Vaimo innostui viimein hieromaan kaluani jalassaan olevan ihanan seksikkään mokkanahkasaappaan pohjalla loppuun saakka. Oli muuten uskomattoman kiihottava kokemus. Meinasi taju lähteä.
Onko joku muukin on päässyt kokemaan saman?
Onko joku muukin on päässyt kokemaan saman?
Vastaukset 9
Vanhimmat
poljettu saappailla ja saappaiden koroilla! Joskus naiseni käskee runkkaamaan lastin jalassaan olevien saappaiden päälle ja sormettaa samalla orgasmin itselleen. On kuulemma kiihoittavan näköistä kun sperma lentää saappaalle ja onhan se.
Kengät ja saappaat naisten näkökulmasta aivan aliarvioidut kiihotusvälineinä.
Saisi muijan hieromaan haaroväliä kontiollaan, niin a´vot.
Runkkasin kerran puolisoni pupuaamutossuihin, salaa, mutta hän huomasi sen myöhemmmin. Sitten hän sanoi että jos kenkäjutut kiinnostaa niin hän tietää loistavan hoidon. Hän laittoi minulle pannan ja sitoi eteisen patteriin siten kiinni että jouduin olemaan kumarassa. Sitten hän katosi pitkäksi aikaa. Viimein viiden tunnin kuluttua hän palasi, hänellä oli jalassaan teräskärki maiharit jotka hän oli hakenut. En ollut edes tiennyt että hänellä on sellaiset, maiharit olivat tosi kuluneet ja teräsvahvikkeet paistoivat kuluneen tekonahan alta. Kaluni nousi pelkästä pelosta ylös, niin hurjalta entinen pikkuprinsessa näytti maihareissaan ja samalta reissulta mukaan tulleessa asusteessaan joka sisälsi gamo shortsit ja topin. Puolisoni käski minut istumaan vaatenaulakkomme reunalle siten että kassini jäivät naulaukon kynnykselle. Puolisoni alkoi hieroa kaluani likaisilla maihareilla, ei kestänyt kauaakaan kun spermaa jo lensi pitkin eteistä ja puolisoni saappaita. Tästä hän jotenkin raivostui ja potkaisi kassejani niin lujaa että virtsaputkestakin tuli veri ja minulta meni taju. Heräsin siihen kun puolisoni oli eteisen jakkaralla ja sormetti itseään samalla katsoen kärsimyksiäni. Pääsin lääkäriin noin tunnin kuluttua, siellä selitettiin että kassini olivat saaneet kipeää hevostalleilla. Tätä kirjoittaessa en ole vielä saanut stondista, mutta olen lauennut monesti puolisoni saappaille. Voi olla että pallini eivät koskaan parane kunnolla kun puolisoni ei suo niille lainkaan rauhaa maihareineen.
Maiharit muuten myös erittäin sexyt jalkineet kauniin naisen jaloissa.
Mekin aloitettiin saappaanpohjalla, mutta se ei kauaksi aikaa riittänyt, kun vaatimustaso kasvoi. Vaimo alkoi käyttää hiekkapaperin kalun käsittelyyn. Lisättiin karkeusastetta ja kohta nelonenkaan ei tuntunut miltään. Nyt vaimo hieroo iskuporakoneella, jossa on teräksiset ruosteenpoistoharjakset. Se nyt vielä tuntuu jolltakin, mutta pahoin pelkään, että kohta on otettava rälläkkä käyttöön.
Turha huolestua. Ei ne varmaan paljaalle päästä. Paksujen farkkujen läpi maihareiden pohjakaan ei tunnu yhtään liian karkealta, saati sileämpikuvioiset.
Kyllä on meikäkin päässyt asiasta osalliseksi. Uskomattoman hyvältä tuntuu ja näyttää kun kalua hierotaan saappailla. Meillä usein hoidellaan sitenkin että molemmilla saappailla runkataan siten että kalu on saappaiden välissä ja sitten saan roiskauttaa spermat lopuksi saappaille ja sen jälkeen nuolla ne puhtaiksi. Jos laukean ennen vaimoa niin sitten nuolen hänet vielä perusteellisesti orgasmiin. Hän pitää suuseksistä ja ehkä siksi tekeekin minulle ensin saapashoidon kun tietää saavansa namia sen jälkeen.
Onko nuo saappaat pelkästään sisäkäytössä? Meinaan, että eikö pohjat ole vähän likaiset, jos niillä juuri on tultu kadulta?