Puheen aihe

Katso tämä ensin sitten keskustellaan:
http://video.google.com/videoplay?docid=8781126238313350912#

Minusta erinomainen puhe.
Se mitä en oikein ymmärrä on alussa esitetty väitös, että ei tarvitse tehdä mitään, jotta pääsisi Taivaaseen. Helvettiin pääsemiseen mitään tekemättä ymmärrän hyvin. Hän kuvaa erinomaisesti Helvettiä ja sitä tosiasiaa, että EI kaikki pääse Taivaaseen. Helvetti on todella helvetti, juuri niistä asioista johtuen, joita hän kertoo.
Loppupuolella, puhuja sanoo, että Jumala olisi epäoikeuden mukainen, jos sallisi kaikkien tulla luokseen ja jos ei muistaisi lupaamiaan asioita. Eli miten tuo on mahdollista jos mitään ei tarvitse tehdä päästäkseen Taivaaseen, eikä kuitenkaan kaikki pääse Taivaaseen.
Vastaus on hänen mukaansa, että se joka on Krsituksessa pelastuu. No miten sitä sitten ollaan, päästään Krsitukseen? Onko se syntymä lahja vain harvoille ja valituille? Ei kai, sehän olisi myös Jumalan oikeuden mukaisuuta vastaan. Ei kai hän meitä erottele syntymämme perussteella. Entä että ne pääsevät Taivaaseen jotka kastetaan ... ei sekään olisi oikeudenmukaista, kun jotkut eivät edes ole alueella, jossa kaste tunnetaan.Onko oikeuden mukaista, että ne jotka syntyvät alueelle jossa ei Kristusta tunneta eivät pääse Taivaaseen, koska eivä voi olla Kristuksessa, koska eivät Häntä tunne?
Jos nyt ne jotka ovat Krsituksessa pääsevät tekemättä mitään Taivaaseen ja kuitenkaan kaikille ei anneta mahdollisuuutta onko se oikein? Eikö se tee Jumalasta epäoikeuden mukaista? eikö ei "kristitty" koskaa anna juotava Lasarukselle vai eikö heidän antamisistaan välitetä? Mikä on suunnitelmanne muita varten? Entä ne miljoonat jotka ovat jo kuolleet ennen "kristinuskon" leviämsitä ympäri maailmaa? Eikö heille anneta mahdollisuutta valita?
Rikas mies ja Lasarus on todella hyvä kertomus ja hän kertoo sen todella hyvin. Mitä luulet jos Rikas mies olisi auttanut Lasarusta mihin hän olisi päässyt? Taivaaseenko MUTTA sillonhan hän teki jotakin! Ja taivaaseen pääsee tekemättä mitään!?
Todella tasivaaseen on vain YKSI tie ja se kulkee Jeesuksen Krsituksen kautta ja harvat ovat jotka sen löytävät. Hänen kertomuksensa tiestä oli hyvä. Kristuksessa oleminen vaatii tekoa, se ei putoa taivaasta kenellekkään ja se vaatii tekoa jotta pysyisi Kristuksessa.
Todella me opimme ja kehitymme ikuisesti. Hänen ymmärryksensä Taivaasta on todella hyvä.

Erinomainen puhe hänen tietojensa pohjalta. Mutta hänenkään kehityksensä ei lopu tuohon tietoon.
14142
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 14

Vanhimmat

Taivas ja helvetti ovat vain ihmisen mierlikuvan tuotta. Älkää pelätkä, kuolema on kaiken loppu.

Äänestä
  • Taivas ja helvetti ovat ihmisen mielikuvituksen tuotetta. Kuolema on kaiken loppu.

    Äänestä

  • Luterilaisen opinkäsityksen mukaan ei ole noin. Nimimerkkisi on siksi väärin, mutta tietääkseni luterilaisissa on kaltaisiasi, jotka eivät usko taivaaseen eikä helvettiin.

