on koottu Ilmattaren sivuille. Tässä pari esimerkkiä, olkaapa hyvä.
--------------------------------------------------------------------------------
Päivitys 10.11.2009: nyt on aivan täysin varmaa tietoa kaikkein luotettavimman tuntuiselta profeetalta!!! PETO ILMESTYYY 21.11.2009!!! Heti välittömästi nyt laskuri lähtee pystyyn, koska kyseessä on se kaikkein luotettavimman tuntuinen profeetta, jonka ennustuksista ei koskaan ikinä yksikään ole yhtään mitenkään millään tavalla lainkaan mennyt piiruakaan sekuntiakaan vikaan millään lailla! Tämä on lisäksi fyysisesti todistettu oikeaksi koska punainen olento ja lumiukko ovat saman näköisiä kuin googlen sivuilla näkynyt punainen olento (lumiukkoa ei näkynyt koska tausta oli valkoinen niin se hukkui taustaan)!
Ystäväni Markku löysi kalenterin, jossa lapsi on piirtänyt kuvan punaisesta olennosta ja lumiukosta. Googlella on samanlainen hahmo maskottina sivuston tutulla logolla. Tämä merkitsee tosiaan sitä, että peto ilmestyy tässä kuussa. Osama bin Laden katosi 21.11.2001 ja siitä tulee kuluneeksi nyt pian tasan kahdeksan vuotta, joka on myös merkittävä luku, 8. Luvulle kahdeksan on lukuisia merkityksiä, mm. Raamatun paikkoja.
Johanneksen ilmestys 17:11 Ja peto, joka on ollut ja jota ei enää ole, on itse kahdeksas, ja on yksi noista seitsemästä, ja menee kadotukseen.
------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------Päivitys 18.11.2009: nyt on vihdoinkin maailman kaikkein luotettavimman profeetan joka ikinen päivä aina päivittyvät "Päivittäiset uutiset" -sivusto päivittynyt ja tarkentanut ylöstempauspäivät sekunnilleen timantintarkoiksi! Ne ovat nyt tällä kertaa tarkalleen millilleen 23.1.2011 sekä 6.2.2011! Eli uudet laskurit pystyyn. Kuten muistamme hyvin, kaikkein luotettavimman profeetan mukaanhan ylöstempauspäiviä voi olla jopa kahdeksan, joten selvästikään ei nyt olla tarkennettu niitä jo aiemmin tarkasti varmoina ylöstempauspäivinä ennustettuja päiviä: 8.1.2011, 20.1.2009 28.1.2009 sekä 15.8.2011, vaan nämä uudet ovat uusia tarkkoja tempauspäiviä! Sillä eihän mitenkään voisi edes kuvitella, että joku päivä olisi ennustettu kaikkein luotettavimman profeetan toimesta ikinä missään vaiheessa väärin! Silloinhan kyseessä olisi Raamatun mukaan valehteleva valeprofeetta, jos hän olisi mitenkään erehtynyt missään piirunkaan verran, ja sellaista ei pitäisi ikinä enää koskaan uskoa lainkaan!
Vuonna 2011 vuodesta on jäljellä 328 päivää 6. helmikuuta. Siihen osuu ylösotto.
Vuodenvaihde Rosh HaShanah 2014 on 25. syyskuuta 2014. Siitä 1335 päivää taaksepäin on 23. tammikuuta 2011, lähin mahdollinen seurakunnan ylösoton ajankohta.
Eli täältä löytyy adottain muitakin suurten profeettain tekstejä, niiden kaikkein luotettavimpien tietysti.
http://www.ilmatar.net/~np/misc/maailmanloppu.html

Vastaukset 1
Vanhimmat
ENNUSTAA TÄSSÄ TULEVIA