Tilaliikelaitoksella on laaditty TSYK:in tilojen uusimiseksi kolme alustavaa vaihtoehtoa. Halvimmaksi otaksutaan Kalssikon pihalle itse tehtyä uudisrakennusta, kalleimmaksi ulkopuolisen tahon omistaman nykyisen koulutalon korjausta ja luokkien vuokrausta kaupungille koulukäyttöön!
Julkisuudessa muistetaan viitisen vuotta sitten kerrotun, että Klassikon koulun pihalle oli suunniteltu sijoitettavaksi kahdeksankerroksinen(?) asuinkerrostalo. Olisiko nyt halvimmaksi laskeskellun vaihtoehdon toteutuminen lainkaan mahdollista, jos Klassikon piha olisi aikanaan tehtyjen suunnitelmien mukaan myyty kiinteistönjalostajille, mahdollisesti jo rakennettukin?

Vastaukset 3
Vanhimmat
Mihe koululaise sit autons parkkeeraisiva?
Vaan ei taida olla kanttia?
Kokoomus on ajanut kaupungin omaisuusmassan myyntiä "käypään hintaan" lähimmälle kannattajajoukolleen. Saatanan puhaltajat!
Poliitikot eivät mielipiteistään vastaa.
He ovat jopa laatineet itsellen erikoislain, jonka mukaan eduskunnassa kerrotuista valheista ei saa kansanedustajaa tuomita, ei edes syttää. Jos jotakuta kuitenkin epäiltäisiin valehtelusta täysistunnossa lahjoman takia, uuden lain on suunniteltu kieltävän myös tällaisessa tapauksessa julkiselta oikeuslaitokselta syyteoikeuden. Asiaa voitaisiin tutkiakin vain eduskunnan enemmistön annettua luvan. Oppositio parka?
Uksomatonta, mutta totisinta totta suoraan Arkadianmäeltä! Näitäkö me kerta toisensa jälkeen mieluusti äänestelemme jatkoon?