Jaden taustat

Mikä tuon Jaden tausta oikein on? Ainakin sen mutsi näytti saaneensa turpiinsa enemmän kuin yhden karran ja vaikutti muutenkin sellaiselta dokun ja mahdollisesti kamaa käyttävän daamin välimuodolta. Käyttäytyminenkin oli suoraan kuin jostain keskikaljakuppilasta.

Jossain olin näkevinäni, että Jade oli valitellut sitä, kun ei ole isää eikä äitiä. Ryömikö tää mutsi nyt sitten jostain onkaloista, kun se nyt yhtäkkiä olikin siellä Jadea vastaanottamassa?

Älkää laittako enkunkielisiä linkkejä, sillä ne ovat minulle hepreaa.
41849
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 4

Vanhimmat

Jaden isä on vankilassa, muistaakseni jostain ryöstöstä. Mummokin saanut ainakin sakkoja tai istunut jopa linnassa! jade ajoi ajokortin joskus BB:n jälkeen ja sai heti sakot.

BB3:n jälkeen syyskuussa 2002 jade tapasi miehen ja tuli raskaaksi. Synnytti kesäkuussa kuukauden etuajassa Bobby Jack -pojan ja erosi lapsen isästä. Big Brotherin jälkeen Jade on ansainnut yli miljoona puntaa eli Euroissa jotain 1,3 miljoonaa. Jade on lisäksi värjännyt hiuksensa ruskeiksi ja laihduttanut, tehnyt kuntovideoita, jotka on myynyt monta kertaa paremmin kuin Katen videot.

Äänestä
  • jaden äiti on nykyään myös lesbo ja kumppani oli myös siellä vastaanottotilaisuudessa.
    että hyvinhän jadella silti pyyhkii,vaikkei olekaan syntynyt kultalusikka suussa.

    Äänestä

Tietääkö kukaan missä olisi KUNNOLLISET Jade-aiheiset nettisivut. Löysin Jade Goody hakusanalla vaan joitain huonoja sivuja esim http://www.jadegoody.net

Eli kertokaa jos löydätte jotain. Aika ihmeellistä tosiaan jos koko netistä ei löydy..sillä onhan Jade tosi suosittu nykyään.

Äänestä
  • Kyllä huomaa jadesta ettei ole kukaan ainakaan häntä yleissivistänyt koskaan.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


BB-fani kirjoitti:

Mikä tuon Jaden tausta oikein on? Ainakin sen mutsi näytti saaneensa turpiinsa enemmän kuin yhden karran ja vaikutti muutenkin sellaiselta dokun ja mahdollisesti kamaa käyttävän daamin välimuodolta. Käyttäytyminenkin oli suoraan kuin jostain keskikaljakuppilasta.

Jossain olin näkevinäni, että Jade oli valitellut sitä, kun ei ole isää eikä äitiä. Ryömikö tää mutsi nyt sitten jostain onkaloista, kun se nyt yhtäkkiä olikin siellä Jadea vastaanottamassa?

Älkää laittako enkunkielisiä linkkejä, sillä ne ovat minulle hepreaa.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu