Kuuntelin tänään talvisodan 70 vuotisjuhlan syttymispäivänä kun oli radiossa ohjelma johon sai soittaa. Yksikin rouva kertoi kuin hänen isänsä, sotainvalidi ei saanut mitään avustusta, eikä edes mitään arvostusta vaikka oli vaikeasti sodassa haavoittunut.
Hän ehti kuolla, ennen kuin tämä pimeä Kekkosen kausi päättyi, silloinhan veteraaneja ja sotainvalideja pidettiin lähes rikollisena ja nuorisoakin opetettiin sanomaan heille, että oma syynne mitä menitte.
Tämä oli maalaisliiton ja skdl:n voimakautta, Suomen synkkää historiaa.
Minä 60-luvun nuorena tiedän tämän totuuden, nyt täällä vielä kehdataan irviä kuin keskusta on veteraanien asialla, katin kontit sanon minä, pahimpia punikkeja.
Hän ehti kuolla, ennen kuin tämä pimeä Kekkosen kausi päättyi, silloinhan veteraaneja ja sotainvalideja pidettiin lähes rikollisena ja nuorisoakin opetettiin sanomaan heille, että oma syynne mitä menitte.
Tämä oli maalaisliiton ja skdl:n voimakautta, Suomen synkkää historiaa.
Minä 60-luvun nuorena tiedän tämän totuuden, nyt täällä vielä kehdataan irviä kuin keskusta on veteraanien asialla, katin kontit sanon minä, pahimpia punikkeja.
Vastaukset 5
Vanhimmat
Sotainvalidien ja -veteraanien avustuksista on päättänyt tietenkin alusta lähtien Suomen eduskunta, joka muodostui lähinnä sotaveteraaneista 1950- ja 1960-luvuilla, ja suureksi osaksi vielä 1970-luvuillakin. Veteraanit olivat kuitenkin niin epäitsekkäitä, etteivät he ryhtyneet säätämään itselleen etuisuuksia ennen kansaneläkeikäänsä, johon he tulivat valtaosaltaan vasta 1970-luvulta lähtien. Tästä heitä ei tule arvostella, vaan kunnioittaa.
Suurin osa sotaveteraaneista eli muut kuin sotainvalidit olikin tietysti melko hyväkuntoisia nuorella iällään. Niinpä heidän edunvalvontajärjestönsäkin eli sotaveteraaniliitto perustettiin vasta 1960-luvun puolivälissä. Sotainvalidien asia oli toisin ja niinpä sotainvalidiliitto olikin perustettu heti talvisodan päätyttyä.
En oikein jaksa uskoa, että maan päättäjäsukupolvet olisivat opettaneet sinua, 60-luvun nuorta, sanomaan sotaveteraaneille, että "oma syynne mitä menitte", koska nuoriso tekee arvokysymyksissä tavallisesti juuri päinvastoin kuin on vanhemmat opettavat ja keksivät mieluummin porukalla ihan omat säännöt. Nuo nuoret vihaiset 60-luvun miehet pääsivät kyllä levittämään ajatuksiaan aika paljon mm. televisiossa ja heidät oli kyllä varsin helppo tunnistaa vasemmistolaisiksi meidän nuorempienkin, joille he olivat taas jo liian vanhoja opettamaan yhtään mitään. Onneksi suurin osa 60-luvun nuoristakaan ei sentään omaksunut näiden risupartojen käsityksiä.
Kekkonenhanhan se piti näitä "lastenkutsuja" Linnassa radikaaleille nuorille ja oli jo aiemmin nimityttänyt Eino S. Revon Ylen pääjohtajaksi. Maalaisliittolainen Repo sitten avasi median äärivasemmistolle.
Olihan siellä "lastenkutsuilla" kunniavieraina Väyrynen ja Kanervakin ja aivan varmaan siellä oli teemana kommunismi, se oli sitä Kekkosen aivopesua ja sieltä oli kotoisin tämä sanonta "oma syynne mitä menitte", sitä ei nuoriso itse keksinyt.
Radiossa tämä aloituksessa mainittu nainen kertoi, kuinka tämän sotainvalidi isänsä haudalle eivät edes asetoverit uskaltaneet seppelettä tuoda, muusta puhumattakaan, ei se voinut sen ajan nuorten vika olla.
Entä tämä Eino Uusitalon uusi itsenäisyyspäivä?
Paavo Väyrynen ja Ilkka Kanerva olivat liian nuoria ja kokemattomia Kekkosen lastenkutsuille. Heillä ei ollut minkäänlaista julkista roolia vielä 1960-luvulla. Niinpä esimerkiksi vielä vuonna 1969 "lapset" olivat 1930-luvun lopulla ja 1940-luvun alussa syntyneitä, poikkeuksena ulkonäöltäänkin vauvamainen Ilkka-Christian Björklund. Lastenkutsujen nimilistat on julkaistu tällä sivulla:
http://www.punatahdet.com/reissutarinat/lastenkutsut.html
Kutsumalla lapset "oikein Tamminiemeen" Kekkonen ovelasti taltutti terävimmän kärjen heidän riehumiseltaan. Eivät ryhtyneet valtaamaan taloja, kytkemään itseään katepillareihin eivätkä vapauttamaan turkiseläimiä kuten myöhempien sukupolvien kapinalliset. Eikä Suomeen syntynyt esimerkiksi maolaisia kuten Ruotsissa tai baader-meinhofeja kuten Saksassa.
Ja kun näitä ikätovereitasi vielä oikein vielä mielisteli, kehui leikillään kommunismia ja tarjosi heille vähän viinaakiin, niin hehän alkoivat kutsujen päätteeksi olla Kekkosen kanssa kummasti yhtä mieltä siitä, että puhutaan mitä puhutaan, mutta annetaan sotaveteraanien laskea seppeleensä sankarivainajien haudoille ilman sabotaaseja ja mieltäkin osoitetaan vain jenkkiarmeijaa, ei Suomen omaa armeijaa vastaan. Valtaosa kutsuilla olleista miespuolisista lapsista eli pojista jopa katsoi, että on ihan OK, että Suomessa on yleinen asevelvollisuus toisin kuin tämän päivän nuoret.
Olisivatpa tuollaisia lastenkutsuja jatkaneet myöhemmätkin presidentit, niin monelta harmilta ja taloudelliselta vahingolta olisi säästytty.
Radiossa mainitussa tapauksessa ei ollut kysymys yhteiskunnallisesta uskalluksesta, koska samat aseveljet (suomalainen vastine asetoverille) olivat kaiketi vieneet seppeleen muiden asevelivainajien arkulle/haudalle. Mistä tapauksessa lie ollut sitten kysymys - ainakin sotaveteraanijärjestöt laskevat seppeleen vain omille jäsenilleen.
Eino Uusitalon typerän rinnastuksen itsenäisyyspäivästä ja välirauhan sopimuksen vuosipäivästä Urho Kekkonen tuomitsi ensimmäisenä.
Ne olivat häpeällisiä, veteraanien työn aliarviointia, kyllä moni veteraani isä tunsi tuskaa jälkipolviensa vuoksi.