Typerä ja paha

Nykypäivän ihminen on sekä älykkäämpi, että korkea moraalisempi kuin raamatun Jumala.

Älkää suotta vähätelkö itseänne, ihan kuka tahansa pystyy keksimään raamatussa Jumalalle vastaan tuleviin pikku ongelmiin fiksumpia ja hyväntahtoisempia ratkaisuja, kuin mihin hän itse pystyi.

Laitetaan esimerkeiksi vaikka vedenpaisumus ja Ananiaan ja Safiran lahtaaminen. Tappaminen on toki helppo ja nopea ratkaisumuoto, mutta ei välttämättä paras eikä moraalisesti oikein.

Näiden kahden asian takia keskiverto ihmisen on äärimmäisen vaikea alkaa palvomaan kristittyjen Jumalaa, ilman lobotomiaa.
16163
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 16

Vanhimmat

Jumalahan on niin viisas, armollinen ja hyvä, että ratkaisi kerran julkean kiusaamisongelmankin pistämällä kaksi karhua raatelemaan kokonaista 42 pikkupoikaa hengiltä. Loppui tasan tarkkaan varmaan se kiusaaminen siihen! Nollatoleranssi! Jos nykyajan kouluihinkin tuotaisiin raivopäitä karhuja raatelemaan kiusaajat hengiltä, niin johan loppuisi heikompien piinaaminen. Ja työkiusaaminen ja seksuaalinen häirintä saataisiin kuriin samalla konstilla kanssa. Karhut - ratkaisu johon Jumalakin luottaa!

Äänestä
  • No joo, mutta ei karhutkaan aina riehu, ne vetää välillä puolukoita.

    Äänestä

  • Jeesus laskeutui vuorelta yhdessä heidän kanssaan ja pysähtyi tasaiselle paikalle. Siellä oli suuri joukko hänen opetuslapsiaan ja paljon kansaa kaikkialta Juudeasta, Jerusalemista ja rannikolta Tyroksen ja Sidonin seudulta. Kaikki he olivat tulleet kuulemaan Jeesusta ja hakemaan parannusta tauteihinsa. Myös saastaisten henkien vaivaamat tulivat terveiksi. Jokainen yritti väentungoksessa päästä koskettamaan häntä, sillä hänestä lähti voimaa, joka paransi kaikki.

    Äänestä

  • Ron J. kirjoitti:

    No joo, mutta ei karhutkaan aina riehu, ne vetää välillä puolukoita.

    Miksi te sanotte minulle: Herra, Herra, mutta ette tee mitä minä sanon? Minä kerron teille, millainen on se, joka tulee minun luokseni, kuulee minun sanani ja tekee niiden mukaan. Hän on kuin mies, joka taloa rakentaessaan kaivoi syvään ja laski perustuksen kalliolle. Kun sitten vedet tulvivat ja syöksyivät taloa vasten, ne eivät saaneet sitä horjumaan, koska se oli hyvin rakennettu. Se taas, joka kuulee mutta ei tee, on kuin mies, joka rakensi talon maan pinnalle, ilman perustusta. Kun tulvavedet syöksyivät taloa vasten, se sortui heti maan tasalle.

    Äänestä

...mutta jokin tarina jossa mies tappaa naapurin naisen aviomiehen, saattaa naisen raskaaksi, jumala keksii rangaiastukseksi tappaa tämän kyseisen lapsen...

Äänestä

  • Kuulostaa kovastikin kuningas Daavidilta, ainakin tuo naapurin äijän tappaminen/tapattaminen, jotta pääsisi naimaan naapurin muijan kanssa. Lapsi siitäkin syntyi, enkä yhtään ihmettelisi jos Jumala olisi rangaistukseksi sen tappanut. Täytyykin tarkistaa.

    Äänestä

  • exegeisha kirjoitti:

    Kuulostaa kovastikin kuningas Daavidilta, ainakin tuo naapurin äijän tappaminen/tapattaminen, jotta pääsisi naimaan naapurin muijan kanssa. Lapsi siitäkin syntyi, enkä yhtään ihmettelisi jos Jumala olisi rangaistukseksi sen tappanut. Täytyykin tarkistaa.

    Whitewash olikin näemmä jo tarkastanut asian. Oikein meni muistikuvat. :)

    Äänestä

  • Olisiko ollut kysymys kuningas Salomon vanhemmista? Vai etkö tosiaankaan tiedä missä sellaista siellä Raamatussa sitten lukee? Kerro minulle että missä?

    Äänestä

  • Menkää ja kertokaa Johannekselle, mitä olette nähneet ja kuulleet:

    Sokeat saavat näkönsä ja rammat kävelevät,
    spitaaliset puhdistuvat ja kuurot kuulevat,
    kuolleet herätetään henkiin ja köyhille julistetaan
    ilosanoma.
    Autuas se, joka ei minua torju.

    Äänestä

  • Eräänä päivänä Jeesus astui opetuslastensa kanssa veneeseen ja sanoi heille: Nyt lähdemme vastarannalle. He lähtivät vesille. Matkalla Jeesus nukahti. Mutta järvelle syöksyi myrskytuuli, ja veneeseen tuli vettä niin että he olivat vaarassa. Silloin opetuslapset herättivät Jeesuksen ja sanoivat: Opettaja, opettaja, me hukumme! Jeesus nousi ja nuhteli tuulta ja järven aaltoja. Ne asettuivat, ja tuli tyven. Missä teidän uskonne on? kysyi Jeesus. Opetuslapset joutuivat pelon valtaan ja sanoivat hämmästyneinä toisilleen: Mikä mies tämä oikein on? Hän käskee jopa tuulta ja vettä, ja ne tottelevat häntä.

    Äänestä

  • voit antaa linkin kirjoitti:

    Olisiko ollut kysymys kuningas Salomon vanhemmista? Vai etkö tosiaankaan tiedä missä sellaista siellä Raamatussa sitten lukee? Kerro minulle että missä?

    kuningas daavidistahan oli kyse tuossa...

    Äänestä

  • joo onhan se kyllä kirjoitti:

    Eräänä päivänä Jeesus astui opetuslastensa kanssa veneeseen ja sanoi heille: Nyt lähdemme vastarannalle. He lähtivät vesille. Matkalla Jeesus nukahti. Mutta järvelle syöksyi myrskytuuli, ja veneeseen tuli vettä niin että he olivat vaarassa. Silloin opetuslapset herättivät Jeesuksen ja sanoivat: Opettaja, opettaja, me hukumme! Jeesus nousi ja nuhteli tuulta ja järven aaltoja. Ne asettuivat, ja tuli tyven. Missä teidän uskonne on? kysyi Jeesus. Opetuslapset joutuivat pelon valtaan ja sanoivat hämmästyneinä toisilleen: Mikä mies tämä oikein on? Hän käskee jopa tuulta ja vettä, ja ne tottelevat häntä.

    Taru suormusten herrasta kirjassa on kyllä paljon parempia ihmetekoja. Ei nimittäin jää pelkkään veden päällä räpiköintiin. Tämäkin osoittaa, että nykyiset ihmiset ovat älykkäämpiä kuin raamatun jumala.

    Äänestä

On tullut uskovilta vastaväitteitä. Odotin jo perinteistä; *olet väärässä, Jumala on niin älykäs, että tyhmän ihmisen on mahdotonta tajuta sitä* vastausta tai *Jumala on mystisesti hyvä ja oikeassa vaikka ei ihmisten silmissä näytäkkään siltä* vastausta.

Äänestä

Minä en ikinä menisi sanomaan mistään Jumalasta tuollaisia, ainakaan ihmisten Jumalasta, joka tulee vielä tuomitsemaan tämänkin sinun pikku kirjoittelusi täällä. Jumala on viisaampi kuin sinä osaat edes kuvitellakkaan, ja on antanut vapaan tahdon, joko saat uskon lahjaksi ja pelastut, tai häviät maailmaan ja elät tyhjänpäiväisyyksien ja tyhjyytesi kanssa ehkä rypienkin koko loppuelämäsi ajan. Ihminen voisi poistaa kehitysmat ja auttaa kaikkia köyhiä, jos rikkaat ihmiset sitoutuisivat tosissaan auttamaan heitä. Mutta nämä rakastavat rahaa enemmän, ja antavat köyhien kärsiä.

Äänestä
  • Sanonnan: herran pelko on herran alku.

    Sitten kun voit olla täysin varma ettei sängyn alla ole oikeasti mörköä, niin sinua ei enää pelota.

    Minä olen.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


M@k3 kirjoitti:

Nykypäivän ihminen on sekä älykkäämpi, että korkea moraalisempi kuin raamatun Jumala.

Älkää suotta vähätelkö itseänne, ihan kuka tahansa pystyy keksimään raamatussa Jumalalle vastaan tuleviin pikku ongelmiin fiksumpia ja hyväntahtoisempia ratkaisuja, kuin mihin hän itse pystyi.

Laitetaan esimerkeiksi vaikka vedenpaisumus ja Ananiaan ja Safiran lahtaaminen. Tappaminen on toki helppo ja nopea ratkaisumuoto, mutta ei välttämättä paras eikä moraalisesti oikein.

Näiden kahden asian takia keskiverto ihmisen on äärimmäisen vaikea alkaa palvomaan kristittyjen Jumalaa, ilman lobotomiaa.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu