Antaisin mitä vaan jos löytyisi ratkaisu

Olen kärsinyt ärtyneestä paksusuolesta niin kauan että alan olla todella epätoivoinen. Antaisin mitä vaan jos löytyisi tuote/lääke mikä vaan jotta vatsani rauhoittuisi ja olisi hiljaa (vääntelemättä/murisematta) edes päivän! Olen kokeillut ruokavalion muutoksia, liikuntaa, joitain luontaistuotteita, lekuri ei osannut neuvoa mitään. Tää oikeasti raastaa pahasti.
2225
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 2

Vanhimmat

Nopeaa ratkaisua ei ole. Ruokavalion muutoksen vaikutuksetkin huomaa yleensä vasta parissa viikossa, jos suoli on noin ärtynyt. Syö pari viikkoa monipuolisesti, mutta vain sellaista mikä ei vatsaa ärsytä. Esimerkiksi ohra- ja kaurapohjaisia tuotteita, riisiä, tofua, hedelmiä (ei sitrus-), pähkinöitä, rusinoita, mysliä, kalaa ja kanaa. Jos on pakko saada jotain makeaa, niin After Eight-minttusuklaa on hyvä valinta: ei sisällä paljon maitoa, ja minttu rauhoittaa vatsaa.

Juomana pelkkää vettä; vältä varsinkin kahvia, mustaa teetä, alkoholia ja virvoitusjuomia.

Lisäksi vähennä stressiä, ota lomaa mikäli taloudellinen tilanne mitenkään sallii. Syö pienempiä annoksia, napostele pitkin päivää: vaikkapa maapähkinäpussi ja vesikannu pöydälle. Äläkä kiirehdi ruokaillessa, vältä ilman nielemistä.

Noilla ohdeilla se rauhoittuu kyllä lopulta, sitten voit lisätä ruokavalioon vanhoja suosikkiruokiasikin. Vähitellen, sitä mukaa kun vatsa tuntuu kestävän. Varmasti tosin löytyy jotain mistä tulee aina vaivoja, itselläni ne on kahvi ja virvoitusjuomat (varsinkin makeutetut).

Äänestä

Olethan käynyt asian kanssa lääkärillä? Jos et, niin hopi hopi...

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Surupusero kirjoitti:

Olen kärsinyt ärtyneestä paksusuolesta niin kauan että alan olla todella epätoivoinen. Antaisin mitä vaan jos löytyisi tuote/lääke mikä vaan jotta vatsani rauhoittuisi ja olisi hiljaa (vääntelemättä/murisematta) edes päivän! Olen kokeillut ruokavalion muutoksia, liikuntaa, joitain luontaistuotteita, lekuri ei osannut neuvoa mitään. Tää oikeasti raastaa pahasti.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu