Ottakaa kantaa!

Näin eräs Mormonismi palstalla:
http://keskustelu.suomi24.fi/node/8662380/thread

Hän sanoi antavansa mormoneille tunnustusta näin sanoen:
"Olen tosiaan itse ateisti, mutta pakko myöntää että Mormonin Kirja on huomattavasti parempaa luettavaa kuin olen saanut luterilaisilta papeilta ymmärtää. Keep on going!"

Olen keskustellut Luterilaisuus -palstalla mm. aloitteen "Mormonit ovat kristittyjä" pohjalta. Tuo keskustelu herätti paljon epäasiallisia ja perustelemattomia lausumia siitä, etteivät mormonit olisi kristittyjä. Monet valittivat, että häiriköin heidän palstallaan. Niinpä keskustelu poistettiin.

On aika erikoista, että vastustus oli niin kiivasta, vaikka ko. Kirkon Tutkimuskeskuksen julkaisun 102 mukaan (Kimmo Ketola "Uskonnot Suomessa", 2008) on sisällysluettelossa näin:

1.8 MUUT KRISTILLISET YHTEISÖT

1.8.1 Myöhempien Aikojen Pyhien Jeesuksen Kristuksen Kirkko
...

Luokittelun perusteessa sivulla 21 sanotaan:

"Esimerkiksi monet kristityt ovat sitä mieltä, että Myöhempien Aikojen Pyhien Jeesuksen Kristuksen Kirkko (MAP-kirkko) on opinkäsityksissään etääntynyt klassisesta kristinuskosta siinä määrin, että sitä ei voida pitää enää kristillisenä. MAP-kirkossa hyväksytään Raamatun rinnalle muita pyhiä kirjoituksia kuten Mormonin kirja, sen käsitys kolminaisuudesta on toinen kuin klassisessa kristinuskossa ja lisäksi siihen kuuluu rituaaleja, jotka ovat aiemmille kristillisille kirkoille tuntemattomia. Silti MAP-kirkon historiallinen ja kulttuurinen tausta on kiistatta Yhdysvaltojen 1800-luvun protestanttisessa kristillisessä miljöössä. Myös sen käsitteistö ja identiteetti on peräisin kristinuskosta: MAP-kirkko pitää itseään "palautettuna" tai "uuden valtuuden" saaneena kristillisenä kirkkona. Historiallisessa luokitusjärjestelmässä yhteisö sijoittuu siten kategoriaan kristinusko."

Onko täällä mahdollisuus keskustella asiallisemmin siitä, miten kristillisyys määritellään? Mormonit uskovat Kristukseen, mutta eivät epäraamatulliseen kolminaisuusoppiin. Tämä ja se, että mormoneilla on Raamatun lisäksi muita pyhiä kirjoituksia, on syynä ei-kristilliseksi leimaamiseen.

Kunnioitan erityisesti agnostista ajattelua, sillä se jättää mielestäni avoimeksi Jumalan olemassaolon mahdollisuuden, mutta ei kiellä Jumalaa. MAP-kirkko on saanut lukuisia uusia ilmoituksia Jumalan kutsuman profeetan kautta. Näistä voi tutustua niihin suomeksi:
http://scriptures.lds.org/fi

Tämä on kirkkomme virallinen sivusto suomeksi niille, jotka haluavat tutustua siihen, mistä on kysymys: http://www.mormon.org/welcome/0,6929,403-19,00.html
Tässä ovat kirkon viralliset Suomen sivut:
http://www.mormonit.fi
18313
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 18

Vanhimmat

Mitäpäs väliä sillä onko kristillinen vai ei? Samman sarjaan kuuluu kutienkin juutalaisuudesta peräisin oleviin uskontoihin..

Äänestä
  • Aloittaja

    Tuolla sivustolla on mm. kohta "Tusina faktaa mormonismista". Sen, missä määrin ne ovat faktaa, arvioikoon kukin seuraavasta. Esitän jotkut "faktat" lyhennettyinä:
    1. Joseph Smithin kertomukset ensimmäisestä näystä eivät vastaa myöhempää virallista versiota.
    Vastaan: On totta, että Joseph Smith kirjoitti näystään useita kertoja. Hän ei sanonut kaikkea kerralla.
    http://www.jefflindsay.com/LDSFAQ/FQ_first_vision.shtml #accts
    On yhdeksän erilaista versiota ensimmäisestä näystä, mutta ne eivät kumoa toisiaan. Ko. linkissä käsitellään asiaa perusteellisesti.

    2. Näkykivet ovat humpuukia.
    Vastaan: Sitten ovat nämäkin humpuukia: 2. Moos. 28:30 Ja pane jumalanvastausten rintakilpeen uurim ja tummim, niin että ne ovat Aaronin sydämen päällä, hänen astuessaan Herran eteen. Ja niin kantakoon Aaron Jumalan vastaukset israelilaisille sydämensä päällä aina Herran edessä ollessaan.

    3. Kuka tahansa ei-mormoniegyptologi voi kertoa sinulle, että Kallisarvoisessa helmessä olevien piirrosten käännökset ovat hölynpölyä.
    Vastaan: Tässä on selvitystä piirroksista
    #
    LDS FAQ: The Truth About the Book of Abraham, Part 1
    Is the Book of Abraham a fraud? Have the Egyptian scrolls Joseph Smith translated really been found? Answers by LDS defender Jeff Lindsay.
    www.jefflindsay.com/LDSFAQ/FQ_Abraham.shtml - Similar
    #
    LDS FAQ: Ancient Evidences for the Book of Abraham: Other Records ...
    12 Jan 2008 ... Is the Book of Abraham a fraud? Part 3 of Jeff Lindsay's response to anti-Mormon critics. How can the critics explain the many ancient ...
    www.jefflindsay.com/LDSFAQ/boa.shtml - Similar
    Eli ei ole niin selvää kuin annetaan ymmärtää.

    4. Tiedossa ei ole mitään Jumalan antamaa ilmoitusta, jossa hän käskisi tämän avioitua salaa toisten miesten vaimojen kanssa. Naisten raskaaksi siittäminen ei myöskään ollut tarpeellista evankeliumin palautukselle.
    Vastaan: Kysymys oli henkiavioliitoista, joiden ei ollut tarkoituskaan toteutua maan päällä. Jotkut naiset halusivat varmistua iankaikkisesta puolisosta, koska heidän miehensä ei ollut temppelikelpoinen. Joseph Smithillä ei ollut lapsia muiden kuin Emmansa kanssa.

    5. Jeesus Kristus antaa Mormonin kirjassa tietyt rajat siitä, mikä on ja mikä ei ole Hänen oppiaan. Nykyinen mormonikirkko hylkää ne.
    Vastaan: En ole havainnut ainoatakaan sellaista asiaa. Lisävalaistusta Mormonin kirjassa esitetyistä opeista on tullut, mutta mitään ei ole hylätty.

    6. Tarkastelemalla huolellisesti Mormonin kirjan käsikirjoitukseen tehtyjä merkintöjä voi selvästi nähdä, että se on kopio toisesta työstä, ei sanelua eikä käännöstä.
    Vastaan: Käsikirjoitukseen on tehty vain oikeinkirjoitusta koskevia muutoksia. Kopioinnit muista lähteistä on osoitettu vääriksi. Tässä tarkoitettaneen Spauldingin romaania. Jopa vastustajat Jerald ja Sandra Tanner myöntävät: "...todisteet uutta Spalding-teoriaa vastaan näyttävät nyt musertavilta..." ("Did Spalding Write the Book of Mormon?" s. 18)

    7. Jotta mormonioppi voisi olla totta, Aadamin ja Eevan olisi täytynyt olla olemassa kirjaimellisesti.
    Vastaan: Outo väite. Myös Raamattu kertoo heistä. Ei mormonioppi ole sen kirjaimellisempaa kuin Raamatun oppikaan. Profeettamme Kimball on sanonut, että luomiskertomus on tietenkin vertauskuvallinen.

