Mitä raamatussa sanotaankaan vihamiesten rakastamisesta, ja siitä, kuinka ihmisen pitäisi kääntää viholliselle toinenkin poskensa, lyötäväksi?
"Rukoilkaa niiden puolesta, jotka teitä vainoavat", sekä "antakaa anteeksi, niin teillekin annetaan."
Esimerkki yksi: Oikeuteen tuodaan varastamisesta ja murhasta syytetty henkilö. Koska oikeuslaitos on Jumalaan turvaava, niin myös tuomarit, (kuvitteellisesti) tuomiota ei tulekaan. Sen sijaan tuomari sanoo: Ei tuomiota. Rukoilemme puolestasi, mene nyt ja uskomme, että sinä tulet kunnolliseksi, ja näin paha on voitettu hyvällä.
Rikollinen lähtee, tuo psykopaatti, innoissaan rikostovereittensa luo, ja hetken kuluttua tapahtuu vielä raaempia murhia.
Esimerkki kaksi: Poliisi saapuu paikalle hälyytettynä, ja tapaa kaksi tappelevaa miestä. Toisella on ase, ja hän uhkaa ampua toverinsa. Poliisit lankeavat maahan rukoilemaan taivaallista Isää avukseen, ja sillä välin toinen miehistä ampuu toisen, ja pakenee. Kun taas uskomattomat poliisit tullessaan toimivat ripeästi, ja vahinkoa ei ehdi tapahtua. Syyllinen saa kyllä taistelun tiimellyksessä ruhjeita, mutta ihmishenkiä säästyy.
Mitenkäs, eihän tämä oikein toimi. Sanoiko Jeesus tosiaan tuon kaiken? Ettei saa tehdä pahalle vastarintaa?
Esimerkki kolme: Ystäväsi levittää sinusta hirveän ja valheellisen juorun. Soitat hänelle, ja sanot: Oi, minä rakastan sinua, Herra sinua oikein paljon siunatkoon! Tuo katala ystäväsi lähtee siitä paikasta kyläkierrokselle, ja kertoo, kuinka soitit; ja valehtelee vielä pahemmin sinusta. Syystä, ettet laittanut yhtään kapulaa hänelle rattaisiin, vaan siunasit hänen pahan tekonsa. Toiset ystäväsi alkavat suhtautua sinuun kuin ruttoon, koska olettavat, että joka valhe on totta, koska et puolustaudu mitenkään.
Jos olisi aihetta siunata, sitten siunataan. Kun aika on kurin, ja sanomisen, tai vaikka oikeuden hakemisen, silloin toimitaan sydämen, moraalin ja ihmisarvojen puitteissa. Tosin, valheita vastaan on monesti epätoivoista alkaa puolustautua, mutta yrittänyttä ei laiteta. Ehkä joku saa edes ajattelemisen aihetta, kun antaa tulta ja tappuraa takaisin.
On aivan tajutonta sanahelinää vedota rakkauden kaksoiskäskyihin silloin, kun vaaditaan jotakin teoistaan vastaamaan. On aivan turha vedota siihen, että "Jumala ei anna sinulle anteeksi, jos et anna itse anteeksi." Ja vetoomuksen pitäisi tarkoittaa sitä, että syyllinen pääsee, kuin koira veräjästä.
Ensiksikään jokaisella ei ole anteeksisaatavaa Jumalan edessä yhtä paljon. Joku ihminen, joka on tehnyt parannuksen tosissaan, voi olla ollut alkujaan jo synnittömämpi kuin useimmat. Siksi hänen ei tarvitse "kuittailla" mitään sillä, että päästää toisia jatkuvasti pälkähästä. Meillä on lupa olla arvokkaita itsellemmekin, ja oikeudenmukaisia itsellemmekin, eikä vain muille, ja vielä vähemmän pitäisi olla oikeudenmukainen valheellisille.
Silmä silmästä, ja hammas hampaastakaan ei toimi joka asiassa. Jos joku esimerkiksi valehtelee, ei pidä itse alkaa valehtelemaan, mutta palaute on paikallaan, ja kitkerä sellainen.
