Tässä maailmassa on sen luomisesta lähtien vallinnut henkinen sotatila oikean ja väärän välillä ja väärä on aina vihannut ja vainonnut niitä, jotka totuutta ja oikeutta kunnioittavat ja edustavat. Tämä näkyy myös Raamatun sivuilla aivan ensimmäiseltä sivulta viimeisille asti. Ehkä Samuelia lukuunottamatta kaikki vanhan liiton profeetat olivat vihattuja ja vainottuja henkipattoja. Jesaja sahattiin kappaleiksi, Jeremia kivitettiin kuoliaaksi Ekyptissä, Naabot joutui väärien valojen ja oikeusmurhan uhríksi ja kivitettiin kuoliaaksi jne. jne.
Samaa tietä ovat käyneet myös Jeesuksen seuraajat. Apostoleista vain Johannes kuoli luonnollisen kuoleman kun taas kaikki muut tapettiin. Matteus Etiopiassa, Markus Aleksandriassa, Pietari Roomassa, Luukas hirtettiin öljypuuhun Kreikassa, Bartolomeus nyljettiin elävänä Intiassa jne. ja tämän jälkeen koko kristikunnan historia on ollut marttyyriuden tietä.
Norjassa vaikutti 1700-1800 luvulla talonpoika Hans Nielsen Hauge, Jumalan valittu, joka ei voinut olla saarnaamatta, vaikka saarmnaaminen muilta kuin paperilta oli kielletty. Hänet tuomittiin monet kerrat vankilaan, mutta aina vapauduttuaan jatkoi saarnaamista ja viimeisin tuomio oli 7 vuotta vankeutta, jonka aikana hän kuoli vankilassa v. 1824.
Paavo Ruotsalaisen me tiedämme, mutta kaikki eivät tiedä, että hänen Juhana-poikansa tapettiin isänsä saarnatyön vuoksi v. 1830; ja että myös Paavo itse tuomittiin saarnatyönsä takia sakkoihin. Eli Jeesuksen sanat: Te joudutte kaikkien vihattaviksi minun nimeni tähden" toteutui käytännössä ja tulee toteutumaan niin kauan kuin ihmiskunta elää tällä planeetalla.
"Te olette maan suola ja maailman valkeus", opetti Jeesus edelleen ja kaikkien todellisten Jumalan palveijoiden on pidettävä huoli sitä, ett suola ei käy suolatttomaksi. Siitäkin hulimatta, että tämä johtaa vihaan, vainoihin ja oikeusmurhiin.

Vastaukset 2
Vanhimmat
Tässäpä olikin hyvää asiaa... Kiitos aloituksesta. Saattaisi olla hyväksi jokaisen kristityn aika ajoin oikein kunnolla pysähtyä tutkimaan sisimpänsä tilaa näitä Jeesuksen sanoja vasten, Matteus luku 5.
5:11 Autuaita olette te, kun ihmiset minun tähteni teitä solvaavat ja vainoavat ja valhetellen puhuvat teistä kaikkinaista pahaa.
5:12 Iloitkaa ja riemuitkaa, sillä teidän palkkanne on suuri taivaissa. Sillä samoin he vainosivat profeettoja, jotka olivat ennen teitä.
5:13 Te olette maan suola; mutta jos suola käy mauttomaksi, millä se saadaan suolaiseksi? Se ei enää kelpaa mihinkään muuhun kuin pois heitettäväksi ja ihmisten tallattavaksi.
5:14 Te olette maailman valkeus. Ei voi ylhäällä vuorella oleva kaupunki olla kätkössä;
5:15 eikä lamppua sytytetä ja panna vakan alle, vaan lampunjalkaan, ja niin se loistaa kaikille huoneessa oleville.
Jacob B. Bullin elämäkertaromaani Hans Nielsen Haugen vaikuttavimpia lukemiani elämäkertoja. Täytyy tunnustaa että itkin kirjaa lukiessa, niin syvälti se kosketti. Ja laittoi miettimään omaakin asennetta. Seisommeko todella sen puolella mitä edustamme ja kuinka se meissä näkyy?
Suomennoksen ensimmäinen painos ilmestyi Gummeruksen kustantamana 1914. Itselläni on kirjan toinen painos (Jakob B. Bull: Hans Nielsen Hauge, Gummerus 1922) sekä sama kirja kieliasultaan uudistettuna Jacob B. Bull: Tunturimaan herättäjä, Ristin voitto 1971.
Mutta sitten itse asiaan... Olen tästä ennenkin kirjoittanut.
On kaksi eri asiaa joutua vainottavaksi todistaessaan Jeesuksesta ja todistaessaan taitamattomasti. Edellinen johtuu maailman vihasta sitä kohtaan mikä on puhdasta ja oikeaa, koska se paljastaa synnin. Jälkimmäinen johtuu uskovan omasta lihallisuudesta ja väärästä kiivailusta mikä ei ole Jumalan mielen mukaista. Tuolloin ei enää olla kiinnostuttu ihmisestä ja ihmisen tarpeista vaan hän on ikäänkuin jokin käännytysobjekti minkä päänahkaa metsästetään Jeesukselle.
Jokainen ihminen on arvokas. Tämän pitäisi tulla näkyviin käyttäytymisessämme niin toisia uskovia (Jeesuksen sanat keskinäisestä rakkaudesta, Joh.13:35) kuin uskosta osattomia kohtaan.
Kuinka profeetat ja evankelistat, apostolit, opetuslapset ja muut Kristuksen todistajat käyttäytyivät, kun heitä vainottiin? Stefanus rukoili kivittäjien puolesta. Hän kyllä huusi kivittäjiensä edessä, mutta ei täynnä raivoa, vaan rakkautta heitä kohtaan. Että nämäkin pelastuisivat. Todennäköisesti Stefanuksen kivitys ja hänen osoittamansa asenne oli merkittävä tekijä Paavalin uskoontulossa, Apt.22:20.
Jokainen vainon kohteeksi joutunut joutuu varmasti kamppailemaan ristiriitaisten tunteiden kanssa, varsinkin jos vaino on aiheutunut siitä että on tahdottu vain hyvää. Pettymys? Viha? Kostonhimo?
Kostonhimo voi pukeutua vääränlaiseen hurskauteen ja "totuuksien puhumiseen" missä ei ole Jumalan Henkeä. Kristuksen tuoksu puuttuu. Suola ei enää säilytä eikä mausta vaan pilaa julistuksen, koska ei ole taivaallista vaan inhimillistä, julistajan sielunelämästä nousevaa "suolaa". Puhutaan Jumalasta mutta tosiasiassa ei etsitä ihmisten parasta (pelastusta ja pyhitystä) vaan etsitään oikeutta itselle.
Profeetat tiedostivat tämän vaaran ja ymmärsivät, että Jumalan armon avulla se voidaan välttää.
Vaikka olen aina pitänyt tätä hengellisesti totena ja oikeana suhtaumistapana asiaan, pyrkien noudattamaan sitä niin omassa elämässä kuin julistuksessa, vasta nyt huomasin kuinka selvästi UT liittää nämä asiat yhteen.
Hyvät teot, Matteus 5:16.
5:14 Te olette maailman valkeus. Ei voi ylhäällä vuorella oleva kaupunki olla kätkössä;
5:15 eikä lamppua sytytetä ja panna vakan alle, vaan lampunjalkaan, ja niin se loistaa kaikille huoneessa oleville.
5:16 Niin loistakoon teidän valonne ihmisten edessä, että he näkisivät teidän hyvät tekonne ja ylistäisivät teidän Isäänne, joka on taivaissa.
Sisäinen ja keskinäisissä suhteissa ilmenevä rauha, Markus 9:50:
"Suola on hyvä; mutta jos suola käy suolattomaksi, millä te sen maustatte? Olkoon teillä suola itsessänne, ja pitäkää keskenänne rauha."
Raamattu antaa ymmärtää, että "jumalisesti elävät" kristityt joutuvat vainottaviksi, 2.Tim.3:12.
Pyhityselämä (Tiit.12:11-14) koskee jokaista kristittyä ja on monin verroin tärkeämpää kuin sovittaa harteilleen profeetan viittaa. Jumala sitten käyttää profetaalisessa tehtävässä ketä käyttää. Lähtökohta on että ihminen on omistautunut pyhälle Jumalalle elääkseen Hänen mielensä mukaan. Tietyssä mielessä jokainen Kristusta rakastava kulkee profetaalisessa hengessä, siis ainakin siinä mielessä että Jumala hänen elämänsä kautta ilmentää jotain, mikä ei ole tästä maailmasta vaan viittaa parempaan, taivaalliseen.
Alkuseurakunnan profeetat eivät ryhtyneet vaatimaan itselleen oikeutta, vaan Jeesuksen esimerkin mukaisesti jättivät asiansa sen haltuun, joka oikein tuomitsee. 1.Piet.2:23. Näin he säilyttivät sisimmässään rauhan ja erottelukyvyn.
Aikanaan luin kaikki kirjastosta löytyvät professori Aapali Saarisalon kirjat. Palestiinan kulttuuriistoriaa, jeesuksen ja apostolien toimintaa ym. Yksi näistä hänen kirjoistaan kertoi Paavo Ruotsalaisen elämäntyöstä sekä hänen poikansa murhasta, jota poliisi ei vaivautunut kunnolla edes tutkimaan. Samoin yksi kertoi lestadiolaisen herätysliikkeen synnystä ja taustoista ja kerrottiin myös tämän Hans Nielsen Haugen toiminnasta ja vankilatuomioista.
Opettavaisia kirjoja molemmat ja antavat viitteitä siitä, mitä on todellisten Jumalan palvelijoiden elämä tässä pahassa maaillmassa, jossa ei Jumalan kirkastettua totuutta ja oikeamielisyyttä kestetä. Jatkuvaa karttamista, vihaa ja vainoa sekä valheita valheiden perään.
Kuvaava esimerkki tästä on sekin kun minut vietiin joulun jälkeen v. 1983 Lapin kuntoutuskeskukseen Rovaniemelle. Olin kaulasta alaspäin halvautunut ja lähes puhekyvytön kaveri. Alkuun minut sijoitettiin kahden hengen huoneeseen, mutta kun ilmeni, että kukaan ei suostunut tulemaan viereiselle petipaikalle, minut siirrettiin yhden hengen huoneeseen, jotta molemmat petipaikat saatiin käyttöön. Tämä sen vuoksi, että asiapapereissani luki ammattinimikkeenä evankelista ja maine kulki edelläni kaikkien tietoon.