    8. Aabraham ei "omakätisesti" kirjoittanut egyptiläisiä kirjoitusrullia niin kuin Abrahamin kirja alussa väitetään.
    Vastaan: Mistä sen voi tietää?

    9. Jotta mormonioppi voisi olla totta, Jumalan olisi vaadittava erityisiä kädenpuristuksia...
    Vastaan: Kirjoittaja ei tiedä, mitä Jumala vaatii. Kaikkea ei ole Raamatussa. Jumala vaatii tai on asettanut muitakin erikoisia toimituksia kuten upotuskasteen ja sakramentin nauttimisen. Jeesus oli 40 päivää maan päällä ennen taivaaseen astumistaan. Mitä hän sinä aikana teki? Siitä ei ole paljonkaan. Kirkkoisiltä on säilynyt yhtä ja toista. Kirkkoisien kirjoituksissa on useita viittauksia temppelitoimituksiin.

    10. Mormoniopin mukaan isä Jumala oli moniavioinen...
    Vastaan: Tämä ei ole virallista oppia. Jumala hyväksyi VT:n patriarkkojen moniavioisuuden. Miksi hän ei voisi olla itsekin moniavioinen? Mittaamme liiaksi omista lähtökohdistamme Jumalan asioita.

    11. On selvää, että Mormonin kirja perustuu monelta osin kuningas Jaakon raamattuversioon. Tämä versio tehtiin vasta 1611, minkä vuoksi täytyy päätellä, ettei Mormonin kirja voi olla muinainen teos.
    Vastaan: Kun asia on sama, on käytetty olemassa olevaa tekstiä. Käännöksen ajankohdalla ei ole mitään
    merkitystä.

    12. Joseph Smith yritti ansaita pian pian Mormonin kirjan julkaisun jälkeen myymällä sen tekijänoikeudet.
    Vastaan: Tieto on epäluotettava. Sen on sepustanut monia vuotta myöhemmin kirkkoon silloin jo vihamielisesti suhtautunut henkilö:
    http://www.jefflindsay.com/LDSFAQ/FQ_prophets.shtml#canada

    Äänestä

  • UPDATE_6767016 kirjoitti:

    "2. Näkykivet ovat humpuukia.
    Vastaan: Sitten ovat nämäkin humpuukia: 2. Moos. 28:30 Ja pane jumalanvastausten rintakilpeen uurim ja tummim, niin että ne ovat Aaronin sydämen päällä, hänen astuessaan Herran eteen. Ja niin kantakoon Aaron Jumalan vastaukset israelilaisille sydämensä päällä aina Herran edessä ollessaan."

    Raamattu ja Mormonien kirja ovat hömppäkirjallisuutta.

    Äänestä

Kristinuskoon kuuluu usko kolminaisuusoppiin. Niinpä mormonit, juutalaiset tai muslimit eivät ole kristittyjä. Miten sinä haluat määritellä kristinuskon?

Äänestä
  • Aloittaja

    Olen tässäkin Raamatun kannalla. Kristuksen kirkon jäseniä sanottiin alun perin pyhiksi eli muista erotetuiksi Hänen kirkkoonsa. Kolminaisuusoppia ei ollut vielä silloin, kun kristitty -sanaa alettiin käyttää:
    Ap. t. 11:26
    ja löydettyään toi hänet Antiokiaan. Yhdessä he toimivat seurakunnan keskuudessa kokonaisen vuoden, ja suuri joukko ihmisiä sai heiltä opetusta. Antiokiassa alettiin ensimmäiseksi käyttää opetuslapsista nimitystä kristitty. [1. Piet. 4:16]
    Ap. t. 16:1
    Paavali saapui sitten Derbeen ja Lystraan. Lystrassa oli Timoteus-niminen opetuslapsi, jonka äiti oli kristitty juutalainen mutta isä kreikkalainen. [Room. 16:21; 1. Kor. 4:17; Fil. 2:19; 1. Tess. 3:2; 1. Tim. 1:2]

    Pidän kristittyinä kaikkia, jotka uskovat Kristukseen. Se oli tuon sanan alkuperäinen merkitys. Kristitty oli aikanaan pilkkanimi, joka johdettiin siitä, että pyhät puhuivat Kristuksesta. Mormoni -sanakin on pilkkanimi alunperin. Mormoneiksi myöhempien aikojen pyhiä alettiin sanoa siksi, että meillä on Mormonin kirja, toinen todistus Kristuksesta.

    Tarkoitatko että jokainen, joka uskoo Jeesuksen olevan Jumalan Poika ja syntien sovittaja?

    Äänestä

  • Aloittaja

    mrs Missukka kirjoitti:

    Tarkoitatko että jokainen, joka uskoo Jeesuksen olevan Jumalan Poika ja syntien sovittaja?

    Näin uskon: Kristittyjä ovat kaikki, jotka uskovat Kristukseen Jumalan Ainosyntyisenä Poikana lihan mukaa. Uskon, että Hän voitti kuoleman kaikkien eli sekä hyvien että pahojen puolesta. Synnit Kristus sovitti niiden puolesta, jotka tekevät parannuksen ja ottavat vastaan evankeliumin Kristuksen osoittamalla tavalla ja tulevat hänen kirkkonsa jäseniksi. Monen kohdalla tuo tapahtuu vasta henkimaailmassa, sillä kaikilla ei ole ollut edes tilaisuutta ottaa vastaan oikeata evankeliumia maan päällä.

    Kristillisyys tai kristittynä olo kattaa muutenkin mitä erilaisimpia suuntauksia. Minä pidän omassa käsityksessäni kiinni siitä, että käsitys Jumalasta täytyy silti olla sama.

    Äänestä

Mormoonien, kristittyjen, hindujen, jne... uskomukset ovat kaikki yhtä arvokkaita tai arvottomia - ihan miten haluat.

Äänestä

syntytarina on eräs huvittavimmista ja absurdeimmista, mitä näissä piireissä on:

Lainaus eräältä toiselta keskustelupalstalta, ei omaa tekstiäni:

Pikkuhuijari Joseph Smith perusti uuden ”Myöhempien aikojen pyhien…” uskonnon 1800-luvun alussa.
Smithin aikalaiset kuvailevat häntä yhdenmukaisesti jonkinlaisena huiputtajana, jonka päätoimeentulo oli paikallisten farmarien auttaminen haudattujen aarteiden löytämisessä käyttäen apuna taikuutta ja "näkykiviä". Smithin vanhemmatkin olivat perehtyneitä kansantaikuuteen ja omistivat erilaisia taikavoimaisia amuletteja.

Ratkaiseva hetki Smithille ”ensimmäinen näky”, josta hän kumma kyllä kirjoitti ainakin kolme ihan erilaista versiota. Vuonna 1823 Joseph sai toisen taivaallisen vierailun, jossa enkeli nimeltä Moroni kertoi hänelle muinaisten heprealaisten Amerikassa kirjoittamasta pyhästä historiikista, joka oli kaiverrettu egyptiläisellä murteella kultalevyihin ja haudattu läheiseen kukkulaan. Josephille kerrottiin että se oli Amerikan muinaisten kansojen historiikki, ja että Joseph olisi välineenä tämän asiakirjan tuomisessa maailman tietoisuuteen. Valitettavasti enkeli haki sittemmin kultalevyt Smithiltä pois.