Jäljelle jää maksun paikka: Jokainen, joka tekee pahaa, saa maksaa siitä jo tässä ajassa, eikä vain vasta helvetissä. (Tosin sinnekin voi päästä.) Esimerkiksi rikolliset saavat maksaa vapautensa menettämisellä. Siksi on hyvä, ja oikein rukoilla Jumalalta kostoa: Rankaise minun vihamiehiäni, mutta sillä tavalla, Herra, kuin Sinä tahdot. Kohtaa heitä, laita heidät tilille tekosistaan. Saata minulle oikeuteni, päästä minut kavalista ja pahaa hankitsevista ihmisistä.
Olen elämäni aikana sanut näihin rukouksiin aina vastauksen. Jumala seisoo aina omiensa suojana, ja lähettää enkelinsä turmiota tuomaan, mikäli maailman ruhtinas liikaa käy vaivaamaan. Sen saavat aikanaan myös viholliset huomata. Jos esimerkiksi tuhoaa valheilla toisen elämän, enpä välittäisi olla sellaisen ihmisen paikalla.
Vain valehteleva jeesus opettaa sitä, että paha saa juurtua. Kitketäänhän rikkakasvitkin maata lauhduttamasta, niin myös pahaa vastaan on taisteltava. Ei siunailu ole oikea tapa vastata, vaan pitää pitää puolensa, niissä puitteissa, kuin oikein on. Sota-aseet kuntoon, ja taisteluun. Rakkaus vaatii tekoja Jumalassa, eikä puheita väärän jeesuksen mukaisesti, pahat sallien. Pahalla on taipumus levitä kuin kulovalkea, ja kohta yhden ihmisen alullelaittamasta sopasta kehittyy miljoonan ihmisen tragedia. Joukkohysteria toimii ihmeellisellä tavalla, ja pian huomaa, kuinka maailma juoksee väärien ihmisten perässä, ja kansat tottelevat vääriä käskijöitä.

Vastaukset 19
Vanhimmat
onkin sitten paras turvata yksin Jumalaan Jeesuksen nimessä ja edetä rukouksessa ja valvomisessa ja rakkaudessa sekä tietysti uskossa ja toivossa.
Miekat on monenlaiset ja monilla, samoin kilvet ja sydämmien tilat.
Vuorisaarnasta on joku kiteyttänyt Jeesuksen käskyt seuraavasti:
1. Älä suutu
2. Älä ole ajatuksissasikaan epäpuhdas
3. Älä vanno
4. Älä ole pahaa vastaan
5. Älä sodi,vaan rakasta kaikkia ihmisiä
Ovat aika kova pala nieltäväksi.
Voihan sitä ajatella,ettei niitä kirjaimellisesti tarvitse noudattaa,eikä taida pystyäkkään.Ne edesauttavat seuratessa Jeesuksen viitoittamaa tietä.
Valehteliko Jeesus käskyissään? Valehteliko vapauttaessaan ihmisen synnin ikeestä?
...kerrotaan puhuneen hyveellisyydestä, anteeksiannosta ja rakkaudesta toisia ihmisiä kohtaan. Kultaisia käyttäytymissääntöjä ja elämän ohjeita siis hänen kerrotaan opettaneen.
Samat opit ja eettiset ohjeet ovat hyvin vanhaa perua. Niitä löytyy monista muista, jo unohdetuista uskonnoista. Eräs sellainen, osaksi uskonto, osaksi filosofia, on Konfutsen oppi. Otan sen tähän esimerkiksi, koska siitä on löydettävissä kirjoituksia melko helposti. Samat eettiset ohjeet on kirjoitettu Raamattuunkin, jotkin niistä lähes sanatarkasti. Oppi syntyi jo n. 500 eaa, eli ennen UT:n aikoja.
Niin Raamatussa kuin monissa muissakin elämän ohjeissa on ns. kultainen sääntö. Sitä noudattamalla ei mm. tällä palstalla olisi sellaista riitaa ja toistensa panettelua kuin nyt on.
Jeesukseen henkilönä en ota tässä kantaa, koska kysymys on uskomusasiasta.
moraalisesti oikein toimiminen. Pahan täytyy saada palkkansa. Jeesus, jonka minä tunnen, ei käske siunaamaan pahaa, vaan tekemään pahalle vastarintaa: sitomaan sen.
