Mielenkiintoista että Laineen vanhempi versio tuntemattomasta sotilaasta on aina esillä ja paljon suositumpi kuin se Molbergin monessakin mielessä 'värittynyt' versio.
Vanha ja 'uusi' tuntematon sotilas
joujoo
4198
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 4
Vanhimmat
Mielestäni tämä Molbergin versio on joissain kohdissa parempi. Esimerkiksi Molbergin leffan Koskela on lähempänä romaanin kuvaamaa henkilöä. Ja Molbegin leffassa näyttelijät ovat samanikäisiä romaanin hahmojen kanssa. Alkuperäisessä keski-ikäiset näyttelijät eivät anna oikein luotettavaa kuvaa parikymppisistä sotilaista. Riitaojakin on jo vanha ukko tuossa laineen filmissä, mutta romaanissa parikymppinen. Ainoastaan Rokka,lahtinen, lehto ja Lammio ovat alkuperäisessä samanlaisia kuin kirjan antama kuva. Kaikista eniten rokka, joka jo kirjassa on yli kolmekymppinen reserviläinen.
Ei reipasta marssimusiikkia, ei mahtipontista Finlandia-hymniä. Ei pateettista sankaruutta, ei typerää korsuhuumoria. Nuorten miesten avuttomuutta sodan mielettömyyden edessä sitäkin enemmän. Kun miehistö ei pysty jakamaan upseerien yleviä unelmia Suur-Suomesta ja Suomen armeijan kunniasta. Kun hengissäpysyminen on rivimiehen ainoa tavoite, jonka rinnalla historian käännekohdat tai muu propagandaroska ei merkitse mitään. Kun komentajien ja komennettavien maailmankuvan täydellinen erilaisuus käy groteskin ilmeiseksi.
Juuri tuollaiselta se kaikki tuntui, järjettömältä ja julmalta - ja päättyi häviöön. Kaikki eteneminen, kaikki rynnäköt, kaikki uhrit olivat lopulta olleet turhia. Jäi vain kauhea jälkimaku ja ikuinen trauma. Sodan käyneet miehet palasivat lyötyinä ja hiljaisina koteihinsa. Sodasta he eivät omaisilleen puhuneet. Eivät he voineet. Mihin Suomen herra oli heidät pakottanut, oli ollut jotain aivan liian hirveää inhimillistä elämää samaan aikaan viettäneiden kuultavaksi tai käsitettäväksi.
Molberg tavoittaa omassa versiossaan paremmin Linnan romaanin sodanvastaisen hengen.
Talvisota, Rukajärven tie, Etulinjan edessä, Tali-Ihantala 1944 ja muut uudemmat suomalaiset toisen maailmansodan kuvaukset ovat "realismistaan" huolimatta siloteltuja ja osin suorastaan kiihkoisänmaallisia kuvauksia, jotka eivät yhtä terävästi kuin Mollbergin Tuntematon tuo esille sitä että Suomi hävisi sekä talvi- että jatkosodan, seurauksena paitsi katastrofi valtavien tappioiden ja aluemenetyksien muodossa, myös henkinen romahdus, josta kokonainen sukupolvi ei koskaan toipunut. Mollbergin elokuva yrittää rokottaa meidät pysyvästi sotaa vastaan, jo yksistään siitä syystä, ettei näin pienellä kansalla kuin suomalaiset ole varaa sellaiseen mielettömyyteen joutua. Uudemmat suomalaiset sotaelokuvat sen sijaan yrittävät tehdä sodan jotenkin hyväksyttäväksi ja ymmärrettäväksi. Niiden militaristinen tendessi, joka tällä vuosikymmenellä on yhä vahvistunut, ei voi olla hyväksi suomalaista yleisöä ajatellen.