Aikuinen lapsi hylännyt

Skastiina

On sattunut varmaan jollekulle muullekin: aikuinen kohta kolmekymppinen "lapsi" ei halua pitää yhteyttä lainkaan.

Oma on tietysti elämänsä. Kun on niin torjuva, minulle riittäisi vaikkapa pari kertaa kuussa laitettu sähköposti tai tekstari, että elossa ollaan. Hänellä oli pari vuotta sitten sairaus jonka vuoksi hoidin häntä ja pelkään sen uusivan ja olen huolissani, kun en tiedä.

Perhettä hänellä ei ole, kavereita kyllä.

En ole koskaan ollut liian tungetteleva äiti, mutta kuitenkin jonkin verran yrittänyt pitää yhteyttä. Itselläni kun ei ollut lapsuudessa, nuoruudessa eikä nuorena aikuisenakaan ketään, joten olen ajatellut, että omaa lastani en jätä yksin. Jonkun tutkimuksen mukaan suomalaiset pitävät yhteyttä vanhempiinsa kerran viikossa, tuohon keskimääräislukuun en ole ikibä pyrkinytkään, kun tiedän että se ärsyttää.

Mitä mieltä? Mitä ajatuksia herättää?

Tähdennän vielä, että en odota häneltä seuranpitoa enkä yhteydenpitoa sen vuoksi, ettei minulla olisi elämässä muuta sisältöä.

113

4731

Äänestä

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Pirrejuupas

      , surullisia tuntemuksia, - en osaa ajatellakaan kohalleni tuota tilannetta..ja olen pahoillani puolestasi.

      • rakkaat lapset

        Minä ainakin olisin sen verran huolissani, että ottaisin selvää lapseni elämästä: miten asuu, opiskelee tai käykö töissä ja jo hänen ystäväpiirinsä kertoo jotakin. En kyllä voisi asioiden antaa olla aivan ilmassa. Itselläni on kolme lasta ja annan heidän aikuisena elää omaa elämäänsä, enkä puutu heidän asioihinsa. Onneksi he aina silloin tällöin ottavat yhteyttä ja tulevat käymään. Varmin konsti on koota menevät lapset tekemällä jotain hyvää ruokaa ja kutsumalla heitä syömään. Samalla hoituu puhe- ja seurustelupuolikin ja saamme viettää mukavaa yhteishetkeä. - Luulisin, että näin joulunaikaan sinä ja lapsesi löydatte jonkin päivän yhteistä aikaa, laita jotain jouluruokaa, osta joululahja ja puhukaa rauhassa asioistanne.

      • Anonyymi
        rakkaat lapset kirjoitti:

        Minä ainakin olisin sen verran huolissani, että ottaisin selvää lapseni elämästä: miten asuu, opiskelee tai käykö töissä ja jo hänen ystäväpiirinsä kertoo jotakin. En kyllä voisi asioiden antaa olla aivan ilmassa. Itselläni on kolme lasta ja annan heidän aikuisena elää omaa elämäänsä, enkä puutu heidän asioihinsa. Onneksi he aina silloin tällöin ottavat yhteyttä ja tulevat käymään. Varmin konsti on koota menevät lapset tekemällä jotain hyvää ruokaa ja kutsumalla heitä syömään. Samalla hoituu puhe- ja seurustelupuolikin ja saamme viettää mukavaa yhteishetkeä. - Luulisin, että näin joulunaikaan sinä ja lapsesi löydatte jonkin päivän yhteistä aikaa, laita jotain jouluruokaa, osta joululahja ja puhukaa rauhassa asioistanne.

        AALOUTTAJA OTA SELVÄÄ Muuten em kertoo.
        Jos hän on vaikeuksissa? Oliko mielen sairaus?.Entä huume vai ottiko C piikkejä?
        Miksi Kyselet täällä? Etkö saa yhteyttä lapsesi puhelimella tms tavalla?
        Käy hänen luonaan. Onko kaikki OK.

    • mmmummuuu

      Se voi olla jonkinlaista irtiottoa esiliinan-nauhoista.
      Meilläkin on ollut hyviä ja huonoja aikoja. Kun lapsillekin on ikää karttunut niin he ovat taas alkaneet arvostaa.
      Kyllä rakkaus ja huolenpito jossain vaiheessa palkitaan.

      • Anonyymi

        Mmmummuuu
        Paras vastaus tällä palstalla se anataa toivoa ja samalla kertoo sen en että on luonnon laki että irroittaudutaan

    • tiistaita...

      Tuntuipas surulliselta lukea tekstiäsi.Voisitteko nyt näin joulun aikaan viettää yhteisiä hetkiä ja jutella kaikesta maan ja taivaan välillä,tosin en tiedä asutteko kaukana toisistanne,jos välimatka pitkä...Jos et omista autoa ja onko pojallasi,jos tulisi luoksesi.Kulkeehan nyt bussit ja junatkin ja niissä mukava matkustaa.Tietenkin lapsistaan on aina huolissaan,olipa iso taikka pieni.Eikä se ole tunkeilemista jos kyselee miten voit ja onko asiat hyvin ym.Itsellä ei ole tällasta ollut,minulla 35v poika ja yhteyttä pidämme aika tiuhaan,jos ei nähdä niin s.postia tai tekstaria lähettelen(minä enimmäkseen)lapseni lasten kuulumisia tietenkin etupäässä ja pyrin kerran viikossa,kaksikin saattaa mennä.Olen mielelläni lasten kanssa aina kun tarvis ja hällä peli-iltoja ja viihteellä silloin tällöin käy.Olen yksin asuva mummeli ja on piristävää,että näen usein.Toivon sinullekin mukavia hetkiä toistenne kanssa ja Hyvää joulun odotusta.

      • kadonnut?

        Minun tyttäreni ei lähettänyt edes äitienpäivä korttia 15 vuoteen mutta sitten vanhempana alkoi ottaa yhteyttä. Kyllä oli huolestuttavaa. Tiesin vain että oli lähtenyt USA;n.

      • Skastiina
        kadonnut? kirjoitti:

        Minun tyttäreni ei lähettänyt edes äitienpäivä korttia 15 vuoteen mutta sitten vanhempana alkoi ottaa yhteyttä. Kyllä oli huolestuttavaa. Tiesin vain että oli lähtenyt USA;n.

        Mielelläni luen muiden kokemuksia vastaavantyypppisistä asioista ja vaikka ne eivät olisi ihan vastaaviakaan. Sekä kommentteja omasta tilanteestani siitäkin huolimatta, ettei arvaukset aina mene ihan kohdalleen ja eihän ne voi mennä, kun tilanteesta tulee kerrotuksi vain vähän.

        "Lapsellani" on mielestäni harvinaisen pitkään jatkunut itsenäistymisvaihe. Sitä on jatkunut jo yli kymmenen vuotta. Mielestäni meidän ei pitäisi olla mitenkään huonoissa väleissä, siis ei ole tapahtunut mitään dramaattista, joka olisi voinut hänet suututtaa.

        Silloin kun vielä soittelin hän ei pääsääntöisesti vastannut puhelimeen, kun näki numeroni. Ei sähköposteihin eikä tekstiviesteihin. Kun puhuin hänen kanssaan viimeksi, hän haukkui ja huusi suoraa huutoa, että jätä rauhaan. Mielestäni se oli kohtuutonta, koska en ole häntä vainonnut. Pari kertaa kuussa soittoyritys ei ollut mielestäni sitä ne muutamat tekstarit ja sähköpostit.

        Sanoin silloin rauhallisesti, että en kuuntele tuommoista puhetta, johon ei ole mitään syytä. Jonka jälkeen hän paiskasi luurin korvaan. Ihan kuin alle kaksikymppinen, mutta hän on kohta kolmenkymmenen.

        Joulun aikan olemme aiemmin olleet yhdessä vapaaehtoistyössä, en tiedä lähteekö hän nyt. En vietä perinteistä joulua eikä hänkään ole semmoisesta välittänyt. En tiedä, tuleeko käymään. Kun olemme tavanneet, se on tapahtunut hänen luonaan ja lyhyesti, hän ei juuri käy luonani. Joskus harvoin on käyty yhdessä taidenäyttelyssä tai teatterissa. Emme asu samalla paikkakunnalla, mutta matkanteko ei ole minkäänmoinen este.

      • kysyvä ei eksy
        Skastiina kirjoitti:

        Mielelläni luen muiden kokemuksia vastaavantyypppisistä asioista ja vaikka ne eivät olisi ihan vastaaviakaan. Sekä kommentteja omasta tilanteestani siitäkin huolimatta, ettei arvaukset aina mene ihan kohdalleen ja eihän ne voi mennä, kun tilanteesta tulee kerrotuksi vain vähän.

        "Lapsellani" on mielestäni harvinaisen pitkään jatkunut itsenäistymisvaihe. Sitä on jatkunut jo yli kymmenen vuotta. Mielestäni meidän ei pitäisi olla mitenkään huonoissa väleissä, siis ei ole tapahtunut mitään dramaattista, joka olisi voinut hänet suututtaa.

        Silloin kun vielä soittelin hän ei pääsääntöisesti vastannut puhelimeen, kun näki numeroni. Ei sähköposteihin eikä tekstiviesteihin. Kun puhuin hänen kanssaan viimeksi, hän haukkui ja huusi suoraa huutoa, että jätä rauhaan. Mielestäni se oli kohtuutonta, koska en ole häntä vainonnut. Pari kertaa kuussa soittoyritys ei ollut mielestäni sitä ne muutamat tekstarit ja sähköpostit.

        Sanoin silloin rauhallisesti, että en kuuntele tuommoista puhetta, johon ei ole mitään syytä. Jonka jälkeen hän paiskasi luurin korvaan. Ihan kuin alle kaksikymppinen, mutta hän on kohta kolmenkymmenen.

        Joulun aikan olemme aiemmin olleet yhdessä vapaaehtoistyössä, en tiedä lähteekö hän nyt. En vietä perinteistä joulua eikä hänkään ole semmoisesta välittänyt. En tiedä, tuleeko käymään. Kun olemme tavanneet, se on tapahtunut hänen luonaan ja lyhyesti, hän ei juuri käy luonani. Joskus harvoin on käyty yhdessä taidenäyttelyssä tai teatterissa. Emme asu samalla paikkakunnalla, mutta matkanteko ei ole minkäänmoinen este.

        Kyllä jokin taho houkuttelee itselleen testamenttisi,ilmoitat vaan lapellesi kenelle tehnyt "viimeksi"

      • Skastiina
        kysyvä ei eksy kirjoitti:

        Kyllä jokin taho houkuttelee itselleen testamenttisi,ilmoitat vaan lapellesi kenelle tehnyt "viimeksi"

        Ei taida olla paljon, mitä jää :)

      • Anonyymi
        kadonnut? kirjoitti:

        Minun tyttäreni ei lähettänyt edes äitienpäivä korttia 15 vuoteen mutta sitten vanhempana alkoi ottaa yhteyttä. Kyllä oli huolestuttavaa. Tiesin vain että oli lähtenyt USA;n.

        Tätä se on niin monella , ne menee omien tapojensa mukaan , ei niitä voi estää.
        Itse olen onnellinen kun lapsen lapset käyvät tämän tästä , niissä elämän ilo

      • Anonyymi
        Skastiina kirjoitti:

        Mielelläni luen muiden kokemuksia vastaavantyypppisistä asioista ja vaikka ne eivät olisi ihan vastaaviakaan. Sekä kommentteja omasta tilanteestani siitäkin huolimatta, ettei arvaukset aina mene ihan kohdalleen ja eihän ne voi mennä, kun tilanteesta tulee kerrotuksi vain vähän.

        "Lapsellani" on mielestäni harvinaisen pitkään jatkunut itsenäistymisvaihe. Sitä on jatkunut jo yli kymmenen vuotta. Mielestäni meidän ei pitäisi olla mitenkään huonoissa väleissä, siis ei ole tapahtunut mitään dramaattista, joka olisi voinut hänet suututtaa.

        Silloin kun vielä soittelin hän ei pääsääntöisesti vastannut puhelimeen, kun näki numeroni. Ei sähköposteihin eikä tekstiviesteihin. Kun puhuin hänen kanssaan viimeksi, hän haukkui ja huusi suoraa huutoa, että jätä rauhaan. Mielestäni se oli kohtuutonta, koska en ole häntä vainonnut. Pari kertaa kuussa soittoyritys ei ollut mielestäni sitä ne muutamat tekstarit ja sähköpostit.

        Sanoin silloin rauhallisesti, että en kuuntele tuommoista puhetta, johon ei ole mitään syytä. Jonka jälkeen hän paiskasi luurin korvaan. Ihan kuin alle kaksikymppinen, mutta hän on kohta kolmenkymmenen.

        Joulun aikan olemme aiemmin olleet yhdessä vapaaehtoistyössä, en tiedä lähteekö hän nyt. En vietä perinteistä joulua eikä hänkään ole semmoisesta välittänyt. En tiedä, tuleeko käymään. Kun olemme tavanneet, se on tapahtunut hänen luonaan ja lyhyesti, hän ei juuri käy luonani. Joskus harvoin on käyty yhdessä taidenäyttelyssä tai teatterissa. Emme asu samalla paikkakunnalla, mutta matkanteko ei ole minkäänmoinen este.

        Minun yhdellä lapsellani on juuri nyt se ” poissa olo” vaihe, mutta en kysele liioin perään siinäpä elelee omillaan , onhan hönellä perhe ja lapsia ja työ paikka . Mutta kun on käynyt läpi näitä kausia muidenkin lasten kanssa niin en huolehdi , tulee jos tulee, ikävä kyllä on mutta en voi pakottaa tai maukua perään .
        Usein kun kuuntelen muista vanhempia niin huomaan että heillä samat huolet ja tunteet eivätkä saa syytä tietää kun kysyvät

      • Anonyymi
        kysyvä ei eksy kirjoitti:

        Kyllä jokin taho houkuttelee itselleen testamenttisi,ilmoitat vaan lapellesi kenelle tehnyt "viimeksi"

        Testamentti on sellainen asia joka on tehtävä jokaisen. Kun lapsia on monta ja yksi niistä käy pyytämättä auttamassa muut ei koskaan vaikka pyytäisi , niin i
        Mielestäni sen pitäisi saada enemmän joka auttaa ja jolle saa soittaa jos on jotain mitä ei osaa. En koskaan soita ennenkun olen itse yrittänyt ensin . Joten me jotka olemme vanhoja olemme eläneet ihan eri o,osuhteissa kun meidän lapset elävät .e

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Testamentti on sellainen asia joka on tehtävä jokaisen. Kun lapsia on monta ja yksi niistä käy pyytämättä auttamassa muut ei koskaan vaikka pyytäisi , niin i
        Mielestäni sen pitäisi saada enemmän joka auttaa ja jolle saa soittaa jos on jotain mitä ei osaa. En koskaan soita ennenkun olen itse yrittänyt ensin . Joten me jotka olemme vanhoja olemme eläneet ihan eri o,osuhteissa kun meidän lapset elävät .e

        Ai motkä lapset?

      • Anonyymi
        kadonnut? kirjoitti:

        Minun tyttäreni ei lähettänyt edes äitienpäivä korttia 15 vuoteen mutta sitten vanhempana alkoi ottaa yhteyttä. Kyllä oli huolestuttavaa. Tiesin vain että oli lähtenyt USA;n.

        Pitää aina yrittää ymmärtää, usei; ovat valinneet puolisonsa jonka kanssa ei aina kemiat mene yksiin, vaikka sitähän ei sanota, kai oma lapsi sen vaistoaa.yritän muistaa aina millainen olin itse heidän iässään, se muuten helpottaa paljon, kun muistaa omia mokiansa irtautumista vaiheessa .
        Mutta usein on niin että vanhemmat eivät edes tiedä syytä miksi aikuinen lapsi ottaa heistä etäisyyttä. Mutta nekään asiat eivät parane mitenkään murehtimalla, on vaan yritettävä elää omaa elämäänsä .
        Olen usein miettinyt rakastavatko he omia lapsiakaan jos rakastavat luulisi heidän ymmärtävän että vanhatkin vanhemmat heitä kaipaa ja rakastaa.

    • ibiza*

      Omalla kohdallani on asiat päinvastoin... Tyttäreni kanssa olen puhelinyhteydessä päivittäin ja joka toinen tai kolmas viikonvaihde saan hänet joko yksin tai lapsineen vieraakseni... Poikani, joka asuu etelä-Suomessa, kanssa olemme puhelinyhteydessä ainakin viikottain... Myös lomiensa aikana hän perheineen vierailee luonani...

      Lapsenlapseni soittelevat minulle liki viikottain... Opiskeljoilla ja "sotilaalla" ei ole liikaa rahaa, joten saan ns. "hälärin" eli yhden soiton puhelimeeni... Minä sitten soitankin tuolla maksuttomalla "voip-puhelimellani" heille...

      Kohta onkin joulu ja saan heidät kaikki luokseni useaksi päiväksi oikean "kotijoulun" viettoon joulukirkkoineen...

      • Keikella rajansa

        Tuosta viestistäsi luin jonkinlaista ylemmyyttä siitä, että minullapas menee nyt näin, hyi hyi tota yhtä.
        Ehkä tuommoiset joulukirkkoonajajat pitää enempi yhteyttä kyseenalaistamatta sitä.

        Rajansa kummallakin. Minusta tuo kuulostaa symbioosilta.

      • mmuummu
        Keikella rajansa kirjoitti:

        Tuosta viestistäsi luin jonkinlaista ylemmyyttä siitä, että minullapas menee nyt näin, hyi hyi tota yhtä.
        Ehkä tuommoiset joulukirkkoonajajat pitää enempi yhteyttä kyseenalaistamatta sitä.

        Rajansa kummallakin. Minusta tuo kuulostaa symbioosilta.

        Tapahtuu joillakin viiveellä.
        On rankkaa irtautua kodistaan ja vanhemmistaan.
        Se aiheuttaa väistämättä myös vihamielisiä tunteita, ne tulevat jostain tiedostamattomasta, syvätä, voivat sitten purkautua ätymyksenä. Irtautumisen on kuitenkin tapahduttava, peräkammarin poikia ja tyttöjä tulee sääli. Olen varma että välit korjaantuvat ajan mittaan, sitten lapsesikin ihmettelee käytöstään.

      • ibiza*
        Keikella rajansa kirjoitti:

        Tuosta viestistäsi luin jonkinlaista ylemmyyttä siitä, että minullapas menee nyt näin, hyi hyi tota yhtä.
        Ehkä tuommoiset joulukirkkoonajajat pitää enempi yhteyttä kyseenalaistamatta sitä.

        Rajansa kummallakin. Minusta tuo kuulostaa symbioosilta.

        En muistanutkaan että täällä kaiken pitää "soida mollissa"... Meillä perinteinen joulu on ollut jo silloin kun lapseni joivat äidinmaitoaan, ja jatkunut vuodesta toiseen... Niin, tyttäreni asuu yli sadan kilometrin päässä ja lapsenlapseni vielä kauempana... :)

      • Pirre*
        mmuummu kirjoitti:

        Tapahtuu joillakin viiveellä.
        On rankkaa irtautua kodistaan ja vanhemmistaan.
        Se aiheuttaa väistämättä myös vihamielisiä tunteita, ne tulevat jostain tiedostamattomasta, syvätä, voivat sitten purkautua ätymyksenä. Irtautumisen on kuitenkin tapahduttava, peräkammarin poikia ja tyttöjä tulee sääli. Olen varma että välit korjaantuvat ajan mittaan, sitten lapsesikin ihmettelee käytöstään.

        mieleen tuo "liioiteltu" irtiotto, - jotkut lapsista ovat mahottoman kilttejä ja sopeutuvia murkkuiässäkin, mutta jossain vaiheessa se irtautuminen vanhemmista pitää tehä.

      • Pirre*

        ei nyt päivittäin ,mutta ainakin kerran viikkoon, ja kun tyttöjä on kaksi niin johan siinä tulee juteltua melkein joka toinen päivä, plus asiasoitot päälle :)

        Poikamme ei soittele kovin usein, mutta yleensä mie sitten otan häneenpäin yhteyttä, soitan n. kerran viikossa ja kyselen kuulumiset, - ainakin nyt kun hän on yksin.

        Silloin kun minukka oli vielä kuvioissa, en viitsinyt (ilennyt) häiritä kovinkaan usein.

        P.s. meilläkin oli aikoinaan samanmerkkinen puhelin, tuo voi -puhelin:))

      • kuus+
        Pirre* kirjoitti:

        mieleen tuo "liioiteltu" irtiotto, - jotkut lapsista ovat mahottoman kilttejä ja sopeutuvia murkkuiässäkin, mutta jossain vaiheessa se irtautuminen vanhemmista pitää tehä.

        kuten myös vanhempien lapsistaan.

      • ibiza*
        Pirre* kirjoitti:

        ei nyt päivittäin ,mutta ainakin kerran viikkoon, ja kun tyttöjä on kaksi niin johan siinä tulee juteltua melkein joka toinen päivä, plus asiasoitot päälle :)

        Poikamme ei soittele kovin usein, mutta yleensä mie sitten otan häneenpäin yhteyttä, soitan n. kerran viikossa ja kyselen kuulumiset, - ainakin nyt kun hän on yksin.

        Silloin kun minukka oli vielä kuvioissa, en viitsinyt (ilennyt) häiritä kovinkaan usein.

        P.s. meilläkin oli aikoinaan samanmerkkinen puhelin, tuo voi -puhelin:))

        on tietokoneen modemiin liitetty normaalipuhelin ja se vastaa lankaliittymää puhelun hinnoitukseltaan... Kuukausimaksua ei ole... Liittymasta saa soittaa maksutta saman operaattorin kännyköihin, eli vaikka päivän puhun, se ei maksa mitään... :)

      • Pirre*
        ibiza* kirjoitti:

        on tietokoneen modemiin liitetty normaalipuhelin ja se vastaa lankaliittymää puhelun hinnoitukseltaan... Kuukausimaksua ei ole... Liittymasta saa soittaa maksutta saman operaattorin kännyköihin, eli vaikka päivän puhun, se ei maksa mitään... :)

        meillä se toimi niin että tuli tekstari, voitko äiti soittaa, - niin, ehkä se olikin "voin -puhelin" :)

      • Pirre*
        kuus+ kirjoitti:

        kuten myös vanhempien lapsistaan.

        äidilleni vielä lapsi :)

        En roiku lapsissani, tai emme kumpikaan, mutta kiinostunut olen heidän elämästään, ja miksen saisi olla....

        Lapset alkavat olla tässä iässä jo enempi kavereita ja ystäviä, - kasvatusvastuuta ja -tarvetta kun ei meillä enää ole..

      • Kaikella rajansa
        ibiza* kirjoitti:

        En muistanutkaan että täällä kaiken pitää "soida mollissa"... Meillä perinteinen joulu on ollut jo silloin kun lapseni joivat äidinmaitoaan, ja jatkunut vuodesta toiseen... Niin, tyttäreni asuu yli sadan kilometrin päässä ja lapsenlapseni vielä kauempana... :)

        Ei se ole mitään mollissa soimista, jos ei välitä kuvaamasi kaltaisesta perhe-elämästä. Mitä yrität sillä todistaa? perinteet vuosisadasta toiseen....huh huh.

        Elämän pitää muuttua, siinä se juju on.

      • huhhuhuh
        Kaikella rajansa kirjoitti:

        Ei se ole mitään mollissa soimista, jos ei välitä kuvaamasi kaltaisesta perhe-elämästä. Mitä yrität sillä todistaa? perinteet vuosisadasta toiseen....huh huh.

        Elämän pitää muuttua, siinä se juju on.

        jotain todistaa, jos pitää yhteyttä lapsiinsa?

      • ibiza*
        Kaikella rajansa kirjoitti:

        Ei se ole mitään mollissa soimista, jos ei välitä kuvaamasi kaltaisesta perhe-elämästä. Mitä yrität sillä todistaa? perinteet vuosisadasta toiseen....huh huh.

        Elämän pitää muuttua, siinä se juju on.

        Muutos tulee tarpeesta... Ainakaan meillä ei ole tarvetta muutokseen vaan me nautimme perinteisestä jouluisesta yhdessäolosta... Samalla nuo jälkeläisenikin tapaavat toisensa... Huoli ei meitä yhdistä, vaan yhteenkuuluvuus perheenä... Kyllähän muutosta tietenkin on tullutkin kun nuo "harmooniseni" lensivät maailmalle...

        Jälkeläiseni toimivat hyvissä ammateissa ja tulevat hyvin toimeen omillaan... Tyttäreni myi juuri asuntonsa tuolla kaupungissa ja hankki uuden... Siinäpä "isälle" on kaipaamaansa mieluista ajankulua keväällä kesää odotellessa tuon asunnon "fiksauksessa"...

        Pitää muistaa että "Syytä voi olla sekä sepissä että sysissä"...

      • Auutaisi edes rukous
        ibiza* kirjoitti:

        Muutos tulee tarpeesta... Ainakaan meillä ei ole tarvetta muutokseen vaan me nautimme perinteisestä jouluisesta yhdessäolosta... Samalla nuo jälkeläisenikin tapaavat toisensa... Huoli ei meitä yhdistä, vaan yhteenkuuluvuus perheenä... Kyllähän muutosta tietenkin on tullutkin kun nuo "harmooniseni" lensivät maailmalle...

        Jälkeläiseni toimivat hyvissä ammateissa ja tulevat hyvin toimeen omillaan... Tyttäreni myi juuri asuntonsa tuolla kaupungissa ja hankki uuden... Siinäpä "isälle" on kaipaamaansa mieluista ajankulua keväällä kesää odotellessa tuon asunnon "fiksauksessa"...

        Pitää muistaa että "Syytä voi olla sekä sepissä että sysissä"...

        Eikö sinusta Joulu tuntunut koskaan rasittavalta. Vai onnistuitko saamaan valmisteluihin talkoohenkeä?
        Itse olen aina aattona ihan puhki, mutta tietysti hyvilläni että ollaan kaikki koolla.
        Tiedän että saisin apua mutta omaa itsepäisyyttäni ja tyhmyyttäni teen kaiken itse.
        Minun jälkeläiseni ovat olleet myös pärjääjiä, suorastaan loistavasti on mennyt viime vuosiin asti.
        Mutta pari vuotta sitten tilanne muuttui, toinen lapsistani on taistellut syöpää vastaan, on hirveää katsoa sitä kärsimystä.
        Sitten toisella lapsellani todettiin kasvain ja verisuonen pullistuma päässä.
        Ei kun leikkauseen, hänkään ei ole vielä toipunut kunnolla vaikka kasvain olikin hyvänlaatuinen.
        Mies on ollut kauan sairas, sänkyyn hoidettava.
        Siihen muitakin vastoinkäymisiä lisäksi.
        Vain se osaa panna asiat tärkeysjärjestykseen joka on tuntenut sen hirvittävän tuskan ja pelon kun oma lapsi sairastuu vakavasti.
        Ainakin itselleni se on pahinta mitä voi tapahtua.

      • ibiza*
        Auutaisi edes rukous kirjoitti:

        Eikö sinusta Joulu tuntunut koskaan rasittavalta. Vai onnistuitko saamaan valmisteluihin talkoohenkeä?
        Itse olen aina aattona ihan puhki, mutta tietysti hyvilläni että ollaan kaikki koolla.
        Tiedän että saisin apua mutta omaa itsepäisyyttäni ja tyhmyyttäni teen kaiken itse.
        Minun jälkeläiseni ovat olleet myös pärjääjiä, suorastaan loistavasti on mennyt viime vuosiin asti.
        Mutta pari vuotta sitten tilanne muuttui, toinen lapsistani on taistellut syöpää vastaan, on hirveää katsoa sitä kärsimystä.
        Sitten toisella lapsellani todettiin kasvain ja verisuonen pullistuma päässä.
        Ei kun leikkauseen, hänkään ei ole vielä toipunut kunnolla vaikka kasvain olikin hyvänlaatuinen.
        Mies on ollut kauan sairas, sänkyyn hoidettava.
        Siihen muitakin vastoinkäymisiä lisäksi.
        Vain se osaa panna asiat tärkeysjärjestykseen joka on tuntenut sen hirvittävän tuskan ja pelon kun oma lapsi sairastuu vakavasti.
        Ainakin itselleni se on pahinta mitä voi tapahtua.

        Tyttäreni tulee tänne jo jouluviikon maanantaina ja lapsensa seuraavana päivänä... Poikani perheineen aatonaattona... Osa majoittuu rantamökilleni, toiset talon huoneisiin...

        Tietenkin teen ennakkoon sen mitä voin eli mm. perusteellinen joulusiivous... Joulukuuset on jo haettu ja toinen kynttilöineen ja koristeineen on jo tuolla lasiterassillani, toinen sisään lasten toivomuksesta aattona... Ruoat kuten "laatikot" ja tortut leivomme ennakkoon jouluviikolla... Aattona sitten tuo perinteinen kalkkuna uuniin... Minusta on lähinnä piristävää puuhailla tuon jälkikasvuni kanssa... Sanovat joulun tulevan tuoksuista ja yhdessä olosta... Leivonnan tuoksu, joulukuusen tuoksu, kalkkunan paiston tuoksu, yhteinen ateria jouluaattona...

        Nuo sairaudet ovat ikäviä jos ne kohdalle sattuu... Onneksi lapseni ovat moisilta säästyneet ( koputtaa puuta )... Vaimoni sairasti ennen "poistumistaan" pitkään, ja tiedän kyllä kuinka raskasta se on läheisille... Osittaisena omaishoitajana kyllä nuo kotityötkin tuli tutuiksi...

        Vaikka lapseni ovat lentäneet maailmalle, haluavat he kuitenkin pitää "toisen jalkansa kotipesässään"... :)

      • surullista

        Paha mieli tuli viestistäsi. Pitikö sinun tulla tähän ketjuun, missä kirjoitetaan herkistä asioista
        ja vanhempien ongelmista.
        Hienotunteisuutta odotan.

      • surullista
        ibiza* kirjoitti:

        En muistanutkaan että täällä kaiken pitää "soida mollissa"... Meillä perinteinen joulu on ollut jo silloin kun lapseni joivat äidinmaitoaan, ja jatkunut vuodesta toiseen... Niin, tyttäreni asuu yli sadan kilometrin päässä ja lapsenlapseni vielä kauempana... :)

        -----

      • Pirre*
        surullista kirjoitti:

        Paha mieli tuli viestistäsi. Pitikö sinun tulla tähän ketjuun, missä kirjoitetaan herkistä asioista
        ja vanhempien ongelmista.
        Hienotunteisuutta odotan.

        Onko jonkun hyväolo, toisen pahamieli..iloitaan ilosta, ja surraan surevien kanssa.

      • asian tynkä
        ibiza* kirjoitti:

        on tietokoneen modemiin liitetty normaalipuhelin ja se vastaa lankaliittymää puhelun hinnoitukseltaan... Kuukausimaksua ei ole... Liittymasta saa soittaa maksutta saman operaattorin kännyköihin, eli vaikka päivän puhun, se ei maksa mitään... :)

        Minä en ole sisästynyt koskaan tuohon tietokoneen kautta soittamiseen. Kokeilin aikoinaan, ja ääni oli huono. Yhtään kalliimmaksi ei tule tällä kännykälläkään. Se maksa just saman verran, soitanko yhden minuutin, tai 3000 minuuttia, hinta ei siittään muutu. Ja käet on vapaat, enkä ole sidottu mihinkään koneen ääreen. Voin kävellä, liikkua missä ja miten vain.

        Tämä liittymä on mun makuuni. Käytän kännykääsä hirveen paljon nettiä. Käyn sähköpostit kattomassa aina reisun päältä, haen tietoa ja jos ei olisi tämä liittymä, se maksaisi mansikoita useita satoja euroja. Nyt on vain vaivaistet 40 euroa, taisi olla euron alle.
        Ja puhua saan niin paljon, kuin mulla ikinä aikaa on. Tekstareita lähettää niin paljon, kuin minä ikinä pystyn lähettämään. Koskaan en ole pystynyt ylittämään rajaa.

      • ibiza*
        asian tynkä kirjoitti:

        Minä en ole sisästynyt koskaan tuohon tietokoneen kautta soittamiseen. Kokeilin aikoinaan, ja ääni oli huono. Yhtään kalliimmaksi ei tule tällä kännykälläkään. Se maksa just saman verran, soitanko yhden minuutin, tai 3000 minuuttia, hinta ei siittään muutu. Ja käet on vapaat, enkä ole sidottu mihinkään koneen ääreen. Voin kävellä, liikkua missä ja miten vain.

        Tämä liittymä on mun makuuni. Käytän kännykääsä hirveen paljon nettiä. Käyn sähköpostit kattomassa aina reisun päältä, haen tietoa ja jos ei olisi tämä liittymä, se maksaisi mansikoita useita satoja euroja. Nyt on vain vaivaistet 40 euroa, taisi olla euron alle.
        Ja puhua saan niin paljon, kuin mulla ikinä aikaa on. Tekstareita lähettää niin paljon, kuin minä ikinä pystyn lähettämään. Koskaan en ole pystynyt ylittämään rajaa.

        Kyse ei olekaan tietokoneen kautta tapahtuvasta puhelusta vaan normaali lankapuhelimella modemin kautta toimivasta puhelimesta... Vain modemissa on virta päällä ja äänen laatu on ainakin yhtä hyvä kun näissä gsm-puhelimissa... Puhelimessa on normaali lankapuhelimen numero ja toimiikin kuten lankapuhelin... Skype on tietokonepuhelin, voip aivan muuta...

      • i_a
        ibiza* kirjoitti:

        Kyse ei olekaan tietokoneen kautta tapahtuvasta puhelusta vaan normaali lankapuhelimella modemin kautta toimivasta puhelimesta... Vain modemissa on virta päällä ja äänen laatu on ainakin yhtä hyvä kun näissä gsm-puhelimissa... Puhelimessa on normaali lankapuhelimen numero ja toimiikin kuten lankapuhelin... Skype on tietokonepuhelin, voip aivan muuta...

        Niin, onhan minullakin tuo gsm-paketti... 500 minuuttia puheaikaa ja 100 tekstaria hintaan 19,90 euroa/kk... Koskan ei ole tullut lisälaskua... Kun menen lasteni luokse otan tämän "läppärini" mukaan ja surfailen heidän wlan-verkkonsa kautta... Hoidan tarpeen tullen myös sähköpostini kännykälläni...

      • skype++++
        ibiza* kirjoitti:

        Kyse ei olekaan tietokoneen kautta tapahtuvasta puhelusta vaan normaali lankapuhelimella modemin kautta toimivasta puhelimesta... Vain modemissa on virta päällä ja äänen laatu on ainakin yhtä hyvä kun näissä gsm-puhelimissa... Puhelimessa on normaali lankapuhelimen numero ja toimiikin kuten lankapuhelin... Skype on tietokonepuhelin, voip aivan muuta...

        Skype on paras :-).

      • i_a
        skype++++ kirjoitti:

        Skype on paras :-).

        vaikka moista en ole pariin vuoteen käyttänyt... Kukapa viitsii koneen ääressä istua kun tuo voip-puhelin pelaa 300 metrin säteellä talostani eli mökillänikin... :)

      • skype+++
        i_a kirjoitti:

        vaikka moista en ole pariin vuoteen käyttänyt... Kukapa viitsii koneen ääressä istua kun tuo voip-puhelin pelaa 300 metrin säteellä talostani eli mökillänikin... :)

        Eihän skype nyt noin pitkälle toimi, mutta en minä myöskään sillä puhuessani välttämättä istu koneeni vieressä eli hyvin kuuluu tässä 60 neliön asunnossani liikkuessa. Tosin, silloin kun juttelen pienten mummun mussukoiden kanssa, en malta poistua koneelta, koska he ovat niin suloisia katseltavia, kun suukkoja antelevat yms.

      • satavarma.
        skype+++ kirjoitti:

        Eihän skype nyt noin pitkälle toimi, mutta en minä myöskään sillä puhuessani välttämättä istu koneeni vieressä eli hyvin kuuluu tässä 60 neliön asunnossani liikkuessa. Tosin, silloin kun juttelen pienten mummun mussukoiden kanssa, en malta poistua koneelta, koska he ovat niin suloisia katseltavia, kun suukkoja antelevat yms.

        Lankomies pitää yhteyttä austraaliaan skypen kanssa.Pelittää hyvin.Itse mesetän ulkomaille esim Saksaan tänä iltana.Laitan sen päälle hieman aikaisemmin,kun alan mesettämään. Kuva näkyy ja puhe kuuluu. Mokkula kyseessä nop 512 eli se keskimmäinen.

      • skype+++
        satavarma. kirjoitti:

        Lankomies pitää yhteyttä austraaliaan skypen kanssa.Pelittää hyvin.Itse mesetän ulkomaille esim Saksaan tänä iltana.Laitan sen päälle hieman aikaisemmin,kun alan mesettämään. Kuva näkyy ja puhe kuuluu. Mokkula kyseessä nop 512 eli se keskimmäinen.

        Tarkoitin, että en jos olen 300 metrin päässä koneestani, niin vastaanottaja ei kuule puhettani :-), mutta hyvin kuulee, kun tässä asunnossani liikun eli ei sido siten koneen eteen istumaan.
        Myös minä olen jutellut, kera kuvan mm. Thaimaahan, Brasiliaan.

      • i_a
        skype+++ kirjoitti:

        Tarkoitin, että en jos olen 300 metrin päässä koneestani, niin vastaanottaja ei kuule puhettani :-), mutta hyvin kuulee, kun tässä asunnossani liikun eli ei sido siten koneen eteen istumaan.
        Myös minä olen jutellut, kera kuvan mm. Thaimaahan, Brasiliaan.

        Kyllä skype on ihan ok. juuri ulkomailla oleviin yhteyksiin jos vastapuolellakin on tietokone käytettävissä ja mahdollisuus ottaa puhelu koneellaan vastaan... Tuon jonkin matkan päässä olevan naapurini poika on Nokian hommissa "jenkeissä"... Ovat aina yhteydessä skypen kautta... Minä soittelenkin lapsilleni ja lapsilleen ilmaiseksi tuon voip-puhelimen kautta... Aikuisiahan nuo jo ovat joten kuva seinälläni kertoo kaiken... Ulkomaille lankapuhelimeen soitto voip-puhelimella maksaa alle viidesosan gsm puheluun verrattuna... Aina kun ei tuo tietokone ole käytettävissä...

      • 1943
        ibiza* kirjoitti:

        Muutos tulee tarpeesta... Ainakaan meillä ei ole tarvetta muutokseen vaan me nautimme perinteisestä jouluisesta yhdessäolosta... Samalla nuo jälkeläisenikin tapaavat toisensa... Huoli ei meitä yhdistä, vaan yhteenkuuluvuus perheenä... Kyllähän muutosta tietenkin on tullutkin kun nuo "harmooniseni" lensivät maailmalle...

        Jälkeläiseni toimivat hyvissä ammateissa ja tulevat hyvin toimeen omillaan... Tyttäreni myi juuri asuntonsa tuolla kaupungissa ja hankki uuden... Siinäpä "isälle" on kaipaamaansa mieluista ajankulua keväällä kesää odotellessa tuon asunnon "fiksauksessa"...

        Pitää muistaa että "Syytä voi olla sekä sepissä että sysissä"...

        olemaan yhdessä joulun, triomme. Aina se ei onnistu, kuopus on nytkin kauempana kuin koskaan eli ei osallistu. Olisiko tässä aloittajan tapauksessa kyseessä jokin vakaumuksellinen erimielisyys?

      • Nero*Patti
        i_a kirjoitti:

        Kyllä skype on ihan ok. juuri ulkomailla oleviin yhteyksiin jos vastapuolellakin on tietokone käytettävissä ja mahdollisuus ottaa puhelu koneellaan vastaan... Tuon jonkin matkan päässä olevan naapurini poika on Nokian hommissa "jenkeissä"... Ovat aina yhteydessä skypen kautta... Minä soittelenkin lapsilleni ja lapsilleen ilmaiseksi tuon voip-puhelimen kautta... Aikuisiahan nuo jo ovat joten kuva seinälläni kertoo kaiken... Ulkomaille lankapuhelimeen soitto voip-puhelimella maksaa alle viidesosan gsm puheluun verrattuna... Aina kun ei tuo tietokone ole käytettävissä...

        Minä pidän yhteyttä ulkomailla työskentelevään lapseeni Windows Live Messengerin kanssa.

      • 1950.
        ibiza* kirjoitti:

        Muutos tulee tarpeesta... Ainakaan meillä ei ole tarvetta muutokseen vaan me nautimme perinteisestä jouluisesta yhdessäolosta... Samalla nuo jälkeläisenikin tapaavat toisensa... Huoli ei meitä yhdistä, vaan yhteenkuuluvuus perheenä... Kyllähän muutosta tietenkin on tullutkin kun nuo "harmooniseni" lensivät maailmalle...

        Jälkeläiseni toimivat hyvissä ammateissa ja tulevat hyvin toimeen omillaan... Tyttäreni myi juuri asuntonsa tuolla kaupungissa ja hankki uuden... Siinäpä "isälle" on kaipaamaansa mieluista ajankulua keväällä kesää odotellessa tuon asunnon "fiksauksessa"...

        Pitää muistaa että "Syytä voi olla sekä sepissä että sysissä"...

        Mulla systeemit toimii vähän samalla tavalla. Joulua vietän tyttäreni ja hänen perheensä luona Espoossa,Tapanina lähden pois jaloista.

      • ibiza*
        1943 kirjoitti:

        olemaan yhdessä joulun, triomme. Aina se ei onnistu, kuopus on nytkin kauempana kuin koskaan eli ei osallistu. Olisiko tässä aloittajan tapauksessa kyseessä jokin vakaumuksellinen erimielisyys?

        Luulempa että suurin virhe lasten suhteen tehdään heidän teini-iässään... Ikäluokkamme on elänyt ehkä tiukoihin normeihin sidotussa maailmassa... Emme kaikki ehkä ymmärtäneet että maailma on muuttunut ja nuoremme elivät eri maailmassa kun me aikanamme... He elivät omaa erilaista nuoruutta kun me aikanamme... Ehkä yritimme sovittaa jopa kahlita heitä "omaan muottiimme"... Vikaa voi olla meissäkin...

        Kyllä meilläkin aikanaan joskus tuo nuoriso tuli "hiukan horjuen" kotiin kaveriensa "pippaloista"... Koskaan en moista huomioinut, lämmittelin jotain syötävää, ja ehkä tuon ämpärin vein vuoteensa viereen mahdollisen "yrjön" vierailun varalta... Aamusella ehkä hiukan hymyillen kyseltiin kukas "yrjöä" huuteli vessassa avukseen... Suurimman "neuvottelun" kai kävin äitinsä kanssa siitä ettei hän lähde "papatuslinjalle"...

        Nyt jälkeenpäin näitäkin aikoja on naureskeltu perillisteni kanssa... Eipä heistä juoppoja tullut... Tyttöni liki absolutisti, poikani samoin... Lasi-pari punaviiniä joulupöydässä ja se siinä...

      • Anonyymi
        Keikella rajansa kirjoitti:

        Tuosta viestistäsi luin jonkinlaista ylemmyyttä siitä, että minullapas menee nyt näin, hyi hyi tota yhtä.
        Ehkä tuommoiset joulukirkkoonajajat pitää enempi yhteyttä kyseenalaistamatta sitä.

        Rajansa kummallakin. Minusta tuo kuulostaa symbioosilta.

        En usko että meinasi mitään ylemmyyttä mitenkään , kertoi ainoastaan miten hönellä on. Ja on onnellinen että on laoset hänestä kiinnostuneet ihmisenä. Kai hänkin saa tarinaansa kertoa kuten hönellä on, ei tarvitse olla jåhiljaa siinä pelossa että joku luulisi pahaa oliåoa tuntiessaan että on ylevää. Meitä on moneksi, ja niin se on joka puolella .
        Sanotaan että kriisikaudet kypsentää ihmistä , jotta odotellaan me muut vaan ihan rajussa omiemme kypsymistä

      • Anonyymi
        mmuummu kirjoitti:

        Tapahtuu joillakin viiveellä.
        On rankkaa irtautua kodistaan ja vanhemmistaan.
        Se aiheuttaa väistämättä myös vihamielisiä tunteita, ne tulevat jostain tiedostamattomasta, syvätä, voivat sitten purkautua ätymyksenä. Irtautumisen on kuitenkin tapahduttava, peräkammarin poikia ja tyttöjä tulee sääli. Olen varma että välit korjaantuvat ajan mittaan, sitten lapsesikin ihmettelee käytöstään.

        Tunnen yhden peräkamarin pojan ja häntä ei tule sääliksi yhtään ? Hän on pilotti ja asuu vanhempiensa luona kun on kotona ja vapaalla . Auttelee vanhempiaan ja sitten taas lentokonetta ohjaamaan kun on hänen vuoronsa . Ei halua vuokrata lämppäämään ja maksaa turhaan asunnosta missä ei paljon tule edes olemaan .
        On sanonut kuitenkin että kun löytää vaimon niin lähtee omilleen . Siis hänen vanhempansa vaan ovat mielissään kun poika on kotona .

      • Anonyymi
        ibiza* kirjoitti:

        En muistanutkaan että täällä kaiken pitää "soida mollissa"... Meillä perinteinen joulu on ollut jo silloin kun lapseni joivat äidinmaitoaan, ja jatkunut vuodesta toiseen... Niin, tyttäreni asuu yli sadan kilometrin päässä ja lapsenlapseni vielä kauempana... :)

        No älä välitä , jos jollain on surua omastaan niin voi ajatella että leuhkit, kaikkihan sen ymmärtää että on lapsia jotka käyvät vanhempiensa luona , ei palstan tartte olla mollissa
        Minusta ainakin tuntui ainoastaan että kiva että jollain on hyvääkin kerrottavaa , väliin. Joten ei tartte välittää jos joku tuntee tavallaan .

      • Anonyymi
        Auutaisi edes rukous kirjoitti:

        Eikö sinusta Joulu tuntunut koskaan rasittavalta. Vai onnistuitko saamaan valmisteluihin talkoohenkeä?
        Itse olen aina aattona ihan puhki, mutta tietysti hyvilläni että ollaan kaikki koolla.
        Tiedän että saisin apua mutta omaa itsepäisyyttäni ja tyhmyyttäni teen kaiken itse.
        Minun jälkeläiseni ovat olleet myös pärjääjiä, suorastaan loistavasti on mennyt viime vuosiin asti.
        Mutta pari vuotta sitten tilanne muuttui, toinen lapsistani on taistellut syöpää vastaan, on hirveää katsoa sitä kärsimystä.
        Sitten toisella lapsellani todettiin kasvain ja verisuonen pullistuma päässä.
        Ei kun leikkauseen, hänkään ei ole vielä toipunut kunnolla vaikka kasvain olikin hyvänlaatuinen.
        Mies on ollut kauan sairas, sänkyyn hoidettava.
        Siihen muitakin vastoinkäymisiä lisäksi.
        Vain se osaa panna asiat tärkeysjärjestykseen joka on tuntenut sen hirvittävän tuskan ja pelon kun oma lapsi sairastuu vakavasti.
        Ainakin itselleni se on pahinta mitä voi tapahtua.

        Voi, osanottoni , kun itsellä on lapsia niin pysähtyy ajattelemaan että sellaista voi tapahtua, kun me ihmiset jotenkin kaikki luullaan että sellaisia asioita tapahtuu muille .

        On siinä sinulla jaksamista kerrakseen . Ihan kylmä tulee kun ajattelee tilannetta.
        Minulla oli muutama vuosi sitten mies ja äiti sairaana saman aikaisesti molemmilla sairaus mikä vie hengen . Sekin oli kovaa ennenkuin sain edes äitini hoitoon . Miehen hoitelin loppuun asti kotona . Tänään en käsitä miten jaksoin kun tuntui etten koskaan nuku edes .
        Mutta kaikki sanovat että kun oma lapsi on vaikeasti sairas niin se on paljon kovempaa kun mies tai vanhemmat
        jaksoa sinulle toivotan

      • Anonyymi
        mmuummu kirjoitti:

        Tapahtuu joillakin viiveellä.
        On rankkaa irtautua kodistaan ja vanhemmistaan.
        Se aiheuttaa väistämättä myös vihamielisiä tunteita, ne tulevat jostain tiedostamattomasta, syvätä, voivat sitten purkautua ätymyksenä. Irtautumisen on kuitenkin tapahduttava, peräkammarin poikia ja tyttöjä tulee sääli. Olen varma että välit korjaantuvat ajan mittaan, sitten lapsesikin ihmettelee käytöstään.

        Puhuisit sinäkin joskus totta, eihän sul ole edes lapsia!

      • Anonyymi
        Keikella rajansa kirjoitti:

        Tuosta viestistäsi luin jonkinlaista ylemmyyttä siitä, että minullapas menee nyt näin, hyi hyi tota yhtä.
        Ehkä tuommoiset joulukirkkoonajajat pitää enempi yhteyttä kyseenalaistamatta sitä.

        Rajansa kummallakin. Minusta tuo kuulostaa symbioosilta.

        Minä en nähnyt siinä mitään ylemmyyttä aimånoastaan kiitollisuude; että lapset ovat mukana kuvioissa. Kuten niin. Onnella muullakin on. Ja totta kai hän saa sen sanoa kun kaikki muutkin; sanovat miten heillä on. joten kaikilla on erilaista . Jos minun lapseni ovat vaikeita, niin kaikilla ei ole niin se on vaan faktaa ei mitään muuta

      • Anonyymi
        1943 kirjoitti:

        olemaan yhdessä joulun, triomme. Aina se ei onnistu, kuopus on nytkin kauempana kuin koskaan eli ei osallistu. Olisiko tässä aloittajan tapauksessa kyseessä jokin vakaumuksellinen erimielisyys?

        Syitä voi olla monia.
        Muista yhden nuoren harjoittelijan töissä . Tyttö sanoi eka päivänä ettei hönellä ole yhteyttä vanhempiinsa, kun kysyttiin miksi ei niin hän sanoi että häpeää vanhempiaan kun äiti ei edes meikkaa ja sillä on kummalliset vaatteet.
        Niin että kuinkahan tämän tytön elämä on tänään Aika pinnallinen näkemys kun vertaili ystävänsä äitiin jolla oli firma kaikki mitä tarvitsi, mutta olikohan ystävälläkään kaikki kohdallaan . En ole nähnyt tätä tyttöä 20 vuoteen joskus toki muistuu mieleen se että uhmaikä oli varmasti myöhässä sillä tytöllä

    • asian tynkä

      Meillä on kolme lasta. Ei nyt viikottain soitella, mutta soitellaan kyllä. Vain yksi lapsista on yksineläjä. Hän kylläkin poikkeaa tässä kotona viikottain. Juuri juttelin miehen kanssa että jos sikainfluenssa häneen iskee, on kait käytävä päivittäin katsomassa vaikka matkaa on 25 km niin että jos keuhkoihin iskee, voi olla, ettei itse jaksa lähteä apua hakemaan.

