eivät halua parisuhdetta?
Tuntuu että suurin osa kirjoittajista valittaa ja itkee kun ei oo sitä kumppania vierellä joka "tekisi elämästä elämisen arvoisen" ja toisi "valoa kylmään ja kyyniseen arkeen" (huomaa sarkastinen äänensävyni).
Eli onko tosiaan niin että ihmiset kuvittelevat että kunhan vain saisi sen kumppanin niin kaikki olisi hyvin ja mahtavaa - linnut laulaisi ja elämä olisi kuin pilvenhattaroilla tanssimista? Vai onko täällä muita minun kaltaisia yksinäisiä jotka eivät suostuisi mistään hinnasta parisuhteeseen? Vai olenko minä sittenkin ainoa laatuani täällä?
Olisi hienoa kuulla että on täällä muitakin minun kaltaisia. Jos on, anna ihmeessä kuulua itsestäsi, jotta saataisiin muunkinlaisia keskusteluja tänne kun vain niitä ainaisia valituksia siitä "kun ei oo ketään kenen kanssa jakaa elämä ja kaikki tuntuu niin merkityksettömältä elää ilman kumppania ja elämällä ei oo mitään tarkoitusta ilman rakkautta" (huomaa taas sarkastinen äänensävyni). Mutta en kuitenkaan uskalla pidättää hengitystäni sen tähden - muuten voin satuttaa itseäni...
Tuntuu että suurin osa kirjoittajista valittaa ja itkee kun ei oo sitä kumppania vierellä joka "tekisi elämästä elämisen arvoisen" ja toisi "valoa kylmään ja kyyniseen arkeen" (huomaa sarkastinen äänensävyni).
Eli onko tosiaan niin että ihmiset kuvittelevat että kunhan vain saisi sen kumppanin niin kaikki olisi hyvin ja mahtavaa - linnut laulaisi ja elämä olisi kuin pilvenhattaroilla tanssimista? Vai onko täällä muita minun kaltaisia yksinäisiä jotka eivät suostuisi mistään hinnasta parisuhteeseen? Vai olenko minä sittenkin ainoa laatuani täällä?
Olisi hienoa kuulla että on täällä muitakin minun kaltaisia. Jos on, anna ihmeessä kuulua itsestäsi, jotta saataisiin muunkinlaisia keskusteluja tänne kun vain niitä ainaisia valituksia siitä "kun ei oo ketään kenen kanssa jakaa elämä ja kaikki tuntuu niin merkityksettömältä elää ilman kumppania ja elämällä ei oo mitään tarkoitusta ilman rakkautta" (huomaa taas sarkastinen äänensävyni). Mutta en kuitenkaan uskalla pidättää hengitystäni sen tähden - muuten voin satuttaa itseäni...
Vastaukset 11
Vanhimmat
En ainakaan tällä hetkellä vois kuvitellakaan seurustelevani. Pelkkä muiden ihmisten kanssa oleminen on niin haastavaa etten tunne olevani valmis edes kunnon ystävyssuhteeseen.
En ole ihan selvillä itsekkään tuosta (tai siis itsestäni tjs.) Tunne sanoo, että olisi ihanaa jos olisi joku jonka kanssa olla ja jakaa aikansa ja elämän ylä- ja alamäet (ja vuokrat, tai lainanlyhennykset) yms. Järki tietää kuinka mahdotonta on saada kontaktia keneenkään, ja kuinka mahdotonta tällaisille perustuksille olisi mitään rakentaa. Viime aikoina tuo tunnepuoli on alkanut sopeutumaan realiteetteihin ja fiilis on ollut ihan OK. Toisaalta järkikin ajattelee, että sen voitto tarkoittaa luopumista toivosta t. uskosta siihen, että elämällä voisi olla jokin muukin päämäärä kuin ylläpitää itseään päivästä päivään; mutta on vain hyväksyttävä se, mitä on, kun nuo unelmat kuitenkaan eivät kanna mihinkään, masentavat vain.
Vaikea luopua rakkaudesta, kun ei sitä koskaan ole kokenut; ei tiedä mistä luopua.
Enimmäkseen kai tänne tulee yksinäisyydestään kertomaan silloin kun se puree, kuin silloin kun on tyytyväinen oloonsa.
Tahtoisin kyllä kavereden lisäksi parisuhteen, mutta mäkään en silti ymmärrä miksi jotkut ajattelee kumppanin löytämisen tekevän elämästä kertaheitolla auvoista ja ihanaa. Joillakin taitaa olla aika epärealistinen käsitys siitä, millaista seurustelu on... Moni sillä tavalla ajattelevista ei pysty luomaan tai ylläpitämään edes tavallisia ystävyyssuhteita, joten ehkä ne yrittää jollain tavalla peitellä epäonnistumisiaan vähättelemällä ystävyyden merkitystä ja pitämällä parisuhdetta ainoana ihmissuhteena jolla on jotain todellista merkitystä.
Kaverittomuudestahan on vaikea vierittää syytä pelkästään muiden niskoille, koska vanhojen kavereiden olemassaolo ei sulje pois uusien kavereiden löytämistä. Parisuhteita voi kuitenkin olla pelkästään yksi samalla kertaa, joten sen puutteesta on helpompi "syyttää" muita, ajatellen vaikka niin että suurin osa kaikista kunnollisista on jo varattuja ja ne jotka on vielä vapaita on liian nirsoja.
En lopettaisi olemasta fanaattinen raivopropagandisti, vaikka olisin rakastunut. Olen vain sellainen ihminen, että haluan olla äänessä ja huomion keskipiste. Ilman propagandakirjallisuuttani olisin onneton ja ontto mies. Siksi mikään mahti maailmassa ei saa minua lopettamaan. Onhan tyttökaveri ihan jees, mutta mitään mullistavaa se ei toisi, varsinkaan tässä kertakäyttöyhteiskunnassa.
En halua parisuhdetta. Olen eronnut. En ole yksinäinen. Sinkkuna elämäni on paljon parempaa kuin parisuhteessa. Voin paremmin.
en halua. en vaikka joskus olen yksinäinen. en näe mitään järkeä vaivautua toisen ihmisen tähden enkä myöskään jaksaisi jatkuvasti seurustella jonkun kanssa. kavereitanikin näen silloin kun huvittaa ja harvemmin edes huvittaa nähdä. paljon helpompaa kaikin puolin olla sinkku ja huolehtia vaan itsestä eikä tartte yrittää miellyttää ketään. rakastunut en ole ollut koskaan. joskus ala-asteella olin kerran ihastunut kauniiseen ulkonäköön, mutta eipä löytynyt kiinnostusta pelkästään sen takia ruveta mihinkään. tällä hetkellä en tunne itseäni yksinäiseksi, nautinhan omasta hurmaavasta seurastani joka päivä. se riitää.
miehet ei tunne rakkautta, joten ei pelkoa.
En usko, että parisuhteella olisi mitään annettavaa minulle. Yksin olevana olen vapaa eikä tarvitse selitellä kellekään, miksi on sellainen ja tällainen tai miksi tekee niin ja näin. En edes yritä etsiä seuraa, koska tuhlaisin vain aikaani etsiessäni ihmistä, jollaista ei olekaan. Tuskin tosin kykenisinkään muodostamaan parisuhdetta. Sen verran vajavainen on ymmärrykseni näistä ihmisten soidinmenoista.
Täältähän löytyikin joitakin yksilöitä! Mahtavaa! Nimittäin siitä ainaisesta vuodatuksesta 'kun ei ole kumppania' saa hyvin pitkälle sen käsityksen, että kaikki palstan yksinäiset kirjoittelijat haluavat jonkinlaista parisuhdetta.
Mutta joo, itse olen tullut siihen tulokseen jo usean vuoden mietinnän tuloksena, että parisuhteista ei ole mitään muuta kuin haittaa. Itseasiassa tekisi mieleni sanoa, että parisuhde on vain laillistettua prostituutiota eikä mitään muuta mutta en niin sano, koska se voisi provosoida jotakuta (ja sanoin sen kuitenkin).
Mielelläni kuulisin lisää muiltakin ihmisiltä, jotka eivät perusta seurustelusuhteista.
Taidan olla... Vai olenko? Tavallaan kyllä kauniimpi osapuoli kelpaisi, mutta se sitoutumiskammoisuus. Eli... Parempi siis olla realisti ja pysyä omissa oloissaan ettei enää enempää satuta toisia omilla toimillaan.
Jos olisi mahdollista saada oikeasti hyvä mies, sellainen, joita ei ole edes olemassa, niin kyllä tottakai haluaisin parisuhteen! Mutta näiden tunteettomien, sovinististen, kusipäisten luuserien kanssa en todellakaan haaveile parisuhteesta!
Ensisijainen toive olisi löytää edes yksi naispuolinen ystävä.