Mormonin kirjassa yksityiskohtaisesti kuvailtu tarina ja sivilisaatio eivät vastaa mitään missään päin kumpaakaan Amerikkaa tehtyjä arkeologisia löytöjä.
Mormonin kirja kuvailee tuhansia vuosia kestänyttä sivilisaatiota, jolle olivat tuttuja hevoset, elefantit, karja, lampaat, vehnä, kaura, teräs, pyörillä kulkevat ajokalut, laivanrakennus, purjeet, kolikot, ja muita Vanhan Maailman kulttuurin aineksia. Mutta yhtään jälkeä näistä hyvin tavallisiksi väitetyistä asioista ei ole koskaan löydetty sen aikakauden Amerikoista

Myöhempiin painoksiin on tehty useita muutoksia. Paitsi tuhansia muutoksia v. 1830 painoksesta huonon kieliopin ja kömpelön sanankäytön korjaamiseksi, muutamia muita ja tärkeämpiä on tehty kuvastamaan kirkon keskeisissä opeissa tehtyjä myöhempiä muutoksia.

Esimerkiksi eräs varhainen sanojen vaihto muunsi v. 1830 painoksen kolminaisuusopin hyväksymisen sallien Smithin näin esittää myöhemmän oppinsa monijumalaisuudesta.

Monet käsityksistä, jotka löytyvät Mormonin kirjasta, olivat ilmestyneet painettuina jo v. 1825, vain kaksi vuotta ennen kuin Smith alkoi valmistaa Mormonin kirjaa. Teoksen nimi oli Heprealaisteoria (View of the Hebrews), sen tekijä Ethan Smith (ei sukua) ja se julkaistiin vain muutaman mailin päässä paikasta, jossa Joseph Smith asui. Tämän kirjan tutkimus sai erään MAP-kirkon virkamiehen tunnustamaan todisteiden viittaavan siihen, ettei Mormonin kirja ollutkaan mikään muinainen aikakirja vaan pikemminkin Joseph Smithin itsensä kokoonhaalima tarina, joka pohjautui hänen tuosta aiemmasta kirjasta ja aikansa aatteista löytämiinsä ideoihin.

Mormonikirkon monet rituaalit ovat kopiota vastaavista vapaamuurareiden menoista, joihin tämä meidänkin Smith kuului.

Joseph Smith ei kuollut marttyyrina (kirkon tarina), vaan hän tuli lynkatuksi pyssytappelussa, jossa hän ampui useita laukauksia haavoittaen kolmea miestä. Hän oli silloin vankilassa pidätettynä käskettyään hajottaa erään Nauvoon sanomalehden painon. Lehti oli uskaltanut painaa totuudenmukaisen jutun mm. hänen salaisista seksisuhteistaan. Hän oli siihen aikaan ilmoittanut pyrkivänsä Yhdysvaltain presidentiksi, pystyttänyt salaisen hallituksen sekä salaa kruunauttanut itsensä "Jumalan valtakunnan kuninkaaksi".

Suomen paras blogikin on ottanut mormoneihin kantaa:

http://paholaisen-asianajaja.blogspot.com/2008/12/voi-mormonit-mit-menitte-tekemn.html

Äänestä
  • Aloittaja

    MAP-kirkosta on puhuttu kaikenlaista pahaa ja levitetty vääriä tietoja. Tuo lainaamasi on niistä sepustuksista ala-arvoisimpien luokkaan kuuluva niin lukuisine asiavirheineen, ette ryhdy niitä edes korjaamaan. Näistä saa oikeita tietoja:
    Myöhempien aikojen pyhät kirjoitukset suomeksi:
    http://scriptures.lds.org/fi
    Tämä on kirkkomme virallinen sivusto suomeksi niille, jotka haluavat tutustua siihen, mistä on kysymys: http://www.mormon.org/welcome/0,6929,403-19,00.html
    Tässä ovat kirkon viralliset Suomen sivut:http://www.mormonit.fi

    yksikään lahkolainen myöntäisi mitään omituista omasta lahkostaan.