      Kahdesta lapsesta ei sillai huolehdi, kun heillä on kumppanit. Mutta soitellaan tarvittaessa, ja eivät ne aina mulle soita, isälleen kanssa. Joten pelkästään soittaminen ei ole meidän juttu, mutta jokin asian tynkä aina on.

      • Skastiina

        Nythän on niin, ettei se "lapsi" koskaan ollut liioitellun kiltti, vai miten se ilmaus meni yhdessä viestissä. Ei ole siis kyse kiltin tytön irtiotosta, vaan jostain muusta, jota on jatkunut mielestäni ihan turhan pitkän ajan.

        Joululla ei ole tämän kanssa mitään tekemistä. Sanoin jo aiemmin, ettei me kumpikaan välitetä perinteisistä jouluista eikä muistakaan juhlapäivistä. Joulukirkkoon minua ei saisi kuin juottamalla juovuksiin, mikä voi olla hieman vaikeaa, mun en käytä alkoholia. Eikä pipperit sun muukaan väkerrys kiehdo yhtään. Kun lapsi oli pieni, niin täytyi niitä hänen mielikseen tehdä, mutta ei onneksi enää.

        Muuten olen tykännyt yhteisistä tekemisistämme ja on meillä ollut joskus ihan hyviä keskusteluitakin.

        Jos hän olisi menevä bisnestyyppi tai muulla tavoin varmasti itse pärjäävä (en tarkoita rahaa), en olisi niin huolissani, mutta kun siinä oli se mainitsemani sairauskin josta ei ole ihan mahdottoman paljon aikaa.

        Yritän kunnioittaa hänen päätöstään ja jättää hänet rauhaan. Siinä on vain hieman sama vivahde kuin jättää heitteille.

      • Pirre*
        Skastiina kirjoitti:

        Nythän on niin, ettei se "lapsi" koskaan ollut liioitellun kiltti, vai miten se ilmaus meni yhdessä viestissä. Ei ole siis kyse kiltin tytön irtiotosta, vaan jostain muusta, jota on jatkunut mielestäni ihan turhan pitkän ajan.

        Joululla ei ole tämän kanssa mitään tekemistä. Sanoin jo aiemmin, ettei me kumpikaan välitetä perinteisistä jouluista eikä muistakaan juhlapäivistä. Joulukirkkoon minua ei saisi kuin juottamalla juovuksiin, mikä voi olla hieman vaikeaa, mun en käytä alkoholia. Eikä pipperit sun muukaan väkerrys kiehdo yhtään. Kun lapsi oli pieni, niin täytyi niitä hänen mielikseen tehdä, mutta ei onneksi enää.

        Muuten olen tykännyt yhteisistä tekemisistämme ja on meillä ollut joskus ihan hyviä keskusteluitakin.

        Jos hän olisi menevä bisnestyyppi tai muulla tavoin varmasti itse pärjäävä (en tarkoita rahaa), en olisi niin huolissani, mutta kun siinä oli se mainitsemani sairauskin josta ei ole ihan mahdottoman paljon aikaa.

        Yritän kunnioittaa hänen päätöstään ja jättää hänet rauhaan. Siinä on vain hieman sama vivahde kuin jättää heitteille.

        kai siun pitää vain uskoa että hän pärjää ja ottaa yhteyttä sitten kun niin katsoo tarpeelliseksi, tai niin haluaa.
        "Lapsiakin" on niin monen luonteisia...ja ole rauhassa kyllä hän pärjää, kerran niin sanoo.

      • beessi
        Skastiina kirjoitti:

        Nythän on niin, ettei se "lapsi" koskaan ollut liioitellun kiltti, vai miten se ilmaus meni yhdessä viestissä. Ei ole siis kyse kiltin tytön irtiotosta, vaan jostain muusta, jota on jatkunut mielestäni ihan turhan pitkän ajan.

        Joululla ei ole tämän kanssa mitään tekemistä. Sanoin jo aiemmin, ettei me kumpikaan välitetä perinteisistä jouluista eikä muistakaan juhlapäivistä. Joulukirkkoon minua ei saisi kuin juottamalla juovuksiin, mikä voi olla hieman vaikeaa, mun en käytä alkoholia. Eikä pipperit sun muukaan väkerrys kiehdo yhtään. Kun lapsi oli pieni, niin täytyi niitä hänen mielikseen tehdä, mutta ei onneksi enää.

        Muuten olen tykännyt yhteisistä tekemisistämme ja on meillä ollut joskus ihan hyviä keskusteluitakin.

        Jos hän olisi menevä bisnestyyppi tai muulla tavoin varmasti itse pärjäävä (en tarkoita rahaa), en olisi niin huolissani, mutta kun siinä oli se mainitsemani sairauskin josta ei ole ihan mahdottoman paljon aikaa.

        Yritän kunnioittaa hänen päätöstään ja jättää hänet rauhaan. Siinä on vain hieman sama vivahde kuin jättää heitteille.

        niin outo päätös, etten ainkaan itse kunnioittaisi sitä. Siis tuo, että lapsi (vaikka aikuinenkin) haluaa äitinsä jättävän hänet rauhaan. Kertomasi perusteella vaatimus on kohtuuton.
        Asia erikseen, jos on olemassa joitakin järkeen käypiä syitä toivomukselle. Sellaisessakin tapauksessa pitäisi mielestäni käydä asiat läpi, sopiva ajankohta on sitten tietysti mietittävä.
        Ei lapsella mielestäni ole oikeutta käyttäytyä niin, että äiti joutuu olemaan hänestä huolissaan (enempää kuin äidit nyt aina ovat). Ottaisin kyllä yhteyttä ja kestäisin äyskimiset ja tiuskimisetkin, mutta haluaisin kuitenkin tavata ja jutella asioista.

      • mamma minä
        Pirre* kirjoitti:

        kai siun pitää vain uskoa että hän pärjää ja ottaa yhteyttä sitten kun niin katsoo tarpeelliseksi, tai niin haluaa.
        "Lapsiakin" on niin monen luonteisia...ja ole rauhassa kyllä hän pärjää, kerran niin sanoo.

        minulle, mutta se on hiukan parantunut, kun olen kertonut juurta jaksaen, mitä tapahtui, kun olin raskaana (mies jätti) ja miksi olen ollut poissa niin paljon kotoa ( 2 työn tekeminen ja opiskelu vielä).
        On ollut aikoja, jolloin olen lähettänyt sähköpostia, että:
        Mamman 40-vuotias paskanokka ottaa sitten yhteyttä, kun hänelle sopii. Minä olen aina sen rakkaan paskanokan käytettävissä. Hei!

        Joskus on mennyt kaksikin viikkoa, ennenkuin se puhelu on tullut, mutta sitten hän papattaa kaikki asiansa ja taas on kaikki hyvin.

      • Pirrejuupas
        mamma minä kirjoitti:

        minulle, mutta se on hiukan parantunut, kun olen kertonut juurta jaksaen, mitä tapahtui, kun olin raskaana (mies jätti) ja miksi olen ollut poissa niin paljon kotoa ( 2 työn tekeminen ja opiskelu vielä).
        On ollut aikoja, jolloin olen lähettänyt sähköpostia, että:
        Mamman 40-vuotias paskanokka ottaa sitten yhteyttä, kun hänelle sopii. Minä olen aina sen rakkaan paskanokan käytettävissä. Hei!

        Joskus on mennyt kaksikin viikkoa, ennenkuin se puhelu on tullut, mutta sitten hän papattaa kaikki asiansa ja taas on kaikki hyvin.

        kun ja jos tuntee "lapsensa" "huumorintajun" ja niinollen osaa vetästä oikeasta narusta..:)

    • elämän koulu käyty

      on tosi surullista , olen tehnyt kaikkeni , , mikään ei ole auttanut ,, joten jo vuosia on saanut elää elämäänsä aivan omalla persoonallisella tavallaan. Onneksi silloin tällöin saan sukulaisilta viestejä että hän voi hyvin , on kunnon kansalainen, pitää hyvän huolen itsesttään, se on suuri lohtuni .
      Se loukkaa aina kun joku kysyy minulta mitä hänelle kuuluu, vastaan että kertokaa te oletteko kuullet kuinka hän voi..
      Enhän voi tietää mitään kun hän ei itse pidä yhteyttä ...
      Ihmiset on eri luontoisia, toiset loukkaantuu herkemmin , toiset ei voi murtaa omaa ylpeää luonneettaan , luulen että aina on takana jokin loukkaus, siis loukatut tunteet , aina ei voi tietää mitä toinen -ki puoliso on vaikuttanut asiaan, tai kuinka jommankumman suku on vaikuttanut lapsen ajatusmaailmaan, tai kuinka ystävät ovat vaikuttaneet ,,
      Onneksi tiedän hänen olevan terve hyvin voiva , pitää muihin sukulaisiin tiiviisti yhteyttä ,, me vain olemme hänet menettäneet ,, tulkee varmaan aikanaan perinnön jakoon kun aika meistä on jättänyt ...
      vanhempien osa ei aina ole helppo ..
      raamatussa - kin sanotaan jotain , poika nousee isäävastaan tai jotain sinneppäin, että varmaan se on lonnonlaki että aikuiset lapset jättävät vanhempansa ja alkavat elämään omaa elämää, toiset vaan aikuisenakin pitää yhteyttä vanhempiinsa ei kaikki elä saman kaavan mukaan , kuten jo aikasemmin mainitsin ihmiset on eri luontoisia ..
      Silti kaikki lapset on vanhemillen yhtä rakkaita..

    • Avoveteen

      ..epäilen kyllä, että olet ankkurina kiinni lapsessasi ja juuri siksi hän pitää välimatkaa. Entisen lapsesi eli nykyisen nuoren aikuisen pitää ottaa vastuu omasta elämästään, terveydestään ja sairaudestaan. Itsenäiseen elämään ei kuulu raportointi äidille. Nuoren pitää antaa mennä ja myös antaa hänen päättää milloin ja miten pitää yhteyttä. Näin siitä huolimatta, että olet tehnyt paljon hänen hyväkseen. Et kai kuitenkin odota jonkinlaista henkistä takaisinmaksua - sitä on sekin, että et hyväksy nuoresi tapaa pitäää yhteyttä - tai olla pitämättä. Jollei hän ota sinuun välimatkaa, hän ei pääse elämään omaa elämäänsä. Et kai sitä halua?

      Luultavasti kirjoitit juttusi toivossa, että saat silitystä eli samanmielisiä vastauksia. Koska itselläni on samanikäinen poika ja olen joutunut opettelemaan irtikasvamista, en voi silitellä muuten kuin puoltamalla nuoren oikeutta saada elää omaa elämäänsä - omalla tavallaan. Äitien ja isien on hyväksyttävä se ja päästettävä heidät menemään omilla ehdoillaan, ei meidän. Kyllä he yhteyttä pitävät, kun sitä tarvitsevat ja niin on hyvä.

      Kirjoituksestasi kuultaa myös se tosiasia, ettet ole vielä hyväksynyt sitä, että lapsesi on valmis seisomaan omilla jaloillaan ja myös kompastumaan niillä. Äidit ovat äitejä aina ja huolehtivat, mutta nyt on pidettävä huolehtiminen omina tietoina ja hyväksyttävä, että olemme kasvatustyömme tehneet. Silti nuoren aikuisen ja " vaikkei niin nuorenkaan aikuisen" on hyvä tietää, että entinen koti on avoin, mutta myös vanhemmat elävät omaa elämäänsä.

      Sanot, että sinulla on elämässä muuta sisältöä - onkohan oikeasti? Siis niin,ettet jatkuvasti mieti, miten poikasi pärjäilee ja ole ikäänkuin valmiustilassa, jos hän sattuisi tarvitsemaan sinua -?

      • ei aina idylliä

        Se on niin että, kun on kerran tullut äidiksi, on aina äiti. Sitä voi käytännössä katkaista napanuoran lapseensa, mutta kyllä hän sydämessä säilyy aina. Aika oudolta asialta, jos vanhemmilla ja lapsilla ei aikuisina ole minkäänlaista yhteyttä. Ja vielä kummallisemmalta kuulostaa, kun sanot lapsesi ärähtävän ja sulkevan puhelin otettuasi yhteyttä. Minä todellakin ottaisin selvää, ettei lapseni ole edelleen sairas.
        - Totuus on kuitenkin enemmän niin kuin Ibitza kertoo: aikuiset lapset pitävät vanhempiinsa yhteyttä ja päinvastoin - ja, mikäs sen parempaa kuin, että tavatessa laitetaan pitopöytä ja mennään jouluna joulukirkkoon tai juhannuksena juhannuskokolle. Ihan tavallista iloista tapaamista se meilläkin on ja näin se menee suurimmalla osalla eri sukupolvien välillä. Ei tässä kukaan mitään halua kerskata ja leveillä, että näin hyvin meillä ne asiat hoidetaan.

      • Skastiina
        ei aina idylliä kirjoitti:

        Se on niin että, kun on kerran tullut äidiksi, on aina äiti. Sitä voi käytännössä katkaista napanuoran lapseensa, mutta kyllä hän sydämessä säilyy aina. Aika oudolta asialta, jos vanhemmilla ja lapsilla ei aikuisina ole minkäänlaista yhteyttä. Ja vielä kummallisemmalta kuulostaa, kun sanot lapsesi ärähtävän ja sulkevan puhelin otettuasi yhteyttä. Minä todellakin ottaisin selvää, ettei lapseni ole edelleen sairas.
        - Totuus on kuitenkin enemmän niin kuin Ibitza kertoo: aikuiset lapset pitävät vanhempiinsa yhteyttä ja päinvastoin - ja, mikäs sen parempaa kuin, että tavatessa laitetaan pitopöytä ja mennään jouluna joulukirkkoon tai juhannuksena juhannuskokolle. Ihan tavallista iloista tapaamista se meilläkin on ja näin se menee suurimmalla osalla eri sukupolvien välillä. Ei tässä kukaan mitään halua kerskata ja leveillä, että näin hyvin meillä ne asiat hoidetaan.

        Todella outo väite, että odotin jonkinlaista silitystä aloitukseni johdosta. Mainitsin siinä jo selkeästi, että kysyin mitä ajatuksia tilanne herättää. Eniten missä hyvänsä asiassa antaa se, että tulee erilaisia näkökantoja ja että ylipäätään keskustelua herää.

        "Lapsi" on muuttanut omilleen jo alle kaksikymppisenä eli ihan oikeaan ja luontevaan aikaan. En ole ollut hänen elämässään takertuen mukana sitä ennenkään saati sen jälkeen. En ylipäätään välitä ihmissuhteista, joissa ollaan liikaa kiinni toisessa ihmisessä, ne eivät anna liikkumatilaa. Ja passaava emotyyppi en ole ollut ikinä. Mutta silloin kun hän sairastui vakavasti hiemen yli vuosi sitten ja pääsi sairaalasta otin hänet hetkeksi luokseni asumaan, koska hän oli fyysisesti heikosa kunnossa vuodepotilaana eikä olisi pärjännyt itse. No raskastahan se oli häntä hoitaa ja mietin kun olin töissä päivät, että pääseekö edes vessaan yksin. ja sitten kun hän siirtyi takaisin omilleen piti olla oikeasti siinä "valmiustilassa" ja kyllä minä jouduin muuatman kerran lähtemään äkkiä, kun hän soitti kun ei sitten ollutkaan vielä tervehtynyt. Siitä kai tulee se ajatus, että mitenkä hän voi, ettei vain sairaus uusiinnu.

        Mieluiten elän elämää, jossa en ole riippuvainen kenestäkään eikä kukaan minusta. Se voi olla outoa naisihmisistä, joiden elämä pyörii sen ympärillä, että hoivataan muita ja sen varjolla käytetään heihin valtaa. Tämä tuli esille erityisesti tuosta yhdestä viestistä. Mielestäni on luonnollista huolestua omasta aikuisestakin lapsesta ottaen huomioon tuo terveydellinen tausta. Mutta huolestuminen ei ole merkki epäterveestä tarpeesta hallita.

      • Kaikella rajansa
        Skastiina kirjoitti:

        Todella outo väite, että odotin jonkinlaista silitystä aloitukseni johdosta. Mainitsin siinä jo selkeästi, että kysyin mitä ajatuksia tilanne herättää. Eniten missä hyvänsä asiassa antaa se, että tulee erilaisia näkökantoja ja että ylipäätään keskustelua herää.

