Tupakka

Tuntuu kun nyt ajattelen nimeä "tupakka" vieraalta, kyllä se on monelle tosi ongelma polttaa ja tuskallisempi vielä jäättää polttaminen pois.
Oma kokemukseni, aloin polttamaan seitsemäntoista ikäisenä, viidenkymmenen ikäisenä vapauduin siitä tavasta. Tuona aikana muutamia jaksoja, jopa vuodenkin olin välillä polttamatta. Vaikka sairastuin astmaan ja en luonnollisesti edes pystynyt polttamaan, kun sairaus välillä hellitti niin tupakkakin vain suuhun. Moni tunsi minut kovana sätkyttelijänä, kun juttelin jonkun vieraan kanssa, siinä samalla piti tietenkin vääntää sätkä. Jälkeenpäin huvittaa oikein sellainen tapa, kai siinä tehostaa itseään, se tupakka on jonkunlainen tehoste kai joidenkin elämään. Kokeilin kaikenlaisia konsteja lopettamiseksi, viskoin tupakkani metsään, välistä uuniin, uudenvuodenlupaukset. laastarit, purkat ja oikein lääkäriltä kalliit lääkkeetkin. Tuona vuosikymmenien aikana on rukoiltu, monet pastorit, veljet, siskot, en silti vapautunut.
Kesällä tulee viisivuotta kun Herra viimein vapautti ja siitä vapautuksesta on vieläkin muisteltu. Olin tietoinen että velimieheni on tulossa luoksemme kyläilemään, on Pyhällä Hengellä täyttynyt veli myöskin. Sanoin tälle veljelle näin "kiellä multa tupakointi", hän siihen ettei hän voi sellaista sulle sanoa, sanoi kuitenkin jotain siihen tyyliin varovasti. Siinä sitten juteltiin sovittiin kaksistaa teen parannuksen asiaan ja olen polttamatta. Ei sen koommin ole ollut mitään mieltä polttaa ja tuo himo siihen nikotiiniin on siitä lähtien pysynyt poissa.
Tutkimattomia ovat Herran teot.. Olen silti kiitollinen elämälleni, vaikka tuo myrkky tuhosi minua luonnollisesti ja edesauttoi sairauksianikin.
Mieleni oli tälläinen tänä aamuna, onko sitten oikein kertoakaan tälläisiä tällä palstalla? En pyri kertomaan mitään korostustani ainakaan itsestäni, vaan siitä todellisuudesta miten Herra on auttanut missäkin elämäni vaiheessa.
Jaksellaan tälle päivälle Jeesuksessa, rukoillen.
23542
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 23

Vanhimmat

Hyvää huomenta Tomumaja!

Päivänpolttava aihe tuo mistä kirjoitit.
Tupakointi ei ole terveellistä.
Ja monet polttavat oli sitten synti tai ei.

Onko sielläoäin lunta?
Toisessa päässä suomea kun nyt olen,
ei lunta ole..:=((

Jouluksi olisi tarkoitus sinne lappiin taas tulla...
Siellä toinen koti.

Olen huomannut että kirjoitat nykyään
vähän "maltillisemmin".
Ja varoen siulle vastaan...
Etten loukkaisi.

Joskus kun tuo tumma tulinen luontoni pillastuu..
Voi hyvin ja terkut lapinakalle!

T.leahim

Äänestä
  • Olemme iloinneet sydämen pohjasta siitä mitä olet saanut kokea tuolla savon matkalla. En tiedä mitä siellä tapahtui, mutta Jumala on kaiken takana. Jeesus on tehnyt niin hyvää työtä kohdallasi, että se saa itse kenenkin miettimään omaa tilaansa ja sitä ensirakkautta, sitä paloa, joka roihusi.
    No eihän se ensiraukkaus ole kadonnut, mutta se ensi into on.

    >>Miten saatais vaaleampi luonne? Jeesus antaa vielä enemmänkin, varmasti kultaisenkin luonteen omilleen. Olen pannut merkille, hyväksyy itsensä, hyväksyy lähimmäisensä, antaa anteeksi, on valmis pyytämään anteeksi ja nämä kaikki tapahtuu Jeesuksen rakkaudessa, siinä se.>> - Kirjoitat yhdelle.

    Mielestäni ei tarvitse saada mitenkään vaaleampaa luontoa, mutta me voidaan jalostua. Tuo hyväksyä itsensä on taivaltamisessa A ja O, uskon jälkeen. Todellakin helpompi hyväksyä toinenkin kun on sinut itsensä kanssa. Silloin myös käsittää Jumalan armonkin paremmin.

    Yksi asia kuitenkin.
    Kuten voit lukea, yhden henkilön kimppuuni käyminen ei ole minusta kiinni. Sitä en hyväksy eikä tarvikaan. Miten voin tehdä sovinnon sellaisen kanssa, joka on tahallaan ilkeä? No, sitä on kai pakko sietää.
    Sen sanon vaan kauttasi, jos minun kirjoitukseni ja ajatukseni saavat niin kohtuuttomaa raivoa jossakin, silloin niitä ei kannata lukea.

    Siunauttua päivää. Tekisit hyvin kun muistaisit rukouksin voimien mukaan, sillä lähdemme rouvan kanssa reissuun keskiviikkona,
    ja tulemme joskus reilun viikon päästä takaisin.

    Äänestä

nikotiini on samanlainen riippuvuutta aiheuttava aine kuin heroiini. Keho on tottunut nikotiiniin ja siitä irtaantuminen on varsin hankalaa. Psyykkiset ja fyysiset veiroitusoireet kestävät pitkään eritoten psyykkiset.

Äänestä

  • Kyllä tupakka aiheuttaa pahan riippuvuuden, mutta ei sitä nyt heroiiniin voi verrata. Itsekin pääsin tupakasta Jumalan voimalla. Omin voimin yritin ja yritin turhaan. Tosin en polttanut kuin 2 kk sen jälkeen kun tulin uskoon, sitä ennen aika kauvan.
    Vaputuminen tupakasta on hyvin yksilökohtaista. Tomumajalle se oli hyvin vaikeaa, joillekin taas yhtä helppoa kuin vain lopettaa.

    Äänestä

  • Eroe kirjoitti:

    Kyllä tupakka aiheuttaa pahan riippuvuuden, mutta ei sitä nyt heroiiniin voi verrata. Itsekin pääsin tupakasta Jumalan voimalla. Omin voimin yritin ja yritin turhaan. Tosin en polttanut kuin 2 kk sen jälkeen kun tulin uskoon, sitä ennen aika kauvan.
    Vaputuminen tupakasta on hyvin yksilökohtaista. Tomumajalle se oli hyvin vaikeaa, joillekin taas yhtä helppoa kuin vain lopettaa.

    oletko tietoinen asiasta, että kahvi vaikuttaa suoraan keskushermostoon siinä missä 'nikotiina' sanoo nikotiiniä riippuvuutta aiheuttavaksi aineeksi. Monet ihmiset ovat kahvi-riippuvaisia, heillä alkaa särkemään päätä, jos ei saa kahvia-annosta täyteen päivän mittaan.

    Itse juon 1/2 litraa kahvia aamuisin jotta herään, loppupäivän olen kuivilla.

    Jos kahvi keksittäisiin nyt, niin se luokiteltaisiin riippuvuutta aiheuttaviin aineisiin ja sitä saisi vain reseptillä apteekista. Nyt näin talvisodan 70v-juhlien aikaan, muistakaamme veteraaneja jotka pysyivät talvisodassa hereillä syöden kahvinpapuja.
    Isäni aloitti vuonna 1939 armeijan eikä ehtinyt käydä sitä loppuun, kun jo joutui rintamalle. HelluntailaisenaUskovana miehenä hän toimi siellä "rokkakenraalina". Ja hänen mietelauseena säilyi loppuun asti "joka miekkaan tarttuu se miekkaan hukkuu"- rauha hänen sielulleen.

    Äänestä

  • PakaNainen kirjoitti:

    aiheuta riippuvuutta, joten kai se on henkilöstä kiinni.
    Juon muutaman kupillisen yleensä joka aamu ja paljon päivän mittaakin, odotas vähän, hörppään kupista...............silloin, tällöin olen liikkeellä ollessani ollut pari päivää juomattakin eikä ole päänsärkyä, eikä muutakaan riippuvuutta tullut.
    Riippuvuudet on usein osaksi tapa-riippuvuutta.

    Äänestä

  • kuulolla10 kirjoitti:

    muistin tuon kahvi-asian siitä, kun eräs uskova mies sanoi, että alkaa päätä särkemään, jos ei saa kahvia.

    Uskovilla voi aivorustinki sillä lailla rakennettu, että he tulevat riippuvaiseksi helpommin kuin muut joutilaat, jotka täällä päiväänsä kuluttavat vaikka olisi parempaakin tekemistä.