Esimerkit eivät näyttäneet tuovan valaistusta asiaan, vaan yhä mitä ilmeisimmin mielissä on se tuttu rakkauden kaksoiskäsky, joka käskee siunata pahan. Ei ole väärintekemistä torua aiheesta. Samoin rikollisille ei saa antaa vapaita käsiä mellastaa.
Entä kun Suomi joutuu sotaan? Ei siis taistella, vaan perustetaan rukouspiirejä, ja huudetaan Jumalaa apuun, ja odotellaan "rauhassa" kun vihollinen/viholliset ottavat maamme ja tappavat meidät, tai jättävät vieraan vallan alle. Niinkö on Jeesus kehoittanut?
Tappelivathan Raamatun aikana jo Israelilaiset, ja Jumala oli itse sotapäällikkönä!
Niin, ja jos joku tulee, ja aikoo surmata perheesi, etkö silloin tartu aseisiin, vai katseletko "moraalisen liikutuksen vallassa" kun perheesi surmataan? Kumman henki on tärkeämpi, omien vai raakalaisen? Vaikeita kysymyksiä joillekin. Ihaillaanhan jopa marttyyrejä, jotka eivät tikkua ristiin nostaneet, eivätkä puolustautuneet. Sädekehä päänsä päällä hautaan, ja aina vain moraalisesti oikein(kö) vaikka vastapelurina olisi kaikkein pahimmat ihmiset maailmasta? Sitäkö on usko Jeesukseen?
Raamatun kaksoiskäsky suosii rikollisia, ja antaa valehtelijoille vapaat kädet. Se on minun moraalinen mielipiteeni, ja siitä en luovu. Pahaa vastaan pitää nostaa sotarintama, ja taistella kuin ainakin Jumalan koko sota-asun omistava. Taktiikkapeliä on sotiminen Jumalassa, ja aseet tulevat ylhäältä. Kun aika on ja käsky käy, lähdetään taistoon, tai sitten odotellaan, ja katsotaan josko vihollinen luopuu aikeistaan. Joskus saa odotella ratkaisua ihmisiän, mutta vapautus tulee vuorenvarmasti, ja vihollinen lyödään Herran nimessä maahan!
Kuin shakkipeliä, ja älykkäimmät voittavat. Siis he, joiden turva on ikiaikojen Jumala, eikä uuden ajan valheita lateleva Jeesus.
Vuorisaarna on kaunis ja opettava, kirvoittaa ihmisten mielet liikutuksiin asti; mutta sekään ei kiellä nostamasta sotahuutoa, jos sen oikein oivaltaa. Myös psalmeissa kuvataan paljon taistelua Herrassa. Jumala ei katsele pahaa, Hän vihaa sitä. Siksi meilläkin on oikeus vihata pahaa, ja pahojen ihmisten tekoja, mutta ei itse ihmisiä. Raamattua on muokattu ihmisten taholta siksi juuri tähän suuntaan, etteivät vallassa olevat saisi taistelua vastaansa. Kirkon oppien alle on alistettu miljoonia ihmisiä, vetoamalla kasoiskäskyyn, ja helvetillä pelottelulla.
Itse asiassa juuri eniten rakkautta opettavat saattavat sydämessään vihata toista ihmistä eniten, koska heillä tulee valtavia patoutumia siitä, etteivät koskaan suutu nähtävällä tavalla, vaan kätkevät suuttumuksensa sisällensä. Ja usein he pukevat patoutumat myrkkyä sisältävien Raamatunlauseitten taakse, vihaten ja tuomiten, sekä toista ihmistä halveksuen. Sanat eivät siis aina riitä kertomaan. Myös kiusaamisen alle lytytetyt ihmiset ovat lopulta tehneet loppuratkaisun, oman kätensä kautta, ja surullisissa tapauksissa vieden kiusaajansa hautaan mukanaan. Tätä saa aikaan henkinen väkivalta, joka on murha myös. Henkinen sellainen.
Jeesus, jonka tunnen, on toista maata. Raamattu kertoo kyllä hänestä, mutta osa teksteistä lienee poistettu, osa muunneltu, ja osa käsitetty väärin.
Kaikilla tai useimmilla oma Jeesus. Kinastelu ja väittely jatkuu. Henkilöstä josta ei ole esitetty yhtäkään luotettavaa historiallista dokumenttia.
"Jeesus, jonka tunnen, on toista maata. Raamattu kertoo kyllä hänestä, mutta osa teksteistä lienee poistettu, osa muunneltu, ja osa käsitetty väärin."
Voit sinäkin keksiä aivan omanlaisesi Jeesuksen, sillä sitä se on .
minulle riittää, että Hän vastaa rukouksiini. Jos tuntemani Jeesus olisi taruolento, ei kai sitten kuulisi? Saan päivittäin monia, monia rukousvastauksia, ja sen jälkeen kun hänet kohtasin, Hän on muuttanut elämäni suunnan. En nyt enää ole ihmisten orja, enkä kumarra vääriä jumalia. Olen vapautunut myöskin monesta asiasta, jotka uhkasivat terveyttäni, sekä lukemattomista peloista. Tiedän, että naurat tälle, mutta totta tämä on.
Mieti: olen itse siis keksinyt "Jeesukseni" ja itse vastaan itselleni rukouksiin, niinkö. Onko tämä ihmiselle mahdollista? Enhän liene Jumala! On joku, joka kuulee.
Jeesuksesta yhtään todistusta. Sydämesi sitä vastoin antaa, mikäli taivutat sen Jumalan puoleen. Jumala ilmoittaa itsensä.
Mielestäsi Jeesus tuli maailmaan vain ärsyttääkseen hallitus-ja kirkonmiehiä.Hänen toimintansa päämääränä oli vain saada mahdollisimman nopea marttyyrikuolema,jotta synnit tulisivat sovitetuksi.Hänen puheensako ja opetuksensako olisivat lööperiä?
Mielestäni Jeesuksen opettama kaita tie ja ahdas portti ovat todellakin vaikeakulkuisia.Moni kulkija todella teurastetaan polulle ja iskuitta ei taida selvitä kukaan.Nykyajan kirjanoppineet ja uskosta itserakkaat eivät ole taivastiellä sen paremmassa asemassa kuin virkaveljensä 2000 v aiemmin.
En sanonut, että "Jeesus tuli maailmaan ärsyttääkseen vain hallitus- ja kirkonmiehiä."
Mistä tuon keksit? En sanonut, että "Jeesuksen toiminnan päämäärä oli vain saada mahdollisimman nopea marttyyrikuolema" jne.
Tässä malliesimerkki, mitä vääristelijä saa aikaan: Sanoja toisen suuhun. Lue uudelleen tarkoin kirjoitukseni, ja puhu sitten, äläkä vääntele.
En usko siihen Jeesukseen, minkä kristinusko on muovannut, enkä usko vapaaehtoseen, korostettuun martyyriyteen. Jeesus ei ollut marttyyri, enkä hänestä puhunut tuossa yhteydessä. Jeesus oli Jumala, jolle kaikki on mahdollista. Siksi en kannatakaan "uskossaan itserakkaita" teeskentelijöitä, vaan sitä opetusta, mikä ylhäältä tulee, sekä järjestä, joka osaa päätellä, milloin tarvitaan taistelua, milloin vähemmän taistelua. Ei järki ole paha asia uskossakaan, onhan se yksi Jumalan lahja.
Kääntääkö Kristitty poskensa ja toisenkin vielä?
No kristinuskon saastuttama oikeuslaitos joskus kääntää , tekee syyttämättäjättämispäätöksen , rikollinen jää rankaisematta ja saa motaista toisellekkin poskelle rauhassa ja vahingon kärsijä saa rangaistuksenaan toiselle poskelle tuomarien palkkiot maksettavaksi.
Mutta rikollinen valitsee toisen uhrin koska on lupa posauttaa oikein luvan kanssa , miksipä lyödä enää sitä jota tuomari läväytti jo!
",,, ja kansat tottelevat vääriä käskijöitä. "
Eihän toki , Kristinuskon mukaan ei ole Väärää esivaltaa!
Kirjoitit! > "Eihän toki , Kristinuskon mukaan ei ole Väärää esivaltaa!"
Voitko ystävällisesti osoittaa sen kohdan Raamatusta jossa kerrotaan asian olevan siten kuin valheellisesti väität!
opastaa Paavali ja Jeesus haukkui ja kirosi jopa niitä jotka ajattelivat toisin kuin hän. Kaksi pientä sielua perusti kristinuskon.
"Jokaisen on suostuttava esivaltansa alaisuuteen. Eihän ole esivaltaa, joka ei olisi Jumalalta peräisin, häneltä ovat vallankäyttäjät saaneet valtuutensa"
"Joka vastustaa esivaltaa, nousee siis Jumalan säädöstä vastaan, ja ne, jotka näin tekevät, saavat rangaistuksensa"
joka tulee Jumalta, ei tuomitse väärin. Ei siis syyttömiä linnaan tai syyllistä vapaalle jalalle. Jumalata tuleva esivalta laittaisi tilintekovelvollisuuuteen. Kristinuskon jeesus ei ole aina läheskään oikeudenmukainen, koska sattuu virheitä ja vääriä tuomioita. Kristinuskon jumalayhteys on myös usein erehtyväinen, koska katsotaan henkilöön eikä siihen, kuka oikeassa on.
Rakastaa lähimmäistään niinkuin itseään, ei tarkoita, että alkaa tehdä lähimmäisestään itsensä kaltaista, pakottamalla samaan muottiin.
ei heistä kumpikaan ollut kristitty
kirjoitin näin: "Kaksi pientä sielua perusti kristinuskon. "
on aika ailahtelevainen. Ensin Jumala tekee taivaan ja maan, ja ihmisen, muka tekemään syntiä, ja lisääntymään ja täyttämään maan! Sitten Jumala katuu, ja hävittää ihmisen vedenpaisumuksella, joka ei ole kai kovin mukava kuolema. Sitten Jumala antaa taas ihmisen jatkaa, ja heiluu itse sotimassa ja välillä siunaa jopa kuninkaita, jotka elävät hirveässä alennustilassa monine vaimoineen ja rikkauksissaan mässäillen. Sitten jumala tulee tänne, ja käskee olla tappamatta, vaikka itse tappaa, ja vihaamatta, vaikka itse vihaa. En tunne omakseni tuota jumalaa. Ei Jumala ole tuollainen.
Joku valehtelee Raamatun lehdillä, ja on muunnellut sitä.
Oikea Jumala on tällainen:
Jumala on peljättävä, hirmuinen Jumala, jonka kasvoja taivas ja maa pakenevat. Jumala on niin oikeudenmukainen, että Hänen on pakko hävittää paha, kitkeä se pois. Jumalan sydän ei voi sietää sitä, että rakkautta vastaan on nostettu jumala, joka siunaa pahaa, ja antaa sen valloittaa maailmaa mm. kristinuskon muodossa. Jumala on myös pitkämielinen, anteeksiantavainen ja antaa ihmiselle aikaa valita. Jos ei kelpaa olla Jumalan oma, ei väkisin. Oman lorun loppu on oma valinta. Ei Jumala helvettiin tuomitse, vaan ihminen itse sinne hinkuaa. Jumala myös tarkkaa ihmisen tekoja, ja jos ei Hän kelpuuta niitä, niin Hän sen päättää. Koska hänen me olemme, hänen laitumensa lampaat.
...uskonto monien muiden joukossa. Ei enempää eikä vähempää. 1/3 maailman väestöstä on kristinuskon kannalla, tosin hyvin monet vain nimellisesti. 2/3 kuuluu muihin uskontokuntiin. Iso osa myös nimellisesti. Molemmissa ryhmissä on lukemattomia erilaisia kirkko- ja lahkokuntia. Jokainen niistä väittää olevansa "se ainoa ja oikea." Harvat näkevät kokonaisuuden puhumattakaan, että ymmärtäisivät. Minä ymmärrän. Juuri siten kuin juuri minulle sopii. Jokainen voi etsiä oman ymmärryksensä mukaisesti, mitä lieneekään etsimässä.
Ihmisen mielikuvitus on rajaton ja mieli manipuloitavissa myös ulkopuolelta. Manipulointia käyttävät niin poliittiset kuin uskonnollisetkin yhteisöt. Suggestion voima on valtava, itsesuggestion yhtä voimakas. Ei ole vaikeaa alkaa kuulemaan ja näkemään tai tuntemaan asioita, jotka ovat oman mielen tuotteita. Käytämme tietoisuuden tasolla vain hyvin pientä osaa aivokapasiteetistamme, tiedostamatta käytämme paljon enemmän.