        "Lapsi" on muuttanut omilleen jo alle kaksikymppisenä eli ihan oikeaan ja luontevaan aikaan. En ole ollut hänen elämässään takertuen mukana sitä ennenkään saati sen jälkeen. En ylipäätään välitä ihmissuhteista, joissa ollaan liikaa kiinni toisessa ihmisessä, ne eivät anna liikkumatilaa. Ja passaava emotyyppi en ole ollut ikinä. Mutta silloin kun hän sairastui vakavasti hiemen yli vuosi sitten ja pääsi sairaalasta otin hänet hetkeksi luokseni asumaan, koska hän oli fyysisesti heikosa kunnossa vuodepotilaana eikä olisi pärjännyt itse. No raskastahan se oli häntä hoitaa ja mietin kun olin töissä päivät, että pääseekö edes vessaan yksin. ja sitten kun hän siirtyi takaisin omilleen piti olla oikeasti siinä "valmiustilassa" ja kyllä minä jouduin muuatman kerran lähtemään äkkiä, kun hän soitti kun ei sitten ollutkaan vielä tervehtynyt. Siitä kai tulee se ajatus, että mitenkä hän voi, ettei vain sairaus uusiinnu.

        Mieluiten elän elämää, jossa en ole riippuvainen kenestäkään eikä kukaan minusta. Se voi olla outoa naisihmisistä, joiden elämä pyörii sen ympärillä, että hoivataan muita ja sen varjolla käytetään heihin valtaa. Tämä tuli esille erityisesti tuosta yhdestä viestistä. Mielestäni on luonnollista huolestua omasta aikuisestakin lapsesta ottaen huomioon tuo terveydellinen tausta. Mutta huolestuminen ei ole merkki epäterveestä tarpeesta hallita.

        Minä olen ymmärtänyt, että kyseessä olisi tyttö. Epäolennaista itse asiaan liittyen, mutta kun tuo yksi puhui pojasta.

        Monet todellakin paapoo koko elämänsä ja on tuomitsemassa niitä, jotka eivät sitä tee. Ja epäilevät toisten motiiveja, esimerkiksi halua irrottautua lapsesta. Kai nyt jokainen itseään ajatteleva terve ihminen päästää normaalisti irti voidakseen elää omaa elämäänsä.

      • Avoveteen
        Skastiina kirjoitti:

        Todella outo väite, että odotin jonkinlaista silitystä aloitukseni johdosta. Mainitsin siinä jo selkeästi, että kysyin mitä ajatuksia tilanne herättää. Eniten missä hyvänsä asiassa antaa se, että tulee erilaisia näkökantoja ja että ylipäätään keskustelua herää.

        "Lapsi" on muuttanut omilleen jo alle kaksikymppisenä eli ihan oikeaan ja luontevaan aikaan. En ole ollut hänen elämässään takertuen mukana sitä ennenkään saati sen jälkeen. En ylipäätään välitä ihmissuhteista, joissa ollaan liikaa kiinni toisessa ihmisessä, ne eivät anna liikkumatilaa. Ja passaava emotyyppi en ole ollut ikinä. Mutta silloin kun hän sairastui vakavasti hiemen yli vuosi sitten ja pääsi sairaalasta otin hänet hetkeksi luokseni asumaan, koska hän oli fyysisesti heikosa kunnossa vuodepotilaana eikä olisi pärjännyt itse. No raskastahan se oli häntä hoitaa ja mietin kun olin töissä päivät, että pääseekö edes vessaan yksin. ja sitten kun hän siirtyi takaisin omilleen piti olla oikeasti siinä "valmiustilassa" ja kyllä minä jouduin muuatman kerran lähtemään äkkiä, kun hän soitti kun ei sitten ollutkaan vielä tervehtynyt. Siitä kai tulee se ajatus, että mitenkä hän voi, ettei vain sairaus uusiinnu.

        Mieluiten elän elämää, jossa en ole riippuvainen kenestäkään eikä kukaan minusta. Se voi olla outoa naisihmisistä, joiden elämä pyörii sen ympärillä, että hoivataan muita ja sen varjolla käytetään heihin valtaa. Tämä tuli esille erityisesti tuosta yhdestä viestistä. Mielestäni on luonnollista huolestua omasta aikuisestakin lapsesta ottaen huomioon tuo terveydellinen tausta. Mutta huolestuminen ei ole merkki epäterveestä tarpeesta hallita.

        ...vaikeasti keskusteltavia, koska tietenkin otat puolustuskannan heti, jos vähänkin yrittää esittää omia näkökantojaan. Se on luonnollista, mutta omistasi poikkeavat näkökannat ovat kuitenkin osa keskustelua, halusit tai et. Tosiasia on, että kukaan meistä ei tiedä taustoja oikeasti paitsi aloittaja ja ainoastaan aloittaja. Kertooko hän objektiivisen totuuden - ei tietenkään, sillä äiti-lapsi suhteessa kukaan äiti ei ole pysty olemaan objektiivinen.

        Tunnetko lapsesi tai nuoren aikuisesi kavereita? Jos tunnet, etkö voi heiltä kysellä, miten lapsellasi nykyisin menee? Tai sitten vain ehdottaa lapsellesi tapaamista vaikka lounaan merkeissä tms. Kuitenkin on niin, että pakottaa et voi lastasi pitämään yhteyttä olit huolestunut tai et. Tai mene jonakin päivänä hänen asuntonsa/työpaikkansa/opiskelupaikkansa eteen niiihin aikoihin, jolloin arvelet hänen olevan liikkeellä. Pyri suoraan kontaktiin tai tarkkaile ulkopuolelta. Ulkomuodosta voi myös lukea aika paljon, vaikka keskusteluyhteyteen et pääsisikään.

        Aikuisuudessa on hyväksyttävä myös se,että toinen ihminen tekee juuri niinkuin itse parhaaksi näkee. Haet selvästi vertaistukea, ei kai siinä ole mitään hävettävää? Siihen kuuluu osaltaan myös silittely, jota tässäkin ketjussa on. Voisit myös keskustella vaikkapa seurakuntasi diakonissan kanssa, jos epäilet, että lapsesi tilanteeseen liittyy itsetuhon vaara tai vaikka vain siksi, että saisit itsellesi parempaa tukea kuin joutavanpäiväinen nettijutustelu, jossa jokainen kertoo mitä kertoo ja toisaalta myös sinun juttusi taustat eivät ole kokonaisuudessaan se, mitä tässä kerrot.

      • Skastiina
        Avoveteen kirjoitti:

        ...vaikeasti keskusteltavia, koska tietenkin otat puolustuskannan heti, jos vähänkin yrittää esittää omia näkökantojaan. Se on luonnollista, mutta omistasi poikkeavat näkökannat ovat kuitenkin osa keskustelua, halusit tai et. Tosiasia on, että kukaan meistä ei tiedä taustoja oikeasti paitsi aloittaja ja ainoastaan aloittaja. Kertooko hän objektiivisen totuuden - ei tietenkään, sillä äiti-lapsi suhteessa kukaan äiti ei ole pysty olemaan objektiivinen.

        Tunnetko lapsesi tai nuoren aikuisesi kavereita? Jos tunnet, etkö voi heiltä kysellä, miten lapsellasi nykyisin menee? Tai sitten vain ehdottaa lapsellesi tapaamista vaikka lounaan merkeissä tms. Kuitenkin on niin, että pakottaa et voi lastasi pitämään yhteyttä olit huolestunut tai et. Tai mene jonakin päivänä hänen asuntonsa/työpaikkansa/opiskelupaikkansa eteen niiihin aikoihin, jolloin arvelet hänen olevan liikkeellä. Pyri suoraan kontaktiin tai tarkkaile ulkopuolelta. Ulkomuodosta voi myös lukea aika paljon, vaikka keskusteluyhteyteen et pääsisikään.

        Aikuisuudessa on hyväksyttävä myös se,että toinen ihminen tekee juuri niinkuin itse parhaaksi näkee. Haet selvästi vertaistukea, ei kai siinä ole mitään hävettävää? Siihen kuuluu osaltaan myös silittely, jota tässäkin ketjussa on. Voisit myös keskustella vaikkapa seurakuntasi diakonissan kanssa, jos epäilet, että lapsesi tilanteeseen liittyy itsetuhon vaara tai vaikka vain siksi, että saisit itsellesi parempaa tukea kuin joutavanpäiväinen nettijutustelu, jossa jokainen kertoo mitä kertoo ja toisaalta myös sinun juttusi taustat eivät ole kokonaisuudessaan se, mitä tässä kerrot.

        No ei kai kukaan nyt niin pöljä ole, että kertoisi anonyyminä nettikeskustelussa "kaiken"? Tai edes arkielämässä vaikkapa työkavereille kahvipöydässä. Minusta on outoa, että jotkut levittelevät omien aikusituvien tai aikusiten lapsiensa intiimejä asioita, en usko, että nämä lapset kovasti tykkäisivät, jos tietäisivät, että äiti on kertonut heidän parisuhdeongelmansa ihmiset nimeltä mainiten taikka synnytyksen jälkeiset vaikeutensa ihan joka ihopoimu kuvaten. Tällaista tapahtuu kuitenkin kaiken aikaa. Niitä joutuu kuuntelemaan, vaikka ei haluaisi.

        Mielestäni ei myöskään ole eettisesti oikein ottaa yhteyttä lapsen selän takana hänen kavereihinsa, ellei ole kyseessä poikkeustilanne eli vaikkapa todellinen hengenhätä. Jos vanhempi tekee tämän, niin sen jälkeen on mahdollinen loppukin luotto mennyt. Tämä koskee myös nuorempaa lasta, ei nyt ihan alle kymmenvuotista tietenkään.

        "Voisit myös keskustella vaikkapa seurakuntasi diakonissan kanssa..." Minkä ihmeen SEURAKUNTASI? Totesin aiemmin, etten vietä perinteistä joulua. En kuulu minkään valtakunnan uskonnollisiin, poliittisiin tai muihinkaan ideologisiin yhteisöihin. Mitä tulee esitettyyn tukeen, niin sitä kyllä löytyy vaikkapa työterveyshuollosta tarvittaessa. Mutta käyn mielelläni myös nettikeskusteluja milloin mistäkin aiheesta, vaikkapa harrastuspalstoilla tai matkakeskusteluissa, joissa ei tietenkään puhuta mitään henkilökohtaisia. Täällä sen voi tehdä kutakuinkin samanikäisten kanssa, kun aiheet menevät laidasta laitaan.

      • Kaikella rajansa
        Skastiina kirjoitti:

        No ei kai kukaan nyt niin pöljä ole, että kertoisi anonyyminä nettikeskustelussa "kaiken"? Tai edes arkielämässä vaikkapa työkavereille kahvipöydässä. Minusta on outoa, että jotkut levittelevät omien aikusituvien tai aikusiten lapsiensa intiimejä asioita, en usko, että nämä lapset kovasti tykkäisivät, jos tietäisivät, että äiti on kertonut heidän parisuhdeongelmansa ihmiset nimeltä mainiten taikka synnytyksen jälkeiset vaikeutensa ihan joka ihopoimu kuvaten. Tällaista tapahtuu kuitenkin kaiken aikaa. Niitä joutuu kuuntelemaan, vaikka ei haluaisi.

        Mielestäni ei myöskään ole eettisesti oikein ottaa yhteyttä lapsen selän takana hänen kavereihinsa, ellei ole kyseessä poikkeustilanne eli vaikkapa todellinen hengenhätä. Jos vanhempi tekee tämän, niin sen jälkeen on mahdollinen loppukin luotto mennyt. Tämä koskee myös nuorempaa lasta, ei nyt ihan alle kymmenvuotista tietenkään.

        "Voisit myös keskustella vaikkapa seurakuntasi diakonissan kanssa..." Minkä ihmeen SEURAKUNTASI? Totesin aiemmin, etten vietä perinteistä joulua. En kuulu minkään valtakunnan uskonnollisiin, poliittisiin tai muihinkaan ideologisiin yhteisöihin. Mitä tulee esitettyyn tukeen, niin sitä kyllä löytyy vaikkapa työterveyshuollosta tarvittaessa. Mutta käyn mielelläni myös nettikeskusteluja milloin mistäkin aiheesta, vaikkapa harrastuspalstoilla tai matkakeskusteluissa, joissa ei tietenkään puhuta mitään henkilökohtaisia. Täällä sen voi tehdä kutakuinkin samanikäisten kanssa, kun aiheet menevät laidasta laitaan.

        Nuorten henkilökohtaisesta reviiristä on syytä pitää kiinni, tässä olen samaa mieltä. Liian usein sen unohtavat mukamas hyvää tarkoittavat vanhemmat, jotka vain tosiasiassa haluavat hallita lapsiaan.
        Sama tapahtuu puolison suhteen.
        Nimimerkki Avoveteen tuntuu olevan tässä suhteessa pahimmasta päästä. Vai kytikseen lapsen koulun tai työpaikan eteen ja soittelemaan etukäteen ilmoittamatta ovikelloa....

      • Avoveteen
        Kaikella rajansa kirjoitti:

        Nuorten henkilökohtaisesta reviiristä on syytä pitää kiinni, tässä olen samaa mieltä. Liian usein sen unohtavat mukamas hyvää tarkoittavat vanhemmat, jotka vain tosiasiassa haluavat hallita lapsiaan.
        Sama tapahtuu puolison suhteen.
        Nimimerkki Avoveteen tuntuu olevan tässä suhteessa pahimmasta päästä. Vai kytikseen lapsen koulun tai työpaikan eteen ja soittelemaan etukäteen ilmoittamatta ovikelloa....

        ... tai mitä lienettekin. Keskustelu tarkoittaa, että esityksiä saa tehdä, olivat ne saajan mielestä hyviä tai huonoja. Aloittaja ilmoittaa itse haluavansa keskustelua, eikös tämä ole sitä? Jospa kaikkitietävät arvon rouvat itse ehdottaisivat joskus jotakin tuomitsemisen sijaan, minä sentään olen ehdottanut.

        Ette ilmeisesti ole olleet oikeasti huolissanne lapsenne voinnista, jos siihen liittyy itsetuhon vaara. Minä olen sellaisessa tilanteessa ollut aikoinaan ja muuta keinoa ei ollut kuin tarkkailla salaa. Kyllä sen tein eikä lapsi tiedä siitä mitään. Kunnossa näytti olevan ja olin huojentunut. Yhteyttä ei tämäkään lapsi silloin pitänyt, mutta en sitä vaatinutkaan enkä ollut siitä palstoilla ruikuttamassa. Seurakunnalta sain keskusteluapua ja se oli kiitoksen arvoista. Samaa apua tarjoavat kuului hädässä oleva kirkkoon tai ei. Mikä siinä on niin kovin ärsyttävää? Tilanne oli sellainen,että ruumiita oli tulossa, ettekö itse tekisi silloin kaikkenne lastenne eteen? Tai kenen tahansa lähimmäisen? Missä inhimillisyys teissä on vai onko sitä lainkaan?

        Juuri tämänlaisten kommenttien ja juttujen vuoksi ehdotin keskusteluapua,jos on todellinen tilanne kyseessä, koska korppikotkien kanssa netissä on aika turhaa keskustella tai odottaa apua.

        Kaverihomman heitin siksi, että keskustelua syntyy, en itse menisi oikeassa elämässä lapsen kaverille soittelemaan, mutta kavereitakin on kaikenlaisia. Voi olla sellaisia, jotka ovat jo pienestä tuttuja, melkein yhtä läheisiä kuin oma lapsi, joten silloin voisi kyllä kysäistä. Oletteko itse täysin lapsettomia, kun kommenttinne ovat noin hyökkääviä - ja olette muka äitejä? Vähänpä hädästä tunnutte tietävän ja äitinä olemisesta.

        Saattaa hyvinkin olla, että en ole ihanneäiti enkä ihanneihminen, mutta niitähän tämä palsta on tulvillaan, joten yksi musta lammas sopii aina joukkoon, jossa on noin kovin itsensä korottaneita yksilöitä.

        Aloittajan taustan eli sen puuttumisen heitin siksi, että totuus muuttuu, kun taustat tietää.Äitejäkin on kaikenlaisia ja he ovat yleensä omien sanojensa mukaan näitä täydellisiä, kuten täälläkin. Mitä ne ikävät äidit sitten mahtavat tulla? On alkoholistiäitejä ja on mielenterveyden sairauksista kärsiviä äitejä, jotka saattavat olla kammotuksia. Aloittajan kirjoituksessa vaivaa edelleen se, että hän vetää esiin hoitamisensa lapsen sairauden aikana. Hoitaminen on niin luonnolista aidossa tilanteessa, että harvempi äiti sitä viitsii mainostaa. Vain sellainen, joka odottaa saavansa lapseltaan palkinnon, kun on niin uhrautunut. Todellisessa tilanteessa en minä eikä moni muukaan kysyisi mitään netissä. Hätä on sellainen, että siitä on huvi ja räksytys kaukana.

        No joo, tämä homma on jo tunnistetavissa feikiksi eli keksitty juttu. Mikä aloittajaa vaivaa oikeasti, kun hänen pitää tällaisia juttuja ihmisten hädästä kehitellä? Siis yli kuusikymppisen naisen tai miehen? Sairasta, sanon minä. Menkää vapaaehtoistyöhön niin näette aitoja tapauksia ja pääsette miettimään miten niitö oikeasti ratkaistaan tai voidaan auttaa. Loppuu asioilla leikkiminen ja rääpiminen.

      • Anonyymi
        Kaikella rajansa kirjoitti:

        Minä olen ymmärtänyt, että kyseessä olisi tyttö. Epäolennaista itse asiaan liittyen, mutta kun tuo yksi puhui pojasta.

        Monet todellakin paapoo koko elämänsä ja on tuomitsemassa niitä, jotka eivät sitä tee. Ja epäilevät toisten motiiveja, esimerkiksi halua irrottautua lapsesta. Kai nyt jokainen itseään ajatteleva terve ihminen päästää normaalisti irti voidakseen elää omaa elämäänsä.

        Sehän on luonnon laki että lapset jättää kodin, mutta kyllä se vaan kivaa olisi jos pitäisivät näihin äiteihinsä edes joskus yhteyttä . Itse ainakin katsoin että kävin äitini luona vierailulla tämän tästä vielä kun hän asui yksin, mutta sitten kun oli hoitokodissa niin käväisin parikertaa viikossa . Ei ole tänään pahamieli koska en jättänyt höntä yksin .

      • Anonyymi
        Avoveteen kirjoitti:

        ... tai mitä lienettekin. Keskustelu tarkoittaa, että esityksiä saa tehdä, olivat ne saajan mielestä hyviä tai huonoja. Aloittaja ilmoittaa itse haluavansa keskustelua, eikös tämä ole sitä? Jospa kaikkitietävät arvon rouvat itse ehdottaisivat joskus jotakin tuomitsemisen sijaan, minä sentään olen ehdottanut.

        Ette ilmeisesti ole olleet oikeasti huolissanne lapsenne voinnista, jos siihen liittyy itsetuhon vaara. Minä olen sellaisessa tilanteessa ollut aikoinaan ja muuta keinoa ei ollut kuin tarkkailla salaa. Kyllä sen tein eikä lapsi tiedä siitä mitään. Kunnossa näytti olevan ja olin huojentunut. Yhteyttä ei tämäkään lapsi silloin pitänyt, mutta en sitä vaatinutkaan enkä ollut siitä palstoilla ruikuttamassa. Seurakunnalta sain keskusteluapua ja se oli kiitoksen arvoista. Samaa apua tarjoavat kuului hädässä oleva kirkkoon tai ei. Mikä siinä on niin kovin ärsyttävää? Tilanne oli sellainen,että ruumiita oli tulossa, ettekö itse tekisi silloin kaikkenne lastenne eteen? Tai kenen tahansa lähimmäisen? Missä inhimillisyys teissä on vai onko sitä lainkaan?

        Juuri tämänlaisten kommenttien ja juttujen vuoksi ehdotin keskusteluapua,jos on todellinen tilanne kyseessä, koska korppikotkien kanssa netissä on aika turhaa keskustella tai odottaa apua.

        Kaverihomman heitin siksi, että keskustelua syntyy, en itse menisi oikeassa elämässä lapsen kaverille soittelemaan, mutta kavereitakin on kaikenlaisia. Voi olla sellaisia, jotka ovat jo pienestä tuttuja, melkein yhtä läheisiä kuin oma lapsi, joten silloin voisi kyllä kysäistä. Oletteko itse täysin lapsettomia, kun kommenttinne ovat noin hyökkääviä - ja olette muka äitejä? Vähänpä hädästä tunnutte tietävän ja äitinä olemisesta.

        Saattaa hyvinkin olla, että en ole ihanneäiti enkä ihanneihminen, mutta niitähän tämä palsta on tulvillaan, joten yksi musta lammas sopii aina joukkoon, jossa on noin kovin itsensä korottaneita yksilöitä.

        Aloittajan taustan eli sen puuttumisen heitin siksi, että totuus muuttuu, kun taustat tietää.Äitejäkin on kaikenlaisia ja he ovat yleensä omien sanojensa mukaan näitä täydellisiä, kuten täälläkin. Mitä ne ikävät äidit sitten mahtavat tulla? On alkoholistiäitejä ja on mielenterveyden sairauksista kärsiviä äitejä, jotka saattavat olla kammotuksia. Aloittajan kirjoituksessa vaivaa edelleen se, että hän vetää esiin hoitamisensa lapsen sairauden aikana. Hoitaminen on niin luonnolista aidossa tilanteessa, että harvempi äiti sitä viitsii mainostaa. Vain sellainen, joka odottaa saavansa lapseltaan palkinnon, kun on niin uhrautunut. Todellisessa tilanteessa en minä eikä moni muukaan kysyisi mitään netissä. Hätä on sellainen, että siitä on huvi ja räksytys kaukana.

        No joo, tämä homma on jo tunnistetavissa feikiksi eli keksitty juttu. Mikä aloittajaa vaivaa oikeasti, kun hänen pitää tällaisia juttuja ihmisten hädästä kehitellä? Siis yli kuusikymppisen naisen tai miehen? Sairasta, sanon minä. Menkää vapaaehtoistyöhön niin näette aitoja tapauksia ja pääsette miettimään miten niitö oikeasti ratkaistaan tai voidaan auttaa. Loppuu asioilla leikkiminen ja rääpiminen.

        Minä en ainakaan ole koskaan ollut se täydellinen äiti. Puutteita on jos jonkinlaisia, mutta rakastan lapsiani yli kaiken
        Ja jos haluavat elää ilman minua niin se on heidän päätöksensä .
        En koskaa ole heidän kodeissaan neuvonut miten mikäkin asia on tehtävä , koska en olisi halunnut itse neuvojia omassa kodissani .vaikeaahan se on elämä. Jokaisella omat murheensa ja miten niitä käsittelee.

    • julku

      Entäpä te itse? Kuinka piditte/pidätte yhteyttä omiin vanhempiinne??? Oliko aina liian kiire? Ei kerinnyt soittaa tai käydä? Oli aina jotain muuta. Sitten kun he olivat oikein vanhoja, melkein lapsia jälleen, menittekö silloinkaan käymään? Silitittekö ryppyistä poskea vai tekikö sen joku vieras? Entäpä sitten kun aika tuli täyteen ja rakas omainen siirtyi rajan toiselle puolelle? TIEDÄN, SITTEN OLI AIKAA!!! Mennä katsomaan mitä jäi, penkoa kaikki tavarat, riidellä omaisuudesta jo ennen hautajaisia! Sitten oli aikaa, haudalla jokunen kaunis ja kaipaava sana, ehkä pari kyyneltä...

      KARUA MUTTA TOTTA!!!
      Tuli vaan mieleen...

      • "menneisyyden vanki"

        he asuivat työmatkan varrella joten oli aina helppo pyörähtää heitä katsomasa.
        Silloin oli huono omatunto ajan käytöstä, kun en jaksanut kuin 10 - 30 min. olla heidän luonaan ,
        oli oma perhe ja lapset kotona odottamassa.
        Nyt kun olen vanha , olen huomannut sen jopa ylellisyydeksi , sillä itse saan olla aivan yksin , lapset joskus soittavat , tai minä soitan heille... eivät ehdi kaymään .... ( oi kuinka iloinen olisin 10:stä minuutistakin nähdä omia lapsiani, nykyisiä aikuisia , syvä huokaus ...)
        maailma on muuttunut ,, kaikilla kiire, työtä paljon , ihmiset väsyy eivät jaksa enään omia vanhempiaan ...
        "yksin olet sinä syntynyt , yksin lähtevä oot" ......

      • yhteenveto
        "menneisyyden vanki" kirjoitti:

        he asuivat työmatkan varrella joten oli aina helppo pyörähtää heitä katsomasa.
        Silloin oli huono omatunto ajan käytöstä, kun en jaksanut kuin 10 - 30 min. olla heidän luonaan ,
        oli oma perhe ja lapset kotona odottamassa.
        Nyt kun olen vanha , olen huomannut sen jopa ylellisyydeksi , sillä itse saan olla aivan yksin , lapset joskus soittavat , tai minä soitan heille... eivät ehdi kaymään .... ( oi kuinka iloinen olisin 10:stä minuutistakin nähdä omia lapsiani, nykyisiä aikuisia , syvä huokaus ...)
        maailma on muuttunut ,, kaikilla kiire, työtä paljon , ihmiset väsyy eivät jaksa enään omia vanhempiaan ...
        "yksin olet sinä syntynyt , yksin lähtevä oot" ......

        Voi olla irti kaikista ihmisistä. Ehkä se onkin luonnonmukaista. Yksinhän men synnymme ja myös kuolemme - mitä siitä mitä välissä tapahtuukaan......

      • julku
        "menneisyyden vanki" kirjoitti:

        he asuivat työmatkan varrella joten oli aina helppo pyörähtää heitä katsomasa.
        Silloin oli huono omatunto ajan käytöstä, kun en jaksanut kuin 10 - 30 min. olla heidän luonaan ,
        oli oma perhe ja lapset kotona odottamassa.
        Nyt kun olen vanha , olen huomannut sen jopa ylellisyydeksi , sillä itse saan olla aivan yksin , lapset joskus soittavat , tai minä soitan heille... eivät ehdi kaymään .... ( oi kuinka iloinen olisin 10:stä minuutistakin nähdä omia lapsiani, nykyisiä aikuisia , syvä huokaus ...)
        maailma on muuttunut ,, kaikilla kiire, työtä paljon , ihmiset väsyy eivät jaksa enään omia vanhempiaan ...
        "yksin olet sinä syntynyt , yksin lähtevä oot" ......

        Ja olen edelleen erittäin katkera hänelle, siksi tuo purkaus.
        Itse asuin 250 km päässä vanhemmistani, veli asui samalla paikkakunnalla kuin he. Veli ei piitannut tuon taivaallista koko vanhuksista. Mutta koska oli aina ollut heidän lellikkinsä, koska oli poika, ei häneltä mitään vaadittukaan. Minä olin se joka hoiti kauppa-, apteekki- ja muut asiat, kävi pankissa ja hoiti laskut maksupalveluun. Silti vanhempani puhuivat kaikille miten hyvä se on kun poika asuu samalla paikkakunnalla ja hoitaa heidän asioitaan! Olkoon, ajattelin.
        Kuoleman tullessa veli oli penkomassa pankkikirjoja ja kukkaroita, keräsi arvotavaraa ja oli myymässä kaikkea jo ennen hautajaisia. hautajaisissa puhui kuinka hänellä on vaikeaa, ei saa yöllä nukuttua jne jne... Ajattelin että huino omatuntoko kolkuttaa. Tuskin, ei hänellä omaatuntoa ole.
        Tästä kaikesta jäi erittäin paha mieli,. Tarkoitus ei ole syytellä teitä muita, tämä on vaan minun tarinani, karu ja katkera.
        Itselleni jäi hyvä mieli siitä että rakastin vanhempiani tosi paljon loppuun asti. Kerroin ja näytin sen heille. Mulle ei jäänyt mitään hampaankoloon.
        Veljeen olen yhteydessä vain silloin kun on ihan pakko. Hän kyllä yrittää pitää yhteyttä mutta ajattelen että nyt saat itse tuntea sen miltä tuntuu kun ei välitetä, jätetään ja hylätään...

      • realistireetta
        julku kirjoitti:

        Ja olen edelleen erittäin katkera hänelle, siksi tuo purkaus.
        Itse asuin 250 km päässä vanhemmistani, veli asui samalla paikkakunnalla kuin he. Veli ei piitannut tuon taivaallista koko vanhuksista. Mutta koska oli aina ollut heidän lellikkinsä, koska oli poika, ei häneltä mitään vaadittukaan. Minä olin se joka hoiti kauppa-, apteekki- ja muut asiat, kävi pankissa ja hoiti laskut maksupalveluun. Silti vanhempani puhuivat kaikille miten hyvä se on kun poika asuu samalla paikkakunnalla ja hoitaa heidän asioitaan! Olkoon, ajattelin.
        Kuoleman tullessa veli oli penkomassa pankkikirjoja ja kukkaroita, keräsi arvotavaraa ja oli myymässä kaikkea jo ennen hautajaisia. hautajaisissa puhui kuinka hänellä on vaikeaa, ei saa yöllä nukuttua jne jne... Ajattelin että huino omatuntoko kolkuttaa. Tuskin, ei hänellä omaatuntoa ole.
        Tästä kaikesta jäi erittäin paha mieli,. Tarkoitus ei ole syytellä teitä muita, tämä on vaan minun tarinani, karu ja katkera.
        Itselleni jäi hyvä mieli siitä että rakastin vanhempiani tosi paljon loppuun asti. Kerroin ja näytin sen heille. Mulle ei jäänyt mitään hampaankoloon.
        Veljeen olen yhteydessä vain silloin kun on ihan pakko. Hän kyllä yrittää pitää yhteyttä mutta ajattelen että nyt saat itse tuntea sen miltä tuntuu kun ei välitetä, jätetään ja hylätään...

        Ei aikuisilla ole mitään velvoitetta huolehtia vanhoista vanhemmistaan automaattisesti. Kyllä se huolehtiminen piyää jotenkin "ansaita".

      • muuummmuu
        realistireetta kirjoitti:

        Ei aikuisilla ole mitään velvoitetta huolehtia vanhoista vanhemmistaan automaattisesti. Kyllä se huolehtiminen piyää jotenkin "ansaita".

        Huonoimmin kohdellut lapset huolehtivat eniten.
        Yritetäänköhän saada hyväksyntää loppuun asti, se on turhaa, asenteet eivät vanhuksilla muutu. Poika on poika, tietää kaiken ja on aina oikeassa. Tytär on piika jonka mielipteistä ei tarvitse välittää.
        Näin meillä, ei tietenkään kaikilla.

      • julku
        muuummmuu kirjoitti:

        Huonoimmin kohdellut lapset huolehtivat eniten.
        Yritetäänköhän saada hyväksyntää loppuun asti, se on turhaa, asenteet eivät vanhuksilla muutu. Poika on poika, tietää kaiken ja on aina oikeassa. Tytär on piika jonka mielipteistä ei tarvitse välittää.
        Näin meillä, ei tietenkään kaikilla.

        Juuri näin asia on. Sitä hyväksynnän hakemista mutta myös oikeaa välittämistä ja ehkä myös sääliä, sitä se kaikki on. Äiti joskus sanoi että huonosti olis meidän asiat jos et sinä niitä hoitais. Mutta isän kuullen siitä ei puhunut. Jotenkin se kaikki aina kääntyi veljen paremmuudeksi, juu, poika on poika. Mutta en todellakaan kadu mitään, en sitä että tietoisesti tai tietämättäni hain aina heidän hyväksyntäänsä. Päinvastoin, olen iloinen että sain pitää heidät niin pitkään, että minulla oli isä ja äiti. Ehkä tämä katkeruus joskus häviää, tai sitten ei. Minä vaan satuin syntymään tytöksi ja siksi olin aina huonommassa asemassa kuin kaksi vuotta nuorempi veljeni.

      • realistireetta
        julku kirjoitti:

        Juuri näin asia on. Sitä hyväksynnän hakemista mutta myös oikeaa välittämistä ja ehkä myös sääliä, sitä se kaikki on. Äiti joskus sanoi että huonosti olis meidän asiat jos et sinä niitä hoitais. Mutta isän kuullen siitä ei puhunut. Jotenkin se kaikki aina kääntyi veljen paremmuudeksi, juu, poika on poika. Mutta en todellakaan kadu mitään, en sitä että tietoisesti tai tietämättäni hain aina heidän hyväksyntäänsä. Päinvastoin, olen iloinen että sain pitää heidät niin pitkään, että minulla oli isä ja äiti. Ehkä tämä katkeruus joskus häviää, tai sitten ei. Minä vaan satuin syntymään tytöksi ja siksi olin aina huonommassa asemassa kuin kaksi vuotta nuorempi veljeni.

        Ei pidä paikkaansa, että ns. huonoimmin kohdellut huolehtisivat eniten. Minulla ei ole isästä tietoakaan ja äiti on perseestä. En ole tavannut äitiäni vuosiin, aki hän elossa on. Ikinä en pistä tikkua ristiin hänen eteensä, en ole pistänyt ennenkään.

        Olen ne katkeruudet selvittänyt vuosia sitten loppuun, mutta vieras ihminen hän on minulle, ihminen jonka kanssa jäi aikanaan suhde syntymättä. En huolehdi muistakaan vieraista, miksi sitten hänestä?

        Siitä hyväksynnän hausta: häneltä oli turha hakea sitä ikinä. Hän ei reagoi mihinkään millään lailla, on jossain päänsä sisällä tavoittamattomissa. Ei sellaiselta haeta hyväksyntää, ei vihastumista eikä mitään muutakaan. Puunkappalekin on inhimillisempi.

      • pikkupiikanen
        realistireetta kirjoitti:

        Ei pidä paikkaansa, että ns. huonoimmin kohdellut huolehtisivat eniten. Minulla ei ole isästä tietoakaan ja äiti on perseestä. En ole tavannut äitiäni vuosiin, aki hän elossa on. Ikinä en pistä tikkua ristiin hänen eteensä, en ole pistänyt ennenkään.

        Olen ne katkeruudet selvittänyt vuosia sitten loppuun, mutta vieras ihminen hän on minulle, ihminen jonka kanssa jäi aikanaan suhde syntymättä. En huolehdi muistakaan vieraista, miksi sitten hänestä?

        Siitä hyväksynnän hausta: häneltä oli turha hakea sitä ikinä. Hän ei reagoi mihinkään millään lailla, on jossain päänsä sisällä tavoittamattomissa. Ei sellaiselta haeta hyväksyntää, ei vihastumista eikä mitään muutakaan. Puunkappalekin on inhimillisempi.

        Molemmat ovat tavallaan oikeassa.
        Itse passasin äitiäni kuusikymppiseksi, hän ja isä sanoivat nuorimman veljeni synnyttyä että nyt saan hoitaa sen kun me jouduttiin hoitaman sinut.
        En saanut viettää lapsuutta lainkaan, piti huolehtia siitä asti kun kynnelle kykenin lähes kaikesta kotonani.
        Äiti on aina ollut laiska, miehet saavat häneen vipinää, eikä oikeastaan muut. Ei muutu koskaan, on vieläkin flrttaileva miehille heti yhdeksänkymppisenä.
        Sitten minulle valkesi, viimeinkin päälle kuusikymppisenä että en ole mitään velkaa äidilleni, hän jopa pesi itse ikkunansa, varmaan ensimmäisen kerran elämässään. Ei raaski ottaa apua talostöihin kun on tottunut siihen että minä teen ilmaiseksi.
        Nyt sanon kylmästi että palkkaa apua jos vaatii minulta palveluja. Ei ole tähän mennessä palkannut, vuotta nuorempi veli on hänelle kaikki kaikessa, käyttää asioilla ym..
        En ole enää katkera, olin aikani vihainen, kai vihantunteetkin palavat loppuun kun päästää ne valloilleen.

      • Avoveteen

        Isäni kuoli jo varhain, joten hautuumaalla olen lähinnä pitänyt yhteyttä' häneen. Äitini eli yli
        seitsenkymppiseksi ja olimme yhteydessä päivittäin koko hänen elinaikansa. Hän oli sen tyyppinen. ettei tykännyt ns. lääppimisestä. En silitellyt poskia, koska olisin saanut luunapin sormille. Äitini oli minulle kuin ystävä. Nyt pidän häneenkin yhteyttä kirkkomaan kautta.

        Ihan noin yleisesti sanoisin,että kannattaisi jättää ihmisten suhteet vanhempiinsa heidän oman harkintansa varaan, sillä ainakaan syyttelyllä ketään et saa silittelemään mitään. Myös vanhempia on kaikenlaisia, kaikki eivät olleet satukirjojen herttaisia isiä ja äitejä meidänkään ikäluokissamme.

      • rajansa kaikella
        Avoveteen kirjoitti:

        Isäni kuoli jo varhain, joten hautuumaalla olen lähinnä pitänyt yhteyttä' häneen. Äitini eli yli
        seitsenkymppiseksi ja olimme yhteydessä päivittäin koko hänen elinaikansa. Hän oli sen tyyppinen. ettei tykännyt ns. lääppimisestä. En silitellyt poskia, koska olisin saanut luunapin sormille. Äitini oli minulle kuin ystävä. Nyt pidän häneenkin yhteyttä kirkkomaan kautta.

        Ihan noin yleisesti sanoisin,että kannattaisi jättää ihmisten suhteet vanhempiinsa heidän oman harkintansa varaan, sillä ainakaan syyttelyllä ketään et saa silittelemään mitään. Myös vanhempia on kaikenlaisia, kaikki eivät olleet satukirjojen herttaisia isiä ja äitejä meidänkään ikäluokissamme.

        Sinäkään et kuulosta satukirjan mummolta. Hannun ja Kertun piparkakkutädiltä ehkä. Miksi kaipaat sitä silittelyä? Etkä pärjää ilman sitä?
        Jokainen tulee toimeen omillaan, niin se menee muissakin ihmissuhteissa.

        Itselläni on kaksi lasta, toinen ulkomailla naimisissa ja yhteydenpito satunnaista. Se mitä on lähellä on aina sitä mikä on todellista, eivät kaukana asuvat vanhemmat.

      • Pirre*
        rajansa kaikella kirjoitti:

        Sinäkään et kuulosta satukirjan mummolta. Hannun ja Kertun piparkakkutädiltä ehkä. Miksi kaipaat sitä silittelyä? Etkä pärjää ilman sitä?
        Jokainen tulee toimeen omillaan, niin se menee muissakin ihmissuhteissa.

        Itselläni on kaksi lasta, toinen ulkomailla naimisissa ja yhteydenpito satunnaista. Se mitä on lähellä on aina sitä mikä on todellista, eivät kaukana asuvat vanhemmat.

        mukava kun puhelin soi ja sieltä kuuluu "Moi äiti.., oisiko se vain välittämistä, - mielestäni he elävät aivan omaa elämäänsä, sitä tässä ja nyt maailmaansa, mutta mekin kai sitten kuulutaan jotenkin siihen elämään..:)

        Toivon että aina joku muistaa meitä vielä sittenkin kun olemme vanhainkodissa ja höpötämme omiamma..:)

      • rontti "
        Pirre* kirjoitti:

        mukava kun puhelin soi ja sieltä kuuluu "Moi äiti.., oisiko se vain välittämistä, - mielestäni he elävät aivan omaa elämäänsä, sitä tässä ja nyt maailmaansa, mutta mekin kai sitten kuulutaan jotenkin siihen elämään..:)

        Toivon että aina joku muistaa meitä vielä sittenkin kun olemme vanhainkodissa ja höpötämme omiamma..:)

        siksi vanhainkodit pullistelee yksinäisistä vanhoista sairaista dementikoista........
        se on totuus ja meidän tulevaisuus,, ellei sitten kuolema satu korjaamaan sitä ennen ...

      • 1949/7
        rontti " kirjoitti:

        siksi vanhainkodit pullistelee yksinäisistä vanhoista sairaista dementikoista........
        se on totuus ja meidän tulevaisuus,, ellei sitten kuolema satu korjaamaan sitä ennen ...

        60-vuotiailla on reilu 10-vuotta aikaa nauttia.Pieniä poikkeuksia lukuunottamatta,joita näkee tuolla raharikkaitten puolella.vaikka kato se käy sielläkin.

      • beessi
        rontti " kirjoitti:

        siksi vanhainkodit pullistelee yksinäisistä vanhoista sairaista dementikoista........
        se on totuus ja meidän tulevaisuus,, ellei sitten kuolema satu korjaamaan sitä ennen ...

        ja kenen tulevaisuus? Kaikki kuollaan joskus, se on kyllä totta.
        Mutta eivät läheskään kaikki dementoidu, eikä kai suurinta osaa hylätä ja jätetä yksin. Vai niinkö sinä teit/teet omille läheisillesi?

      • Pirre*
        rontti " kirjoitti:

        siksi vanhainkodit pullistelee yksinäisistä vanhoista sairaista dementikoista........
        se on totuus ja meidän tulevaisuus,, ellei sitten kuolema satu korjaamaan sitä ennen ...

        , että he käyvät katsomassa sittenkin, - äiin ajatellen vanhuus ei pelota :)

        Ja muistamista se on saatu puhelukin...

      • kahdeksikko
        Pirre* kirjoitti:

        , että he käyvät katsomassa sittenkin, - äiin ajatellen vanhuus ei pelota :)

        Ja muistamista se on saatu puhelukin...

        Varmaan käyvätkin, mutta jos vanhus on esim. Rovaniemellä vanhainkodissa ja itse asustaa Helsingissä, niin harvemmaksi jää käynnit.

      • meirikki
        rontti " kirjoitti:

        siksi vanhainkodit pullistelee yksinäisistä vanhoista sairaista dementikoista........
        se on totuus ja meidän tulevaisuus,, ellei sitten kuolema satu korjaamaan sitä ennen ...

        mutta ...kirjoitit et yksinäisiä, heitä on todella paljon joilla ei ole sukulaisia kuin jotain kaukaisia, joiden kanssa ei ole ollut kontakteja juuri ollenkaan.

        Ja dementtiapotilas tuskin kärsii sukulaisten puutteesta eihän hän tunnista edes omaisiaan.
        Se taas on eriasia, jos samassa kaupungissa olevat kiireiset aikuiset eivät ehdi käydä mummelia/faaria tervehtimässä kun juhlapyhinä jos silloinkaan tuntuu pahalta.

        Jos taas eletään satojen kilsojen päässä miten sieltä tultaisiinkaan usein?
        Ikävä on katsella vanhuksen ikävää, soittelisivat edes ja vaikka kortin sillointällöin, ne ovat heille mieluisia.
        Jokainen tekee tavallaan, niihin on vaikea mennä mitään sanomaan, yksityisiä asioita.

      • beessi
        kahdeksikko kirjoitti:

        Varmaan käyvätkin, mutta jos vanhus on esim. Rovaniemellä vanhainkodissa ja itse asustaa Helsingissä, niin harvemmaksi jää käynnit.

        miksi osa ihmisistä ei erityisemmin suunnittele vanhuuden päiviään, yhdessä lähipiirin (jos sellaista on) kanssa. Laitoshoidossa olevahan ei enää voi vaihtaa kotikuntaa. Lakia kai ollaan muuttamassa, muisteleisin. Hyvässä vanhainkodissa ei vanhuksella ole mitään hätää, vaikka läheiset eivät pääsisi käymään kuin kerran vuodessa, kunhan muuten muistavat. Tärkeää olisi myös lähettää valokuvia, postikortteja, kirjeitäkin. Miten mukavaa vanhuksesta onkaan näyttää niitä muille asukkaille. Siellähän on aina seuraa, nuoruuden ystäviäkin parhaassa tapauksessa.
        Kotona asumista mielestäni hiukan liikaa korostetaan lähes ainoana vaihtoehtona, vaikka se usein monille onkin se paras vaihtoehto. Joskus se on vanhukselta vähän itsekäs ja itsepäinen valinta, vaikka pärjäämisen kanssa on vähän niin ja näin. Siitä kärsivät eniten matkan päässä asuvat huolestuneet omaiset.
        Lämpimät, läheiset, mutkattomat välit, toistensa kunnioittaminen ja huomioiminen, puhe- ja neuvotteluvalmius, näillähän se toimii molempiin suuntiin. (Joskus tarvitaan anteeksiantoakin).
        Aloituksesta johtuen jätin tästä pois ne syystä tai toisesta täysin yksin jääneet.

      • Pirre*
        kahdeksikko kirjoitti:

        Varmaan käyvätkin, mutta jos vanhus on esim. Rovaniemellä vanhainkodissa ja itse asustaa Helsingissä, niin harvemmaksi jää käynnit.

        , sitten on vain tyytyminen "kohtaloonsa", ja etittävä se "poika- tai tyttöystävä" sieltä asuin paikastaan tai -kunnastaan :))

      • mummi ..
        beessi kirjoitti:

        ja kenen tulevaisuus? Kaikki kuollaan joskus, se on kyllä totta.
        Mutta eivät läheskään kaikki dementoidu, eikä kai suurinta osaa hylätä ja jätetä yksin. Vai niinkö sinä teit/teet omille läheisillesi?

        suurinosa vanhuksista on aivan yksi ,ei kukaan käy katsomassa, minä olin harvinaisuus siinä suhteessa, mikäli hoitajiin oli uskominen.
        Kaikissa laitosissa joissa olen käynyt on täyttä, kymmeniä ellei satoja vanhuksia jokaisessa, jonot on kunnassa pitkät, kotona asustavat vanhukset joutuu vuosia odottamaan laitos paikkaa, on tosi surullinen ja ankee tuleva vanhuuteni , mikäli nyky meno jatkuu...
        Itse kävin vanhempiani päivittäin katsomassa silloin kun he vielä elivät.
        He asuivat työmatkan varrella joten oli helppo pyörähtää töistä tullessa heitä katsomassa.
        Minulla on toisin , omat lapseni ei käy katsomassa edes kerran vuodessa, sentään joskus soittavat, aika on muuttunut, usein olen miettinyt mikä meni kasvatuksessa pieleen ominen lasteni suhteen ?
        äitini ei koskaan ollut ansiotyössä , hän oli niinsanottu koti äiti, olisko se syynä että minun suhde vanhempiin oli tiivis..
        Itse olen ollut ansio työssä käyvä äiti, lapsia näin aamulla ja iltaisin, että olisko siinä selitys ettei omat laset ole kiinnostunut vanhemmistaan,??
        Joten oletan että vanhuuteni dementtia kodissa tulee olemaan hyvin yksinäinen ,,,
        Nyt olen väsynyt , sydän sairas , ohitusleikkauksineen, en jaksa enään juosta lasteni perässä , jos he eivät tahdo minua muistaa niin olkoon, minun aikani on nyt kulunut loppuun, hyvä kun jaksan huolehtia omista asioistani, ja pitää itseni fyyseseti kunnossa, en jaksa mitään ylimääräistä touhua .
        Miestäni käyn katsomassa aina kun jaksan ..olen kohta seitkyt itsekki...

      • beessi
        mummi .. kirjoitti:

        suurinosa vanhuksista on aivan yksi ,ei kukaan käy katsomassa, minä olin harvinaisuus siinä suhteessa, mikäli hoitajiin oli uskominen.
        Kaikissa laitosissa joissa olen käynyt on täyttä, kymmeniä ellei satoja vanhuksia jokaisessa, jonot on kunnassa pitkät, kotona asustavat vanhukset joutuu vuosia odottamaan laitos paikkaa, on tosi surullinen ja ankee tuleva vanhuuteni , mikäli nyky meno jatkuu...
        Itse kävin vanhempiani päivittäin katsomassa silloin kun he vielä elivät.
        He asuivat työmatkan varrella joten oli helppo pyörähtää töistä tullessa heitä katsomassa.
        Minulla on toisin , omat lapseni ei käy katsomassa edes kerran vuodessa, sentään joskus soittavat, aika on muuttunut, usein olen miettinyt mikä meni kasvatuksessa pieleen ominen lasteni suhteen ?
        äitini ei koskaan ollut ansiotyössä , hän oli niinsanottu koti äiti, olisko se syynä että minun suhde vanhempiin oli tiivis..
        Itse olen ollut ansio työssä käyvä äiti, lapsia näin aamulla ja iltaisin, että olisko siinä selitys ettei omat laset ole kiinnostunut vanhemmistaan,??
        Joten oletan että vanhuuteni dementtia kodissa tulee olemaan hyvin yksinäinen ,,,
        Nyt olen väsynyt , sydän sairas , ohitusleikkauksineen, en jaksa enään juosta lasteni perässä , jos he eivät tahdo minua muistaa niin olkoon, minun aikani on nyt kulunut loppuun, hyvä kun jaksan huolehtia omista asioistani, ja pitää itseni fyyseseti kunnossa, en jaksa mitään ylimääräistä touhua .
        Miestäni käyn katsomassa aina kun jaksan ..olen kohta seitkyt itsekki...

        miten voit ja jaksat, mitä ajattelet, mitä tunnet, ja mitä toivoisit heidän tekevän? Eivät ehkä, ellet kerro sitä heille.

      • Yksinolo ok
        meirikki kirjoitti:

        mutta ...kirjoitit et yksinäisiä, heitä on todella paljon joilla ei ole sukulaisia kuin jotain kaukaisia, joiden kanssa ei ole ollut kontakteja juuri ollenkaan.

        Ja dementtiapotilas tuskin kärsii sukulaisten puutteesta eihän hän tunnista edes omaisiaan.
        Se taas on eriasia, jos samassa kaupungissa olevat kiireiset aikuiset eivät ehdi käydä mummelia/faaria tervehtimässä kun juhlapyhinä jos silloinkaan tuntuu pahalta.

        Jos taas eletään satojen kilsojen päässä miten sieltä tultaisiinkaan usein?
        Ikävä on katsella vanhuksen ikävää, soittelisivat edes ja vaikka kortin sillointällöin, ne ovat heille mieluisia.
        Jokainen tekee tavallaan, niihin on vaikea mennä mitään sanomaan, yksityisiä asioita.

        Minua kammottaa laitos, jossa teeveet huutavat, joitajat hössöttävät ja tarvii kuunnellä höpiseviä mummoja.

        Parasta elämässä on yksinolo. Siksi toivon, että kun työelämä jättää, pärjään kymmenkunta vuotta eläkkeellä omillani ja sitten eikun saappaat jalassa pois.

        Hirveää joutua jonnekin laitokseen, jossa ei saa olla yksin!

      • beessi
        Yksinolo ok kirjoitti:

        Minua kammottaa laitos, jossa teeveet huutavat, joitajat hössöttävät ja tarvii kuunnellä höpiseviä mummoja.

        Parasta elämässä on yksinolo. Siksi toivon, että kun työelämä jättää, pärjään kymmenkunta vuotta eläkkeellä omillani ja sitten eikun saappaat jalassa pois.

        Hirveää joutua jonnekin laitokseen, jossa ei saa olla yksin!

        Sen vain pitää olla oma valinta. Valinnan mahdollisuuksia pitäisi siis olla. Kaikkien ulottuvilla olevia valinnan mahdollisuuksia. Mitä järkeä on tukea lähes täysin sänkyyn sidotun yksinäistä kotona asumista?
        Lähes jokainen joutuu ainakin ne ihan viimeisimmät ajat viettämään laitoksessa, hirvittävää on se, elleivät halutessaan/tarvitessaan sinne jonottamatta pääse.
        Luulisin, että "laitoksissa" on mahdollisuus eristäytyä halutessaan. Ellei ole, niin se on järjestettävä.

      • 20+6
        Yksinolo ok kirjoitti:

        Minua kammottaa laitos, jossa teeveet huutavat, joitajat hössöttävät ja tarvii kuunnellä höpiseviä mummoja.

        Parasta elämässä on yksinolo. Siksi toivon, että kun työelämä jättää, pärjään kymmenkunta vuotta eläkkeellä omillani ja sitten eikun saappaat jalassa pois.

        Hirveää joutua jonnekin laitokseen, jossa ei saa olla yksin!

        Parasta elämässä on yksinolo.
        Allekirjoitan sen vilpittömästi.
        Kun saa olla rauhassa silloin kun haluaa, kotona tai laitoksessa, se on minun kohdallani parasta elämää.
        Rakastan lapsiani, en vain jaksa enää hälinää enkä passata ketään.
        Ihanteellista kun saa omassa rauhassaan nukkua kun nukutaa, syödä kun on nälkä, katsoa telkkarista mitä haluaa, matkustella yksin, ei tarvitse ottaa toisen mielipidettä huomioon.
        Olen aina töiden lisäksi joutunut panemaan muiden tarpeet omieni edelle, olosuhteiden pakosta.
        Nyt en vapauttani antaisi pois mistään hinnasta.
        Jos joku peloittelee yksinäisellä vanhuudella ei sillä ole toivottua tulosta.

      • rontti "
        20+6 kirjoitti:

        Parasta elämässä on yksinolo.
        Allekirjoitan sen vilpittömästi.
        Kun saa olla rauhassa silloin kun haluaa, kotona tai laitoksessa, se on minun kohdallani parasta elämää.
        Rakastan lapsiani, en vain jaksa enää hälinää enkä passata ketään.
        Ihanteellista kun saa omassa rauhassaan nukkua kun nukutaa, syödä kun on nälkä, katsoa telkkarista mitä haluaa, matkustella yksin, ei tarvitse ottaa toisen mielipidettä huomioon.
        Olen aina töiden lisäksi joutunut panemaan muiden tarpeet omieni edelle, olosuhteiden pakosta.
        Nyt en vapauttani antaisi pois mistään hinnasta.
        Jos joku peloittelee yksinäisellä vanhuudella ei sillä ole toivottua tulosta.

        terveen elämäni joutunut muita passaamaan ja hoivaamaan , olin jopa omaishoitajana sairaalle puolisolle vuosia , sitten sydän petti, enkä sen jälkee ole suostunut huolehtiin muista kuin itsestä.
        itse otan yhteyttä jos ikävä alkaa vaivata,
        omat lapset ei koskaan ole ehtineet avuksi kotoa lähdön jälkeen, kukanenkin elää omaa elämäänsä.. lapsen lapset on mun kavereita tarvittaessa ,,, ihania,,,
        Vanhuuden tahdon viettää kotona, matkustella , ja kaikenlaista pikku puuhaa näyttää olevan joka päivälle, kunnon ylläpitäminen myös työllistää joka päivä.
        Yksinäisyys ei pelota ,, eikä kuolema, kuolema on tervetullut milloin vain, mikään elämässä ei ole jäänyt kesken , elämä on valmis .....

      • En ole Niilo
        rontti " kirjoitti:

        terveen elämäni joutunut muita passaamaan ja hoivaamaan , olin jopa omaishoitajana sairaalle puolisolle vuosia , sitten sydän petti, enkä sen jälkee ole suostunut huolehtiin muista kuin itsestä.
        itse otan yhteyttä jos ikävä alkaa vaivata,
        omat lapset ei koskaan ole ehtineet avuksi kotoa lähdön jälkeen, kukanenkin elää omaa elämäänsä.. lapsen lapset on mun kavereita tarvittaessa ,,, ihania,,,
        Vanhuuden tahdon viettää kotona, matkustella , ja kaikenlaista pikku puuhaa näyttää olevan joka päivälle, kunnon ylläpitäminen myös työllistää joka päivä.
        Yksinäisyys ei pelota ,, eikä kuolema, kuolema on tervetullut milloin vain, mikään elämässä ei ole jäänyt kesken , elämä on valmis .....

        Suomessa on noin miljoona yksineläjää.Tässä heistä yksi. Enkä kovin helposti osaani vaihda.

      • K y s y m y s ?
        En ole Niilo kirjoitti:

        Suomessa on noin miljoona yksineläjää.Tässä heistä yksi. Enkä kovin helposti osaani vaihda.

        Mitä sitten, kun se monitoimimies/nainen joka aina on pärjännyt omillaan, tuleekin pelokkaaksi, araksi, luulosairaaksi, ihmisiä ja jokapäiväisiä tavallisia asioita karsastavaksi takertuvaksi vanhukseksi? - Eikä kuitenkaan kuole saappaat jalassa?

      • Yksinolo ok
        K y s y m y s ? kirjoitti:

        Mitä sitten, kun se monitoimimies/nainen joka aina on pärjännyt omillaan, tuleekin pelokkaaksi, araksi, luulosairaaksi, ihmisiä ja jokapäiväisiä tavallisia asioita karsastavaksi takertuvaksi vanhukseksi? - Eikä kuitenkaan kuole saappaat jalassa?

        Minä en ole ketään liiemmin passaillut enkä tullut passatuksi. Mutta tykkään olla yksin.
        Tätähän ei tietenkään voi sanoa ääneen missään koskaan.

        Eikö perusteta erakoiden vanhainkoti meille, joilla on samantyyppisiä ajatuksia tässä? Voi olla toisten kanssa tekemisissä, mutta kukaan ei syytä tuppisuuksi ja mörkiksi, jos haluaakin olla yksin.

      • beessi
        K y s y m y s ? kirjoitti:

        Mitä sitten, kun se monitoimimies/nainen joka aina on pärjännyt omillaan, tuleekin pelokkaaksi, araksi, luulosairaaksi, ihmisiä ja jokapäiväisiä tavallisia asioita karsastavaksi takertuvaksi vanhukseksi? - Eikä kuitenkaan kuole saappaat jalassa?

        Annetaan hänen kuolla vaikka Ainot tai Reinot jalassa. Kun aika on.
        Siihen hetkeen saakka omillaan pärjäävät monitoimihenkilöt huolehtivat hänestä. Kun tarve on.

      • 18+++
        rontti " kirjoitti:

        terveen elämäni joutunut muita passaamaan ja hoivaamaan , olin jopa omaishoitajana sairaalle puolisolle vuosia , sitten sydän petti, enkä sen jälkee ole suostunut huolehtiin muista kuin itsestä.
        itse otan yhteyttä jos ikävä alkaa vaivata,
        omat lapset ei koskaan ole ehtineet avuksi kotoa lähdön jälkeen, kukanenkin elää omaa elämäänsä.. lapsen lapset on mun kavereita tarvittaessa ,,, ihania,,,
        Vanhuuden tahdon viettää kotona, matkustella , ja kaikenlaista pikku puuhaa näyttää olevan joka päivälle, kunnon ylläpitäminen myös työllistää joka päivä.
        Yksinäisyys ei pelota ,, eikä kuolema, kuolema on tervetullut milloin vain, mikään elämässä ei ole jäänyt kesken , elämä on valmis .....

        Yksinäisyys ei pelota, eikä kuolema, kuolema on tervetullut milloin vain, mikään elämässä ei ole jäänyt kesken , elämä on valmis .....
        Yllä oleva teksti on kuin oma mielipiteeni.
        Nuorempana pelkäsi kuolemaa, sairautta pelkään vieläkin.
        Kun saisi armollisesti lähteä saappaat jalassa, milloin vain, mutta hyvä on elääkin niin kauan kun on terveyttä.
        Kaiken olen saanut mitä olen toivonut, enemmänkin.

      • Vastaus..
        K y s y m y s ? kirjoitti:

        Mitä sitten, kun se monitoimimies/nainen joka aina on pärjännyt omillaan, tuleekin pelokkaaksi, araksi, luulosairaaksi, ihmisiä ja jokapäiväisiä tavallisia asioita karsastavaksi takertuvaksi vanhukseksi? - Eikä kuitenkaan kuole saappaat jalassa?

        Sairaus on otettava sairautena.
        Sekin on merkki sairaudesta jos ihminen muuttuu täysin erilaiseksi kun normaalisti.
        Mitäpä sosiaalisuus siihen auttaa, päinvastoin.
        Erakkomaisuus on minulla luonteessa, viihdyn parhiten omissa oloissani.
        Pärjään silti hyvin ihmisten kanssa, halutessani. Myös lapsiin ja veljiini on hyvät välit.

      • 1943
        18+++ kirjoitti:

        Yksinäisyys ei pelota, eikä kuolema, kuolema on tervetullut milloin vain, mikään elämässä ei ole jäänyt kesken , elämä on valmis .....
        Yllä oleva teksti on kuin oma mielipiteeni.
        Nuorempana pelkäsi kuolemaa, sairautta pelkään vieläkin.
        Kun saisi armollisesti lähteä saappaat jalassa, milloin vain, mutta hyvä on elääkin niin kauan kun on terveyttä.
        Kaiken olen saanut mitä olen toivonut, enemmänkin.

        oppia elämään yksin ennen kuin esim. solmii parisuhteen. Niin paljon, että pystyy huolehtimaan arkielämän askareista ja asioista. Itse olen elänyt elämääni vähän nurinpäin eli huolehtinut lapsena ja nuorena lapsuusperheeni jäsenistä. Tunsin olevani kiitollisuuden velassa, koska vaikeista oloista riippumatta sain opiskella. Omaishoitajan osaa ei puolisoni suhteen ollut, koska hän kuoli täysissä voimissa onnettomuudessa. Lapset pitävät säännöllisesti yhteyttä, mutta selviävät omillaan. Olen aina ladannut akkujani yksin, koskaan en ole tuntenut itseäni yksinäiseksi. Lasten ollessa kouluikäisiä heräsin aikaisin, jotta sain lukea aamun lehden ja nauttia aamukahvini rauhassa. Jännä juttu muuten, etten tarraudu esim. miesystävääni liikaa. Elän hetkessä ja nautin yhteisistä hetkistä. Mutta sitten taas elämme omaa elämäämme, jos yhteiset hetket loppuvat, ajattelen, että se oli se aika. Johtuukohan siitä, että olen kokenut mieheni äkillisen kuoleman ja toipunut siitä.

      • Anonyymi
        muuummmuu kirjoitti:

        Huonoimmin kohdellut lapset huolehtivat eniten.
        Yritetäänköhän saada hyväksyntää loppuun asti, se on turhaa, asenteet eivät vanhuksilla muutu. Poika on poika, tietää kaiken ja on aina oikeassa. Tytär on piika jonka mielipteistä ei tarvitse välittää.
        Näin meillä, ei tietenkään kaikilla.

        Ei muuten pidä paikkaansa sekään, se joka on ollut se lapsi joka on aina ollut läheisin on usein se joka tekee loput vanhempiensa kanssa .
        Mutta se on eritavalla eri suhteissa . Kun näitä asioita on nähnyt ystävien perheiden kanssa niin joskus tekis mieli ravistaa sitä kiistämätöntä aikuista lasta joka tuottaa surua vanhemmilleen vaan sivusta katsojan rooli on olla hiljaa

    • Anonyymi

      Jos on terve yksin kestää ja pärjää, mutta sairaana ja vanhana tarivsee
      apua ja turvaa.

    • Anonyymi

      Voi kuule näitä lapsia on paljon, monen kuullut töissä kertovan. Ja kukaan ei tiedä syytä . Koska ivat koittaneen olla hyviä vanhempia
      Yhdellä äidillä oli tytär joka yhtä äkkiä teki loput ja ei sen jälkeen pitänyt häneen yhteyttä . Olenkaan. Tyttö muuttui ihan toiseksi ihmiseksi kun meni naimisiin miehen kanssa joka myöskään ei pidä yhteyttä vanhempiinsa . Itselläni oma tytär on aina vuosien ajalla halunnut olla omissa oloissaan , ja saattaa olla hiljaa kaksikin vuotta. Sitten taas tukee käymään yhtä äkkiä ihan kun olis eilen käynyt viimeksi. Joten olen sen ymmörtänyt että hän haluaa elää omaa elämäänsä. Muista yhden vanhan äitini ystävän jonka pojat olivat muuttaneet Kanadaan sen jälkeen hön ei heitä koskaan enää nähnyt Hän oli hyvin surullinen usein sen vuoksi. Pitää vaan ajatella että lapset meillä on lainassa , ja yrittää hyväksyä se että haluavat elää omaa elämäänsä .
      Niin että niinhän se oli enne vanhaankin lapset lähtivät kauas kotoa ja ei edes joka vuosikaan käyneet tapaamassa vanhempiaan . Joten me vanhemmat emme aina sovi mukaan heidän kuviinsa .

    • Anonyymi

      Olet onnenmyyrä sillä kersa palaa kun on perinnön aika .

    • Anonyymi

      Usein näihin on syynsä. Omaan äitiini ei pidä yksikään lapsista yhteyttä, ja ihan syystä. Minulle hän on nainen, joka minut synnytti, äiti hän ei koskaan ole ollut!

    • Anonyymi

      En myöskään ole saanut kokea mitä äidinrakkaus on, vaikka joku minutkin
      synnytti.

      • Anonyymi

        Samoin , ja ulkopintaa pitää pitää virheettömänä ja kaiken olla viimesen päälle edustuskunnossa , siksi itse en ole koskaan edes vanhempiani kylään kutsunu , olisi pelkkää arvostelua , no tietävät varmaan itsekkin syyn ja hyväksyvät sen , mutta yhteyksiä kyllä pidetään ja käyn kylässäkin . Sitä suorittamis painetta kun on ollut koko iän ennen omille muuttamista niin eroonhan siitä haluaa tai sairastuu .

    • Anonyymi

      No anna olla jos ei halua pitää yhteyttä. Itse antaisin olla vaan kyllä nuo omat aikuiset lapset viestejä pistää. Kiva niin. Mutta kunnioittaisin jos eivät haluaisi.

    • Anonyymi

      Kun oma rakas jälkeläinen hykää oman perheensä omat vanhempansa totaalisesti
      se on EÄMÄN MITTAINEN SURU

      suru joka helpottaa vasta HAUDASSA kun kuolema armahtaa vajavaiset vanhemmat

      ainoastaan vanhemmat voi rukoilla rakkaan jälkeläisensä puolesta että jumapa pitää huolen ja ohjaa elämässä oikeaan.

    • Anonyymi

      Miksi vanhoja aloituksia, todella ärsyttävää!!!

    Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastaista viestiä.

    Takaisin ylös

    Luetuimmat keskustelut

    1. Finlayson Tom of Finland tuotteineen ajautumassa konkurssiin

      Takavuosina kotimainen lakana- ja pyyhevalmistaja Finlayson teki jättimäisiä voittoja, myymällä alastomien gay-miesten k
      Maailman menoa
      139
      2855

    2. Ajattelit siis löytäneesi onnen minusta

      Etkä sitä silloin sanonut. Miksi oi miksi. Olisit avannut suusi. Olisin kääntänyt vaikka minkä kiven, että oltaisiin voi
      Ikävä
      26
      2407

    3. Mitä sä haluaisit

      Hänestä tai siitä jota kaipaat
      Ikävä
      135
      1988

    4. Suhde varattuun, kuinka saa tunteet katoamaan

      Kuinka unohtaa ihminen johon olet tulen palavasti ihastunut/rakastunut, varsinkin jos olet varattu tai kohteesi on vara
      Ikävä
      133
      1568

    5. Mies millä tasolla sun kiinnostus oli?

      Mitä musta halusit/hait? Nyt kun kaikki on ohi, ei ole mitään menetettävää enää...
      Ikävä
      82
      1370

    6. Saha suljetaan

      Vai Kalajoen saha ?
      Oulainen
      33
      1203

    7. Mitä aktiviteettia harrastaisit

      kaivattusi kanssa? 🏕️
      Ikävä
      99
      1150

    8. Nainen, jos kiinnostaa niin miksi ihmeessä

      et kirjoita tänne jotain tunnistettavaa? On niin paljon eri mahdollisuuksia ottaa esille yksityiskohtia menneestä ajasta
      Ikävä
      60
      1032

    9. Lubondaksentiellä taitaa huomenna tyssätä!

      Nyt TAX-1 hakee kolmatta kertaa poikkeuslupaa venevajan muuttamiseksi kesäasuntoon! Sari Paljakka ehdottaa lautakunnalle
      Loviisa
      2
      1019

    10. Minua särkee puolestasi

      Kirjoitan kahdelle naiselle tämän, koska molemmat jouduitte saman kokemaan. Minun itsehillintäni petti ja sinä jouduit
      Ikävä
      50
      990
    Aihe
    TietosuojaselosteKäyttöehdotEvästeasetuksetSäännöt