    Äänestä

  • PakaNainen kirjoitti:

    oletko tietoinen asiasta, että kahvi vaikuttaa suoraan keskushermostoon siinä missä 'nikotiina' sanoo nikotiiniä riippuvuutta aiheuttavaksi aineeksi. Monet ihmiset ovat kahvi-riippuvaisia, heillä alkaa särkemään päätä, jos ei saa kahvia-annosta täyteen päivän mittaan.

    Itse juon 1/2 litraa kahvia aamuisin jotta herään, loppupäivän olen kuivilla.

    Jos kahvi keksittäisiin nyt, niin se luokiteltaisiin riippuvuutta aiheuttaviin aineisiin ja sitä saisi vain reseptillä apteekista. Nyt näin talvisodan 70v-juhlien aikaan, muistakaamme veteraaneja jotka pysyivät talvisodassa hereillä syöden kahvinpapuja.
    Isäni aloitti vuonna 1939 armeijan eikä ehtinyt käydä sitä loppuun, kun jo joutui rintamalle. HelluntailaisenaUskovana miehenä hän toimi siellä "rokkakenraalina". Ja hänen mietelauseena säilyi loppuun asti "joka miekkaan tarttuu se miekkaan hukkuu"- rauha hänen sielulleen.

    Olen tietoinen kahvin puutteen aiheuttamasta päänsärystä. Aamukahvit ne parhaat kahvit on. Meillä keitetään väkevää kahvia, ja olen tunnettu väkevän kahvin ystävänä. 20 vuotta meidän talous on juonut espressoa.
    Vanhemmat jotkut laittavat suolaa ripauksen pannukahviin. Se on jo taidelaji ja maistuu hyvälle. Romanikulttuurissa suosittua.

    Toivotan rauhaa isäsi muistolle, hän on sen ansainnut!

    Onko jo kadonnut kansanperinne juoda kahvit porstuan kautta? Ne jotka eivät tiedä, vanha kansa kaatoi kahvin teevadille ja hörppi siitä. =)

    Äänestä

  • Eroe kirjoitti:

    Onko jo kadonnut kansanperinne juoda kahvit porstuan kautta? Ne jotka eivät tiedä, vanha kansa kaatoi kahvin teevadille ja hörppi siitä. =)

    onkin uusi sanamuoto, en ole kuulutkaan. Mutta kansanperinne juoda kahvia lautaselta on tuntuu ja sitten vielä se sokeripala suuhun ja lautaselta ryystämään. Suolalla maustettu kahvi oli alueellinen perinne.

    Oletan, että on katoamassa jos ei ole jo kadonnut. Nyt on trendikästä juoda lattea! Sitähän on juotu jo iät -ajat suomessakin, mutta sitä sanottiin /sanotaan maitokahviksi.

    Sinähän olet kovin riippuvainen kahvista. Oletko kokeillut olla joskus juomatta kahvia vaikka viikonpäivät?
    Espressoon tarvitaan hyvä keitin, jotta tulee kunnon Pressot.

    Äänestä

  • kuulolla10 kirjoitti:

    aiheuta riippuvuutta, joten kai se on henkilöstä kiinni.
    Juon muutaman kupillisen yleensä joka aamu ja paljon päivän mittaakin, odotas vähän, hörppään kupista...............silloin, tällöin olen liikkeellä ollessani ollut pari päivää juomattakin eikä ole päänsärkyä, eikä muutakaan riippuvuutta tullut.
    Riippuvuudet on usein osaksi tapa-riippuvuutta.

    Mitenkä sitten rinnastetaan nuuska?
    Ja onko se tupakkaa.
    Kait sekin aiheuttaa sitten riippuvuutta.

    Olen usein miettinyt miksi nuuskaa
    on vaikea saada.
    Ja mitä eroa sillä on kun verrataan tupakkaan?
    Ja luetaan synniksi..vai miten?

    Itse en sitä harrasta,vain utelias olen.

    Äänestä

  • Eroe kirjoitti:

    Onko jo kadonnut kansanperinne juoda kahvit porstuan kautta? Ne jotka eivät tiedä, vanha kansa kaatoi kahvin teevadille ja hörppi siitä. =)

    Mikähän mahtaa olla
    kahvin ryystämisennätys?
    20cm..olen kuullut.:=))

    Äänestä

  • PakaNainen kirjoitti:

    onkin uusi sanamuoto, en ole kuulutkaan. Mutta kansanperinne juoda kahvia lautaselta on tuntuu ja sitten vielä se sokeripala suuhun ja lautaselta ryystämään. Suolalla maustettu kahvi oli alueellinen perinne.

    Oletan, että on katoamassa jos ei ole jo kadonnut. Nyt on trendikästä juoda lattea! Sitähän on juotu jo iät -ajat suomessakin, mutta sitä sanottiin /sanotaan maitokahviksi.

    Sinähän olet kovin riippuvainen kahvista. Oletko kokeillut olla joskus juomatta kahvia vaikka viikonpäivät?
    Espressoon tarvitaan hyvä keitin, jotta tulee kunnon Pressot.

    Jos sinut näen tarjoan espressot. Café latte on oikeaoppisesti niitä munkkia muistuttavia juttuja. En näe mitään syytä lopettaa kahvin juontia. Olen kyllä löytänyt syyn jo aikaa sitten lopettaa baareissa, junissa, sairaalan kahvioissa ja muualla liian laihan kahvin juonnin.
    Ei espressoon tarvitse välttämättä mitään erikoiskeittimiä, vaikka löytyy meiltä semmoinenkin. Ihan tavallinen keitin käy. Ennen kun join enemmän pannukahvia, höystöt pantua se säikäytettiin tipalla kylmää vettä. Automiehen baareissaan ennen joivat lautasen kautta, huulilla sokeripala. Nykyäänkin vanhemmat ihmiset vielä.

    Ps. Pe.ku,lle tiedoksi, se on espresso, ei expresso.

    Äänestä

  • leahim kirjoitti:

    Mitenkä sitten rinnastetaan nuuska?
    Ja onko se tupakkaa.
    Kait sekin aiheuttaa sitten riippuvuutta.

    Olen usein miettinyt miksi nuuskaa
    on vaikea saada.
    Ja mitä eroa sillä on kun verrataan tupakkaan?
    Ja luetaan synniksi..vai miten?

    Itse en sitä harrasta,vain utelias olen.

    aiheuttaa ja samat myrkyt menee vereen suoraan, mutta keuhkot jää tervaantumatta.

    Tupakanpolttokin aiheuttaa oikean riippuvuuden lisäksi tapariippuvuuden ja sen voi ehkä poistaa jollain vastaavalla tavalla, vaikka juomalla parvekkeella kupin kahvia (20 kertaa päivässä).

    Minä saatan jo tänään lähteä retkelle reippaalle....pitäkää te naiset vahvempina, Tomumajaa ja Il-maria kaidalla tiellä ja yrittäkää Eroekin sille johdattaa.

    Äänestä

Onpä hyvä kuulla rehellistä todistusta siitä miten Jeesus vapauttaa riippuvuuksista.

Siunausta päivääsi

Veli Mikael

Äänestä

Niin, minulla muistui mieleeni eräs tapaus kohdallani, noin 18 vuotta sitten. Sairastuin kovaan flunssaan ja mein työterveyslääkärille. Lääkäri kuunteli keuhkojani ja samalla sanoi, teidän pitäisi kyllä tupakointi lopettaa. Sanoin että se ei ole mitenkään mahdollista lopettaa. Lääkäri jatkoi että vähentää ainakin pitäisi polttamista. No mä siihen, että ei se vähentäminenkään tule onnistumaan, sillä sekin on mahdottomuus kohdallani. No lääkäri sitten kysyi että montako savuketta minä vuodokaudessa polttelen? No vastasin rehellisesti, että en ole ikänä polttanut savukkeen, savuketta tähän päivään mennessä. Joten siksi en voi lopettaa polttamista, enkä myöskään vähentää sitä. Sillä ei voi lopettaa sellaista, mitä ei ole aloittanutkaan.

Äänestä
  • Huomenta Il.mari!
    Olipa hyvää huumoria....
    Sattumuksia lääkärin pakeilta.:=))

    Äänestä

Tupakointi on yhtä suuri pahe kuin epäterveellisten ruokien mässäily.
Tupakoivaa joka sanoo olevansa uskossa pidetään kyseenalaisena useinmiten helluntaipiireissä. Näin ei asioita kuitenkaan nähdä muissa terveyttä vahingoittavissa tekijöissä.

Äänestä

Tupakointiin liittyvä motiivi on kyllä laaja-alainmen ihmisellä. Vaikka puhutaan nikotiinin riippuvuudesta/kin, niin itse ymmärrän voimakkaamman tekijän liittyvän itseluottamisen vahvistamiseen.Monastihan tupakoimisen lopettmisen korvaa joku toinen asia esim. karkit tai ,- jopa lisääntynyt mielen ärtyisyys eli itsehillinnän alentyminen.

Itse aikoinaan polttelin yli 10-vuotta ja esim. viikonloppuisin vrk poltin lähes 20 savuketta, mutta viikola vähemmän. enbnen uskoontuloani tei n 5 tupakkalakkoa,mutta yksikään niistä ei pitänyt kun ei ollut sitä "selkärankaa" eli voimaa toteuttaa lopullisesti.Niin, ihmeellisenä pidän myls sitä asiaa, etten ole koskaan polttanut edes unissani.Tunnen useita lakkolaisia,- jotka kertovat miten polttavat jopa viikoittain unissaan ja samoin isäno aikoinaan, vaikka oli polttamatta yli 20 vuotta.

Ihminenhän siirtyy kokemaan asioita uniinsa,- joka on kiellettyä tai asiaan liittyy pelkotiloja tms. eli tässä univaiheessa ihminen on vielä kiinni asiassa,- jota unissaan tekee/käsittelee.No, monasti olen lohdutellutkin näitä unissa polttajia, miten terveellisempää se näin on tehdä,- vaikkakin se ilmentää riippuvaisuutta.

Äänestä
  • tupakointi syntiä?

    Äänestä

  • Onko kirjoitti:

    tupakointi syntiä?

    No, jos ajatellaan vallitsevaa käsitys asiasta, niin tupakointi on syntiä.Mutta, itse en näe tätä asiaa noin yksioikoisena,- vaan paremminkin tupakointi on mielletty syntilistaan.Onhan samantasoisia muita asioita ihmisten keskuudessa, joita taas ei mielletä synniksi. Esim. makean himo tai yleensä jonkun aineen tai tavan riippuvaisuus on mielestäni yhtä suuri synti, muitta ihmiset vain eivät miellä sitä synniksi.

    Mutta, jos pysytään tupakoinnissa, niin itse ymmärrän tupakoinnin olevan synnin orjuutta. Ymmärräthön mikä on orjan asema kun pohditaan orjuutta tai pelkoa aihmisessä. Raamatussa on miten Jeesus vapauttaa ihmisen synnistä ja orjuudesta jne......, ja tähän liittyen en tuomitse ihmisiä (nykyään viisaampana ihmnisenä),- jotka ovat jonkun synnin orjia. Itse en voi tuomitsemalla vapauttaa heitä, vaan Jeesus voi vain vapauttaa heidät orjuudesta ja synnistä, mutta miksi näin ei aina arjen keskellä, niin sitä en tiedä.Tunnen tapauksia,- jossa ihmistä selkeästi nöy´ryytetään tupakoinnin kautta.

    Siis koko tupakointi ei todella ole ihmisen tahtotilassa päätettävä asia,- vaan kysymuyksessä on paljon laajempi ongelmallisuus.Jopa jumalattomat ihmiset haluaisivat ja tahtoisivat päästä tupakoinnista eroon, mutta voimaa tämän toteutamiseksi ei löydy.Työpaikallani tästä on erittäin hyviä esimerkkejä ja siksi rinnalla kulkeminen lie ainoa oikea tapa elää yhdessä.Siis kannustaa,- jos mahdollista , vahvistamalla heidän itseluottamiustaan ja arvoa ihmisenä.

    Niin, yleensä ihmisen ongelmat, pelkotilat ja riippuvuudet,-. jotka ovat tahdosta riippumattomia, niin niiden käsittelyssä ja tuomitsemisessa tulisi olla varovaisia.Saman suuntainenasia, jos vaatisin sinua punnertamaan painoja, joiden paino on 10kg enemmän mitä olet punnertanut tai liikuntarajoitteista ihmistä kehoitettaisiin liikkumaan normaallisti tai pimeässä pelkäävää ihmistä kehoitettaisiin olemaan pelkäämättä.

    Niin, tupakointi on terveydelle vaarallista ja KAIKKI asiat, jotka vaarantavat ihmisen terveyttä ja siten elämää ON SYNTIÄ aina ylensyömisestä laisuuteen. Vastavuoroisesti voisin kysäistä;" Onko ylensyöminen ja liikkumattomuus syntiä,- koska tämä yhdistelmä aktvioi 2- luokan Diapeteksen, joka on tulevaisuudessa paljon laajempi ongelma kuin tupakointi on ollut ihmiskunnassa.

