RKP ruotsalaisten vakoojien asialla

Ruotsin FRA-vakoilu käynnistyi, ja Suomi on ajautunut kansallisen tietoturvansa kannalta vaaralliseen tilanteeseen. Tiettävästi yksikään suomalainen operaattori ei ole vielä lähettänyt asiakkailleen vakoilusta varoittavia tiedotteita mahdollisine suojautumisohjeineen.Viestintävirasto on siirtänyt vastuun onnettomasta tilanteesta operaattoreiden niskaan. Todellisuudessa virasto itse on epäonnistunut täydellisesti omassa tiedotus- ja suojaustehtävässään. Sillä olisi ollut reilu vuosi aikaa järjestää viranomaisille, yrityksille ja yksityisille suunnattuja tiedotuskampanjoita netissä, lehdissä ja televisiossa, mutta mitään ei ole tapahtunut.
Virastolla on tarjota vain yksi säälittävä verkkosivu, jonka aiheena on muodollisesti tietosuoja, mutta jolta ei löydy mitään käytännön suojautumisohjeita.
Vakoilulta olisi ollut jopa mahdollista suojautua kokonaan kansallisilla teknisillä ratkaisuilla. Piraattipuolue ehdotti jo vuoden 2008 kesällä maan hallitukselle Ruotsin vakoilun fyysistä kiertämistä suoraan Suomesta Saksaan vedetyillä valokaapeliyhteyksillä. Toinen ja paljon helpommin järjestettävissä ollut tekninen vaihtoehto olisi ollut kaiken Suomen kansainvälisen dataliikenteen kanavoiminen Ruotsin lävitse salatussa muodossa luotetun eurooppalaisen yhteistyökumppanin kanssa hoidetuilla reititysjärjestelyillä. Tällaisen kansallisen VPN-putken kustannukset olisivat korkeintaan muutamia miljoonia euroja – pieni hinta kansallisesta tietoturvasta. Näihin teknisiin vaihtoehtoihin eivät maan hallitus ja sen viestintäministeri Suvi Lindén kuitenkaan tarttuneet, ja niinpä avoimien ovien päivät Suomen kansainvälisessä viestiliikenteessä alkavat ensi tiistaina. FRA tulee ottamaan tarjoukseen vastaan innolla, ja TeliaSonera, joka omistaa tytäryhtiönsä TeliaSonera International Carrierin kautta lähes kaikki Suomen tietoliikennettä ulkomaille välittävät meridatakaapelit, tulee kytkemään FRA:n vakoilupiuhat kiltisti kiinni pääomistajansa Ruotsin valtion tahdon mukaisesti.
4102
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 4

Vanhimmat

Millä oikeudella ruotsalaiset vakoilevat suomalaisten tietoliikennettä muualle maailmaan? Käsittämätötä!

Mielestäni Suomen pitäisi lähettää nootti Ruotsille asiasta.

Taas yksi esimerkki paljon mainostetusta pohjoismaisesta yhteistyöstä.Ruotsi vie ja muut vikisee....

Äänestä
  • Juuri ennen FRA-vakoilun käynnistymistä on Ruotsissa paljastunut, että vastoin hallituksen aiemmin maan eduskunnalle ja medialle antamia vakuutuksia hallitus onkin antanut FRA:lle luvan jakaa vakoilutietojaan myös maan turvallisuuspoliisille. Teletunnisteiden avulla FRA pystyy mm. päättelemään, missä kännykkäpuhelun tai pikaviestinsession osapuolet sijaitsevat fyysisesti viestintätapahtuman aikana. Tämä puolestaan tarkoittaa käytännössä sitä, että FRA tulee tallentamaan todennäköisesti kaiken mahdollisen teletunnistedatan Titan-tietokantaansa voidakseen tehdä myöhemmin kyseiseen dataan kohdistuvia hakuja. On huomionarvoista, että kun Ruotsin eduskunta valtuutti FRA:n vakoilutoiminnan, liikennöintidatasta ei mainittu lainsäätäjien saamissa papereissa lainkaan.

    Äänestä

Sonera ajautui suomenruotsalaisen johtajansa Kaj-Erik Relanderin johdolla typerien ilmakauppojen johdosta umpikujaan jonka seurauksena Sonera joutui Telian alaiseksi vasalliyhtiöksi tunnetuin seurauksin.
Nyt sitten Suomen arkaluontoisinkin tietoliikenne menee Ruotsin valvonnassa.

"Sonerassa tehtiin kuitenkin hyvin riskipitoisia sijoituspäätöksiä, joiden tekijänä ja pääarkkitehtina Kaj-Erik Relander henkilöityi (erityisesti epäonnistuneet UMTS-lisenssikaupat Saksassa). Pääasiassa monien riskien lauetessa yhtä aikaa vuosituhannen vaiheen teknologiakuplan kanssa Soneran talous romahti ja tästä syystä myös pohja Kaj-Erik Relanderin Sonera-visioille. Näillä syillä lienee ollut vaikutus siihen, että hän kesällä 2001 jätti toimitusjohtajan tehtävät, vaikkakin eroon vaikutti myös Relanderin johtamispolitiikka, joka tulehdutti Soneran silloisen työilmapiirin ja johti poikkeuksellisen rankkasanaiseen nimettömään avautumiseen Internetissä "Mihin katosivat Soneran rahat?" nimimerkillä Pekka Peloton. Kirjallinen julkaistu ja hieman siistitty versio tuosta ilmestyi keväällä 2002, ns. Sonera-kirja."

Äänestä
  • Jokainen voi myös osaltaan laittaa telia-soneraa polvilleen, valitsemalla Suomalaisen operaattorin ( ELISA, DNA tms).

    EI RAHAA WALLENBERGEILLE!!

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


osqpiraatti kirjoitti:

Ruotsin FRA-vakoilu käynnistyi, ja Suomi on ajautunut kansallisen tietoturvansa kannalta vaaralliseen tilanteeseen. Tiettävästi yksikään suomalainen operaattori ei ole vielä lähettänyt asiakkailleen vakoilusta varoittavia tiedotteita mahdollisine suojautumisohjeineen.Viestintävirasto on siirtänyt vastuun onnettomasta tilanteesta operaattoreiden niskaan. Todellisuudessa virasto itse on epäonnistunut täydellisesti omassa tiedotus- ja suojaustehtävässään. Sillä olisi ollut reilu vuosi aikaa järjestää viranomaisille, yrityksille ja yksityisille suunnattuja tiedotuskampanjoita netissä, lehdissä ja televisiossa, mutta mitään ei ole tapahtunut.
Virastolla on tarjota vain yksi säälittävä verkkosivu, jonka aiheena on muodollisesti tietosuoja, mutta jolta ei löydy mitään käytännön suojautumisohjeita.
Vakoilulta olisi ollut jopa mahdollista suojautua kokonaan kansallisilla teknisillä ratkaisuilla. Piraattipuolue ehdotti jo vuoden 2008 kesällä maan hallitukselle Ruotsin vakoilun fyysistä kiertämistä suoraan Suomesta Saksaan vedetyillä valokaapeliyhteyksillä. Toinen ja paljon helpommin järjestettävissä ollut tekninen vaihtoehto olisi ollut kaiken Suomen kansainvälisen dataliikenteen kanavoiminen Ruotsin lävitse salatussa muodossa luotetun eurooppalaisen yhteistyökumppanin kanssa hoidetuilla reititysjärjestelyillä. Tällaisen kansallisen VPN-putken kustannukset olisivat korkeintaan muutamia miljoonia euroja – pieni hinta kansallisesta tietoturvasta. Näihin teknisiin vaihtoehtoihin eivät maan hallitus ja sen viestintäministeri Suvi Lindén kuitenkaan tarttuneet, ja niinpä avoimien ovien päivät Suomen kansainvälisessä viestiliikenteessä alkavat ensi tiistaina. FRA tulee ottamaan tarjoukseen vastaan innolla, ja TeliaSonera, joka omistaa tytäryhtiönsä TeliaSonera International Carrierin kautta lähes kaikki Suomen tietoliikennettä ulkomaille välittävät meridatakaapelit, tulee kytkemään FRA:n vakoilupiuhat kiltisti kiinni pääomistajansa Ruotsin valtion tahdon mukaisesti.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu