Tässä kuvassa olemmekin hyvin lähellä kilometrien paksuisten jäätiköiden alla sijaitsevan tulivuoren purkausaukkoa, tällaisia paikkoja on hyvin paljon juuri Islannissa.
Nasa kävi juuri Islannissa harjoittelemassa Kuulentoja, tai siis oikeasti kuvaamassa,) koska kaikki kuva-aineisto piti tietenkin olla jo valmista, ennen studiolta alkavaa suoraa lähetystä.
Kuvassa olevat "kraaterit" ovat hyvin luonnollista jäätikkötulivuoren juutella, voimakas tulivuoren purkaus heittää sulaa laavakiveä jopa kilometrien päähän, purkauksen mukana lentää ilmaan tietenkin myös jäälohkareita. Sula laavamöykky uppoaa lumeen ja tekee siihen kuvan kaltaisa kraatereita, jos katsotte tarkaan niin tulikuuma laavakappale on hetittänyt pientä möykkyä reijän sivuille, tämä johtuu luonnollisesti siitä että tulikuuma laavakappale jäätiköllä tuppaa hieman räiskymään lumessa jäähtyessään.
Jäätikön jälki näkyy myös selvästi, eli se mistä jäätikkö muodostuu, lumisateesta, lumisadekerrokset näkyy koko komeuden alalla vinona juovituksena.
http://spaceflight.nasa.gov/gallery/images/apollo/apollo15/hires/as15-87-11748.jpg
Tässä kuvassa näkyy alhaalla ja edessä pienessä kuopassa mällöttävä laavakivikappale, kappale on ollut hieman lämmin kun se on sulattanut jäätä ympäriltään, onko se heite suoraan tulivuoresta vai ehkä laavaheitteen heite (missään tapauksessa NasaKuun kovaan pintaan mikään ei uppoaisi noin). Kauempana näkyykin jo isomman laavakiven kuoppa heitteineen. Koko maisema koostuu siis jäätiköstä, laavakiviheitekraatereista ja jäänkappaleista jotka ovat pinnalla näkyvänä, laavakiviheite ´sulaa yleensä syvemmälle jään alle.
http://spaceflight.nasa.gov/gallery/images/apollo/apollo15/hires/as15-85-11425.jpg
Koko alueella on ollut tulivuorenpurkauksen aikan kovin kuumaa ja se näkyy, kaikenkokoista kappaletta on siis lennelyt tulivuoren purkauksen johdosta kyseiselle jäätikölle, sulakuoppaa ja kaikenkokoista möymmyä löytyy, vierintäjälkiä ei ole, koska sula laava ei vieri ja se "lätsähtää" suoraan lumijäähän .
Kuvat ovat siis täysin koskematonta tulivuripurkausmaisemaa Islannin jäätiköllä, kyseisille paikoille ei toki noin vain mennä kuvaamaan, kohteet voivat olla satojen kilometrien päässä lähimmistä tiestä ja sinne ei pääse kuin erikois helikopteilla, jotka kujettivat tietenkin vaijerien varassa Kuumoduleita ja Kuuautoa, astronautin puku sopii hyvin noihin hyisiin olosuhteisiin, kyseisillä paikoilla ei ollut myös pelkoa minkäänlaisen elävän organismin vahingossa Kuvaan joutuminen.

Vastaukset 6
Vanhimmat
Tässä hyvä kuva tulivuoren roiskeista lumessa, miltä näyttää?
http://media.photobucket.com/image/tulivuori/Inkalandia/vuodatus/100suurta/Mount_Erebus.jpg
Näyttää vain siltä, että olet mielisairas retard.
Mutta siitäkin huolimatta näyttää kovin tutulta jo paikoitellen:()
http://spaceflight.nasa.gov/gallery/images/apollo/apollo17/hires/as17-145-22157.jpg
http://www.kiviopas.fi/opetus/kivilaj/kuvat/hohkakivi.jpg
Mielisairaan silmissä hohkakivi ja Kuukivi ovat hyvin samannäköisiä! pitisikö siis meidän kaikkien käydä tarkistuttamassa päänupimme,))
miten sä jaksat tosta kuujutusta jauhaa?
Ei kyllä kiinnosta yhtään sun kuujuttus.
Tämä on just sellanen ei juttu sulle, kaikkia ei voi kaikki kiinnostaa, se on ihan luonnollista., hyvä että olet avoin ja ilmaiset rehellisesti mielipiteesi, se on merkki hyvästä mielentasapainosta ilman skitsoja.