    Äänestä

kerroin entiselle tutulleni Jeesuksen vapauttaneen minut tupakasta, hän sanoi vapautuneensa siitä ilman Jeesusta ja jatkoi "Ei savuke saatana väkisin suuhuni tule, kun en itse sitä suuhuni pane".

Kun ajattelin myöhemmin hänen 'todistustaan', niin tuli mieleeni ajatus, joka saattaa auttaa muitakin irti tupakasta; tuo entinen tuttuni kutsui savuketta synonyymillä "saatana", ( = suomeksi yhtä kuin
v a s t u s t a j a ) tämä kaverin todistus nousi myöhemmin mieleeni lukiessani Jeremian kirjan 13:21 jaetta; "Mitä sanot, kun hän panee sinulle päämiehiksi ne, jotka olit ystäviksesi totutellut? Eivätkö tuskat kourista sinua niin kuin synnyttävää vaimoa?"

Tuo aikaisemmin paljon tupakkia polttanut kaveri ei enää pitänyt tupakkaa ystävänä, vaan vihamiehenään, vastustajanaan, alkoi kutsua sitä saatanaksi, vastustajaksi. Kaikelle pahalle ja Jumalan tahdon vastaisille asioille on parasta antaa sen oikea nimi; saatana, vastustaja, eikä enää pitää mitän syntiä ystävänään. Tämä pätee myös panetteluun, vääristelyyn, valehteluun ja kaikkeen muuhun epärehellisyyteen!

'

Äänestä

Ketjusta on poistettu 4 sääntöjenvastaista viestiä.

Kommentoi aloitusta

tomumaja kirjoitti:

Tuntuu kun nyt ajattelen nimeä "tupakka" vieraalta, kyllä se on monelle tosi ongelma polttaa ja tuskallisempi vielä jäättää polttaminen pois.
Oma kokemukseni, aloin polttamaan seitsemäntoista ikäisenä, viidenkymmenen ikäisenä vapauduin siitä tavasta. Tuona aikana muutamia jaksoja, jopa vuodenkin olin välillä polttamatta. Vaikka sairastuin astmaan ja en luonnollisesti edes pystynyt polttamaan, kun sairaus välillä hellitti niin tupakkakin vain suuhun. Moni tunsi minut kovana sätkyttelijänä, kun juttelin jonkun vieraan kanssa, siinä samalla piti tietenkin vääntää sätkä. Jälkeenpäin huvittaa oikein sellainen tapa, kai siinä tehostaa itseään, se tupakka on jonkunlainen tehoste kai joidenkin elämään. Kokeilin kaikenlaisia konsteja lopettamiseksi, viskoin tupakkani metsään, välistä uuniin, uudenvuodenlupaukset. laastarit, purkat ja oikein lääkäriltä kalliit lääkkeetkin. Tuona vuosikymmenien aikana on rukoiltu, monet pastorit, veljet, siskot, en silti vapautunut.
Kesällä tulee viisivuotta kun Herra viimein vapautti ja siitä vapautuksesta on vieläkin muisteltu. Olin tietoinen että velimieheni on tulossa luoksemme kyläilemään, on Pyhällä Hengellä täyttynyt veli myöskin. Sanoin tälle veljelle näin "kiellä multa tupakointi", hän siihen ettei hän voi sellaista sulle sanoa, sanoi kuitenkin jotain siihen tyyliin varovasti. Siinä sitten juteltiin sovittiin kaksistaa teen parannuksen asiaan ja olen polttamatta. Ei sen koommin ole ollut mitään mieltä polttaa ja tuo himo siihen nikotiiniin on siitä lähtien pysynyt poissa.
Tutkimattomia ovat Herran teot.. Olen silti kiitollinen elämälleni, vaikka tuo myrkky tuhosi minua luonnollisesti ja edesauttoi sairauksianikin.
Mieleni oli tälläinen tänä aamuna, onko sitten oikein kertoakaan tälläisiä tällä palstalla? En pyri kertomaan mitään korostustani ainakaan itsestäni, vaan siitä todellisuudesta miten Herra on auttanut missäkin elämäni vaiheessa.
Jaksellaan tälle päivälle Jeesuksessa, rukoillen.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu