Kadun päässä kapeassa kohdassa pysäköidään jatkuvasti Kytäjänkadulle johtavalle puolelle ahtaaseen kohtaan. Miksi? Koska sitä ei ole kielletty, vaikka se vaikeuttaa asukkaiden päivittäistä kulkua, estää pahimmassa tapauksessa ambulanssin pääsyä apua tarvitsevan ovelle, vaikeuttaa jätehuoltoa ja talvisin aurausta. Sitten kun ihmiset parkkeeraavat autonsa fiksummin (lue lainvastaisesti) kadun päähän kääntöpaikan taakse, missä autojen ei pitäisi olla kenenkään edessä, heitä sakotetaan. Olisiko mitenkään mahdollista, että kyseiseen kohtaan saataisiin virallinen pysäköintialue? Asukkaat, poliisi, pysäköinninvalvonta, päättäjät haloo?! Onko täällä ketään? Katu on rakennettu aikana jolloin talouksissa on ollut yksi auto, nyt kadulla asuu ihmisiä, joiden talouksissa noin puolella on kaksi autoa. Talojen omat asukkaatkin joutuvat pysäköimään oman pihan sijasta kadulle, koska taloyhtiön autopaikat on rajalliset. Toivotamme vieraat tervetulleiksi ja poistuessaan heitä on muistettu pysäköintivirhemaksulla - tervetuloa uudelleen. Mielipiteitä!?
Nurmelankadun pullonkaula
Kadun päähän parkkis
11681
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 11
Vanhimmat
Mitäpä jos reippaasti ottaisit yhteyttä niihin viranhaltijoihin, jotka noista asioista päättävät. Mielenkiintoinen tilanne, mutta en usko asian etenevän nettipalstan kautta.
... yhteyttä. Vastauksiakin saatu, rakentavaa ja vähemmän rakentavaa. Tarkoitus on herättää keskustelua asian tiimoilta, että saataisiin näkemyksiä eri tahoilta. Harmi, että palautteet tuli suoraan sähköpostiini, eikä tänne, minne yritin keskustelua johdattaa. Olisi ollut sitten suoraan kaikkien nähtävillä... Liikenneinsinööri Kimmo Kiurun (Hyvinkään kaupunki) mukaan kääntöpaikka olisi mahdollista muotoilla uudeelleen siten, että sen yhteyteen saisi kaksi autopaikkaa, menemättä ratahallintokeskuksen tontin puolelle. No, ei se taida ihan tarvetta tyydyttää, mutta edistystä sekin olisi. Taloyhtiöiden lienee muokattava pihojansa uudelleen, että ahtaille tonteille saisi jonkun autopaikan lisää. Niin, ja "hyvin Nurmelankadun ongelmat tietävä- poliisi", ei näe metsää puilta...
Eipä päässyt viimeyönäkään Nurmalankadun kääntöympyrään, kun siinä oli taas se saatanan valkoinen VW Transporter pakettiauto tukkimassa ajoväylän. Uskomatonta miten itsekästä ja välinpitämätöntä porukkaa nykypäivän ihmiset ovat. Minä-minä ja muut saa tehdä mitä mun jälkeeni jäljelle jää. No, valkoisen pakun itsekäs kuski sitten varmaan auraa kääntöympyrän, kuljettaa postit postin jakolaatikkoon, jakaa aamulehdet ja sammuttaa tulipalot sekä hoitaa sairaankuljetuksenkadun perällä olevista kahdesta rivitaloyhtiöstä.
Ajattele miten ajat, että muutkin voivat ajaa.
Muualla Hyvinkäällä.
Otin reippaasti yhteyttä viranhaltijoihin, jotka noista asioista päättävät.
Tulos: -0. Vastaksena vain syvä hiljaisuus.
Liikenneinsinöörilläkään ei varmasti ole mitään piikkiä auki, jolla hän voisi rakennuttaa sinulle lisää parkkipaikkoja heti huomenna. Kiurun näkökulmasta ongelmasi saattaa vaikuttaa vähäpätöiseltä moneen muuhun pullonkaulaan verrattuna.
Edistäisi muuten asiaa varmasti, jos ilmoittaisit että te kadun varren asukkaat olette valmiita osallistumaan parkkipaikkojen rakennuskustannuksiin. Liikenneinsinööri huomaisi että olette asian kanssa tosissanne. ELY-keskukseltakin (ent. Ratahallintokeskus) voi varmasti saada luvan paikoitusalueen rakentamiseen, asiasta sopiminen vie tietysti aikaa. Kustannuksiahan siitäkin syntyisi, jos talonyhtiöt rakentaisivat parkkipaikkoja tonteilleen. Parkkipaikkojen lisääminen saattaisi vaatia myös poikkeamislupaa asemakaavamääräyksistä.
Keskustelun aloittajana kiva huomata, että muutama kirjoitus asian tiimoilta on tullut. Enempi parempi. Hiljaiseloa ollut kaupungin suunnalta sitten joulukuun. Viimeiseen sähköpostiini en Kimmo Kiurulta ole vastausta saanut (joulukuussa lähetetty), joten lupaava ensimmäinen vastaus on hukkunut nyt sitten siihen em. hiljaisuuteen. Toivottavasti asian eteen tehdään jotain samalla, kun lumien sulattua tulevat (toivottavasti) paikkaamaan putkirikon aiheuttamat jäljet.
Aatu Avuliaalle tiedoksi; en ole itselleni mitään rakennuttamassa, vaan yhteisen edun nimissä tänne keskustelun avannut. Taloutemme kaksi autoa mahtuvat juuri yhtiömme tontille.
Enkä odotakaan mitään heti tapahtuvan. Eikö jo ketjun aloituksesta käy ilmi, että yritin/yritän herättää keskustelua täällä, ja siihen keskusteluun on pyydetty mukaan päättäviä tahoja, mutta he loistavat poissaolollaan. Ilmeisesti tämä ei ole tarpeeksi virallinen foorumi heille. Joskus on vaan vaikeata laskeutua "korotetulta palliltaan" pienten asioiden ääreen. Niin, ja sen verran vielä Kiurun vastauksesta, että hän uskoo, että ELY-keskukselta "lupaa rakentamiselle ei tulla saamaan".
Olen joskus valittanut kotikatumme kunnossapidosta ja saanut suoran ja selkeän vastauksen, sekä nopeita toimenpiteitä. Oma kokemukseni täkäläisen hallinnon toiminnasta on muutoinkin hyvä.
Virkamiehillä todennäköisesti ei ole mahdollisuutta edes yksityishenkilöinä osallistua näihin keskusteluihin.
Kyllä virkamiehellä on oikeus vastata kirjalliseen kyselyyn. Velvollisuudesta en tiedä.
Kyllä on mennyt ahtaaksi! itsekkin joutunut muutamaan otteeseen kiertelemään eri reittejä että pääsee ohittamaan kyseisen valkoisen pakun! Ei siinä paljoa ajatella kun auton pysäköi, että jos jollain on todella kiire. Ja välillä tukkivat taloyhtiön pihan josta on mahdoton päästä kenenkään pois! Vaan eipä tästä varmaan voi kun valittaa itsekseen! Minkäs teet! vähän tilaa paljon autoja! Ikävää sinäänsä!
Koko mäen päällä oleva leveämpi kohta huutaa tyhjyyttään, kun nämä järjen sankarit pysäköivät pakettiautoillansa kadun ahtaimpaan kohtaan. Nyt sinne on ilmestynyt myös keltainen paku teippauksilla ja kesästä saakka on riesana ollut vanha naftaa vuotava hiace. Herätkää hyvät pakettiautoihmiset ajattelemaan muitakin, kuin vain itseänne. Mahtaa omaatuntoa kolkuttaa viimeistään silloin, kun jossakin talossa sattuu onnettomuus ja pelastushenkilöstö ei pääse suorittamaan ajoissa tehtäväänsä sinun pysäköintisi vuoksi. Taidanpa soittaa poliisille ja pelastustoimelle ko pysäköinneistä, että ovatko ne ihan laillisia, vaikka pysäköintikieltoa ei siinä kohtaa olekaan. Minä-minä-minä-minä-minä... Alkaa vituttamaan kyseiset talipallot.
Paikallislehdessä oli juttua aiheesta. Toivottavasti asialle vihdoin tehdään jotain. Kimmo Kiuru vois kyl herätä unestaan...