Lainaus iltasanomien verkkosivuilta:
Euroopan unionin parlamenttivaaleihin ehdokkaaksi asetettua Ari Halmetta, 46, epäillään useita vuosia jatkuneesta törkeästä veropetoksesta.
Tullin tutkiman jutun taustalla ovat Halmeen yhtiön maahantuomat ja tukkukaupassa myymät urheilujuomat ja mehut. Niistä olisi tullin arvion mukaan pitänyt maksaa virvoitusjuomista perittävä valmistevero.
Vältettyjen verojen määrän arvioidaan nousevan noin 40000 euroon. Summa on laskettu vajaalta kolmelta vuodelta.
Perussuomalaiset asettivat yrittäjä Ari Halmeen eurovaaliehdokkaakseen pari viikkoa sitten. Hän on kansanedustaja Tony Halmeen (perus) veli.
Perussuomalaisten puheenjohtaja Timo Soini sanoo, että puolueessa tiedettiin veroasiasta. Sitä ei tiedetty, että kyse on epäillystä törkeästä veropetoksesta.
- Se ei ollut tuolla nimikkeellä esillä. Hän kertoi avoimesti, että tullin kanssa on tulkintaerimielisyyttä, mutta asian selvittely on kesken.

Vastaukset 5
Vanhimmat
Ensin sdp kiristi kepua luopumaan Anneli Jäätteenmäen pääministerinvirasta. Sitten hutkittiin kunnolla oikein koko mediankin voimin Jäätteenmäkeä. Kolmas vaihe oli se että Jäätteenmäkeä alettiin poliisien voimin tutkia ja lopuksi oikeuslaitoksen tuomarit päättivät että Jääteenmäki onkin syytön! Eikö pääministerin virka pitäisi nyt paluttaa syyttömäksi todetulle Anneli Jäätteenmäelle heti! Kuinkahan moni työsuhde päättyy oikeusvaltiossa näin päin kuten Jäätteenmäelle kävi! Ensin hutkitaan sitten tutkitaan ja lopuksi tuomitaan syyttömäksi, Virka viedään ihan ensin alta, hutkimatta ja tutkimatta!
todella omituista käytäntöä poliisit ihmisen kimpussa!
valitat ? Tämähän on täysin yleinen maantapa ja erityisesti sdp:n käytännössä hyväksi havaitsema.
Onko joku todella sitä mieltä että tässä asiassa Jäätteenmäki on täysin viaton? Että herra Manninen (vai mikä hän nyt oli) ihan itsekseen päätti lähetellä näitä papereita Annelille? Herätkää jo!
Kyllä! Herätään kaikki ja äänestetään Jäätteenmäki europarlamenttiin! Tosiasiassahan Jäätteenmäki vain astui niin pahasti Lipposen varpaille, että jupakka vietiin näin pitkälle. Jos Jäättenmäen paikalla olisi ollut joku muu, kyseinen poliitikko olisi saanut tuekseen puolustajia niin ettei tällaista sotkua olisi syntynyt. Hyvin kummallista on, ettei yleisessä keskustelussa puida lainkaan sitä, miksi tuonkaltaiset asiakirjat ylipäätään pidetään niin salaisina. Minusta Jäätteenmäen ja Mannisen rikkeet olivat naurettavan pieniä. Ja Lipponen on harvinaisen kuvottava tyyppi, olkoon vaikka kuinka pätevä ja kokenut poliitikko!
Olen kanssasi täysin samaa mieltä Paavo Lipposesta!