    Äänestä

  • UPDATE_6767016 kirjoitti:

    MAP-kirkosta on puhuttu kaikenlaista pahaa ja levitetty vääriä tietoja. Tuo lainaamasi on niistä sepustuksista ala-arvoisimpien luokkaan kuuluva niin lukuisine asiavirheineen, ette ryhdy niitä edes korjaamaan. Näistä saa oikeita tietoja:
    Myöhempien aikojen pyhät kirjoitukset suomeksi:
    http://scriptures.lds.org/fi
    Tämä on kirkkomme virallinen sivusto suomeksi niille, jotka haluavat tutustua siihen, mistä on kysymys: http://www.mormon.org/welcome/0,6929,403-19,00.html
    Tässä ovat kirkon viralliset Suomen sivut:http://www.mormonit.fi

    ... ja mormonien itse tuottamaa totuutta pukkaa linkkien muodossa. Kannattaa tutustua joskus lahkon ulkopuoliseen, puolueettomasti tuotettuun tietoon näistäkin asioista.

    Totuusarvo lähentelee nollaa tälläkin uskonnolla. Huvittava veto sinänsä Mr. Smithiltä tuo jeesuksen ilmestyminen amerikan mantereella :) Mitenkähän Grönlanti, Australia ja muut? Onkohan sielläkin paikallinen Bhagawatram saanut ilmestyksiä?

    Äänestä

  • Kannattaa katsoa southparkin season 7 episode 12. Jostain sen voi netistäkin saada kuten http://www.southparkstudios.fi/episodes/712/

    Siinä kerrotaan totuus mormooneista. Ei voi muuta sanoa kuin wheeeouuuiiii coccoooo..

    Äänestä

  • old_profile_54214 kirjoitti:

    Kannattaa katsoa southparkin season 7 episode 12. Jostain sen voi netistäkin saada kuten http://www.southparkstudios.fi/episodes/712/

    Siinä kerrotaan totuus mormooneista. Ei voi muuta sanoa kuin wheeeouuuiiii coccoooo..

    Joopa joo.
    Suhtaudun kauniisti sanottuna skeptisesti kaikkiin uskontoihin, jumaluuksiin ja profeettoihin. Minusta ei ole yhtään söpöä kun aikuisilla ihmisillä on mieleikuvituskavereita.

    Mormonismi on kuitenkin "kristillisistä" kirkoista ylivoimaisesti hoopoin. Minusta ei ole ottamaan kantaa teologiseen puoleen (ihan sama onko Darth Vader vai Saruman enempi satuhahmo) mutta sitä en kykene käsittämään, kuinka ihmiset voivat uskoa tuollaiseen sepitteeseen. Että Joseph Smith käänsi mystistä tekstiä laatoista, joita kukaan muu ei nähnyt eikä pysty myöskään verifioimaan - Ameriikka on ollut jessejoukkojen asuttama jo paljon ennenkuin Amerigo Vespucci sen "löysi" ja että taikakalsareilla on joku rooli ihmiselossa :) Niin että haloo.

    Onneksi minun ei tarvitse.

    Äänestä

Eli eräät kristityt eivät tykkää mormoneista.

Voi voi. Eipä tähän mitään muuta voi sanoa. Tapani, on hyvin surullista etteivät muut kristityt halua jakaa hiekkalaatikko lahkosi kanssa, mutta ei voi mitään. Uskovat halveksuvat ei-uskovia enemmän kuin eri tavalla uskovia, joten jos sinua ei kuunnella eri tavalla uskovana niin miksi kuvittelet uskovien kuuntelevan meitä ei-uskovia?

"Mormonit uskovat Kristukseen, mutta eivät epäraamatulliseen kolminaisuusoppiin. Tämä ja se, että mormoneilla on Raamatun lisäksi muita pyhiä kirjoituksia, on syynä ei-kristilliseksi leimaamiseen."

Katoliset uskovat paavin olevan välimies jumaluuden ja ihmiskunnan välillä, protestantit eivät. Kumminkin molempia pidetään kristittyinä --> mormonit ovat joutuneet kristillisen mielivaltaisuuden uhreiksi. Ette ole yksin - myös homot, naiset, ateistit, ulkomaalaiset, tummaihoiset jne. ovat joutuneet kristillisen mielivaltaisuuden uhreiksi.

Äänestä
  • Jumalanpalveluksessa luterilainen pappikin seisoo välillä seurakuntaan päin ja välillä (välimiehenä) alttarille päin.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta

UPDATE_6767016 kirjoitti:

Näin eräs Mormonismi palstalla:
http://keskustelu.suomi24.fi/node/8662380/thread

Hän sanoi antavansa mormoneille tunnustusta näin sanoen:
"Olen tosiaan itse ateisti, mutta pakko myöntää että Mormonin Kirja on huomattavasti parempaa luettavaa kuin olen saanut luterilaisilta papeilta ymmärtää. Keep on going!"

Olen keskustellut Luterilaisuus -palstalla mm. aloitteen "Mormonit ovat kristittyjä" pohjalta. Tuo keskustelu herätti paljon epäasiallisia ja perustelemattomia lausumia siitä, etteivät mormonit olisi kristittyjä. Monet valittivat, että häiriköin heidän palstallaan. Niinpä keskustelu poistettiin.

On aika erikoista, että vastustus oli niin kiivasta, vaikka ko. Kirkon Tutkimuskeskuksen julkaisun 102 mukaan (Kimmo Ketola "Uskonnot Suomessa", 2008) on sisällysluettelossa näin:

1.8 MUUT KRISTILLISET YHTEISÖT

1.8.1 Myöhempien Aikojen Pyhien Jeesuksen Kristuksen Kirkko
...

Luokittelun perusteessa sivulla 21 sanotaan:

"Esimerkiksi monet kristityt ovat sitä mieltä, että Myöhempien Aikojen Pyhien Jeesuksen Kristuksen Kirkko (MAP-kirkko) on opinkäsityksissään etääntynyt klassisesta kristinuskosta siinä määrin, että sitä ei voida pitää enää kristillisenä. MAP-kirkossa hyväksytään Raamatun rinnalle muita pyhiä kirjoituksia kuten Mormonin kirja, sen käsitys kolminaisuudesta on toinen kuin klassisessa kristinuskossa ja lisäksi siihen kuuluu rituaaleja, jotka ovat aiemmille kristillisille kirkoille tuntemattomia. Silti MAP-kirkon historiallinen ja kulttuurinen tausta on kiistatta Yhdysvaltojen 1800-luvun protestanttisessa kristillisessä miljöössä. Myös sen käsitteistö ja identiteetti on peräisin kristinuskosta: MAP-kirkko pitää itseään "palautettuna" tai "uuden valtuuden" saaneena kristillisenä kirkkona. Historiallisessa luokitusjärjestelmässä yhteisö sijoittuu siten kategoriaan kristinusko."

Onko täällä mahdollisuus keskustella asiallisemmin siitä, miten kristillisyys määritellään? Mormonit uskovat Kristukseen, mutta eivät epäraamatulliseen kolminaisuusoppiin. Tämä ja se, että mormoneilla on Raamatun lisäksi muita pyhiä kirjoituksia, on syynä ei-kristilliseksi leimaamiseen.

Kunnioitan erityisesti agnostista ajattelua, sillä se jättää mielestäni avoimeksi Jumalan olemassaolon mahdollisuuden, mutta ei kiellä Jumalaa. MAP-kirkko on saanut lukuisia uusia ilmoituksia Jumalan kutsuman profeetan kautta. Näistä voi tutustua niihin suomeksi:
http://scriptures.lds.org/fi

Tämä on kirkkomme virallinen sivusto suomeksi niille, jotka haluavat tutustua siihen, mistä on kysymys: http://www.mormon.org/welcome/0,6929,403-19,00.html
Tässä ovat kirkon viralliset Suomen sivut:
http://www.mormonit.fi

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu