansa,auringosta hourien-
huumaavasti,täyteläästi elää!
Mitä siitä,että kuolema tulee!
Mitä siitä,että monivärinen ihanuus
varisee kuihtuneena maahan.
Onhan kukittu kerta!
On paistanut aurinko,
taivaan suuri ja polttava rakkaus,
suoraan kukkasydämiin,
olemusten värisevään pohjaan asti!Kuljin itsekin muutama viikko sitten lääkärin vastaanotolle samoissa tunnelmiassa, mutta en ihmeekseni tuntenut pelkoa.
Olen käynyt läpi tutkimuksia ja kokeita on otettu, osa vielä tekemättä, mutta uskon yhä, että ei tämä tauti ole kuolemaksi, oeln vahva uskossani
Viime aikoin on minua ympäröinyt kummallinen kohtalonyhteys jota en osaa selittää.
Monta tuttavaa sai kukkia kummullensa, moni on selvinnyt kuin suuren ihmeen kautta jatkamaan eloa ja oloa seuranamme.
Elämä opettaa käsittelemään asioita jotka vain tulevat eteen suunnittelemattomina ja yllättäin.
Jokaisella on määrätty määrä voimavaroja, mutta ihmeellisesti löytyy voimia ylittämään yhä suurempia vastoinkäymisiä.
Ei ole heikkoutta tunnustaa pelkonsa, mutta heikkoutta on paeta niitä.
Olemme vahvoja ja heikkoja tilanteen mukaan.
Herkkyys tuo kyyneleet silmiin, kovuus panee puremaan hampaat yhteen; " tästä minä en luovu, tästä en hellitä".
Vahva olet sus, luota vain siihen ettei meille anneta enempää kuin jaksamme käsitellä.
Tulin juuri kerhosta, lauloimme kauneimpia joululauluja ja niiden iloinen sanoma välkkyy mielessä kuin auringon säteiden tekemät timatit oksille jäätyneisiin vesipisaroihin aamulla.
Sitä levollista mieltä me kaikki tarvitsemme.
- Reino´
Kävelin isäni takana pimenevässä illassa. Isäni selitti, että pimeällä metsän puut lähenevät toisiaan niin, että lopulta pienikään poika ei mahdu kulkemaan niiden ohi. Isäni tarkoituksena lienee ollut pelotella minua niin, etten uskaltaisi lähteä pimeään metsään. Myönnän, että hän onnistui siinä asiassa erinomaisesti.
vaan kuvannollisesti kertoa siitä, kuinka pimeys muuttaa mittasuhteita ja aiheuttaa pelkoa.
Monissa saduissa on samaa opettavaa kerrontaa.
Pelon kautta opetetaan varomaan, mutta samalla kohtaamaan niitä pelkoja.
Grimmin saduissakin on sama tunnelma.
Omat pimeän metsän pelkotilat olen yrittänyt kääntää lapsilleni kokemuksena joka on hyvä kokea, mutta hyvä tietää ettei se mitä pitää varoa, ole välttämättä aina vaarallista. Pimeässä metsässä voi eksyä, mutta kun sen metsän lumoon on päässyt sisälle, pimeäkin metsä on kuin pakopaikka kaikelta pahalta.
Lieneekö minun rakkauteni metsään peräisin kuitenkin siitä pelostakin jota aikoinaan siellä kulkiessani tunsin.
Metsä on kirkkoni ja sen hiljainen rauha antaa minulle nykyisin monin verroin takaisin hyvän olon tunteena ne pelkotilanteet joita lapsena tunsin kun oli pakko kulkea se polku pimeän halki, niiden toisiinsa kiinni olevien varjojen kautta kauhu mielessä ja pimeyden pirut silmien edessä... olemattomia olioita ja ääniä. Pakkasen paukahdus puun rungolla oli kuin seis käsky aseen edessä.
Koskaan en lakkaa ihmettelemästä kuinka isämme ja isäimme isät kestivät sodan pelot.
Siellä ei uhannut vain pimeys, siellä uhkasi jopa kuolema.
Lyhyt oli yökkösen satu, kesti tarinan mukaan vain illasta aamuun, mutta huoneessani aamusta iltaan.
Pieni hengetön lepäsi illalla kirjahyllyn päälle asetetun kivitaulun pinnalla, kuin osa kuollutta kiveä, samaa väriä suppuun kääriytyneet siivet ja taulun kivi.
Elämä on joskus lyhyt ja kaunis, antoipa ajatuksia minulle moneenkin tarinaan.
Sen satu päättyi, minun kiireeni alkoivat.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Nurmossa kuoli 2 Lasta..
Autokolarissa. Näin kertovat iltapäivälehdet juuri nyt. 22.11. Ja aina ennen Joulua näitä tulee. . .1387765Joel Harkimo seuraa Martina Aitolehden jalanjälkiä!
Oho, aikamoinen yllätys, että Joel Jolle Harkimo on lähtenyt Iholla-ohjelmaan. Tässähän hän seuraa mm. Martina Aitolehde381975Kaksi lasta kuoli kolarissa Seinäjoella. Tutkitaan rikoksena
Henkilöautossa matkustaneet kaksi lasta ovat kuolleet kolarissa Seinäjoella. Kolmas lapsi on vakasti loukkaantunut ja251920- 911643
Miksi pankkitunnuksilla kaikkialle
Miksi rahaliikenteen palveluiden tunnukset vaaditaan miltei kaikkeen yleiseen asiointiin Suomessa? Kenen etu on se, että1801565Tunnekylmä olet
En ole tyytyväinen käytökseesi et osannut kommunikoida. Se on huono piirre ihmisessä että ei osaa katua aiheuttamaansa p1071016- 49930
Taisit sä sit kuiteski
Vihjata hieman ettei se kaikki ollutkaan totta ❤️ mutta silti sanoit kyllä vielä uudelleen sen myöhemmin 😔 ei tässä oik4909Odotathan nainen jälleenkohtaamistamme
Tiedät tunteeni, ne eivät sammu johtuen ihanuudestasi. Haluan tuntea ihanan kehosi kosketuksen ja sen aikaansaamaan väri28830- 34812