    Äänestä

TÄLLE PALSTALLE.

Äänestä
  • EI NE LUKUISAT HOMOKESKUSTELUTKAAN KUULU TÄLLE PALSTALLE, VAAN HOMO, LESBO JA TRANS-PALSTALLE.

    NII.

    Äänestä

  • sitten? Ainakin tyyppi joka se tänne ennen minua pani saa kirjoittaa aivan vapaasti täällä!???

    Äänestä

Eiköhän tuo ole jokaisen ajattelevan ihmisen samainen ongelma, että mitä tehdä niille , jotka eivät ole Kristinuskoa tietäneen tai tunteneet. Ja mitä sitten jos sattunut syntymään väärään kulttuurin jne.

Ei se kaiketi vie ketään helvettiin tai tuhoon.
Jumalahan on rakkauden Jumala ja näin ollen on valmis pelastamaan kaikki ihmiset, jotka vain haluavat pelastua.
Se mitä kristinusko kertoo pelastuksesta kuuluu kristinuskoon, mutta monta on muuta tietä löytää tie paratiisiin ja Jumalan luo.
Jumala on rakkaudessaan luvannut, että kaikki , jotka janoavat Jumalan rakkautta (=hyvyyttä) pääsee Hänen luokseen.
Siksi me kristityt emme ole etusijalla luo Jumalan valtakuntaan vaan Jumalan valtakuntaan on jonoa sen vuoksi, mitä hyvää ihminen on eläissään tehnyt ja toteuttanut käskyä ; "Rakasta lähimmäistä kuten itseäsi...."

Äänestä
  • mielestäsi tämä puhuja EI ole kristitty?

    Äänestä

Gehennalla tarkoitetaan kaatopaikkaa. Jotenkin ajan kuluessa ihmiset ovat alkaneeet puhua jostakin kadotuksesta, vaikka kyse oli kaupungin laidalla sijainneesta jätteenkeruupaikasta. Enpä tiennyt tätäkään asiaa ennen kuin aloin opiskella hiukan teologiaa. Miksi pelätä kaatopaikkaa?

Äänestä
  • Et tainnut tajuta. Ne ihmiset puhuivat konkreettisesta kaatopaikasta. Nykyajan kaatiksilla on kyllä selkeä järjestys ja kierrätetään kaikki hyödyllinen ja lajitellaan. Meidän lähikaatopaikka ei edes haise, kun siellä ostataan kierrättää oikein. Joskus kun biojätettä mätänee siellä väärässä paikassa (joku ei ole lajitellut), niin se haisee, mutta eipä tuo muuten haise.

    Helvetti on pelkkkää mielikuvitusta. Joku kävi kaatopaikalla ja tuli kyllä sieltä poiskin vietyään roskat sinne.

    Mutta uskoohan moni joulupukkiinkin.:)

    Äänestä

  • Mormonin kirja on todettu epäperäiseksi 1800-luvun tuotteeksi.

    Raamattu opettaa ja kristityt ovat kautta aikojen uskoneet, että on olemassa vain yksi totinen ja elävä Jumala ja Hänen lisäkseen ei ole muita Jumalia.(Viides Mooseksen Kirja, 6:4; Jesaja 43:10, 11; 44:6, 8; 45:21, 22; 46:9; Evankeliumi Markuksen mukaan, 12:29-34.)

    Tämän vastaisesti Mormonikirkko opettaa, että on olemassa monia jumalia (Kallisarvoinen Helmi, Abraham 4:3-31) ja että meistä myös voi tulla jumalia ja jumalattaria. (Opin ja Liittojen Kirja, 132:19-20; Gospel Principals, s. 245 [Evankeliumin Periaatteet]; Achieving a Celestial Marriage s. 130 [Celestinen Avioliitto].) Mormonikirkko opettaa myös, että ne jotka saavuttavat jumaluuden, synnyttävät henkilapsia, jotka puolestaan palvovat ja rukoilevat heitä, samoin kuin me palvomme ja osoitamme rukouksemme Isä-Jumalalle (Gospel Principles, s. 302 [Evankeliumin Periatteet].)

    Raamattu opettaa ja kristityt ovat kautta aikojen uskoneet, että Jumala on Henki (Evankeliumi Johanneksen mukaan, 4:24; Paavalin ensimmäinen kirje Timoteukselle, 6:15, 16); Hän ei ole ihminen (Neljäs Mooseksen Kirja 23:19; Hoosea 11:9; Paavalin kirje roomalaisille, 1:22, 23), ja Hän on aina (iankaikkisesti) ollut Jumala - Kaikkivaltias, Kaikkitietävä ja Kaikkialla läsnäoleva (Psalmi 90:2; 139:7-10; Jesaja 40: 28).

    Tämän vastaisesti Mormonikirkko opettaa, että Isä-Jumala oli kerran ihminen kuten me olemme nyt, ja joka edistyi Jumalaksi ja jolla on lihaa ja luuta oleva ruumis (Opin ja Liittojen Kirja 130:22; "Jumala itse oli kerran kuten me olemme nyt, ja on korotettu ihminen, joka istuu valtaistuimellaan taivaissa." Lainattu kirjasta Teachings of the Prophet Joseph Smith, ss. 345-347 (Profeetta Joseph Smithin Opetuksia). Ks. myös Gospel Priciples, s. 9 (Evankeliumin Periaatteet); Articles of Faith, s. 430 (Uskonkappaleet); Mormon Doctrine, s. 321 (Mormonioppi). Mormonikirkko itseasiassa opettaa, että Jumalalla on myös isä ja isoisä ja niin edelleen, loputtomiin. (Teachings of the Prophet Joseph Smith, s. 373 [Profeetta Joseph Smithin Opetuksia]; Mormon Doctrine s. 577 [Mormonioppi].)

    Äänestä

  • no joo...... kirjoitti:

    Et tainnut tajuta. Ne ihmiset puhuivat konkreettisesta kaatopaikasta. Nykyajan kaatiksilla on kyllä selkeä järjestys ja kierrätetään kaikki hyödyllinen ja lajitellaan. Meidän lähikaatopaikka ei edes haise, kun siellä ostataan kierrättää oikein. Joskus kun biojätettä mätänee siellä väärässä paikassa (joku ei ole lajitellut), niin se haisee, mutta eipä tuo muuten haise.

    Helvetti on pelkkkää mielikuvitusta. Joku kävi kaatopaikalla ja tuli kyllä sieltä poiskin vietyään roskat sinne.

    Mutta uskoohan moni joulupukkiinkin.:)

    ai niinkö ajattelet... ok, ajatus on vapaa.

    Äänestä

  • kuulu tänne kirjoitti:

    Mormonin kirja on todettu epäperäiseksi 1800-luvun tuotteeksi.

    Raamattu opettaa ja kristityt ovat kautta aikojen uskoneet, että on olemassa vain yksi totinen ja elävä Jumala ja Hänen lisäkseen ei ole muita Jumalia.(Viides Mooseksen Kirja, 6:4; Jesaja 43:10, 11; 44:6, 8; 45:21, 22; 46:9; Evankeliumi Markuksen mukaan, 12:29-34.)

    Tämän vastaisesti Mormonikirkko opettaa, että on olemassa monia jumalia (Kallisarvoinen Helmi, Abraham 4:3-31) ja että meistä myös voi tulla jumalia ja jumalattaria. (Opin ja Liittojen Kirja, 132:19-20; Gospel Principals, s. 245 [Evankeliumin Periaatteet]; Achieving a Celestial Marriage s. 130 [Celestinen Avioliitto].) Mormonikirkko opettaa myös, että ne jotka saavuttavat jumaluuden, synnyttävät henkilapsia, jotka puolestaan palvovat ja rukoilevat heitä, samoin kuin me palvomme ja osoitamme rukouksemme Isä-Jumalalle (Gospel Principles, s. 302 [Evankeliumin Periatteet].)

    Raamattu opettaa ja kristityt ovat kautta aikojen uskoneet, että Jumala on Henki (Evankeliumi Johanneksen mukaan, 4:24; Paavalin ensimmäinen kirje Timoteukselle, 6:15, 16); Hän ei ole ihminen (Neljäs Mooseksen Kirja 23:19; Hoosea 11:9; Paavalin kirje roomalaisille, 1:22, 23), ja Hän on aina (iankaikkisesti) ollut Jumala - Kaikkivaltias, Kaikkitietävä ja Kaikkialla läsnäoleva (Psalmi 90:2; 139:7-10; Jesaja 40: 28).

    Tämän vastaisesti Mormonikirkko opettaa, että Isä-Jumala oli kerran ihminen kuten me olemme nyt, ja joka edistyi Jumalaksi ja jolla on lihaa ja luuta oleva ruumis (Opin ja Liittojen Kirja 130:22; "Jumala itse oli kerran kuten me olemme nyt, ja on korotettu ihminen, joka istuu valtaistuimellaan taivaissa." Lainattu kirjasta Teachings of the Prophet Joseph Smith, ss. 345-347 (Profeetta Joseph Smithin Opetuksia). Ks. myös Gospel Priciples, s. 9 (Evankeliumin Periaatteet); Articles of Faith, s. 430 (Uskonkappaleet); Mormon Doctrine, s. 321 (Mormonioppi). Mormonikirkko itseasiassa opettaa, että Jumalalla on myös isä ja isoisä ja niin edelleen, loputtomiin. (Teachings of the Prophet Joseph Smith, s. 373 [Profeetta Joseph Smithin Opetuksia]; Mormon Doctrine s. 577 [Mormonioppi].)

    tänne, miksi sitten häiritset mormoneja? Mitä muuten tarkoittaa "epäperäinen"??

    Raamattu opetttaa että on vain YKSI Jumala jota meidän on palveleminen! Jopa Jeesuskin palveli Häntä. Jeesus oli ahkeraan Temppelissä ja palveli Isäänsä Taivaan ainoata Jumalaa, jota meidän on palveleminen. Ei se lainkaan estä sitä mahdollisuuta että jumalsa olisi useampita mutta vain YKSi on jota meidän tulee palvella. Kaikissa kohdin Raamattua jossa on epäjumalista kyse ja niiden opalveluista on kyse siitä, että ihminen teki itselleen epäjumalia ja niiden kuvia ja PALVELI niitä.
    Olemme Jumalan lapsia ja kasvamme hänen kaltaisikseen. Miksi muuten meitä kutsuttaisiin Jumalan lapsiksi? Miksi muuten meidät olisi luotu hänen kaltaisekseen?
    Timoteus 6:15 viittaa siihen että muitakin Kuninkaita ja Herroja ON... mutta Jumala on korkein heistä!
    Totisesti Jumal EI OLE ihminen.. eihän sellasita ole väitettykkään, että olisi! Jumala on aina ja iankaikkisesti ollut Jumala Aamen.
    OL 130: 22 aIsällä on liha- ja luuruumis, yhtä käsinkosketeltava kuin ihmisen; Pojalla myös; mutta Pyhällä Hengellä ei ole liha- ja luuruumista, vaan hän on henkipersoona. Ellei niin olisi, Pyhä Henki ei voisi asua meissä.
    Tässä lainaus... jokainen ajatelkoonn itse miten se on mahdollista. Vai oletko sitä mieltä, että Jumalan luomus; ihminen, on niin säälittävä olio, että jos Jumala olisi ollut aikanaan ihminen, se alentaisi Jumalan arvoa!?
    "Mormonikirkko itseasiassa opettaa, että Jumalalla on myös isä ja isoisä ja niin edelleen, loputtomiin." EI OPETA, mutta mitä vikaa siinä olisi vaikka opettaisikin. Tämä on täysin spekuolintia, eikä mitään opetusta.
    Mormonismista puhuttaessa on hyvä huomata että OPPIA ON VAIN se mikä on yleiskokouksessa hyväksytty kirkon opiksi. Jopa ns oppikirjoissa saattaa olla spekulointia.

    Äänestä

Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastainen viesti.

Kommentoi aloitusta

nenada kirjoitti:

Katso tämä ensin sitten keskustellaan:
http://video.google.com/videoplay?docid=8781126238313350912#

Minusta erinomainen puhe.
Se mitä en oikein ymmärrä on alussa esitetty väitös, että ei tarvitse tehdä mitään, jotta pääsisi Taivaaseen. Helvettiin pääsemiseen mitään tekemättä ymmärrän hyvin. Hän kuvaa erinomaisesti Helvettiä ja sitä tosiasiaa, että EI kaikki pääse Taivaaseen. Helvetti on todella helvetti, juuri niistä asioista johtuen, joita hän kertoo.
Loppupuolella, puhuja sanoo, että Jumala olisi epäoikeuden mukainen, jos sallisi kaikkien tulla luokseen ja jos ei muistaisi lupaamiaan asioita. Eli miten tuo on mahdollista jos mitään ei tarvitse tehdä päästäkseen Taivaaseen, eikä kuitenkaan kaikki pääse Taivaaseen.
Vastaus on hänen mukaansa, että se joka on Krsituksessa pelastuu. No miten sitä sitten ollaan, päästään Krsitukseen? Onko se syntymä lahja vain harvoille ja valituille? Ei kai, sehän olisi myös Jumalan oikeuden mukaisuuta vastaan. Ei kai hän meitä erottele syntymämme perussteella. Entä että ne pääsevät Taivaaseen jotka kastetaan ... ei sekään olisi oikeudenmukaista, kun jotkut eivät edes ole alueella, jossa kaste tunnetaan.Onko oikeuden mukaista, että ne jotka syntyvät alueelle jossa ei Kristusta tunneta eivät pääse Taivaaseen, koska eivä voi olla Kristuksessa, koska eivät Häntä tunne?
Jos nyt ne jotka ovat Krsituksessa pääsevät tekemättä mitään Taivaaseen ja kuitenkaan kaikille ei anneta mahdollisuuutta onko se oikein? Eikö se tee Jumalasta epäoikeuden mukaista? eikö ei "kristitty" koskaa anna juotava Lasarukselle vai eikö heidän antamisistaan välitetä? Mikä on suunnitelmanne muita varten? Entä ne miljoonat jotka ovat jo kuolleet ennen "kristinuskon" leviämsitä ympäri maailmaa? Eikö heille anneta mahdollisuutta valita?
Rikas mies ja Lasarus on todella hyvä kertomus ja hän kertoo sen todella hyvin. Mitä luulet jos Rikas mies olisi auttanut Lasarusta mihin hän olisi päässyt? Taivaaseenko MUTTA sillonhan hän teki jotakin! Ja taivaaseen pääsee tekemättä mitään!?
Todella tasivaaseen on vain YKSI tie ja se kulkee Jeesuksen Krsituksen kautta ja harvat ovat jotka sen löytävät. Hänen kertomuksensa tiestä oli hyvä. Kristuksessa oleminen vaatii tekoa, se ei putoa taivaasta kenellekkään ja se vaatii tekoa jotta pysyisi Kristuksessa.
Todella me opimme ja kehitymme ikuisesti. Hänen ymmärryksensä Taivaasta on todella hyvä.

Erinomainen puhe hänen tietojensa pohjalta. Mutta hänenkään kehityksensä ei lopu tuohon tietoon.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu