En tiedä

Outoa joka tapauksessa.
Mieheni oli alkoholisti, hän sai aamuyöllä tuska- ja juopphulluus kohtauksia. Itse tein vielä kolmen vuoron työtä ja olin aina väsynyt.
Eräänä aamuyönä 4-5 välillä heräsin aivan kuin joku olisi herättänyt.
Miehen sänky oli vastakkaisella senustalla. Miehen sängyn yläpuolelle oli kumartuneena olento, katsoin tarkemmin se oli läpikuultava, takana oleva seinävaate näkyi läpi. Ensin luulin että näen unta vaikka tunsin olevani hereillä.
Olento alkoi siirtyä sänkyni viereen, istuin sängyn laidalla. Nipistin itseäni reidestä kun olin kuullut että siitä tietää näkeekö unta, tuntui yhä siltä että olen hereillä.
Olento seisoi ehkä minuutin verrana paikallaan ja katseli minua, oli aivan tavallisen pienehkön naisen näköinen.
Sitten kuulin jollain tavalla vaikka ääntä ei kuulunutkaan että "Mene liiteriin."
Katsoin miehen sänkyyn päin, se olikin tyhjä, sillä välin olento oli hävinnyt.
Läksin saman tien katsomaan liiteriin, siellä oli mies naru kädessä nousemassa pölkylle, aikomuksena tappaa itsensä.
Kysyin mitä sinä teet, hän ikäänkuin havahtui ja yritti olla kuin mitään outoa ei olisikaan tapahtunut.
Jos olisin myöhästynyt muutaman minuutin olisi mies ollut vainaa.
Sama olento näyttäytyi toisenkin kerran muutaman vuoden kuluttua, kello oli kymmen yli viisi aamulla, katsoin kun kello oli vastapäisellä seinällä.
Olento vain katseli liikahtamatta, en pelännyt, vaikka jälkeenpäin karmikin kun sain kuulla että minua todella paljon kiusannut henkilö oli kuollut juuri samaan aikaan.
9952
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 9

Vanhimmat

Vau... Aika pelottavaa. Kenties kohtalo? Luojan tarkoittama tapahtumaketju

Äänestä

toimivat usein suojelusenkeleinämme.

Äänestä

Ainakin on ihmeellisiä sattumuksia.

Äänestä

Kyllä Taivaan Isä lähetti enkelinsä suojelemaan miestäsi ennenaikaiselta lähdöltä. Kuitenkin meidän on kiitettävä ja etsittävä apua Jumalalta Jeesuksen Kristuksen nimessä, ei enkeleiltä. Enkelit ovat tavallansa kuin Jumlan renkejä ja apulaisia.

Äänestä
  • mut pääasia ootkin itse!!

    Äänestä

  • vaikka vaikea uskoa! kirjoitti:

    mut pääasia ootkin itse!!

    usko että tuollaista voisi tapahtua, olen yrittänyt selitää asiaa itselleni vaikka millä tavoin.
    Ihmisen mieli ja aivot ovat monipuoliset, eikä läheskään kaikkea aivotoimintaa pystytä vielä ainakaan selittämään.
    Kerroin asian juuri niinkuin se tapahtui, unet unohtuvat yleensä nopeasti, tämä asia on pienintä yksityiskohtaa myöten mielessäni.
    Muistan myös silloin vallinneen tunnelman, oli keskikesä yö oli valoisa.
    Toisella kertaa oli kevät, aamuyöllä oli jo lähes valoisaa.

    Äänestä

  • Untako vai mitä lien kirjoitti:

    Tuli mieleen kun kirjoitit pienestä naisesta.
    Olin vuosia sitten ystäväni luona joka oli alkoholisoitunut ja jonka kotona notkui doku porukkaa. Itse en siellä käydessäni ottanut edes huikkaa sillä tämä tuttavani oli arvaamaton ja hyökkäili päälle repien sylkien ja sihisten. Ei minun mutta näin hänen toimivan niin.
    Menin veskiin ja kun tulin sieltä seisoi eteisen lattialla pieni mustapukuinen nainen, jonka selkä oli kumarassa ja rofiili kuin lumikin myrkyttäjällä.
    Hän kääntyi katsomaan minua sanoen: Et sinä minusta eroon pääse.
    En ole koskaan miettinyt kuka tai mikä oli. Mutta sen näin minkä näin.

    Äänestä

Tunsin outoa kehoitusta käydä nakkikioskilla. Siellä oli ystäväni peloissaan, hän ei uskaltanut mennä kotiin, koska häntä odotti kaksi miestä. Kun he näkivät minut, ystävä jätettiin rauhaan.

Äänestä

Tunsin kehoitusta mennä nakkikioskille, siellä oli ystäväni joka ei uskaltanut mennä kotiin koska pelkäsi kahta miestä. Kun he näkivät minut he jättivät hänet rauhaan.

Äänestä

Kommentoi aloitusta

Unta vaiko totta? kirjoitti:

Outoa joka tapauksessa.
Mieheni oli alkoholisti, hän sai aamuyöllä tuska- ja juopphulluus kohtauksia. Itse tein vielä kolmen vuoron työtä ja olin aina väsynyt.
Eräänä aamuyönä 4-5 välillä heräsin aivan kuin joku olisi herättänyt.
Miehen sänky oli vastakkaisella senustalla. Miehen sängyn yläpuolelle oli kumartuneena olento, katsoin tarkemmin se oli läpikuultava, takana oleva seinävaate näkyi läpi. Ensin luulin että näen unta vaikka tunsin olevani hereillä.
Olento alkoi siirtyä sänkyni viereen, istuin sängyn laidalla. Nipistin itseäni reidestä kun olin kuullut että siitä tietää näkeekö unta, tuntui yhä siltä että olen hereillä.
Olento seisoi ehkä minuutin verrana paikallaan ja katseli minua, oli aivan tavallisen pienehkön naisen näköinen.
Sitten kuulin jollain tavalla vaikka ääntä ei kuulunutkaan että "Mene liiteriin."
Katsoin miehen sänkyyn päin, se olikin tyhjä, sillä välin olento oli hävinnyt.
Läksin saman tien katsomaan liiteriin, siellä oli mies naru kädessä nousemassa pölkylle, aikomuksena tappaa itsensä.
Kysyin mitä sinä teet, hän ikäänkuin havahtui ja yritti olla kuin mitään outoa ei olisikaan tapahtunut.
Jos olisin myöhästynyt muutaman minuutin olisi mies ollut vainaa.
Sama olento näyttäytyi toisenkin kerran muutaman vuoden kuluttua, kello oli kymmen yli viisi aamulla, katsoin kun kello oli vastapäisellä seinällä.
Olento vain katseli liikahtamatta, en pelännyt, vaikka jälkeenpäin karmikin kun sain kuulla että minua todella paljon kiusannut henkilö oli kuollut juuri samaan aikaan.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu